Seurakunnan heikkouksia

Seurakunnilla on monia heikkouksia kuten vähäinen rukous, pieni panostus ihmissuhteisiin tai puuttuva halu evankeliumin eteenpäinviemiseen

Sisällys:
1. Seurakunnan heikkouksia
2. Ihmissuhteet
3. Evankeliumi ihmisille
4. Muiden varustaminen

1. Seurakunnan heikkouksia

Tässä kirjoituksessa käydään läpi joitakin sellaisia alueita, jotka ovat heikoilla nykyisissä läntisissä seurakunnissa ja joissa on parantamisen varaa. Tarkoitus on tutkia niitä alueita, joissa tarvitaan muutosta sekä uudistumista. Alkuun päästään sillä, että ihminen tunnistaa heikkoutensa. Kun ne on havaittu, voidaan niitä lähteä korjaamaan. Kuitenkin on hyvä muistaa, että ilman Jumalan apua ja voimaa kaikki voi jäädä vain yritykseksi. Jeesus sanoi: ”ilman minua te ette voi mitään tehdä” (Joh 15:5) ja se on syytä tiedostaa. Vain tältä pohjalta voimme saada aikaan pysyviä muutoksia.

Tärkeysjärjestys. Kokosydämisyys seurattaessa Jeesusta Kristusta on tärkeää ja sen puute on yksi ongelma. Jokaisella on vain yksi elämä elettävänä eikä sitä kannata heittää hukkaan. Joudumme kerran kaikki seisomaan kasvoista kasvoihin Jumalan edessä ja silloin meille sanotaan: ”sinä hyvä ja uskollinen palvelija” tai ”sinä paha ja laiska palvelija”. Jokainen on siis joko hyvä tai paha palvelija Raamatun valossa, mutta varmasti on parempi olla ensimmäisten joukossa, ettei meille käy huonosti.

Erityisesti vapaa-ajan väärinkäyttö on asia, jossa epäonnistumme. David Wilkerson kirjoitti jo yli 30 vuotta sitten Näky-kirjassaan (s. 55) samasta asiasta. Hän totesi: ”Näen, että tulevaisuuden synti on vapaa-ajan väärinkäyttö…Minä puhun kaikesta hukkaan tuhlatusta ajasta; ajasta, joka ihmisellä on käytettävänään valitakseen itse, miten käyttää sen; ajasta, jonka hän voisi käyttää keskustelemiseen taivaallisen Isän kanssa… Tulevaisuuden suurin synti Jumalaa vastaan ei ole ruumiin väärinkäyttö, ei lihan himojen tyydyttäminen eikä edes Hänen nimensä kiroaminen. Suurin synti Jumalaa vastaan on yksinkertaisesti se, että ihmiset eivät välitä Hänestä silloin, kun Hän selvästi kutsuu. Näen tässä salassa tapahtunutta kehitystä. Lopunajan kristityt, jotka elävät paljon lähempänä Kristuksen tulemusta kuin ensimmäiset kristityt, viettävät kaikkein vähiten aikaa Hänen edessään.”

Hyvä kysymys siis on, mitä teemme ajallamme, mihin käytämme vapaat tuntimme. Käytämmekö sen Jumalan hyväksi vai turhiin harrastuksiin ja TV:n seuraamiseen? Näyttää siltä, että monilla on aikaa kaikkeen epäoleelliseen, sanomalehtiin ja tiedotusvälineiden seuraamiseen, huveihin ja ystäviin, mutta ei aikaa Jumalalle. On ymmärrettävä, ettei meitä ole pelastettu vain välttääksemme helvetin ja päästäksemme taivaaseen, vaan että etsisimme ja löytäisimme Jumalan suunnitelman elämäämme varten. Vain sillä tavalla elämällämme voi olla merkitystä iäisyyden valossa ja voimme olla hyödyllisiä Jumalalle. Meidän on annettava itsemme ja elämämme hänelle, ettei se menisi hukkaan. Anna sen toteutua elämässäsi:

- (Room 12:1,2) Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.

2. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Rukous. Toinen asia, joka läntisissä seurakunnissa on heikoilla, on rukous tai sen puute. On totta, ettei se ole ongelma kaikkien elämässä, mutta hyvin monet käyttävät siihen päivän aikana vain joitakin minuutteja, mikä on hyvin vähän. Syynä siihen voi olla juuri edellisessä kappaleessa mainittu syy: vapaa-ajan väärinkäyttö; meillä on aikaa kaikkeen muuhun kuten tiedotusvälineiden seuraamiseen, ihmisten kanssa jutusteluun tai harrastuksiin. Mitkään niistä itsessään eivät ole huonoja asioita, mutta jos ne varastavat meiltä sen ainoan ajan, jonka voisimme käyttää rukoukseen, muodostuvat ne ongelmaksi.

Miten sitten voimme korjata edellisen ongelman, löytyy siihen yksi keino: meidän on varattava aikaa rukoukseen, pyrittävä lisäämään sitä. Se voi tarkoittaa, että jos ennen olemme rukoilleet puoli tuntia, pyrimme nyt rukoilemaan tunnin, kaksi tai vieläkin enemmän. Tai jos ennen olemme rukoilleet tunnin, nyt rukoilemme kaksi tai kolmekin tuntia. (Samaa voidaan tietysti soveltaa esim. kotikokouksiin. Jos ennen on rukoiltu puoli tuntia, voidaan nyt rukoilla tunti sen sijasta. Rukouksen määrää voi lisätä, jos jättää keskustelun hieman vähemmälle.). Usein saamme nähdä, kun lähdemme pienestä liikkeelle, että rukous tulee yhä helpommaksi. Sen tekee mahdolliseksi Jumalan Pyhä Henki, joka auttaa heikkouttamme ja jolloin on mahdollista rukoilla jopa useita tunteja päivässä. Ilman Jumalan apua se ei onnistuisi samalla tavalla.

Tärkein hyöty rukouksesta on kuitenkin se, että se valmistaa tietä Jumalan toiminnalle. Israelin historiasta voidaan nähdä, että aina kun kansa huokaili ja kääntyi Jumalan puoleen, valmisti Herra heille vapautuksen. Näin ei tapahtunut vain Mooseksen aikana vaan myös tuomareiden ja Samuelin aikana (2 Moos 2:23,24 / 4 Moos 20:16 / 1 Sam 7). Vapautus oli seuraus siitä, että oli ensin käännytty Jumalan puoleen.

- (4 Moos 20:16) Mutta me huusimme Herran puoleen, ja hän kuuli meidän huutomme ja lähetti enkelin, joka vei meidät pois Egyptistä. Ja katso, me olemme nyt Kaadeksessa, kaupungissa, joka on sinun maasi rajalla.

Kestävästä rukouksesta puhuu seuraava lainaus. Se osoittaa, että meidän on rukoiltava kestävästi (Kol 4:2. Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa), jos haluamme nähdä ihmisten pelastuvan ja Jumalan toimivan. Yksin kestävä rukous voi murtaa ne ajatusrakennelmat ja valheet, joiden vallassa ihmiset ovat. Se voi tehdä heidät vastaanottaviksi Jumalan pelastussanomalle ja etteivät he joudu kadotukseen. Meidän on ensin ponnisteltava Jumalan edessä, jos haluamme nähdä muutoksen ihmisten elämässä:

Mutta Jaakob ei rukoillut sillä tavoin. Hän kamppaili koko yön ja sitten hän huudahti: ”En päästä sinua, ennen kuin siunaat minua”, Muutamat eivät ole koskaan oppineet, miten painiskellaan rukouksessa. Sen tähden he eivät tiedä, miten voitetaan. Emme saa voittoa ihmisten edessä, ennen kuin voitamme Jumalan edessä, ja voittaaksemme ihmisten edessä meidän on opittava ponnistelemaan.

… Jokainen Jumalan käyttämä mies on ollut rukouksen mies. Jos et ole koskaan oppinut, miten on rukoiltava, jos et ole koskaan oppinut, kuinka painiskellaan Jumalan kanssa, jos et ole koskaan oppinut, miten koetaan tuskaa, jos et tiedä mitään synnytystuskista, silloin et myöskään tiedä, mitä merkitsee saada hengellisiä tuloksia. Jos haluat nähdä Jumalan kirkastettuna julistustyössäsi, sinun on aivan ensiksi tultava rukouksen mieheksi. (1)

Armo ja sen väärinkäyttö. Eräs seurakunnassa esiintyvä ongelma on, että emme ymmärrä armoa kunnolla. Ei ymmärretä, että kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen Jeesuksen Kristuksen kautta ja antaa pelastaa itsensä, on seuraus se, että hän saa syntinsä anteeksi ja tulee armon alle. Hän ei tule ainoastaan armahdetuksi vanhoista synneistään, vaan on siitä lähtien joka ainoa hetki armon alla (Room 6:14). Hän on armon alla huolimatta siitä, että olisi langennut syntiin, ja hän on armon alla sekä Jumalan rakkauden kohde, vaikka olisi epäonnistunut eikä kykene elämään pyhitettyä elämää. Hänen lankeemuksensa eivät voi muuttaa hänen asemaansa mihinkään, koska hänen kelvollisuutensa perustuu Kristukseen, ei häneen itseensä. Monien on vaikea ymmärtää tätä asiaa ja he elävät jatkuvissa itsesyytöksissä (Mikset pysty parempaan… Jumala ei rakasta sinua) ja uskovat Jumalan olevan heihin tyytymätön, vaikka asia on juuri päinvastoin. Heidän on vaikea uskoa, että heidät on siirretty armon piiriin, jossa kaikki vaatimukset, syytökset, laki ja tuomio on täysin poistettu yltämme kuten seuraavat jakeet hyvin osoittavat. Katsomme näitä jakeita, joiden seurauksena meidän on hyvä armahtaa myös itseämme, koska Jumala on sen jo tehnyt meille:

- (Room 8:1) Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.

- (Room 5:1,2) Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,

2. jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.

- (Fil 1:7) Ja oikein onkin, että minä näin ajattelen teitä kaikkia, koska te olette minun sydämessäni, te, jotka sekä ollessani kahleissa että evankeliumia puolustaessani ja vahvistaessani olette kaikki minun kanssani armosta osalliset.

- (1 Piet 2:10) te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".

- (1 Piet 5:12) Silvanuksen, uskollisen veljen, kautta - jona häntä pidän - olen lyhyesti teille tämän kirjoittanut, kehoittaen teitä ja vakuuttaen, että se armo, jossa te olette, on Jumalan totinen armo.

Kun armon ymmärtäminen on suuri ongelma seurakunnassa, voi sitä olla sen väärinkäyttökin. Se tarkoittaa ajatustapaa, jossa ihminen vieraantuu Jumalasta ja paaduttaa itsensä niin, ettei hän enää valvo vaellustaan. Hän saattaa ajatella, että ”Mehän olemme armon alla, joten ei ole niin väliä, miten me elämme”. Hän tekee armosta keppihevosen, jolla hän puolustelee tekojaan. Hän ei ota huomioon seuraavia jakeita, joissa Paavali varoitti tällaisesta ajatustavasta:

- (Room 6:14,15) Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.

15. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!

16. Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?

Niinpä kun armo on annettu, on ihmeellistä, että saamme elää siinä. Älköön se kuitenkaan saako ketään puolustelemaan vääriä tekojaan vaan vapautumaan niistä, koska se on yksi armon tarkoitus (Tiit 2:11,12). Jokaisen kannattaa pitää tilivälit lyhyenä Jumalan kanssa, tunnustaa synnit heti langettuaan hänelle, ja haluttava lisäksi täydellistä vapautumista kaikista vajavaisuuksistaan. Se on Jumalan tahto jokaisen elämää varten.

2. Ihmissuhteet

Hyvien ihmissuhteiden puute on heikkous seurakunnassa. Se tarkoittaa, että tullaan ja käydään kokouksissa, mutta ei synny läheistä kanssakäymistä muiden kanssa. Voimme kyllä käyttää paljon sanoja, mutta yhteys toisiin jää vain pinnalliselle tasolle ilman että kohtaamme todellista ihmistä. Seuraus kaikesta on, ettei seurakunta muodostu hoitavaksi yhteisöksi, jossa viihtyisimme ja meillä olisi mukavaa. Saman seurauksena monet vastauskoontulleet ovat jääneet pois, koska eivät ole kokeneet olleensa tervetulleita eivätkä ole päässeet sisälle jonkin ryhmän toimintaan:

Olen kantanut sydämessäni näkyä rakastavasta ja välittävästä yhteisöstä jo yli kymmenen vuotta. Alkukipinän haaveeni sai jo kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin kiersin evankeliumin julistajana ympäri maata. Keskustelin satojen ihmisten kanssa ja huomasin, että he elivät käytännössä ilman ainuttakaan todella syvällistä ihmissuhdetta. He pelkäsivät ilmaista itseään, koska kokivat, että kukaan ei aidosti välittänyt heistä.

Kuitenkin nämä samat ihmiset kuuluivat useimmiten seurakuntaan tai ainakin kävivät säännöllisesti niiden tilaisuuksissa. Heillä oli toki ihmissuhteita, mutta pinnallisia. He saattoivat keskustella jopa tuntikausia koskettamatta kertaakaan keskustelukumppaninsa todellista elämää ja tilannetta. He olivat kuin pappi, joka sanoi terapeutilleen: ”Tapaan aivan uskomattomat määrät ihmisiä, mutta minulla on harvoja ihmissuhteita.” Pappi oli tehnyt saman havainnon kuin monet muutkin: pinnallinen kanssakäyminen ei koskaan korvaa syvällisempää vuorovaikutusta toisten kanssa. (2)

Toinen lainaus puhuu samasta asiasta. Se osoittaa, miten meillä voi olla uudet tulokkaat torjuva asenne. Ystävällisyys on kyllä saattanut toteutua niiden ihmisten kesken, jotka ovat ryhmässä mukana, mutta sama asenne ei ole ulottunut ulkopuolisiin. He voivat edelleen tuntea itsensä ulkopuolisiksi:

Jos Jeesus kohtelee meitä tällä tavalla, niin juuri seurakunnan tulisi olla paikka, missä meidät hyväksytään, mistä meitä ei suljeta pois. Ikävä kyllä seurakunnassa on silti piirejä, joissa tuo poissulkemismekanismi toimii oikein tehokkaasti. Siellä kokoontuu ryhmä, ompeluseura, raamattupiiri tai mikä tahansa, mutta ryhmään on ulkopuolisen vaikea päästä. Mielellämme me kyllä kutsumme sinne lisää ihmisiä, mutta me emme ole oppineet vielä ottamaan heitä vastaan ja jäsentämään heitä ryhmään mukaan niin, että he kokisivat olevansa tervetulleita. Heidän tulisi tuntea, että he ovat myös täysarvoisia, täysin hyväksyttyjä piirin jäseniä alusta alkaen. Tätä meidän on syytä harjoitella. (3)

Jotain täytyy siis tehdä sen eteen, että ihmiset kokevat itsensä tervetulleiksi ja heistä on mukavaa tulla johonkin piiriin. Täytyy olla tavoitteita, että he sopeutuisivat mukaan toimintaan ja viihtyisivät siinä.

Mutta voiko kanssakäymistä ihmisten kanssa parantaa? Voiko estää sen, etteivät useat tuntisi itseään ulkopuolisiksi vaan tervetulleiksi ja hyväksytyiksi, ja miten voi vaikuttaa siihen, että he pääsisivät sisälle toimintaan ja saisivat hyviä, syvällisiä suhteita muihin?

Vastaus edelliseen tietysti on, että meidän on panostettava enemmän ihmisiin. Pelkkä sananjulistus ja herätys eivät voi koskaan korvata hyviä ihmissuhteita. Se, että painotetaan herätystä, mutta unohdetaan lähimmäiset, voi johtaa korkeintaan vahinkoon, koska ilman kunnollista jälkihoitotyötä ja ystävyyssuhteita monet lähtevät hyvin pian pois seurakunnasta. Monien kampanjoiden tai herätysten hedelmät ovat myöhemmin heikkoja siksi, koska tämä on unohdettu.

Entä sitten keinot, kun haluamme saada ihmiset sopeutumaan johonkin ryhmään tai seurakuntaan? Voiko asiaa korjata millään tavalla? Ehkä seuraavat tekijät, jotka usein unohdetaan, voivat olla avuksi:

Kontaktihenkilöt. Eräs keino autettaessa ihmisiä sopeutumaan seurakuntaan, voivat olla henkilöt, joiden tehtävänä on aktiivisesti ylläpitää yhteyttä esim. vastauskoontulleisiin ja uusiin ihmisiin (siihen voidaan kouluttaa, mutta oikeastaan se olisi jokaisen tehtävä). Kyseessä ovat henkilöt, jotka eivät ole kontaktissa muihin vain suurissa kokouksissa vaan muulloinkin, koska muuten kunnon keskusteluyhteyttä ei synny. Mitä pinnallisemmaksi keskusteluyhteydet ja kontaktit jäävät – usein näin käy suurissa tilaisuuksissa – ja mitä vähemmän henkilöillä on suhteita muihin ihmisiin, sitä todennäköisemmin he jäävät hyvin pian pois toiminnasta.

Toiseksi on tärkeää huomata pyrittäessä luomaan kontakteja muihin, että parhaita tavoittamaan nuoria ovat muut nuoret, lapsia lapset, vanhuksia vanhat ihmiset jne. Se tarkoittaa, että jos henkilöillä on samanlainen tausta ja ikä, he todennäköisesti saavat kontaktin toisiinsa paljon nopeammin. Syvälliset ystävyyssuhteet yhteiskunnassakaan eivät synny yleensä niiden välille, joiden ikäero on kymmeniä vuosia tai jotka tulevat täysin erilaisista taustoista. Yhteiset tekijät tavallisesti määrittelevät sen, voiko ystävyyttä syntyä. Mitä enemmän niitä löytyy, sitä todennäköisemmin se syntyy.

Yhteisistä tekijöistä kertoo seuraava lainaus. Siinä osoitetaan, miten maantieteelliseen jakautumiseen perustuvat solut eivät toimineet niin hyvin kuin solut, joissa henkilöillä oli enemmän yhteisiä tekijöitä. Jälkimmäisissä ryhmissä syntyi helpommin vahvoja siteitä ihmisten välille ja niihin oli uusien kristittyjen helpompi sopeutua:

Alun perin yrittäessämme soveltaa pastori Chon mallia me olimme jakaneet kaupungin maantieteellisiin alueisiin. Mutta Herra näytti homogeenisten ryhmien (palvelutehtävien) merkityksen, joissa mies omistautuu miehille, nuori henkilö työskentelee nuorten kanssa ja naiset naisten kanssa. Alkoi räjähdysmäinen kasvu.

… Olemme kyenneet osoittamaan, että homogeenisten ryhmien kautta Kristuksen evankeliumi tunkeutuu yhteiskuntaan nopeammin ja tehokkaammin. Vastaväitteitä pelkäämättä voin sanoa, että homogeenisissa ryhmissä ei ole sosiaalisia, taloudellisia tai koulutuksellisia rajoituksia, jotka ehkäisisivät Jumalan sanan leviämistä. Olen lujasti vakuuttunut siitä, että suurin osa seurakuntakasvustamme johtuu näistä ryhmistä, joita kutsumme myös ”homogeeniseksi palvelutyöksi”, joka sitoo yhteen koko näyn strategian. Jokaisen Jumalan Sanan opetusta haluavan innokkaan uuden uskovan odotukset täyttyvät, kun hän löytää ryhmän, johon voi samastua iän, sukupuolen, ammatin tai koulutuksen perusteella.

… Miltä tahansa kannalta katsottuna meidän kokemuksemme osoittaa, että homogeeniset ryhmät ovat paras strategia minkä tahansa seurakunnan vahvistamiseksi, joka on halukas kasvamaan rajat rikkovalla tavalla Jumalan voitelussa. Uusi uskova ei koskaan tunne jäävänsä ulkopuoliseksi näyn suhteen. Esimerkiksi pieni poika, joka tulee uskoon, löytää vakaan lasten ryhmän, jossa hän voi tuntea olevansa hyödyksi ja kokea, että hänen läsnäolonsa on tärkeää toisille ryhmän jäsenille. Sama tapahtuu nuorten ryhmässä ja aikuisten ryhmässä samoin kuin ammatti-ihmisten muodostamassa ryhmässä… Siksi seurakunnassamme uuden uskovan on helppo löytää oma paikkansa. (4)

Vieraantuneet. Yhteyden syntyminen ei ole tärkeää ainoastaan niiden kanssa, jotka ovat vastauskoontulleita tai uusia seurakunnassa. Yhtä tärkeää on pyrkiä luomaan yhteyksiä niihin ihmisiin, jotka joskus ovat olleet seurakunnan yhteydessä, mutta ovat vieraantuneet ja lähteneet pois (tietysti aivan yhtä tärkeää on tavoittaa niitä, jotka eivät koskaan ole olleetkaan seurakunnassa). Sillä monet ovat jääneet yhteydestä pois siksi, koska heille ei ole löytynyt omaa paikkaa, heitä ei ole hyväksytty sellaisenaan tai he eivät ole viihtyneet seurakunnassa. On tärkeää tavoittaa heitäkin, että he voisivat löytää oman paikkansa ja viihtyisivät seurakunnassa. Kuinka asia voisi muutoinkaan olla?

Seuraava lainaus osoittaa, mikä voi olla yksi tapa yhteyden luomisessa. Siinä puhutaan tervetuliaisryhmistä, mutta varmasti on muitakin tapoja tavoittaa jumalayhteydestä ja seurakunnasta vieraantuneita ihmisiä:

Minulla on ehdotus kaikille kristityille vanhemmille ja seurakuntien johtajille. Kaikkialla on sellaisia ihmisiä, vanhoja tai nuoria, jotka ovat joskus olleet mukana Jumalan seurakunnassa. Etsitään heidät. Otetaan heihin yhteyttä. Ei keskustella heidän kanssaan siksi, että nuhdeltaisiin heitä vaan siksi, että tehdään heidän kanssaan sovinto ja annetaan molemmin puolin anteeksi. Ottakaamme ensimmäinen askel. Vielä ei ole liian myöhäistä. Niin kauan kuin elämme voimme toimia.

Olen kirjoittanut muistiin kymmenen kohtaa. Tämä on jonkinlainen yritys eritellä syitä, miksi monet ovat katkaisseet yhteyden lapsuudenaikaiseen hengelliseen kotiinsa. Ei minulla ole valmiita vastauksia. Toivon vain, että eri seurakunnissa muodostuisi pieniä työryhmiä. Niitä voitaisiin nimittää tervetuliaisryhmiksi. Otettaisiin selville ongelmista ja perehdyttäisiin syihin. Analysoitaisiin tilannetta tarkemmin. Laadittaisiin myönteinen toimintamalli. Asetettaisiin konkreettiset tavoitteet, joihin pyritään. Järjestettäisiin sukukokouksia, joissa Jumalan lasten lapsilla on tilaisuus kahdenkeskiseen keskusteluun. (5)

Koulutus. Se, että ihmisiä saadaan seurakuntaan tai johonkin hengelliseen pienryhmään, on vain yksi osa kokonaisuutta. Sen lisäksi tarvitaan heidän kouluttamistaan ja opettamistaan. Ei varmastikaan ole tarkoitus, että ihmiset tulevat pelkästään istumaan penkkeihin vuodesta toiseen, vaan heillä on oltava jokin tehtävä. Heitä voidaan kouluttaa niin, että he itse pystyvät sen jälkeen opettamaan muita ja olemaan nuoremmille uskoville tukena (2 Tim 2:2. Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.). Kun vastuu tällä tavalla jakautuu useille henkilöille, jotka myös auttavat ja opettavat muita nuoria uskovia, toimii seurakunnan rakenne paremmin. Silloin jokaisella on jokin tehtävä ja ihmiset tuntevat itsensä hyödyllisiksi.

Seuraavassa lainauksessa kerrotaan koulutuksen tarpeellisuudesta. Esimerkki on Kolumbiasta, jossa on huomattu lyhyt, puoli vuotta kestävä, käytännöllinen ja kaikkia velvoittava koulutus erittäin hyödylliseksi. Se on ollut parempi kuin pitkäaikaiset raamattukoulut, koska ihmiset ovat saaneet ohjausta ja innoitusta käytännölliseen toimintaan:

Yksi pastorien vaikeimmista haasteista on oman seurakuntansa jäsenten kouluttaminen johtajiksi. Sinä päivänä, jolloin seurakuntalaisten kouluttaminen pysähtyy, pysähtyy myös kasvu.

… Kun sinulla on täsmällinen päämäärä (eli pyrit valmentamaan niitä ihmisiä, jotka tulevat seurakuntaasi) et näe suurten joukkojen tulevan sisään vain kadotakseen lyhyen ajanjakson jälkeen, ja tämän ilmiön toistuvan kaudesta toiseen. Päinvastoin, päämäärämme toteutuvat, kun näemme uskovien vahvistuvan, rohkaistuvan ja nousevan johtajiksi, jotka vuorostaan ottavat halukkaasti kutsun evankelioida maailmaa.

… Monien vuosien ajan koulutus oli seurakunnassamme valinnaista. Kysyimme seurakuntalaisilta, kuka oli kiinnostunut Raamattuun pohjautuvasta opiskelusta ja huomasimme, että hyvin harvat halusivat sitoutua koulutukseen… Aluksi hoidimme opetuksen perinteisen raamattukouluohjelman malliin: ohjelmassa hermeneutiikkaa, homiletiikkaa, eskatologiaa, systemaattista teologiaa, opetusta eri lahkojen opeista, jne. Tulokset eivät täyttäneet seurakuntamme tarpeita: opiskelijat kyllä pänttäsivät tietoa, mutta heidän elämässään ei näkynyt hedelmää. Sitten siirryimme toiseen, myös muualta kopioimaamme malliin, jonka mukaan kaikki solujohtajiksi haluavat valmistautuivat tehtäväänsä kahden vuoden ajan. Aloittaessamme ryhmä oli suuri, mutta vain 15 ihmistä kävi kurssin loppuun. Alkaessaan kouluttautua johtajiksi näillä ei ollut lähipiirissään ketään Kristukselle voitettavaa, koska he olivat menettäneet yhteyden suurimpaan osaan ystävistään ja tuttavistaan. Sitten Jumala kehotti minua valmentamaan koko seurakuntaa voimakkaasti ja aloittamaan maallikoille tarkoitetun koulutusohjelman, joka ei ollut pakattu täyteen teologiaa, vaan käytännöllisempiä asioita. (6)

Näyteikkuna vai majatalo? Eräs asia, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, on kysymys siitä, onko seurakunta näyteikkuna vai majatalo. Onko se paikka, jossa vain vahvat ja onnistuneet voivat olla vai onko se majatalo, jossa toivotetaan tervetulleeksi myös kadunkulkijat, epäonnistuneet ja jossa ei katsota ihmisiin, mistä Jaakob varoitti:

- (Jaak 2:1) Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.

Hyvin mahdollista on, että toimimme juuri edellisillä tavoilla; katsomme henkilöihin ja arvioimme heitä ulkoisten tekijöiden perusteella. Katsomme toisten vikoihin, ulkonäköön, epäonnistumisiin ja lankeemuksiin, jopa arvostelemme ja juoruamme heistä, mutta emme pysty tai halua kantaa toistemme kuormia, vaikka Paavali siihen kehotti (Gal 6:2. Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.). Samoin sielunhoidossa asenteemme voi olla kova ja vaativa niin, ettei meillä ole kärsivällisyyttä kuunnella ihmisten ongelmia. Käytöksemme saattaa olla kaikkea muuta kuin kristillinen.

Tämän tärkeän asian on ottanut esille Nicky Cruz. Hän painottaa, että seurakunnan pitäisi olla ”Pyhän Hengen sairaala”, jonne voisivat tulla kaikki haavoittuneet ja apua tarvitsevat. Jos se ei sitä ole, emme ole yhtään parempia kuin Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat:

Muistathan entisajan maaseutusairaalan? Maksukyvystä, syntyperästä tai asemasta riippumatta – jos joku oli sairas, loukkaantunut tai kuolemaisillaan, sairaala avasi varmasti ovensa. Nykyiset sairaalat tai yleensä kirkotkaan eivät enää toimi tältä pohjalta. Luemme ja näemme televisiosta ohjelmia ihmisistä, jotka kuolivat, koska sairaala ei huolinut heitä.

…Kun Gorman pohti tätä merkillistä seikkaa, tilanne muuttui äkkiä – niin kuin unissa käy.

Valtavat käytävät olivat yhtäkkiä täynnä verisiä ihmisiä, sairaita ja loukkaantuneita. Ambulanssit tulivat ulvoen tahrattoman ensiapupoliklinikan eteen, ja niistä kannettiin likaisia, haavaisia, itkeviä ihmisiä.

Henkilökunta järkyttyi tulokkaista. He perääntyivät rikkinäisyyden ja sairauden luota. Arvovaltansa avulla lääkärit alkoivat käskeä potilaita lähtemään ja moittivat heitä, koska he olivat lianneet sairaalan taudeillaan ja tartunnoillaan ja verellään.

Nuo sairaat eivät lainkaan kunnioita tätä paranemisen paikkaa, lääkärit mutisivat, kun talo tyhjeni. Sairaala oli taas rauhallinen.

Gorman sanoo, että hän heräsi ja vaipui polvilleen.

”Anna meille anteeksi, Herra”, hän pyysi ja lupasi siitä paikasta, että hänen seurakuntansa yrittäisi huolehtia ulkopuolisten tarpeista. ”Nykypäivän kirkko ei ole ollut yhtään parempi kuin sinun aikasi uskonnolliset johtajat.”

Jeesushan moitti fariseuksia ja publikaaneja ja nimitti heitä valkeaksi kalkituiksi haudoiksi – kiilteleviksi haudoiksi, jotka ovat vaikuttavia ulkoapäin, mutta ovat täynnä pölyisiä luita.

Herra halusi tehdä työtä sairaiden, hylättyjen, ei-toivottujen parissa. Hän seurusteli lukutaidottomien kalastajien, prostituoitujen ja vihattujen veronkantajien – roomalaisten kätyrien – kanssa.

Kuinka me siis uskallamme hylätä hänen esimerkkinsä? (7)

3. Evankeliumi ihmisille

Evankelioimistyö on alue, jossa olemme usein epäonnistuneet tai laiminlyöneet sen. Olemme usein hiljaa, kun pitäisi puhua tai sitten emme tuo oikealla tavalla esille Jumalan rakkautta ja miten hän kutsuu ihmisiä iankaikkiseen valtakuntaansa. Seuraavassa otetaan esille joitakin evankelioimistyöhön liittyviä puolia. Esille tuodaan niitä alueita, joissa meillä olisi parantamisen varaa.

Ihmissuhteet. Evankelioimistyössä on jälleen hyvä kiinnittää huomiota ihmissuhteisiin. Kun seurakuntaan sopeutumisessa niiden merkitys on avainasemassa, on niillä merkitystä myös evankeliumityössä. Se johtuu siitä syystä, että useilla ihmisillä on voimakkaita ennakkoluuloja kristillistä uskoa kohtaan. He voivat pitää seurakuntaa omavanhurskaana, ahdasmielisenä, hyökkäävänä ja tekopyhänä, joka joissakin tilanteissa on totta. Heidän on edellisen asenteensa takia vaikea ottaa vastaan sanomaa Jumalasta ja iankaikkisesta elämästä. He torjuvat sen heti.

Sen sijaan tilanne muuttuu, jos näillä ihmisillä on lähipiirissään kristittyjä tuttavia ja ystäviä, joihin he luottavat. Silloin he voivat mitta-asteikolla ikään kuin siirtyä lähemmäksi evankeliumin vastaanottamista tai eivät ole sille yhtä torjuvia kuin ennen. Hyökkäävä, tuomitseva esitystapa ja väittely voivat viedä heitä kauemmas samalla asteikolla. Siirtyminen asteikolla kumpaankin suuntaan on mahdollista ja se riippuu heidän ympärillään olevista ihmisistä sekä muista vaikutteista, joita he saavat esim. tiedotusvälineistä.

Seuraava esimerkki osoittaa hyvin, että ihmisistä pitää välittää ihmisinä eikä vain käännytyskohteina. Kysymys on ystävyysevankelioinnista, jossa ei keskustella vain pinnallisesti ihmisten kanssa, vaan tutustutaan heihin arkielämässä ja kenties autetaan jollakin tasolla. Tällainen suhteisiin perustuva evankeliointi toimii paremmin kuin lyhytkestoiset kohtaamiset. Sen hedelmät ovat pysyvämpiä.

Lähdettyään Reitille he jättävät taakseen myös kirkon, ja ne ummehtuneet, tyhjät valheet, joihin kirkko heidän mielestään on syypää. Heidän ajatuksiaan näytti hallitsevan kaksi kaavamaista käsitystä kristillisyydestä. Toinen on ”tekopyhä uskovainen”, joka palvoo Kristusta huulillaan sunnuntaisin kirkonpenkissä, mutta ei koskaan todellisuudessa elä sen mukaisesti… Toinen kaavamainen käsitys sisältää kristityn, joka on ”uskonkiihkoinen opetuslapsi”. Vauhkokatseinen raamatunpaukuttaja, joka tarttuu pahaa-aavistamattomia ihmisiä rinnuksista ja pakkosyöttää heille evankeliumia. He ovat täynnä dramaattisia vastauksia ja ihmeellisiä todistuksia, mutta heillä ei ole koskaan aikaa kuunnella ihmisten kysymyksiä.

Meidän oli siis voitettava kaikki tuollainen. Aloimme yksinkertaisesti kuunnellen, havainnoiden, oppien ja ponnistellen kuulemaan ja havaitsemaan mitä näillä tyytymättömillä nuorilla ihmisillä oli sanottavaa. Vähitellen aloimme käsittää sen perspektiivin, josta he katselivat taakseen jättämäänsä maailmaa. Ja vähitellen he alkoivat tajuta, että me olimme siellä rakkaudesta heihin, emmekä saarnataksemme heille nujertaaksemme heidät. (8)

Ihmissuhteilla on siis merkitystä niin arkielämässä kuin haluttaessa johdattaa ihmisiä armon tuntemiseen. Jos ne unohdetaan ja emme arvosta ihmisiä, joiden kanssa olemme tekemisissä tai tuomitsemme heidät, niin he hyvin pian kääntävät selkänsä Jumalalle – nämä asiat kulkevat käsi kädessä. Sen sijaan, jos pystymme arvostamaan lähimmäisiämme emmekä tuomitse heitä (esim. vanhemmat, jotka ovat lapsiaan kohtaan liian jyrkkiä epäoleellisissa asioissa), he pystyvät helpommin omaksumaan meille tärkeät elämänarvot. Paljon parempi on pyrkiä todelliseen ystävyyssuhteiden solmintaan kuin olla etevä väittelyssä ja omata käännyttävä, ”minä olen oikeassa, sinä väärässä-asenne”. Kunnon ihmissuhteiden kautta ihmisten on paljon helpompi vastaanottaa evankeliumi:

Seurakunta muutti pienestä, syrjäisestä rakennyksesta näkyviin, etsijäystävällisiin ravintolatiloihin. Tämä merkitsi huomattavaa muutosta seurakunnan toiminnalle. DeWitt haastoi jokaista seurakuntalaista solmimaan ystävyyssuhteen yhden tai kahden seurakunnattoman ihmisen kanssa ja kutsumaan heitä mukaan kokemaan yhteyttä. Kun ihmiset ottivat DeWittin ehdotuksen myönteisesti vastaan, seurakunta alkoi räjähdysmäisesti kasvaa. (9)

Pelastumattomien tavoittaminen. Toiseksi on hyvä huomata, tavoitetaanko pelastumattomat ihmiset. Paavali kirjoitti: ”usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta”, joten evankeliumin täytyy kulkeutua niille ihmisille, jotka eivät ole sitä kuulleet. Tarvitaan sitä, että he saavat kuulla sen selkeänä ja yksinkertaisena voidakseen vastaanottaa pelastuksen. Jos unohdamme sen tai meillä ei ole huolta lähimmäisistämme emmekä edes rukoile heidän puolestaan, olemme kadottaneet alkuperäisen näkymme.

On hyvä kysyä, jääkö evankeliumi vain seurakuntien ja kirkkojen sisäpuolelle? Jääkö se vain niiden kuultavaksi, jotka ovat kuulleet sen jo useita kertoja aiemmin? On mahdollista, että olemme syyllistyneet juuri siihen. Kun Jeesus lähti etsimään kadonneita, olemme saattaneet toimia päinvastoin emmekä mukavuudenhalumme takia ole tehneet mitään lähimmäistemme pelastuksen hyväksi. Emme ole ottaneet todesta Jeesuksen lähetyskäskyä, jossa hän kehotti meitä menemään kaikkeen maailmaan. Onko meillä edes haluakaan lähteä:

- (Matt 28:19) Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

- (Mark 16:15) Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

- (Jes 6:8) Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: "Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?" Minä sanoin: "Katso, tässä minä olen, lähetä minut".

T.L. Osborn on tärkeässä kirjassaan ”Kirkosta kadulle” ottanut saman asian esille. Hän toteaa, miten me keskitymme liian paljon kirkkorakennuksiin kuin ulkopuolella oleviin ihmisiin. Unohdamme, että useimmat eivät koskaan – kokousilmoituksista ja kutsuista huolimatta – tule hengellisiin tilaisuuksiin, koska eivät välitä niistä. Vasta sitten kun he pelastuvat he tulevat seurakuntiin. Tarvitsemme sen tähden asenteen muutosta, että pystyisimme muuttamaan ajatustapamme ja tavoittamaan nämä eksyneet lampaat:

Käytännöllisesti katsoen kaikki seurakunnallinen evankelioiminen tapahtuu tällaisen ennakkokäsityksen vallassa: Jos jollakin tavalla saamme syntiset kirkkoihimme ja rukoushuoneisiimme, he pelastuvat!

Niinpä järjestämme erityisiä herätysviikkoja. Kutsumme erinomaisia puhujia…

Mutta – kaikesta huolimatta – ihmisiä tuleekin häviävän vähän.

Miksi?

Koska useimmat syntiset eivät halua tulla kirkkoihin!

… Mitä meidän siis tulee tehdä?

Täydellisesti hylätä ennakkokäsityksemme!

Mitä tarkoitan tällä?

Tarkoitan, että meidän tulee myöntää itsellemme, että koska pelastumattomien enemmistö ei koskaan tule kirkkorakennuksiin pelastuakseen, ja koska suurena tehtävänämme on syntisten saavuttaminen evankeliumilla, meidän täytyy muuttaa asennoitumisemme ja kuljettaa evankeliumi sinne missä syntiset ovat – pyhäkön ulkopuolelle – toimia aivan niin kuin alkuseurakunta toimi. (10)

Rahankäyttö. Se, arvostammeko evankelioimistyötä, ilmenee siitä, mihin käytämme rahamme. Käytämmekö kaiken ylimääräisen rahan, joka meiltä jää tarpeellisten menojen jälkeen, vain itsekkäästi ja omaksi huviksemme, vai käytämmekö sitä evankeliumin levittämiseen ja lähetystyöhön. Rientääkö kukin meistä vain ”oman huoneensa hyväksi” (Hag 1:9), mutta unohdamme kokonaan Jumalan työn? Mihin asioihin satsaamme tässä elämässä ja missä on aarteemme? Keräämmekö niitä taivaaseen vai ainoastaan maan päälle kuten Jeesus sanoi:

- (Matt 6:21) Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.

Tärkeää siis on, että satsaamme evankeliumin työhön, etteivät ihmiset joudu kadotukseen. Jos voimme varoillamme vaikuttaa siihen, että he saavat kerran taivaassa iloita yhdessä kanssamme, kuinka tärkeätä onkaan, ettemme ole itsekkäitä ja elä vain itsellemme. Jo pienillä uhrauksilla voidaan vaikuttaa siihen, että evankeliumi leviää.

Jos itsellämme ei ole kutsua varsinaiseen lähetystyöhön kaukaisiin maihin, voimme kaikesta huolimatta tukea tällaista työtä. Oswald J. Smith on kirjoittanut:

Ette ehkä voi mennä lähetyskentälle. Tuskin koskaan pääsette edes näkemään lähetyskenttää. Mutta voitte … varoillanne tehdä jollekin toiselle mahdolliseksi pääsyn sinne. Voitte lähettää sijaisen. Ja jos teette sen lähettämällä varojanne lähetyssaarnaajien kannattamiseen, on palkkanne oleva eräänä päivänä yhtä suuri kuin niiden, jotka todella menivät lähetyskentille.

Haluan toistaa jälleen hyvin rakkaan iskulauseemme: ”Jokainen kristitty on lähetyssaarnaaja.” (11)

Evankelistat. Asia, joka tässä yhteydessä on hyvä ottaa esille, ovat evankelistat. He ovat tärkeitä seurakunnan kasvun ja herätyksen kannalta. Esim. Suomessa oli joitakin vuosikymmeniä sitten useita kiertäviä evankelistoja, mutta nykyään heitä näkee paljon vähemmän. Se ei varmastikaan tarkoita, että evankelistan virka olisi kadonnut, vaan että monet heistä ovat syrjässä eivätkä käytä lahjaansa. Eräiden tutkimusten mukaan vajaalla 10 prosentilla ihmisistä seurakunnassa on evankelistan armoitus. Tämä ryhmä on hyvä saada mukaan hengelliseen työhön ja käyttämään lahjaansa. Kun näin todella tapahtuu ja evankelistat saavat tukea työhönsä, tulevat monet vedetyksi Jumalan valtakuntaan.

Kokouspaikat. Tavallisesti ihmisille on suuri kynnys tulla kirkon ja seurakunnan tilaisuuksiin. He eivät lähde niihin. Sen sijaan he voivat mennä tilaisuuksiin, jotka järjestetään ravintoloissa, hotelleissa ja teattereissa, koska ovat tottuneet käymään niissä. Sen tapaiset paikat kiinnostavat heitä enemmän. Pelastusarmeijan perustaja William Booth huomasi tämän:

Alhaisilla kansanluokilla on katkera vastenmielisyys kirkkoja ja Herran huoneita kohtaan. Tämä on ikävä seikka, enkä minä voi sitä auttaa, mutta totta se on. Heillä ei ole halua käydä kirkoissa ja Herran huoneissa, mutta heitä haluttaa kyllä käydä teattereissa ja muissa näyttelyhuoneissa ja sen tähden käytämmekin me kokouspaikoiksemme näitä paikkoja. (12)

Tiedotusvälineet. Nykypäivänä on mahdollisuus käyttää joukkotiedotusvälineitä kuten TV ja radio. Niissä tavallisen ihmisen rooli on pieni, paitsi että hän voi tukea niitä hengellisiä järjestöjä, jotka toimivat sillä alueella. Tällainen työ on erittäin tehokasta tavoittaessaan miljoonia ihmisiä.

Entä sitten nettityö? Yksi keino on laittaa linkkejä niille sivuille, missä evankeliumi tulee selkeästi esille. Mitä enemmän on linkkejä erilaisiin kirjoituksiin tai muuhun hengelliseen materiaaliin, sitä helpommin ihmiset löytävät ne hakukoneiden kautta. Linkkien määrä on tärkeä tekijä siinä, miten sivuille löydetään.

Sielunhoito. Eräs ongelma monissa kirkoissa ja seurakunnissa on jälkihoidon puute. Ne voivat järjestää kokoussarjoja ja tavoittaa tuhansia, mutta niissä ei ole mitään organisoitua jälkihoitoa ja harjoitettuja työntekijöitä, jotka vastaisivat sielunhoidosta ja pitäisivät yhteyttä ihmisiin (vierelläkulkijoita, joilla tavallisesti on samanlainen tausta ja sukupuoli). Puuttuu tasapaino evankelioimisen ja sielunhoidon välillä. Bill Hybels on havainnut tämän ja muita ongelmia useissa seurakunnissa:

Matkustaessani ympäri maailmaa olen nähnyt paljon tasapainottomia seurakuntia. Jotkin evankelioivat hyvin tehokkaasti, mutta ne eivät opetuslapseuta uusia uskovia.

Jotkin seurakunnat ovat hyviä opettamaan ja saarnaamaan, mutta eivät välitä yhteisöllisyyden arvosta eivätkä harrasta pienryhmiä. Jotkin seurakunnat keskittyvät sekä evankeliointiin että opetuslapseuttamiseen, mutta eivät suuntaudu kärsivän maailman tarpeisiin; he eivät välitä köyhistä. Halusimme olla varmoja, että kun kasvoimme, pääsisimme yhä lähemmäksi Apostolien tekojen 2. luvun seurakunnan täydellistä tasapainoa. (13)

Entä ihmisten tarpeet hengellisissä tilaisuuksissa? Jos ei oteta huomioon tavallisissa elämänvaikeuksissa kamppailevia ihmisiä, vaan keskitytään ainoastaan pelastukseen, esiintyy sillä alueella ainakin kolme ihmisryhmää: pelastusta etsivät, luopuneet ja epävarmat:

Pelastumattomat. Kun ihminen ensi kertaa etsii pelastusta ja jumalayhteyttä, on joitakin jakeita, jotka sopivat siihen tarkoitukseen. Seuraavat jakeet tuovat pääasian hyvin esille:

Jes 53:6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

Tämä jae osoittaa, miten me kaikki olemme olleet erossa Jumalasta ja syntisiä, mutta miten Jumala siirsi syntimme oman Poikansa päälle.

Joh 5:39,40 Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;

40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.

Nämä jakeet osoittavat, miten Jeesuksessa on iankaikkinen elämä ja miten voimme kääntyä hänen puoleensa rukouksessa.

Joh 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.

Tämä jae osoittaa, miten meidän täytyy vastaanottaa Jeesus elämäämme, jotta meistä tulisi Jumalan lapsia. Ihminen voi lausua pelastusrukouksen sielunhoitajan perässä sekä kiittää lopuksi siitä, että on vastaanottanut pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Luopiot. Ihminen, joka joskus on ollut Jumalan yhteydessä, mutta sitten luopunut, tarvitsee erilaista ohjausta kuin edellisen ryhmän henkilöt. Ehkä paras jae on 1 Joh 1:9. Se tuo luopuneen henkilön siihen tienhaaraan, missä hän oli erkaantunut Jumalasta, mutta miten hän voi uudestaan saada kaikki syntinsä anteeksi.

- (1 Joh 1:9) Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Epävarmat henkilöt ovat niitä, jotka epäilevät pelastustaan. Toisina päivinä he tuntevat itsensä pelastuneiksi ja toisina päivinä epäilevät samaa asiaa. Heidän ongelmansa on, että he katsovat liikaa itseensä, omiin tekoihinsa ja tunteisiinsa kuin siihen, mitä Jeesus on tehnyt heidän puolestaan. Seuraavantyyppiset jakeet voivat auttaa tällaisia henkilöitä:

- (Gal 3:1) Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?

- (Joh 1:29) Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!

- (1 Joh 5:13) Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

4. Muiden varustaminen

- (Ef 4:11,12) Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,

12. tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,

- (2 Tim 2:2) Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.

Yksi tärkeä piirre hengellisen työn tekijöille on varustaa muita palveluksen työhön. Monissa seurakunnissa on se ongelma, että tämä ei toteudu, ja ne ovat liian pastorikeskeisiä. Se tarkoittaa, että yksi (tai ehkä muutama) henkilö tekee suuren osan työstä. Hän voi vastata saarnaamisesta, sielunhoidosta, rukouspalvelusta, puutteessa olevien auttamisesta ja muista työmuodoista, mitä seurakunnassa on. Seuraus on se, että hän on usein ylikuormitettu, kun muut ovat vain passiivisia katsojia. Monissa suurissa kirkoissa on tällainen malli.

Sen sijaan Raamatusta emme löydä sellaista mallia, vaan johtajat pyrkivät kouluttamaan muita palveluksen työhön ja ottamaan vastuuta. Se tarkoittaa, että meidänkin pitäisi pyrkiä siihen, että jokainen olisi ahkera siinä työssä, mihin Jumala on hänet kutsunut. Meillä pitäisi olla näky, missä ihmiset löytävät paikkansa ja oppivat käyttämään Jumalan heille antamia lahjoja – sekä yliluonnollisia Hengen lahjoja että luonnonlahjoja. Se koskee niin vanhoja kuin nuoria ja kaikkia niitä, jotka Jumala on kutsunut ja pelastanut.

Sanoin miehelle: ”Suurin syy siihen, että seurakuntanne on kutistunut niin pieneksi, ei ole se taistelu, jossa olette, vaan se, ettette ole osanneet erottaa ihmisten lahjoja ja kutsumuksia.”

Tämä ei ainoastaan hämmästyttänyt miestä vaan loukkasi häntä. Odotin hetken ennen kuin jatkoin.

”Oli aika, jolloin pystyitte vetämään puoleenne suuria kansanjoukkoja. Saitte sen aikaan monilla toimivilla tavoilla, mutta ajat muuttuivat ettekä te muuttuneet niiden mukana. Olet suuri johtaja ja olet taistellut rohkeasti totuuden puolesta hämmästyttävällä kestäväisyydellä. Kuitenkin ainoat, jotka voivat selviytyä ja päästä voitolle tässä taistelussa ovat ne, jotka käyttävät yhtä paljon aikaa uusien johtajien valmistamiseen kuin johtamiseen. Tämä on ollut heikkoutesi, ja muut – ne, joita pidät johtajina – ovat myös heikkoja.”

Saatoin nähdä miehen loukkaantuvan vieläkin enemmän ja tahtovan väittää vastaan, mutta hän hillitsi itsensä. Jatkuvat tappiot olivat nöyryyttäneet häntä niin, ja hän oli nyt niin epätoivoinen, että hän oli ainakin jossain määrin avoin sille ajatukselle, että oli ollut väärässä joissakin asioissa, ehkä jopa erittäin väärässä siinä, miten hän oli suhtautunut taisteluun ja toisten johtamiseen. Katsellessani, miten hän pakotti itsensä rauhoittumaan, jatkoin:

”Älkää toki ajatelko minun tarkoittavan, ettette ole tehnyt mitään oikein. Rohkeutenne ja kestäväisyytenne on se perusta, jolle kaikki tulevaisuuden voitot rakennetaan. Kuitenkin teidän on mielestäni myönnettävä, että jokin hyvin perustavaa laatua oleva asia on ollut pielessä. On tapahduttava muutos siinä, millä tavoin asioita tehdään, tai tulokset tulevat pysymään samoina…”

…”Pystyn tosiaankin näkemään, miten olen erehtynyt, kun en ole tunnistanut toisten lahjoja tai antanut heidän kasvaa käyttämällä niitä”, mies vastasi. En ole myöskään tunnustanut toisten tarjoamaa johtajuutta. Myönnän, että näin heidät uhkana.

…Joka tapauksessa jokaisen teistä on nyt johdettava monia ihmisiä… Olette johtaneet heitä hyvin vasta silloin, kun heistäkin tulee johtajia…” (14)

Erilaiset työmuodot

- (1 Kor 12:27,28) Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.

28. Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.

- (Room 12:6-8) ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on;

7. jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan;

8. jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten.

- (1 Piet 4:10) Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina.

Kun halutaan löytää oma paikka seurakunnassa ja ohjata muita hengelliseen työhön, täytyy ymmärtää, että Kristuksen ruumiissa jokaisella on omat lahjansa ja toimintapiirinsä. Toiset ovat hyviä määrätyillä alueilla ja toiset muilla alueilla aivan kuten jalkapallojoukkueessa voi pelaajilla olla eri lahjayhdistelmiä: voi olla hyökkääjiä, pelinrakentajia, puolustajia ja maalivahti, ja jokainen heistä voi olla omassa tärkeässä roolissaan. On mahdotonta sanoa, että yksikään heistä on tärkeämpi kuin muut, koska jokainen pelirooli on tärkeä kokonaisuuden kannalta.

Seurakunnassa täytyy siis ymmärtää, että Kristuksen ruumiissa jokaisella yksilöllä on oma erikoistehtävänsä. Toiset ovat loistavia puhujia, toiset sielunhoitajia ja paimenia, toiset opettajia ja toisilla on evankelistan lahja. Kaikilla ei ole samoja lahjoja eivätkä he ole hyviä samalla alueella.

Liian usein monet tekevät esim. suoraa evankelioimistyötä (traktaattien jako ym.) syyllisyydestä, huonosta omastatunnosta tai ulkoapäin tulevan käskyn vaikutuksesta, vaikka heillä ei ole lahjoja sellaiseen työhön. Seuraus on se, että he ovat ahdistuneita, koska toimivat alueella, mikä ei ole heille luontaista. He eivät ymmärrä, että ruumiissa on erilaisia jäseniä eivätkä kaikki voi toimia samoissa tehtävissä (1 Kor 12).

Sen sijaan jos joku muu henkilö tuntee sisäistä halua samaan työhön (Jumalan antama kutsumus), ja hänellä on taito lähestyä ihmisiä, tuottaa se yleensä tulosta, koska se on luontevaa. Hän toimii alueella, missä on hyvä, ja on yleensä tyytyväinen saadessaan käyttää niitä lahjoja, mitä hänellä on. Tietysti hänkin joutuu ensin valitsemaan sen, että lähtee ensin liikkeelle eikä jää paikalleen. Hänen täytyy olla ahkera sen leiviskän käyttämisessä, minkä Jumala on hänelle antanut.

Uskon itse asiassa, että voimme toimia todella tehokkaasti Jumalalle vain, kun teemme työtä omassa luvatussa maassamme. Monet kristityt yrittävät eri työtehtävissä ja olosuhteissa osallistua henkilökohtaiseen evankelioimiseen siellä missä voivat, mutta evankelioiminen on tehokasta ainoastaan silloin, kun se toteutetaan omien lahjojen mukaan. Kala ei voi uida jalkakäytävällä. Se ei voi esiintyä edukseen siellä. henkilö, joka toimii oman luvatun maansa ulkopuolella, on yhtä kömpelö. Kun yrität evankelioida ohi kutsumukseksi, siitä tulee luonnotonta. Epäuskoiset eivät pidä siitä, että heitä käännytetään, ja jos olemme rehellisiä, kristitytkään eivät pidä käännyttämisestä. Se on kurjaa kaikkien osapuolten kannalta! Mutta kun toimit omassa luvatussa maassasi, voit käyttää Jumalalta saamaasi taitoa ja antaa vastauksia, ja ihmiset ottavat sinut avosylin vastaan. Hyödyt siitä, että seisot toisten rinnalla. heidän sydämensä tulee vastaanottavaksi ja he haluavat saada lisää sinulta. Sen vuoksi ollaksesi tehokas evankelioimisessa, sinun täytyy löytää oma asuinpaikkasi, oma luvattu maasi, jossa olet luonnostaan viehättävä ja hedelmää kantava. Siellä käytät lahjaasi tehokkaasti. (15)

… Jos pääsemme suorituspakosta ja hiljennymme, huomaamme, ettei Jumala ole jättänyt ketään ilman jotakin henkilökohtaista lahjaa. Jokaisella on oma lahjansa. Joskus olen väittänyt esitelmissäni, että jos ihmisellä on joku oikein heikko kohta se saattaa olla hänen lahjansa.

Meillä oli siivooja muutama vuosi sitten. Hän oli ihmeellinen: siivous oli hänelle suorastaan nautinto. Iloisesti hän teki työtään. Kun suursiivous oli valmis, hän saattoi ottaa korillisen silittämätöntä pyykkiä ja seistä innoissaan kenenkään pyytämättä vielä tunnin silittämässä. Kun mietin, millainen on onnellinen ihminen, tämä siivooja tulee mieleeni. Hän teki työnsä kutsumuksena ja iloiten. Hänen ilonsa oli aivan ihmeellistä. Siivoamisen lahja oli hänen lahjansa. (16)

Kun ihminen löytää paikkansa ja tehtävänsä, ei se tavallisesti toteudu käden käänteessä, vaan vie aikaa. Siihen voi kuulua koulutusta ja että itse opiskelemme ahkerasti sitä aluetta, mihin ymmärrämme Jumalan kutsuneen meidät. Suuri pakanain apostoli, Paavalikaan ei heti kääntymyksensä jälkeen tullut sellaiseksi, vaan hän toimi aluksi mm. Damaskossa sekä Antiokian seurakunnassa muissa tehtävissä ja auttaen muita, kunnes kutsu toteutui. Kesti yli kymmenen vuotta ennen kuin hän oli valmis siihen tehtävään, mihin Jumala oli hänet kutsunut.

Mutta mistä tietää, mikä on se alue, mihin Jumala on kutsunut meidät? Mistä joku tietää sen, mihin parhaiten soveltuu ja millä alueella hänen leiviskänsä ovat parhaassa käytössä? Yhden vastauksen asiaan on esittänyt Sunday Adelaja. Hän tuo esille kolme tärkeää tekijää, joiden perusteella voi tehdä johtopäätöksiä:

Luvattu maasi on siellä, missä intohimosi on. Se on siellä, missä sydämesi syttyy, missä tunnet lähes yliluonnollista halua tarttua asioihin ja parantaa olosuhteita. Esitä itsellesi nämä avainkysymykset, jotka auttavat sinua löytämään oman luvatun maasi:

1. Minkä tekemisestä pidät ja nautit? Joskus se, mitä nimitämme harrastukseksi, onkin todellisuudessa kutsumuksemme.

2. Mihin tunnet intohimoa? Mikä sytyttää sinut tuleen ja valtaa sinut innostuksella?

3, Mikä tekee sinut vihaiseksi ja turhautuneeksi? Mitä ongelmia et pysty karkottamaan ajatuksistasi? Sinut on voitu kutsua kohtaamaan nuo ongelmat lahjojesi ja aikasi avulla. (17)

Tehtävät ulkopuolella. Kun halutaan löytää oma paikka seurakunnassa ja ohjata muita hengelliseen työhön, täytyy ymmärtää, että vain osa työmuodoista sijoittuu seurakunnan seinien sisäpuolelle. Sellaisia voivat olla rukouspalvelu ja musiikki kokousten yhteydessä, opetus sekä muutamat muut työmuodot.

Sen sijaan suurimman osan työstä pitäisi toteutua saarnatuolin ulkopuolella, kuten Jeesus lähetyskäskyssään kehotti. Yhteiskunnassa on runsaasti erilaisia ihmisryhmiä ja alakulttuureita, jotka poikkeavat toisistaan paljon ja joita voidaan tavoittaa. Kun ymmärretään, että näillä ihmisillä on erilaisia tarpeita, joita kohdataan käytännön tasolla, voidaan saavuttaa paljon sellaisia, jotka eivät koskaan käy hengellisissä tilaisuuksissa ja jotka eivät ole kiinnostuneita Jumalasta. He saattavat siirtyä asteikolla paljon lähemmäs Jumalan armon vastaanottamista. Jotkut saattavat myös pelastua.

Merkillepantavaa monissa työmuodoissa on, että useat niistä liittyvät yhteiskunnassa esiintyviin sosiaalisiin ongelmiin tai vähäosaisiin. Kun joillakin ihmisillä on näky ja halu auttaa näitä erityisryhmiä sekä tavoittaa heitä evankeliumilla, saa työ usein siitä alkunsa. Ensin pitää olla oikeita ihmisiä oikeilla paikoillaan, jotta näyn toteutuminen voisi onnistua.

Yksi seurakuntamme tärkeimmistä tehtävistä on luoda tämäntyyppisiä ohjelmia sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi. Pyydän usein kokouksissamme niitä ihmisiä nostamaan kätensä, jotka ovat huolestuneita ja tietoisia maatamme kohtaavista ongelmista. Ihmiset nostavat kätensä, ja minä pyydän heitä muodostamaan komitean sillä paikalla. He kokoontuvat myöhemmin, kirjoittavat ohjelman ja panevat sen käytäntöön. Jos kyse on työttömille suunnatusta ohjelmasta, he menevät työttömien luo. Jos kyse on lukio-opiskelijoiden auttamisesta, he menevät lukioihin… Luomalla malleja sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi innostat toisia tekemään samoin. Nykyisin seurakunnassamme ihmiset ”omivat” sosiaalisia ongelmia. Me samastumme kansaamme kuten Mooses teki suhteessa Israeliin. Me otamme henkilökohtaisen vastuun sen puutteista… Seurakunnan täytyy käyttää sitä voimaa mitä sillä on. Jumala on tyytymätön seurakuntakeskeiseen lähestymistapaamme. (18)

Työmuotoja, jotka kohdistuvat seurakunnan ulkopuolella oleviin ihmisiin, voivat olla mm. seuraavat alueet. Kun löydetään motivoituneet ja Jumalan kutsumat työntekijät, joiden lahjat vastaavat työn tarpeita, voidaan olettaa, että työ kantaa hedelmää.

• kadunmiehet ja kodittomat

• alkoholi-, huume- ja muut riippuvaisuudet

• vähäosaiset ja puutteessa olevat

• vanhukset, varsinkin yksinäiset

• yksinhuoltajat

• ulkomaalaiset, orvot, lesket

• sielunhoito, psyykkisesti sairaat

• vammaiset

• työttömät

• vankilatyö

• lapset, pyhäkoulutyö

• nuoret, koulutyö

• avioliitto-, perhetyö, avioliittoon valmistavat kurssit

• mediatyö: internet, TV, radio, lehdet

• liike-elämä, kulttuuri, urheiluelämä ja hallinto

• sairaalat

• prostituoidut, seksuaalivähemmistöt

• kriisitilanteet: avioerosta toipuminen, sururyhmät, kriisiraskaus, rikosten uhrit

• palveleva puhelin, neuvontakeskukset

• okkultistit, new age-ihmiset, muut uskonnot

• muut erityisryhmät

Työn jatkuvuus. Asia, joka monissa seurakunnissa on heikoilla, on työn jatkuvuus ja uusien johtajien koulutus (2 Tim 2:2: Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.). On mahdollista, että työssä pitäydytään vain nykyhetkessä, mutta ei ole katsottu tulevaisuuteen ja satsattu uusien johtajien koulutukseen. Mahdollista on, että vastuu ja työtehtävät ovat jakaantuneet ja kasaantuneet vain yhden tai muutamien päälle, kun muut ovat toimettomia. Seuraus saattaa olla ylikuormitettujen henkilöiden työuupumus ja loppuun palaminen.

Yksi esimerkki Raamatun alueelta on Mooses, joka yksin ratkoi kansan riita-asioita ja antoi heille ohjeita, kun he tulivat hänen luokseen kysymään neuvoa. Kuitenkin Mooseksen appi Jetro huomasi pian, että Mooses ei suoriutunut tehtävästä, jota häntä pyydettiin tekemään. Sen seurauksena hän ehdotti työn organisoimista niin, että jumalaapelkääväiset ja luotettavat miehet kantaisivat suurimman osan vastuusta ja tehtävistä, jotka Mooses oli siihen mennessä itse suorittanut. Näin työ muodostui tehokkaammaksi, kun sitä pystyi suorittamaan useampi henkilö. Toinen hyöty oli, että vaikka Mooses ei olisi ollut enää tässä ajassa, olisi työ silti jatkunut:

- (2 Moos 18:13-26) Seuraavana päivänä Mooses istui tuomitsemaan kansaa, ja kansa seisoi Mooseksen ympärillä aamusta iltaan asti.

14. Kun Mooseksen appi näki kaiken, mitä hän teki kansalle, sanoi hän: "Mitä tämä puuha on, jota sinulla on kansan kanssa? Miksi sinä istut yksin ja kaikki kansa seisoo ympärilläsi aamusta iltaan asti?"

15. Mooses vastasi apellensa: "Kansa tulee minun luokseni kysymään Jumalalta neuvoa.

16. Kun heillä on jokin riita-asia, tulevat he minun luokseni, ja minä ratkaisen heidän riitansa ja ilmoitan heille Jumalan säädökset ja lait."

17. Niin Mooseksen appi sanoi hänelle: "Siinä sinä et menettele viisaasti.

18. Sinä uuvutat sekä itsesi että tämän kansan, joka on kanssasi; sillä tämä tehtävä on sinulle liian raskas, etkä sinä voi sitä yksinäsi toimittaa.

19. Kuule nyt, mitä minä sanon. Minä neuvon sinua, ja Jumala on oleva sinun kanssasi. Ole sinä kansan edusmies Jumalan edessä, ja saata sinä sen asiat Jumalan eteen. Ja opeta heille säädökset ja lait,

20. ja neuvo heille tie, jota heidän on kuljettava, ja mitä heidän on tehtävä.

21. Mutta valitse koko kansasta kelvollisia ja Jumalaa pelkääväisiä, luotettavia ja väärää voittoa vihaavia miehiä, ja aseta ne heille tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päämiehiksi.

22. Nämä tuomitkoot kansaa joka aika. Kaikki suuret asiat he saattakoot sinun tietoosi, mutta kaikki vähäiset asiat ratkaiskoot itse. Huojenna näin jotakin itseltäsi, ja kantakoot he kuormaa sinun kanssasi.

23. Jos näin teet ja Jumala itse sinua näin käskee, niin sinä jaksat sen kestää; ja kaikki tämä kansa saa mennä rauhassa kotiinsa."

24. Ja Mooses noudatti appensa puhetta ja teki kaiken, mitä tämä oli sanonut.

25. Mooses valitsi kelvollisia miehiä koko Israelista ja asetti heidät kansan johtoon, tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päämiehiksi.

26. Nämä tuomitsivat kansaa joka aika. Vaikeat asiat he lykkäsivät Moosekselle, mutta vähäiset asiat he ratkaisivat itse.

Toinen esimerkki nykyajasta osoittaa vastuun jakamisen merkityksen. Yksi jäsen ei voi huolehtia kaikesta toiminnasta, koska niin ei ole tarkoitettu. Jos sitä jatkuu pitemmän aikaa, on seurauksena ehkä loppuun palaminen ja työntekijän syrjään joutuminen. Jokainen työntekijä tarvitsee sopivasti lepoa ja taukoja työssä, muuten se ei ole kestävää pitkällä tähtäimellä ja työn laatu ei pysy hyvänä. Lisäksi pidemmällä tähtäimellä työn tulokset ja jatkuvuus ovat parempia, jos siitä vastaa useampi henkilö. Kun seurakunnan ”superpuhuja” on sairaana, matkoilla tai poissa nykyisestä ajasta, ei kaikki pääty siihen, vaan työllä on jatkuvuutta senkin jälkeen. Vastuuta täytyy jakaa ajoissa ja kouluttaa ihmisiä, että he pystyvät tekemään samaa työtä:

Bill Hybels: Mutta lopulta tajusin, että sanomamylly, joka vaati minulta veronsa, ei ollut enää leikinlaskun aihe. Se ammensi minut tyhjiin tunnetasolla ja hengellisesti. Aloin pelätä ajatustakin uudesta opetustoimeksiannosta. Haaveilin palaamisesta liike-elämän pariin ja sain jopa joitakin tarjouksia liike-elämän ystäviltä ennen kuin tajusin, mikä ajoi kaikkeen tähän. Liika opettaminen.

Jumala ei ollut muuttanut kutsumustani. Minulla oli edelleen valtava intohimo paikallisseurakunnan puolesta. Olin edelleen vakuuttunut, että se oli maailman toivo. En vain voinut kestää ajatusta, että loppuelämäni aikana minulla olisi korkeintaan kolme päivää, jolloin minun ei tarvitsisi antaa upouutta sanomaa.

Niinpä eräänä päivänä päätin siirtyä asian ratkaisun puolelle ja rukoilin Jumalalta luovuutta. Muutamassa tunnissa olin kaavaillut ehdotuksen tiimiopettamisesta. Idea oli, että nostaisin miesten ja naisten muodostaman tiimin, joilla on opettamisen hengellinen lahja. Sitten valmentaisin heidät pisteeseen, missä ihmiset Willow’ssa eivät välittäisi, kuka opettaa jossakin tilaisuudessa. Johtaisin tiimiä, tekisin opetustoimeksiantoja ja suorittaisin edelleen osan opettamisesta. Mutta kuorman jakaminen oli ainoa tapa, jonka avulla tunsin voivani jatkaa palvelutyössä.

…Kun muodostimme opetustiimin ja aloimme jakaa kuormaa, vastaus oli ennustettavissa: ”Olen kuullut vain Billiä 15 vuotta. En halua kuulla ketään muuta. Kuka on tämä uusi kaveri? Miksi hän on tuolla puhujapöntössä, kun Bill taas on eturivissä?” Väistämättömiä vertailuja tehtiin ja osanotto jopa putosi, kun jotkut opettajat pitivät moniviikkoisia sarjoja, mutta me pidimme linjan ja jatkoimme uusien opettajien valmentamista ja rukoilimme, että Jumala kypsyttäisi seurakuntamme.

Vuosikymmenen kuluttua meillä ei ole valitusta tiimiopettamisesta. Väkemme ei ole ainoastaan hyväksynyt sitä vaan ottaa sen halukkaasti vastaan. Luulen, että kukaan Willow’ssa ei koskaan haluaisi palata soolopuhujan päiviin. (19)

Yksi hengellisen työn tärkeä piirre on siis jatkuvuus, johon liittyy uusien johtajien opastaminen ja koulutus. Johtaja ei ole kunnon johtaja, jos hän ei varaa aikaa muiden johtajien valmentamiseen ja vahvistamiseen. Paras esimerkki on Jeesuksen suhde opetuslapsiinsa, kun hän opetti heitä, rohkaisi heitä ja lopulta jätti koko työn heidän haltuunsa. Siihen liittyi käytännön opetusta, jossa hän antoi opetuslapsille tehtäviä, antoi heidän toimia puolestaan ja jätti heidät toimimaan itsenäisesti lähtönsä jälkeen. Hän siirsi vähitellen viestikapulan heille.

Alueita, joissa ihmiset voivat toimia ja olla johtajia, on monia. Jotkut työmuodot tapahtuvat seurakunnan sisäpuolella kuten rukouspalvelu, musiikkityö, kokouksien käytännölliset järjestelyt. Mutta hyvin monet työmuodot tapahtuvat myös seurakunnan ulkopuolella. Sellaisia voivat olla kodittomien, alkoholistien, narkomaanien, ulkomaalaisten tai kaikenlaisten erityisryhmien tavoittaminen. Niitä varten tarvitaan työntekijöitä, joita voidaan kouluttaa.

Yksi alue ovat myös solut eli kodeissa kokoontuvat seurakunnat. Niissä voi alusta alkaen olla varajohtaja opettelemassa. Kun ryhmä jossakin vaiheessa on tarpeeksi suuri jakaantuakseen, voi tämä henkilö yrittää uuden solun vetämistä. Monet ns. soluseurakunnat toimivat tällä periaatteella, ja se on varmasti järkevämpi tapa kuin yrittää auttaa kaikkia ihmisiä samanaikaisesti jossakin suuressa kokouksessa. Koti on luonnollinen paikka ihmisten tapaamiselle ja jutustelulle – paljon parempi kuin suuret kokoukset.

Pienryhmien hyvinvointiin ja moninkertaistumiseen vaikuttavat eniten johtajien kyvyt. Jokaisen pienryhmäjohtajan tehtävä on etsiä ja kouluttaa jatkuvasti uusia ryhmänjohtajia. Heille annetaan tehtäviä ja vastuuta pienryhmän toiminnasta, kunnes he ottavat vastuulleen jonkun toisen vasta perustetun ryhmän.

Tätä ei voi korostaa tarpeeksi voimakkaasti: Seurakunnan jokaisen pienryhmän johtajan ja työmuodon johtajan tärkeimpiä tehtäviä on etsiä uusia vastuunkantajia ja auttaa heitä kehittämään ryhmän johtamiseen tarvittavia taitoja. Jokainen pienryhmän tai työmuodon johtaja on vastuussa oman ryhmänsä lisäksi myös ainakin yhden uuden johtajan varustamisesta. (20)

Entä sitten, millaisia ominaisuuksia pitää olla henkilöillä, joita kutsutaan johtamaan ja opastamaan muita? Onko siihen oltava joitakin erityisominaisuuksia vai voiko kuka tahansa olla siinä tehtävässä?

Bill Hybels on vastannut kysymykseen käytännöllisessä kirjassaan Rohkea johtajuus. Hän toteaa, että tärkeimmät ominaisuudet ovat luonne, pätevyys ja henkilökemia, joihin asioihin hän oli päätynyt vuosien kokemuksen perusteella. Ensimmäinen ja tärkein ominaisuuksista on tietenkin henkilön luonne, josta löytyy hyviä luetteloita myös Raamatusta (2 Moos 18:21, 1 Tim 3:1-13, Tit 1:5-9, 1 Piet 5:1-3). Sen jälkeen tulee vasta lahjakkuus tehtävään ja muut ominaisuudet:

Kun esitin vuosia sitten Willow Creek -liiton vuosittaisessa johtajuushuippukokouksessa ensi kertaa kolme kriteeriä – luonteen, pätevyyden ja henkilökemian – henkilökunnan palkkaamisen perustaksi, sanoin: ”Älkää koskaan tehkö kompromissia luonteen suhteen. Ja mitä tulee pätevyyteen, tähdätkää korkealle; etsikää parhaat ihmiset, mitä voitte löytää. Henkilökemian suhteen varmistukaa, että henkilö sopii hyvin yhteen muiden tiimin jäsenten kanssa.” Päätin tuon luennon sanomalla: ”Olen saanut tarpeeksi selkääni. Olen nähnyt ja aiheuttanut tarpeeksi verenvuodatusta. En aio enää koskaan tietoisesti jättää huomiotta näitä kolmea ominaisuutta.”

Tuon kokouksen jälkeen useat pastorit kirjoittivat ja asettivat epäilyksenalaisiksi nuo kolme kriteeriä. Kun sain heidän kirjeensä, hymyilin ja arkistoin ne. En yritä olla itserakas, mutta tiesin, mitä tulee tapahtumaan. Ja niinpä muutamia kuukausia myöhemmin sain toisen kirjeen eräältä noista pastoreista. Nolona hän tunnusti, että ehkä luonne oli tärkeämpi kuin hän oli aluksi luullut. Hän jatkoi kuvailemalla henkilökuntaskandaalia, joka oli hiljattain paljastunut hänen seurakunnassaan, päättäen kirjeensä näihin sanoihin: ”En aio enää koskaan tehdä kompromissia luonteen suhteen valittaessa johtajaa.”

Toinen pastori kirjoitti: ”Inhosin ajatusta kelpuuttaa tai olla kelpuuttamatta jotakuta sen perusteella, miten hyvä suhde hänellä oli olemassa oleviin tiimin jäseniin – tuota henkilökemia-asiaa. Huolimatta ilmeisestä puutteesta hänen persoonallisuudessaan liitin hyvin pätevän paikallisen urakoitsijan rakennuskomiteaamme. Muutaman kuukauden aikana hän oli saanut komitean jakautumaan ja muutetuksi koko tiimin dynamiikan. Nyt minulla on mahdoton sekasotku käsissäni. Hienoja vapaaehtoisia on häipynyt, ja rakennustyö on vasta puolivälissä.”

Sanani pastorille olivat tällaiset: ”Tunnen tuskasi. Minulla on ollut paljon samaa. Näiden asioiden perusteella voi tehdä vain yhtä: Oppia virheistään.”

Tuska on voimakas opettaja ja fantastinen neuvoja päätöksentekoprosesseissamme. (21)

Viittaukset:

1. Oswald J. Smith: Ketä Jumala käyttää, s. 14,15

2. Rainer Friman: Pakkolasku armoon, s. 13

3. Erik Ewalds: Tahdotko tulla terveeksi, s. 85

4. Cesar Castellanos D.: Näky joka voittaa maailman (Dream and you will win the world), s. 86,173,174

5. Stanley Sjöberg: Jumalan lasten lapset (Familjeträff I Pingst), s. 48

6. Cesar Castellanos D.: Menestyvä johtajuus G-12 solumallissa (Succesful Leadership Through the Government of Twelwe), s. 28,61,303

7. Nicky Cruz: Juoksu jatkuu (Where Were You When I Was Hurting?), s. 41,42

8. Floyd McClung Jr: Elämää helvetin esikartanoissa (Living On The Devil’s Doorstep), s. 41

9. Linus J. Morris: Seurakunnan läpimurto (The High-Impact Church), s. 280

10. T.L. Osborn: Kirkosta kadulle (Outside the Sanctuary), s. 9,11