Ruoka ja terveys

Kolme "myrkkyä"

Tavallisimpien sairauksien hoito ja ruokavalio

Korkea verenpaine

Diabetes

Alzheimerin tauti, dementia, sappikivet, halvaukset,  kuoliot ja monet silmäsairaudet

Ummetus

Syöpä

Osteoporoosi

Tulehdukset ja kivut

Astma

Syitä sairauksiin

Liikunta

Ruoan vaikutus mielialaan

TAVALLISIMPIEN SAIRAUKSIEN HOITO JA RUOKAVALIO

Kun ovat kyseessä monet elintasosairaudet, ovat niiden syynä usein edellä mainitut tekijät eli sokerin, valkoisten jauhojen (ja yleensä puhdistettujen hiilihydraattien kuten valkoisen kiillotetun riisin, maissitärkkelyksen tai valkoisten makaronien käyttö) sekä vääränlaisten rasvojen liikakäyttö. Niiden liiasta käytöstä, mutta myös tiettyjen ravintoaineiden liian vähäisestä saannista, saavat alkunsa useimmat niistä sairauksista, jotka nyky-yhteiskunnassa ovat tavallisia.

   Aiommekin seuraavassa tutkia joitakin tavallisimpia sairauksia ja miten niitä voidaan hoitaa ruokavaliolla. Perussääntö kaikkien sairauksien kohdalla on varmasti se, että vähennetään epäterveelliseksi tiedetyn ravinnon määrää ja liikasyömistä sekä lisätään terveellisen ravinnon määrää. Näin tehden voidaan odottaa oireiden lievittymistä monien sairauksien kohdalla.

SYDÄNVERITULPPA JA VALTIMOIDEN TUKOKSET

Kun otetaan esille kaksi yleisintä kuolinsyytä Suomessa, Yhdysvalloissa ja läntisissä maissa, niin muodostavat selvän kärjen sydän- ja verisuonisairaudet sekä syöpä. Nämä kaksi ryhmää ovat selvästi yleisimmät kuolinsyyt monissa maissa, ja niistä sydänsairaudet käsittävät noin puolet kaikista tapauksista (On hyvä huomata, että aikuistyypin diabetes, joka on yhä yleisempi sairaus, kuuluu sekin sydän- ja verisuonisairauksiin nykyisen luokittelun mukaan). Jos nämä taudit saataisiin aisoihin, paranisi monien elämänlaatu huomattavasti ja myös ihmisikä pitenisi.

   Mitä sitten tulee sydän- ja verisuonisairauksiin, on niille ominaista yksi yhteinen piirre eli verisuonten huono kunto ja tukosten syntyminen valtimoihin. Sillä kun syömme vuosikausia vääränlaista ravintoa, on siitä seurauksena ns. huonon kolesterolin eli tietynlaisen rasvan kertyminen valtimoiden seiniin. Aluksi tämä rasva on hammastahnamaista ja pehmeää, mutta vähitellen se voi kovettua kalkkimaiseksi aiheuttaen veritulppia ja halvauksia.

   Tällaista pehmeää rasvaa on havaittu jo verrattain nuorilla ihmisillä. Esim. Vietnamin sodan nuorilta amerikkalaispojilta, joiden ikä oli reilusti alle kolmenkymmenen, havaittiin ruumiinavauksissa rasvakertymiä sekä kehittyviä kalkkisaostumia verisuonten seinämissä. Jos näillä huippukuntoisilla nuorilla miehillä on ollut rasvakerroksia verisuonissaan, on niitä varmasti muilla tavallisemmilla ihmisillä vielä enemmän:

"Mikä hätänä, poju älä nyt vain rupea yökkäämään!" taukoamatta röyhtäilevä patologi sanoi ja tökki sormensa sydänkohtauksen aikaansaaman tahmaisen, sinimustan aineen läpi. Kun hän käänteli sydäntä kädessään, vahingoittunut alue tuli selvästi näkyviin, mutta kohtauksen aiheuttanut, tukkeutunut sepelvaltimo oli paksun rasvakerroksen peitossa.

   "Näyttää kuin joku olisi iskenyt vasaralla", hän tokaisi leikatessaan pois rasvakerroksia, jotka peittivät kivenkovat valtimot.

   Kun lopulta ehdin vähän tottua hänen töykeyteensä, kysyin: "Miten usein löydätte näin paljon rasvaa?"

   Hän raapi päätään kirurgin veitsen tylpällä päällä. "Ei semmoista sydänkohtausta ole vielä nähtykään, ettei siellä olisi kasapäin laardia." Hän tarttui kouralliseen rasvaa ja nosti sydämen silmiemme tasolle. "Ei sitä ennen näin paljon ollut. Mutta nyt sitä on jok'ikisellä. Ihmiset ovat yhtä rasvaisia sisältä kuin ulkopuoleltakin." (MAURICE RAWLINGS: Rajan taakse ja takaisin, s. 20)

Entä kuinka voidaan puuttua huonoon kehitykseen, joka tapahtuu verisuonissa ja valtioissamme? Onko siihen muuta ratkaisua kuin tavanomainen lääkitys, jota monet saavat ja voiko sitä ennaltaehkäistä?

   Vastaus edelliseen on kuitenkin selvä. Sillä kun suurin osa valtimotukoksista syntyy väärän ravinnon takia, voidaan kehityksen suunta muuttaa järkevämmällä ruokavaliolla. Mm. seuraavien ravintoaineiden on havaittu olevan hyödyksi verisuonille ja yleensä terveydelle:

Kalansyönnillä on suuri merkitys sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. Se on havaittu siinä, että tietyillä ihmisryhmillä kuten eskimoilla ja japanilaisilla kalastajilla, jotka ovat syöneet runsaasti kalaa, ei ole havaittu lainkaan sydäntauteja. Niitä ei ole havaittu, vaikka muuten heidän ravintonsa on saattanut olla melko yksipuolista ja ravintopyramidien suosituksista poikkeavaa.

   Samoin kalansyönnin hyöty on tullut esille lukuisissa tutkimuksissa. Esim. Kuopion yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan riittävästi kalaa syövien sydänpotilaiden kuolleisuus väheni viiden vuoden seurantajakson aikana yli 60 % verrattuna niihin, jotka eivät syöneet lainkaan kalaa (Etelä-Suomen sanomat, 28.7.2003). Tämän tutkimuksen mukaan terveellinen vähimmäismäärä on kolme kala-ateriaa viikossa.

   Erityisen hyviksi sydäntautien ehkäisijöiksi on havaittu rasvaiset kalat (lohi, kirjolohi, silakka, silli, muikku, makrilli, sardiini ja tonnikala, vaikka on muissakin kaloissa jonkin verran kalarasvaa). Sillä kalan rasvan on todettu pienentävän veren triglyseridipitoisuutta, lisäävän veren juoksevuutta, vähentävän rytmihäiriöiden, verihyytymien ja sydänkohtausten määrää sekä pienentävän verenpainetta ja eteiskammion värinää. Lisäksi rasvaisen kalan on todettu pienentävän aterian jälkeistä veren rasvapitoisuuden suurenemista.

   Syynä rasvaisen kalan hyviin ominaisuuksiin on pidetty varsinkin omega-3-rasvahappoja. Ne ovat rasvaisessa kalassa pitkäketjuisessa muodossa, mutta niitä on mahdollista saada myös rypsi- ja muista kasviöljyistä tai pähkinöistä.

Kasvisöljyt kuten rypsi-, soija-, oliivi- ja pellavasiemenöljy sekä muut öljyt ovat toinen hyvä sydäntautien ehkäisijä (kookos- ja palmuöljy muodostavat poikkeuksen, koska ne koostuvat toisentyyppisistä rasvoista). Sillä useat kasviöljyt sisältävät samanlaisia rasvahappoja (omega-3) kuin mitä kaloissakin on, ja niiden on todettu alentavan kolestrolia, verihyytymien sekä sydänkuolemien vaaraa. Välimeren maissa, joissa on jo pitkään käytetty oliiviöljyä, on kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin ollut hyvin pieni. Siellä ravinto on muutenkin sisältänyt paljon terveellisiä hedelmiä ja vihanneksia.

   Kasviöljyjen käyttö onkin perusteltua, koska niissä on paljon kerta- ja monityydyttämättömiä rasvoja sekä E-vitamiinia, joiden kaikkien on todettu olevan hyödyllisiä sydämen ja elimistön terveydelle. Erityisesti tavallinen kylmäpuristettu rypsiöljy on hyödyllistä, koska se vähentää oliiviöljyä tehokkaammin haitallisen LDL-kolesterolin kertymistä verisuonten seinämiin. Lisäksi siinä on elimistölle tärkeitä rasvahappoja, linolihappoa ja alfalinoleenihappoa, sekä E-vitamiinia enemmän kuin oliiviöljyssä. Molemmat öljyt ovat lisäksi hyviä siitä, että ne soveltuvat hyvin paistamiseen.

Kuitu. Yksi tärkeimpiä terveyttä edistäviä tekijöitä on kuitu, jota tavataan vain kasvikunnan tuotteista - lihassa sitä ei ole - kuten viljasta, hedelmistä, kasviksista, marjoista sekä pähkinöistä ja siemenistä. Lisäksi on olemassa kahdenlaista kuitua eli liukenematonta sekä liukenevaa kuitua. Useimmissa kasvikunnan tuotteissa on kumpaakin näistä, mutta yleensä ensimmäisen osuus on niistä suurempi.

   Mitä sitten tulee kuidun merkitykseen veren huonon kolesterolin alentamisessa sekä sydäntautien ehkäisyssä, on sillä oma merkittävä roolinsa. Sillä on havaittu, että liukeneva kuitu, jota on erityisesti leseissä, kaurahiutaleissa (Kaurahiutaleissa on kuitua n. 11 %, josta liukenevaa betaglukaania on n. 5 %. Niitä voi syödä pelkästään esim. maidon ja hunajan kanssa. Kauran hyöty on lisäksi siinä, että sitä voivat ilmeisesti syödä keliakiaakin sairastavat.), ohrasuurimoissa sekä jonkin verran marjoissa, hedelmissä (omenassa sitä on paljon) ja vihanneksissa, on hyödyllistä veren kolesterolin alentamisessa. Sen hyöty perustuu siihen, että se sitoo itseensä ruoansulatuskanavassa kolesterolia, jolloin osa siitä poistuu ulosteen mukana sensijaan, että imeytyisi elimistöön.

   Hyvän kuvan kuidun merkityksestä antaa eräs kanadalainen tutkimus (Etelä-Suomen sanomat, 9.2.2004), jossa lisättiin kuidun määrää noin kaksinkertaiseksi siitä, mitä se yleensä on. Tutkittavia kehotettiin syömään ruokavaliota, joka sisälsi mm. soijaa, manteleita, kauraa, ohraa, okraa ja munakoisoa. Tutkimuksen mukaan kuitupitoisen ruokavalion vaikutus oli sellainen, että se laski haitallista LDL-kolesterolia peräti 30 %. Se on suuri määrä, kun lääkkeen vaikutus oli 33 % ja pelkän vähärasvaisen ruokavalion vain 8,5 %.

Hedelmät, marjat ja kasvikset. Kun ovat kyseessä hedelmät, marjat ja kasvikset, on ne useissa tutkimuksissa havaittu hyviksi sydän- ja verisuonitautien sekä muiden sairauksien ehkäisijöiksi. Niitä pitäisi yleensä syödä noin 500 grammaa päivässä, mutta jo 200 gramman päiväannoksen on todettu alentavan sydänkohtauksen riskiä. Niiden runsas käyttö on yleensä selvässä yhteydessä alentuneeseen sydäntautikuolleisuuteen.

   Hedelmien, marjojen ja kasvisten vaikutus sydän- ja muihin tauteihin perustuu useisiin eri tekijöihin. Yksi niistä on jo edellä mainittu liukenemattoman ja liukenevan kuidun osuus, joista jälkimmäisen on todettu alentavan veren kolesterolia. Samoin niissä on runsaasti antioksidantteja (C- ja E-vitamiini, beetakaroteeni...) sekä flavonoideja, joiden on todettu alentavan sydän- ja muiden tautien riskiä. Niitä saa lisäksi nykyään ympäri vuoden kaupoista ja myös pakasteina, joissa voi olla erilaisia yhdistelmiä (herne - maissi - paprika ym.)

C-vitamiini on eräs antioksidanteista, jonka on todettu suojaavan mm. diabeetikkojen verisuonia sekä parantavan yleisesti vastustuskykyä. Sen yhteys sydäntauteihin on tullut ilmi mm. Kuopion yliopiston kansanterveyden tutkimuslaitoksella tehdystä tutkimuksesta. Siinä mitattiin yli 1600 keski-ikäisen miehen veriplasman C-vitamiinipitoisuus. Todettiin, että niillä, joilla veren C-vitamiinipitoisuus oli matala, oli suurempi riski saada sydänkohtaus. Heidän sydänkohtausriskinsä oli jopa 3,5-kertainen verrattuna niihin miehiin, joilla oli veressä riittävästi C-vitamiinia.

   Hyviä C-vitamiinilähteitä tiedetään useita. Lasillinen appelsiinimehua tyydyttää jo päivän tarpeen. Samoin hyviä lähteitä ovat appelsiini (50 mg / 100 g) ja sitrushedelmät, peruna (15 mg / 100 g. Sitä syödään yleensä paljon.), lanttu ja nauris (40 mg / 100 g), kaikki kaalit (50-110 mg / 100 g), mansikka (80 mg / 100 g, lakka (100 mg / 100 g), mustaherukka (120 mg / 100 g), persilja (200 mg / 100 g) ja paprika (200 mg / 100 g).

Beetakaroteeni on eräs niistä antioksidanteista, jolla on havaittu olevan sydäntauteja ehkäisevä vaikutus, varsinkin jos se saadaan suoraan ravinnosta. Eräässä tohtori Hennekensin tutkimuksessa todettiin, että sydänvikaisilla miehillä, jotka nauttivat beetakaroteenia, esiintyi noin puolta vähemmän sydänkohtauksia, aivohalvauksia ja kuolemia kuin niillä, jotka saivat lumevalmistetta (Valitut palat, marraskuu 1994, s. 28). Samoin beetakaroteenilla on syöpää ehkäisevä vaikutus, koska useissa tutkimuksissa on todettu niiden, jotka syövät beetakaroteenia sisältävää ravintoa, sairastuvan suhteellisen harvoin keuhko- ja suolistosyöpään (Valitut palat, marraskuu 1994, s. 28).

   Hyvä beetakaroteenin lähde on varsinkin porkkana, joka tyydyttää sen päivittäisen tarpeen (Porkkana tyydyttää myös A-vitamiinin tarpeen, koska sen beetakaroteeni muodostuu elimistössä A-vitamiiniksi.). Muita hyviä lähteitä ovat mm. paprika, pinaatti, kaalit, tomaatti, persilja, aprikoosi ja bataatti.

E-vitamiini on yksi antioksidanteista ja sen on todettu tehokkaasti ehkäisevän sydäntauteja sekä kolesterolin kertymistä verisuoniin (Valitut palat, marraskuu 1994, s. 28). Sen on havaittu ehkäisevän myös tiettyjä syöpiä kuten eturauhassyöpää (Se on esim. Suomessa miesten yleisin syöpälaji.).

   Hyviä E-vitamiinin lähteitä ovat kasvisöljyt (mm. auringonkukka-, maissi-, rypsi-, soija- ja vehnänalkioöljyt), täysjyvävilja, avokado, kasvimargariinit sekä myös kananmuna, joka on yksi monipuolisimmista ruoka-aineista (Siinä on A-, D-, E- ja K-vitamiineja, kivennäisaineita ja sen proteiinit sisältävät kaikkia ihmisen tarvitsemia aminohappoja.)

   Yksi hyvä E-vitamiinin lähde ovat myös pähkinät, sillä jo pari kourallista maapähkinöitä voi tyydyttää päivittäisen E-vitamiinitarpeen. Niissä on myös paljon sydänystävällisiä rasvoja (pitoisuus 46-68 %), proteiinia (9-30 %), kuitua (maapähkinöissä 8 %), B-ryhmän vitamiineja, kalsiumia, kaliumia, fosforia, rautaa, magnesiumia, sinkkiä, kuparia ja seleeniä sekä ubikinonia (esim. maapähkinöissä. Sitä on myös rasvaisessa kalassa ja lihassa), jota on pidetty yhtenä tärkeänä aineena vanhenemista vastaan.

   Pähkinöiden merkitys sydäntautien ehkäisyssä onkin tärkeä. Lukuisissa tutkimuksissa ja julkaisuissa on tullut selville, että niillä, jotka syövät runsaasti pähkinöitä, näyttää olevan muita pienempi riski sairastua diabetekseen tai kuolla sepelvaltimotautiin (Duodecim-lehti 19 / 2004). Tavallisten maapähkinöiden on osoitettu voimakkaasti parantavan veren rasva-arvoja sekä vähentävän sydäninfarkti- ja diabetesriskiä noin 30-50 % (Lahti ja ympäristö-lehti, 14.1.2005, s. 3).

Flavonoidit ovat aineita, joiden on todettu ehkäisevän sydäntauteja, syöpää, astmaa sekä muitakin sairauksia. Tärkeimpiä flavonoidien lähteitä arkiravinnossa ovat varsinkin omenat, sipuli, valkosipuli (Sipulien sanotaan ehkäisevän hyytymien syntymistä sekä alentavan veren kolesterolia. Samoin Yhdysvaltain kansallisen syöpäjärjestön, National Cancer Institutin, tutkimusten mukaan valkosipuli on osoittautunut parhaimmaksi ravintoperäiseksi lähteeksi syövän ennaltaehkäisyssä, Etelä-Suomen Sanomat, 13.1.2004), paprika, mustaherukka sekä myös useat metsämarjat. Niitä on runsaasti mm. puolukassa, mustikassa, karpalossa (Karpalo ja mustikka ehkäisevät hyvin myös virtsatietulehduksia. Samoin tavalliset tuoremehut sekä hapanmaitotuotteet voivat suojata virtsatietulehduksilta, Etelä-Suomen Sanomat, 6.3.2003, s. 25), pihlajamarjassa, variksenmarjassa ja juolukassa.

Lykopeeni ja seleeni ovat aineita, joiden on arveltu ehkäisevän sydäntauteja. Esim. tomaatissa ja tomaattivalmisteissa on runsaasti lykopeeniä. Seleeniä sen sijaan saadaan täysjyväviljasta ja lihasta (paitsi alueilta, joissa maaperän seleenipitoisuus on pieni), kalasta, tomaatista, sipulista, äyriäisistä ja nilviäisistä, pähkinöistä, ja monissa sienissäkin sitä on paljon.