|
|
Todisteita jumalasta
Jumalan olemassaolon todisteet. Lue, miten luonto, käsitys oikeasta ja väärästä sekä lukuisat muut seikat viittaavat Luojan eli Jumalan olemassaoloon
Tässä kirjoituksessa käsitellään Jumalan olemassaoloa ja siihen viittaavia todisteita. Se on tärkeä aihe, koska jos Jumala on olemassa ja ihminen on iankaikkinen sielu ja vastuussa Jumalalle, ei tätä aihetta voi sivuuttaa. On suorastaan järjetöntä, jos emme halua päästä selvyyteen tästä asiasta ja siitä, miten Jumalan yhteyteen voidaan päästä. Siihen kannattaa perehtyä. Entä näkemykset suhteessa Jumalan olemassaoloon? Tällä alueella on länsimaissa kolme yleistä näkemystä: teismi, agnostisismi ja ateismi.
• Teismissä uskotaan Jumalan olemassaoloon ja että hän on tehnyt kaiken. • Agnostisismissa jätetään Jumalan olemassaolo avoimeksi: Jumala ehkä on tai ehkä ei ole olemassa. Monet eivät usko, että tätä asiaa voi tietää. • Kolmas vaihtoehto on ateismi, jossa kielletään Jumalan olemassaolo ja ajatellaan hänen olevan vain ihmisten ajatuksissa ja mielissä oleva käsite. Ateistit esiintyvät mielellään myös tieteellisinä. He tahtovat erottaa toisistaan tieteellisen maailmankatsomuksen, jota he uskovat edustavansa, sekä uskonnollisen maailmankatsomuksen, mutta he eivät ymmärrä, että heidänkin näkemyksensä on uskonnollinen ja uskoon perustuva olettamus. Se on samanlainen uskoon perustuva olettamus kuin usko Jumalaan. Mistä ateisti voi olla varma, ettei Jumala kuulu sille sektorille ja alueelle, mistä hänellä itsellään ei ole tietoa? Seuraava kuva havainnollistaa asiaa. Jos henkilö tietää vain muutaman prosentin kaikesta tiedosta, siitä käsin hän ei voi kumota asioita, joita ei itse ole havainnut. Jumala ja hänen olemassaolonsa voi olla sellainen asia.
JUMALAN OLEMASSAOLON TODISTEITA
Seuraavaksi lähdemme tutkimaan Jumalan olemassaolon puolesta puhuvia todisteita. Ne eivät ole aukottomia todisteita, mutta niiden perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä. Ne viittaavat siihen suuntaan, että Jumala todella on olemassa.
Jotakin on olemassa. Ensiksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että jotakin on olemassa. Se, ettei ole pelkkää tyhjyyttä, vaatii selityksen. Miksi on eloton ja elävä maailma? Miksi on tähtiä, kuu ja aurinko, joka tuo valoa ja lämmittää? Miksi on ihmisiä, jotka ajavat autolla, käyvät avaruudessa, kirjoittavat kirjoja ja pystyvät juoksemaan, puhumaan, laulamaan tai tuntemaan tunteita? Miksi on vuoria, kallioita, multaa, pilviä, vettä ja vesistöjä? Miksi on maalla, meressä ja ilmassa olevia eläimiä kuten elefantteja, leijonia, matoja, kaloja, visertäviä lintuja, perhosia tai hyttysiä? Miksi on puita ja kukkasia? Tai miksi on hyvänmakuisia porkkanoita, omenoita, mansikoita, herneitä, appelsiineja, banaaneja ja mustikoita, joita voidaan syödä? Se, että edelliset asiat ovat olemassa, vaatii selityksen. Meidän ei tulisi pitää tätä asiaa itsestäänselvyytenä, vaan sitä pitäisi pohtia syvällisesti. Kun on vain kaksi mahdollisuutta: jotakin on olemassa tai ei ole mitään, täytyy löytyä selitys, miksi ensimmäinen vaihtoehto on tosi. Miksi ei ole pelkkää tyhjyyttä sen sijaan, että voimme nähdä ympärillämme monimuotoista elämää ja listassa mainittuja asioita. Tämä havainto on alkeellisuudessaan niin yksinkertainen, että emme aina ole siitä edes tietoisia. Pidämme sitä itsestäänselvyytenä, mutta kyseessä on äärimmäisen merkittävä asia. Sitä ei pidä ohittaa kevyesti. Niinpä se, että jotakin on olemassa, eikä ole pelkkää tyhjyyttä ja olemattomuutta, on ensimmäinen syy ajatella Jumalan olemassaoloa. Se ei suoraan todista asiaa todeksi, mutta on yksi viittaus siihen suuntaan.
Kaikella on alku. Toiseksi on huomioitava, että kaikella on alku. Tämä käsittää kaksi aluetta, sekä elottoman maailmankaikkeuden että elämän:
Maailmankaikkeus eli siinä olevat galaksit, tähdet, planeetat, aurinko ja muut taivaankappaleet edellyttävät alkua. Sillä tällä hetkellä tiedemiesten keskuudessa myönnetään yleisesti, ettei maailmankaikkeus voi olla ikuinen ja äärettömän vanha. Se johtuu siitä, että maailmankaikkeus on vääjäämättä menossa kohti lämpökuolemaa - kohti tilaa, jossa kaikki lämpötilaerot ovat kadonneet ja jossa käyttökelpoisen energian määrä vähenee ja lopulta loppuu. Tätä energian määrän vähenemistä voidaan verrata periaatteessa siihen, kun nuotiossa olevat puut palavat loppuun. Kun ne kerran palavat loppuun, ei niitä voida enää uudelleen polttaa - ne ovat käyttökelvottomia. Se osoittaa, miten käyttökelpoinen energia vähenee koko ajan, ja että jossakin täytyy olla ehdoton alku ja raja, jota pidemmälle ei päästä. Sitä voidaan nimittää nollahetkeksi. On täytynyt olla hetki, jolloin kello, joka raksuttaa kohti lämpökuolemaa, on lähtenyt käyntiin ja jolloin se pysähtyy. Tämä koskee sekä omaa aurinkoamme että muita taivaankappaleita, jotka edelleen säteilevät energiaa. Kaikella on siis alku, eikä kysymystä luomisesta voida välttää. Maailmankaikkeuden alku on eräs viittaus Jumalan olemassaoloon. Sir Fred Hoyle selittää kirjassaan Maailmankaikkeuden kehitys tätä merkillistä paradoksia:
Jotta luominen olisi tarpeeton, pitäisi maailmankaikkeuden rakennusaineen olla äärettömän vanhaa. - - Vetyhän muuttuu vähitellen heliumiksi - . Kuinka siis on mahdollista, että maailmankaikkeus on vielä nykyisinkin melkein pelkkää vetyä? Jos aine olisi äärettömän vanhaa, se olisi täysin mahdotonta. Kun siis maailmankaikkeus on sellainen, miksi sen olemme havainneet, emme voi välttää kysymystä sen luomisesta.
Myös elämällä on alku. Toinen tärkeä havainto on elämän esiintyminen maapallolla. Myöskään se ei voi olla ikuista ja siihen on yksinkertainen syy: auringon rajallinen olemassaoloaika asettaa tarkat rajoitukset elämälle. Sillä kun aurinko ei ole voinut olla ikuisesti olemassa ja tuomassa lämpöä ja valoa maan päälle, ei ole voinut olla elämääkään. Ilman aurinkoa lämpötila olisi lähes - 273 °C, olisi pimeää ja vesi olisi jäätyneenä, eikä niissä olosuhteissa mikään tunnettu elämänmuoto voisi menestyä. Siksi on mahdotonta, että elämä maapallolla olisi ikuista, koska aurinkokaan ei ole sitä. Johtopäätös siis on, että sekä elottomalla maailmankaikkeudella että elämällä on oltava alkuhetki. Kumpikaan niistä ei ole ikuista, joten kysymystä luomisesta ja Jumalasta ei voi ohittaa. Aiheeseen liittyvät hyvin seuraavat jakeet. Raamattu viittaa siihen, että näkyvissä olevien asioiden takana täytyy olla niitä mahtavampi voima. Tähän paras selitys on yliluonnollinen Jumala, jonka teot todistavat hänen olemassaolostaan. Kaikella on yleensä tekijänsä, ja se pätee myös maailmankaikkeuteen ja elämään siinä:
- (Room 1:19,20) sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. 20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
- (Ps 19:2) Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja.
Naturalistiset teoriat ovat heikolla pohjalla. Edellä tuotiin esille kaksi tärkeää asiaa: elottomalla maailmankaikkeudella sekä elämällä on oltava alkuhetki. Ne eivät voi olla ikuisia. Miten sitten materialistit yrittävät selittää samaa asiaa? He myöntävät, ettei maailmankaikkeus ole ikuinen ja että elämällä on alku, mutta sanovat kaiken syntyneen itsestään, ilman Jumalan osuutta asiaan. Kuitenkin jos tarkastellaan heidän vaihtoehtoisia ja naturalistisia teorioitaan, ei niillä ole mitään kunnollista pohjaa. Päinvastoin, heidän teoriansa ovat todisteita vailla, jonka tosiseikan useat tiedemiehet ovat myöntäneet. Seuraavaksi tutkimme heidän teorioitaan.
Maailmankaikkeuden alku on asia, joka täytyy selittää naturalistisessa maailmankatsomuksessa. Tällä hetkellä yleisin teoria on alkuräjähdysteoria, jossa kaiken – galaksit, tähdet, aurinko, planeetat, meri ja vesi, kalliot, ihminen, linnut, elefantit, hyttyset, kukat – oletetaan syntyneen tyhjästä itsestään. Mikään käytännön havainto ei kuitenkaan viittaa siihen, että asiat voivat ilmaantua tyhjästä. Tämä teoria on vastoin luonnonlakeja. Lisäksi useat tiedemiehet kiistävät tämän teorian paikkansapitävyyden (Kuvaavaa asialle on, että v. 2004 tätä teoriaa epäilleet sekulaarit tutkijat kirjoittivat avoimen kirjeen New Scientist-lehteen. Yli sata muuta kosmologia tuki kirjettä. Kirjeessä sanottiin: ”Avoin ajatustenvaihto puuttuu, epäilyä ja toisinajattelua ei suvaita. Millään muulla fysiikan alalla ei voi alati turvautua uusiin hypoteeseihin teorian ja havaintojen välisen kuilun umpeen kuromiseksi.”).
Uusin tieto eroaa teorian ennusteesta riittävästi tappaakseen big bang-kosmologian (Fred Hoyle, The Big Bang in Astronomy, 92 New Scientist 521, 522-23 / 1981)
Vanhana kosmologina näen nykyisen havaintoaineiston kumoavan teoriat maailmankaikkeuden synnystä, kuten myös useat teoriat aurinkokunnan synnystä. (H. Bondi, Letter, 87 New Scientist 611 / 1980)
Siitä, onko big bang-oletus oikea vai ei, on keskusteltu huomattavan vähän …suuri joukko sen kanssa ristiriidassa olevia havaintoja selitetään lukuisilla perusteettomilla oletuksilla tai yksinkertaisesti sivuutetaan. (nobelisti H. Alfven, Cosmic Plasma 125 / 1981)
Fyysikko Eric Lerner: ”alkuräjähdys on vain mielenkiintoinen taru, jota ylläpidetään tietyssä tarkoituksessa” (Eric Lerner: A Startling Refutation of the Dominant Theory of the Origin of the Universe, The Big Bang Never Happened, NY: Times Books, 1991).
”Turha väittää, että ei mistään syntyy jotakin, kun kuka tahansa matemaatikko ymmärtää sen olevan pelkkää pötyä” (Ron Rosenbaum: ”Is the Big Bang Just a Big Hoax? David Berlinski Challenges Everyone.” New York Observer 7.7.1998)
Alkuräjähdysteoria on myös kaiken logiikan ja terveen järjen vastainen, kun siinä oletetaan, että tyhjästä tai nuppineulan kokoisesta tilasta syntyi koko nykyinen maailmankaikkeus ja elämä. Mutta voiko tyhjästä tai nuppineulan kokoisesta tilasta tulla mitään? Tätä teoriaa ja asiaa voi verrata siihen, että joku ottaa tulitikkurasian (se on paljon suurempi kuin nuppineula) käteensä, ja sanoo sitten, että sen sisältä tulee kaikenlaisia asioita. Hän väittää, että kyseessä on tieteellinen fakta eikä sitä kannata epäillä, koska kaikki järkevät tiedemiehet uskovat siihen. Niinpä, hänen sanojensa mukaan, rasian sisältä on mahdollista tulla rasiaa moninkertaisesti suurempia ja monimutkaisempia asioita kuten:
• Norsu ja ruoho, jota norsu syö • tuhat kiloa painava kivi, muut kivet ja kalliot • Lujaa juokseva gepardi ilmaantuu samasta rasiasta tai tyhjyydestä • Karjuvia leijonia • Lintuja, jotka osaavat lentää ja visertää • Hyttysiä, joita linnut voivat syödä • Kalat ja meri niiden ympärille ovat syntyisin samasta pikkurasiasta • Kauniita ja tuoksuvia kukkia sekä kymmeniä metrejä korkeita puita tulee samasta rasiasta • Miljardit galaksit, tähdet ja planeetat tulevat samasta rasiasta • Aurinko, joka lämmittää ja antaa valoa • Ihmisiä, jotka voivat puhua ja tuntea tunteita: itkeä, nauraa, vihastua, pelätä, surra, ihastua ja rakastua. • Hyvältä maistuvia mansikoita, banaaneja, mustikoita, herneitä, viinirypäleitä ja pähkinöitä. Niidenkin uskotaan ilmaantuneen samasta pikkurasiasta
Voiko edellistä teoriaa epäillä? Varmasti voi. On maailman suurin ihme, jos kaikki edelliset ja ympärillämme olevat asiat ovat syntyneet itsestään rasian tai nuppineulan kokoisesta tilasta, joka on niitä monin verroin pienempi. Se on täysi mahdottomuus ja logiikan vastaista, koska pelkkä olematon ei voi aiheuttaa olemassaoloaan. Jotakin täytyy olla ensin olemassa ennen kuin jotain voi syntyä. Miten ”nuppineula” tai sitä pienempi tila voi muuttua itsestään hyvänmakuisiksi mansikoiksi, lentäviksi linnuiksi, autolla ajavaksi ihmiseksi, kuumaksi auringoksi, karjuvaksi leijonaksi, lisääntymiskykyisiksi eliöiksi, kaloiksi ja valtamereksi niiden ympärille, kallioiksi ja kaikeksi mitä on olemassa? Jos uskomme tällaiseen teoriaan, emme varmastikaan ole viisaita. Joudumme hylkäämään terveen järjen.
Galaksien ja tähtien synty. Entä galaksien ja tähtien synty? Sitäkään ei ole pystytty todistamaan. Usko niiden syntyyn itsestään on hataralla pohjalla:
En halua väittää että todella ymmärtäisimme galaksien syntyprosessin. Galaksien syntyteoria on yksi astrofysiikan suurista ratkaisemattomista ongelmista ja ratkaisu näyttää tänä päivänä olevan kaukana. (Steven Weinberg: Kolme ensimmäistä minuuttia, s. 88)
Suuri ongelma kuitenkin on: "Kuinka kaikki sai alkunsa?" Kuinka kaasu, josta galaksit syntyivät, alun perin kerääntyi yhteen, jotta tähtien syntyprosessi ja suuri kosminen sykli saattoivat käynnistyä?... Meidän on siksi löydettävä fysikaalisia mekanismeja, jotka synnyttävät tihentymiä maailmankaikkeuden tasaiseen aineeseen. Tämä kuulostaa kovin helpolta, mutta johtaa itse asiassa hyvin syvällisiin ongelmiin. (Malcolm S. Longair: Räjähtävä maailmankaikkeus, s. 93)
Pelottavaa siinä on se, että ellei kukaan meistä tietäisi etukäteen tähtien olevan olemassa, etulinjan tutkimus tarjoaisi paljon vakuuttavia syitä, miksi tähtiä ei voisi koskaan syntyä. (Neil deGrasse Tyson, Death by Black Hole: And Other Cosmic Quandaries, p. 187, W.W. Norton & Company, 2007)
Abraham Loeb: "Totuus on, että emme ymmärrä tähtien muodostumista perustavanlaatuisella tasolla." (Lainattu Marcus Chownin artikkelista Let there be light, New Scientist 157(2120):26-30, 7 February 1998)
Aurinkokunnan synnystä on useita teorioita, mutta kaikki ovat epävarmoja:
Nykyäänkin, vaikka astrofysiikka on edistynyt suunnattomasti, monet teoriat aurinkokunnan alkuperästä ovat epätyydyttäviä. Tiedemiehet ovat yhä erimielisiä yksityiskohdista. Yleisesti hyväksyttyä teoriaa ei ole näkyvissä. (Jim Brooks: Näin alkoi elämä, s. 57)
"Kaikki esitetyt olettamukset aurinkokunnan alkuperästä sisältävät vakavia puutteita. Tämänhetkinen johtopäätös onkin, että aurinkokuntaa ei voi olla olemassa." (Jeffreys, H., The Earth: Its Origin, History and Physical Constitution, 6th edition, Cambridge University Press, 1976, p. 387)
Elämän synty. Entä elämän synty? Materialistisesti ajattelevat tiedemiehet haluavat uskoa elämän syntyneen itsestään, mutta tämä näkemys on helppo kyseenalaistaa, koska sen puolesta ei ole yhtään käytännön todistetta. Ei ole mitään kokemuksellista tietoa, että eloton aine pystyy tuottamaan elämää – että jokin kuollut kivi tai samanlainen eloton asia alkaa yhtäkkiä liikkua, lisääntyä, syödä, nukkua, puhua tai tuntea erilaisia tunteita. Mikään ei viittaa tällaiseen, vaan mitä enemmän tietoa on kertynyt, sitä suuremmaksi ongelmaksi elämän syntyminen itsestään on havaittu. Kuilu elävän ja elottoman aineen välillä on havaittu liian suureksi. Seuraava lainaus liittyy aiheeseen. Siinä haastateltiin Stanley Milleriä hänen elämänsä loppupuolella. Hän on tullut tunnetuksi elämän syntyyn liittyvistä kokeistaan. J. Morgan kertoo haastattelusta:
Hän suhtautui välinpitämättömästi kaikkiin ehdotuksiin elämän alkuperästä ja piti niitä “hölynpölynä” tai “paperikemiana”. Hän suhtautui eräisiin hypoteeseihin niin halveksuen, että kun kysyin hänen mielipidettään niistä, hän vain puristeli päätään, huokaisi syvään ja hihitti – aivan kuin yrittääkseen torjua ihmiskunnan mielettömyyttä - - Hän myönsi, että tieteentekijät eivät ehkä koskaan tule tarkasti tietämään, milloin ja miten elämä sai alkunsa. “Me yritämme keskustella historiallisesta tapahtumasta, joka poikkeaa hyvin paljon tavanomaisesta tieteestä”, hän huomautti. (1)
Elämän suhteen on siis vain yksi looginen vaihtoehto eli Jumala on luonut elämän. Sillä selvä sääntö on, että elämää syntyy vain elämästä, eikä tähän sääntöön ole löydetty yhtään poikkeusta. Tämä viittaa ensimmäisten kasvien ja eläinten kohdalla maapallon ulkopuoliseen lähteeseen, Jumalaan. Monet ateistiset tiedemiehet ovat haluttomia myöntämään tätä näkemystä todeksi, mutta jos heidän näkemyksensä on tosi, pitäisi todisteet sen puolesta tuoda esiin. Siihen he eivät ole pystyneet. Ongelma on siinä, että nämä ihmiset eivät halua hyväksyä Jumalaa Luojana eivätkä antaa kunniaa hänelle. Siksi he turvautuvat toisenlaisiin ja aivan ilmeisesti valheellisiin selityksiin.
- (1 Moos 1:1) Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
- (Room 1:19,20) sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. 20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
- (Ilm 4:11) "Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut".
- (Ilm 10:5,6) Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti 6 ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa,
- (Ilm 14:7) Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".
Välimuotojen puute – viittaus Luojaan. Sitten kannattaa kiinnittää huomiota nykyisten kasvi- ja eläinlajien alkuperään. Niiden olemassaololle on kaksi vastakkaista näkemystä: joko Jumala on luonut kasvit ja eläimet tai ne kaikki ovat kehittyneet yksinkertaisesta alkusolusta nykyisiin muotoihinsa, kuten evoluutioteoriassa edellytetään. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin nämä kaksi eli Jumalan luomistyö tai kehittyminen itsestään. Mihin sitten todistusaineisto viittaa? Evolutionistit haluavat uskoa, että eliöt ovat kehittyneet yhdestä alkusolusta, ja että on olemassa välimuotoja eri lajien välillä, mutta sitä on ollut mahdoton havaita. Kukaan ei ole voinut esittää siitä ainoatakaan todistetta. Darwinin peipot, muuntelu bakteereissa, koivumittareissa ja muissa lajeissa on aina muuntelua perusryhmien sisällä. (Lähes aina, kun evolutionistit puhuvat evoluution todisteista, viittaavat he sopeutumiin, jossa esim. bakteerit sopeutuvat paremmin ympäristöönsä. Siksi tärkeä kysymys on selvittää, mitä evoluutiolla tarkoitetaan; makroevoluutiota eli uusien lajien syntyä vai vain sopeutumisia ja muutoksia. Jälkimmäisen asian kaikki myöntävät, eikä siitä ole epäselvyyttä, mutta kiista koskee ensimmäistä aluetta. Jos tätä kysymystä ei ensin käsitellä, ei asiassa voida päästä eteenpäin.). Peipot, koivumittarit ja bakteerit eivät ole muuttuneet sitä kautta joiksikin toisiksi lajeiksi. Entä fossiiliaineisto? Se on paras keino saada selville, mitä on tapahtunut menneisyydessä. Jos näemme fossiileissa asteittaisen kehityksen - yksinkertaisesta alkusolusta nykyisiksi muodoiksi, voidaan sitä pitää hyvänä todisteena evoluutioteorian puolesta. Toisaalta jos asteittaista kehitystä ei ole havaittavissa fossiileissa, viittaa se lajien erillisyyteen alusta alkaen ja että ne ovat saaneet alkunsa luomisen kautta. Mihin siis todistusaineisto viittaa? Tästä aiheesta monet tunnetut eturivin paleontologit ovat antaneet suoria lausuntoja. He kiistävät välimuotojen olemassaolon ja myöntävät, ettei fossiileissa ole havaittavissa asteittaista kehitystä, vaikka sen pitäisi olla evoluutioteorian perusedellytys. Tässä on samanlainen ongelma kuin se, ettei kukaan ole voinut todistaa elämän syntyneen itsestään. Selvät todisteet kummankin näkemyksen puolesta puuttuvat. Katsomme muutamia kommentteja, jotka käsittelevät samaa aihetta. Ne osoittavat, että välimuotojen puute perusryhmien välillä on todellinen ongelma, jota ei ole ratkaistu. Todistusaineisto sopii paremmin siihen malliin, että lajit ovat olleet valmiita ja toisistaan erillisiä alusta alkaen. Niiden on täytynyt saada alkunsa luomisen kautta. Tämä viittaa Jumalan olemassaoloon. Kommenteissa on mukana myös tunnetun ateistifilosofin Richard Dawkinsin lausunto. Se on hänen kirjastaan Sokea kelloseppä (s. 240,241). Dawkins ei ole paleontologi, mutta hän viittaa samaan asiaan eli asteittaisen kehityksen puuttumiseen. Dawkins viittaa kommentissaan myös siihen, ettei fossiiliaineisto ole vielä täydellinen, mutta se on huono argumentti. Sillä kun fossiileja on kaivettu maasta kymmeniä miljoonia, eikä niissä ole havaittavissa välimuotoja ja asteittaista kehitystä, ei niitä varmastikaan ole siinäkään aineistossa, joka on vielä maan sisällä:
Dawkins: Darwinin ajoista lähtien evoluution tutkijat ovat tienneet, että ikäjärjestykseen asetetut fossiilit eivät muodosta pienten, juuri ja juuri havaittavissa olevien muutosten sarjaa. - - Esimerkiksi 600 miljoonan vuoden takaiset kambrikauden kerrostumat ovat vanhimpia, joissa on fossiileja useimmista selkärankaisten pääjaksoista. Monet niistä ovat lisäksi jo varsin pitkälle kehittyneitä. Koska varhaisempia fossiileja ei ole, ne näyttävät ilmaantuneen näihin kerrostumiin tyhjästä… Koulukunnasta riippumatta kaikki evoluution kannattajat ovat kuitenkin sitä mieltä, että tällä kohdalla fossiililöydöissä on ammottava aukko.
Paleobiologisten tosiasioiden perusteella ei ole mahdollista laatia edes jonkin eliön evoluution irvikuvaa. Fossiiliaineisto on nyt niin täydellinen, että - - välimuotosarjojen puuttumista ei voida lukea aineiston niukkuuden tiliin. Aukot ovat todellisia, eikä niitä tulla koskaan täyttämään. (Ruotsalaisen kasvitieteilijä Heribert Nilssonin lausunto noin 50 vuotta sitten [2])
Fossiiliaineiston suurin mysteeri on, ettemme ole löytäneet elävän elämän historialle mitään selkeää, kehitystä kohden vievää tekijää… olemme asettaneet löydökset omien toivomustemme mukaiseen järjestykseen, jollaista todellisessa maailmassa ei oikeastaan olekaan. (Stephen J. Gould: ”The Ediacaran Experiment”. Natural History, vol. 93, Feb. 1984, p.23)
Menimmepä miten kauas tahansa maapallolla aikaisemmin eläneiden eläinten fossiilien sarjassa, emme tapaa jälkeäkään eläinmuodoista, jotka olisivat suurten ryhmien tai pääjaksojen välillä olevia muotoja… Eläinkunnan suurimmat ryhmät eivät sulaudu toisiinsa. Ne ovat ja ovat olleet kiinteitä alusta asti… Varhaisimmistakaan kerrostuneista kivilajeista ei tunneta yhtään eläintä, jota ei voitaisi kohta sijoittaa omaan pääjaksoonsa tai suureen ryhmäänsä… Tämä välimuotojen täydellinen puuttuminen eläinten suurten ryhmien väliltä voidaan tulkita vain yhdellä tavalla…Jos olemme halukkaat ottamaan tosiasiat sellaisina kuin ne ovat, meidän on uskottava, ettei sellaisia välimuotoja ole koskaan ollutkaan, eli toisin sanoen, nämä suuret ryhmät ovat aivan alusta asti olleet samassa suhteessa toisiinsa kuin ne ovat nykyään. (Austin H. Clark: The New Evolution, s. 189)
Edesmennyt Dr Colin Patterson oli British Museumin (luonnonhistoria) vanhempi paleontologi – evoluution kannattaja ja fossiiliasiantuntija. Hän kirjoitti merkittävän kirjan evoluutiosta – mutta kun joku kysyi häneltä, miksi hänen kirjassaan ei ollut yhtään kuvaa välimuodoista (siirtymävaiheessa olevista eliöistä), hän kirjoitti seuraavanlaisen vastauksen:
”Yhdyn täysin mielipiteeseesi koskien kehitysopillisten, siirtymävaiheessa olevien eliöiden kuvituksen puuttumista kirjassani. Jos olisin tietoinen ainoastakaan sellaisesta, fossiilista tai elävästä, olisin mielelläni sisällyttänyt ne kirjaani. Ehdotat, että täytyisi käyttää taiteilijaa havainnollistamaan sellaisia välimuotoja, mutta mistä hän saisi tiedot piirustuksiinsa? Rehellisesti sanottuna en voisi hankkia hänelle näitä tietoja, ja jos minun pitäisi jättää asia taiteilijan näkemyksen varaan, eikö se johtaisi lukijaa harhaan? Kirjoitin tekstin kirjaani neljä vuotta sitten [kirjassa hän kertoo uskovansa joihinkin välimuotoihin]. Jos minun pitäisi kirjoittaa se nyt, luulen, että kirja olisi melko erilainen. Gradualismi (vähittäinen muuttuminen) on käsite, johon uskon. Ei vain Darwinin arvovallan vuoksi, vaan koska käsitykseni genetiikasta tuntuu edellyttävän sitä. Kuitenkin on vaikea väittää [kuuluisaa fossiiliasiantuntijaa Step-hen J.] Gouldia ja American museumin väkeä vastaan, kun he sanovat, että välimuotofossiileja ei ole olemassa. Paleontologina työs-kentelen paljon filosofisten ongelmien parissa tunnistaessani eliöiden muinaismuotoja fossiiliaineistosta. Sanot, että minun pitäisi vähintäänkin ’esittää valokuva fossiilista, josta tietty eliöryhmä kehittyi.’ Puhun suoraan – ei ole olemassa yhtäkään sellaista fossiilia, joka kelpaisi aukottomaksi todisteeksi.” (3)
Luonnon monimutkaisuutta ja kauneutta voidaan pitää yhtenä syynä, joka viittaa luomiseen ja Jumalan olemassaoloon. Jos alkusynty itsessään olisi mahdollinen (mitä sen ei ole havaittu olevan), täyttäisi luonnon todennäköisesti jokin yksinkertainen solumassa. Sen sijaan voimme nyt nähdä luonnon kauneutta ja monimutkaisia rakenteita ympärillämme: kukkia, puita, kauniita eläimiä tai soluja, joista yksinkertaisinkin sisältää DNA:ssaan monimutkaista informaatiota. Itse asiassa mitä kauniimpia ja monimutkaisempia rakenteita näemme, sitä todennäköisemmin niiden takana on äly ja niitä mahtavampi voima. Luomisesta tällaiset asiat on helppo selittää mutta ei sattumasta. Pelkkä sanonta ”evoluutio teki sen” ei riitä selittämään kaikkea kauneutta ja monimutkaisuutta. Tällaista maagista ajattelua esiintyy usein naturalistisessa ajattelussa. Jotkut voivat kieltää älykkään suunnittelun olemassaolon, mutta siinä he tekevät suuren virheen. Heidän ei tarvitse muuta kuin katsoa peilistä omaa olemustaan, niin heidän pitäisi tulla toisiin johtopäätöksiin. Ei ole järkevää otaksua, että esim. seuraavat pään alueella olevat asiat olisivat syntyneet itsestään jostain kivestä tai alkukaasusta:
• Yksilöllinen ulkonäkö • Tukka, joka kasvaa pään alueella • Silmäluomet, jotka menevät kiinni nukkuessa • Hengitys, joka voi tapahtua suun tai nenän kautta • Hajuaisti nenän kautta ja kuuloaisti korvien kautta • Suu, jossa on hampaat ja kieli syömistä varten sekä ruokatorvi, josta ruoka kulkeutuu mahalaukkuun • Kielessä ja suussa on makuaisti • Suuta ja kieltä voidaan käyttää myös puhumiseen ja laulamiseen • Pään sisällä ovat aivot, jotka ovat monimutkaisempia kuin mikään tunnettu asia maailmankaikkeudessa. Niiden kautta ihminen voi suunnitella ja ajatella asioita • Tunteet kuten rakkaus, ihastuminen, ilo, suru, viha ja pelko ovat myös asioita, joiden tiedämme liittyvän pään alueelle eikä esim. jalkoihin
Eräs osoitus luonnon käytännöllisistä rakenteista on se, miten jatkuvasti etsitään älykkäitä ideoita luonnosta ja sovelletaan niitä käyttöön. Esim. lintujen siivistä on saatu ideoita lentokoneiden siipien suunnitteluun. Toinen esimerkki ovat japanilaisten huippunopeiden junien keulat, jotka on suunniteltu kuningaskalastajan nokkaa mallina käyttäen. Näin junat on saatu hiljaisemmiksi, nopeammiksi ja ne kuluttavat vähemmän sähköä. Tuoreessa suomalaisessa tiedelehdessä (Tiede 3/2014) kerrotaan lisää esimerkkejä siitä, miten luonnosta on etsitty mallia teknologisessa suunnittelussa. Eräs artikkeli kertoo, miten ottamalla mallia simpukankuoren helmiäisestä kanadalaiset tutkijat saivat lasilevyn 200 kertaa tavallista iskunkestävämmäksi. Toinen artikkeli samassa lehdessä kertoo, miten granaattiomenan rakennetta matkimalla akuista saa entistä kestävämpiä. Tällaiset esimerkit viittaavat kaikki älykkääseen suunnitteluun luonnossa, ja miten sitä voidaan käyttää hyväksi. Monet tekniset ratkaisut ovat saaneet alkunsa tätä kautta. Suunnitelmallisuus ja monimutkaisuus luonnossa ovat ilmeisiä ja niitä voidaan pitää Jumalan olemassaolon todisteena. Toisinaan jotkut tiedemiehet ovat kuitenkin esittäneet, että he olisivat itse pystyneet suunnittelemaan parempia rakenneratkaisuja kuin mitä nyt on havaittavissa luonnossa. He hylkäävät ajatuksen älykkäästä suunnittelusta ajatellen, että kaikki monimutkaiset muodot ovat kehittyneet sattuman kautta. Paljon loogisempaa on kuitenkin uskoa, että monimutkaiset rakenteet sekä järki, tunteet ja aistit ovat ilmaantuneet luomisen kautta. On ylimielinen ajatus hylätä ajatus älykkyydestä jo alusta alkaen. Kukaan ei pysty tai ei ole pystynyt osoittamaan, miten kiven sirun kaltaisesta elottomasta aineesta voi tulla eläviä olentoja, joilla on tunteet, järki ja jotka ovat rakenteeltaan monimutkaisia. Se, että uskoo tällaisten asioiden syntyneen itsestään, ei ole viisasta. Seuraava lainaus viittaa aiheeseen:
Vuoden 1988 Britannica tietosanakirjan osassa 18 on kehitysoppia koskevassa luvussa mm. seuraava asiantuntijalausunto: ”Käytännön näkökulmasta katsottuna on käsittämätöntä, että kilpikonna voi uida, hevonen juosta, ihminen kirjoittaa ja lintu tai lepakko lentää rakenteilla, jotka perustuvat samankaltaisiin luuston rakenteisiin. Insinööri voisi suunnitella sopivammat jäsenet kutakin tarkoitusta varten. Mutta jos hyväksytään, että kaikki nämä luustot ovat periytyneet yhteisestä kantamuodosta ja muotoutuneet vain erilaisten kehitysvaiheiden myötä, samankaltaisille rakenteille voidaan löytää järkevä peruste.” Lausuma sai Paul Nelsonin arvostelemaan tätä kehitysopillista näkemystä seuraavasti: ”Ha! Esitelkää minulle insinööri, joka pystyy suunnittelemaan paremman rakenteen kuin mitä lepakon tai linnun siipi on! Näyttäkää minulle insinööri, joka pystyy suunnittelemaan torakalle paremman jalan! Ajatus on mieletön. Mistä tämän tyyppisten ajatusten esittelijät tulevat? Me olemme todella kaukana siitä osaamisesta, jota on vaadittu eläinten rakenteiden tekemiseen – olemme maailmankaikkeuden toisella puolella, miljoonien valovuosien päässä, miljoonien. Me emme edes tajua kysymyksen pakottavuutta. Ajatelkaa: torakan jalka korjaa itsensä, aistii ympäristönsä tarkemmin kuin mikään robotti, on varustettu kauttaaltaan tuntokarvoilla ja rasitusaistimilla, tilareseptoreilla jne., joista emme pysty arvioimaan kuin murto-osan. Torakka ei tarvitse polttoainetta, sähkövirtaa tai paineilmaa. Vain hiukan jätettä, josta kasvamalla muodostuu jalan yleisrakenne, joka lujuusominaisuuksiltaan saa titaanin tuntumaan muovailuvahalta. Jos torakka olisi ihmisen kokoinen, se etenisi helposti n. 300 km:n tuntinopeudella. Tätä vertailua voisi jatkaa loputtomiin… Tietosanakirjan kirjoittaja ei todennäköisesti tajua mitä kirjoittaa – sanoa tällaista hakuteoksessa on todella tyhmää… Insinöörinä olen tässä kirjoittajassa havainnut korkeinta mahdollista älyllistä ylimielisyyttä”. (gnelson@falstaff.mae.cwru.edu,) (4)
Sama asia, suunnitelmallisuus, tulee ilmi tunnetun filosofin Sokrateen sekä Darwinin puheissa. Kumpikin ymmärsi, että aistit ovat monimutkaisia ja että niiden kehittyminen itsestään tuntuu järjenvastaiselta. Kuitenkin vain Sokrates teki asiasta oikean johtopäätöksen ja ymmärsi suunnittelijan vaikutuksen:
Darwin: Olettamus, että silmä kaikkine jäljittelemättömine laitteineen, joiden tarkoituksena on sovittaa polttopiste eri etäisyyksille, päästää sisään erisuuruisia valomääriä ja oikaista pallomuodosta ja värityksestä johtuvia erehdyksiä, on muodostunut luonnollisen valinnan vaikutuksesta, tuntuu, myönnän sen, peräti järjenvastaiselta. (5)
Sokrates: Oletko sitä mieltä, että hän, joka aikojen alussa teki ihmiset, antoi aistimet heidän hyödykseen, silmät jotta he näkisivät mikä on nähtävää, korvat jotta kuulisivat mikä kuultavaa. - - Eikö sinusta sekin osoita harkintaa, että silmät on suljettu luomilla kuin ovilla, jotka avautuvat kun silmiä tarvitaan, unessa menevät kiinni, ja jotta tuulet eivät niitä vioittaisi niihin laitettiin ripset kuin siivilät, ja silmien päälle levitettiin kulmakarvat räystääksi, jotta päästä tippuva hiki ei aiheuttaisi vahinkoa; kuulo puolestaan ottaa vastaan kaikki äänet, mutta ei tule koskaan täyteen; - - kun kaikki on näin suunnitelmallista, kysyn vielä, onko se sattuman vai harkinnan aikaansaannosta? (6)
Fysiikan lait ovat eräs viittaus suunnittelijan olemassaoloon. Merkillistä näissä laissa on, että ne voidaan matemaattisesti määritellä. Sattuma tuskin voi tuottaa tällaisia tarkkoja matemaattisia suhdelukuja, joita ihminen voi havaita tutkiessaan luontoa. G. Galilei kirjoittikin aikanaan: ”Luonnon suurta kirjaa voivat lukea vain ne, jotka ymmärtävät kieltä, jolla se on kirjoitettu. Ja se kieli on matematiikka” (7). Englantilainen tähtitieteilijä James Jeans totesi vuosisatoja myöhemmin: ”Maailmankaikkeus näyttää puhtaan matemaatikon suunnittelemalta” (8). Katsomme lainausta, joka käsittelee samaa asiaa, matemaattisuutta maailmankaikkeudessa. Teoreettinen fyysikko ja kosmologi Paul Davies esittää muutamia esimerkkejä, joissa ilmenevät matemaattiset säännöt. Hän mainitsee mm. putoavat kappaleet, magneetit, kaasut, planeettojen liikkeet ja painovoiman. Tällaiset faktat viittaavat suunnittelijan eli Jumalan olemassaoloon:
Kahdessa sekunnissa pallo putoaa neljä kertaa niin kauas kuin yhdessä sekunnissa, kolmessa sekunnissa yhdeksän kertaa niin kauas jne. Koululaiset oppivat tämän lain ’luontoa koskevana tosiasiana’ ja tavallisesti jatkavat eteenpäin ajattelematta asiaa juuri sen enempää. Mutta minä haluan pysähtyä juuri tähän ja kysyä miksi. Miksi sellainen matemaattinen sääntö toimii putoavien kappaleiden tapauksessa? Mistä sääntö tulee? Ja miksi sääntö on tuollainen eikä toisenlainen? Annanpa toisen esimerkin fysiikan laeista; lain, joka teki minuun suuren vaikutuksen kouluaikoinani. Se koskee tapaa, jolla magneetit menettävät otetta toisistaan välimatkan kasvaessa. Pannaan magneetit vierekkäin ja mitataan niiden välinen voima, kun välimatkaa kasvatetaan. Huomaamme, että voima heikkenee verrannollisena etäisyyden kuutioon; jos siis kaksinkertaistamme magneettien välimatkan, voima heikkenee kahdeksasosaan, jos matka kolminkertaistetaan, voima on 1/27, jne. Taaskin minun täytyy kysyä miksi? Jotkin fysiikan lait kantavat keksijänsä nimeä, kuten kaasuja koskeva Boylen laki, joka sanoo, että jos tietyn kaasumäärän lämpötila pidetään vakiona ja tilavuus kaksinkertaistetaan, kaasun paine laskee puoleen. Tai planeettojen liikkeitä koskevat Keplerin lait, joista yksi sanoo, että kiertoajan neliö on verrannollinen radan säteen kuutioon. Ehkä tunnetuimpia ovat Newtonin liikelait ja painovoimalaki, joista jälkimmäisen innoittajaksi on mainittu puusta putoava omena. Sen mukaan kappaleiden välinen vetovoima heikkenee verrannollisena kappaleiden välisen etäisyyden neliöön. Niinpä voima, joka sitoo Maan Aurinkoon ja estää sitä lentämästä omille teilleen galaksin halki, heikkenisi vain neljäsosaan, jos Maan rata olisi kaksi kertaa niin suuri kuin nykyinen. Tämä tunnetaan ’käänteisen neliön lakina’. (9)
Historialliset tapahtumat. Kun ovat kyseessä Raamatun tapahtumat, kerrotaan niissä monista merkillisistä asioista, kuten ihmeistä, mitä tapahtui Jeesuksen, apostolien ja muiden kautta. Mitä merkitystä tällä seikalla on sitten Jumalan olemassaolon kannalta? Ainakin ne ovat yksi viittaus yliluonnolliseen maailmaan ja Jumalan olemassaoloon. On perusteita uskoa, että Jumala on olemassa, ja että hän voi puuttua tämän maailman tapahtumiin. Ihmeet eivät ole täydellinen todiste Jumalan olemassaolosta, koska niitä voivat Raamatun mukaan tehdä myös väärät profeetat, mutta ne osoittavat, että on muutakin kuin vain näkyvä maailma. Miten tätä asiaa tulee lähestyä tieteellisesti ja selvyyden saamiseksi? Paras lähtökohta on tutkia Raamatun yleistä luotettavuutta. Jos se on luotettava maallisista asioista kertoessaan, on se sitä todennäköisesti myös ihmeiden kertomisessa. Nämä asiat ovat yhteydessä toisiinsa. Eräs syy uskoa Jumalan olemassaoloon onkin juuri se seikka, että useat Raamatun tapahtumat ja asiat saavat vahvistuksen muista lähteistä. Esim. ainakin 30 Uuden testamentin henkilöä mainitaan muissa lähteissä, joten kysymys on historiallisista henkilöistä ja asioista. Itse asiassa mitä enemmän tietoa on kertynyt historian tutkimuksen ja arkeologian alueelta, sitä paremmin vahvistetuiksi useat Raamatussa mainitut tapahtumat ovat tulleet. Seuraava kommentti liittyy aiheeseen. Se käsittelee Luukkaan luotettavuutta historioitsijana. Hän kirjoitti yhden evankeliumeista ja Apostolien teot. Jos hän oli tarkka maallisten asioiden kuvaamisessa, miksi hän olisi valehdellut ihmeistä kertoessaan? Ainoastaan naturalistinen ennakkonäkemys, jollainen monilla tutkijoilla on, estää hyväksymästä sitä näkemystä, että on yliluonnollinen maailma ja että Jumala voi puuttua maailman tapahtumiin.
Arkeologia tekee eräässä mielessä juuri sitä. Jos muinaiset historialliset yksityiskohdat ovat osoittautuneet kerta kerran jälkeen oikeiksi, se lisää luottamustamme myös niihin kyseisen historioitsijan kirjoituksiin, joita ei voi samalla tavalla tarkastaa. Pyysin, että McRay kertoisi asiantuntijan mielipiteensä. – Vahvistaako vai heikentääkö arkeologia Uuden testamentin luotettavuutta, kun arkeologian tutkijat tarkastavat kirjoitusten sisältämiä yksityiskohtia? Mcrayn vastaus tuli ilman aikailua. – Uuden testamentin luotettavuus kasvaa tutkimusten myötä, siitä ei ole epäilystäkään. Aivan niin kuin minkä tahansa muinaisen dokumentin luotettavuutta edistää se, kun kaivausten edetessä todetaan, että kirjoittaja on antanut oikeita tietoja jostakin paikasta tai tapahtumasta… – Sekä liberaalien että konservatiivisten tutkijoiden yleinen mielipide on, että Luukas oli historiankirjoittajana hyvin tarkka, vastasi McRay. – Hän oli oppinut, hän oli kaunopuheinen, hänen kreikkansa lähenteli klassista tasoa, hän kirjoitti kuten koulutettu mies, ja arkeologiset löydöt ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, että Luukas oli tarkka siinä, mitä kirjoitti. McRay lisäsi, että monissa satamatarinaa vastaavissa tapauksissa tutkijat olivat aluksi luulleet joitakin Luukkaan viittauksia vääriksi, mutta myöhemmät löydöt ovat vahvistaneet, että hän on kirjoittanut tiedot oikein… Eräs etevä arkeologi tutki huolellisesti Luukkaan maininnat kolmestakymmenestäkahdesta maasta, viidestäkymmenestäneljästä kaupungista ja yhdeksästä saaresta eikä löytänyt yhtään virhettä. (10)
Älykkyys vaatii oman selityksensä. Miksi sitä on maailmankaikkeudessa? Sen olemassaolo voidaan havaita varsinkin ihmisten tekemissä keksinnöissä ja tekniikassa. Autot, lentokoneet ja muut innovaatiot osoittavat sen todeksi. Elämme maailmankaikkeudessa, jossa sitä esiintyy. Mistä älykkyys tulee? Naturalistisessa ja ateistisessa teoriassa ajatellaan, että järki ja älykkyys ovat tulleet maailmaan itsestään. Ne ovat peräisin alkeellisista elämänmuodoista ja jopa nuppineulan kokoisesta tilasta alkuräjähdyksessä. Tässä käsityksessä oletetaan, että persoonattomasta ja järjettömästä alusta on sattumanvaraisten prosessien kautta tullut älykkyyttä maailmaan. Ei-älykäs materia on tuottanut älykkäitä olentoja. Selitys, että persoonaton ja järjetön materia on tuottanut älyn, on kuitenkin huono perustus sen olemassaololle. Miten järkeen voidaan luottaa, jos se on peräisin kiven kaltaisesta elottomasta aineesta tai jopa nuppineulan kokoisesta tilasta alkuräjähdyksessä? Monet pitävät itseään tieteellisinä, kriittisinä ja älykkäinä, mutta jos kaiken alku on persoonaton ja järjetön, katoaa järjelliseltä päättelyltä pohja. Silloin on syytä epäillä kaikkia ajatuksiamme ja niiden järkevyyttä. Emme voi pitää niitä luotettavina. Tämä on yksi ateistisen teorian heikkouksista. Toinen vaihtoehto ja parempi selitys älykkyyden olemassaololle on, että sitä on ollut aina olemassa. On todennäköistä, että ihmisen äly on osa siitä suuremmasta älystä, jonka olemme saaneet yliluonnolliselta olennolta, Jumalalta. Meillä on älyä ja persoonallisuus, koska nämä asiat ovat olleet Jumalassa ennen meitä. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi (1 Moos 1:27: Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.), ja se selittää hänen älynsä, persoonallisuutensa, puhekielen ja muut kykynsä.
Thomas Nagel: Ongelma ei ole se, miten järkiperäinen ajattelu voi olla pätevää meidän sitä harjoittaessamme, vaan kuinka pystymme sitä harjoittamaan, jos järkiperäinen ajattelu on yleispätevää. Tähän kysymykseen ei ole monia mahdollisia vastauksia. Todennäköisesti kaikkein suosituin ei-subjektiivinen vastaus nykyään on evolutionaarinen naturalismi: Ihmiset pystyvät yleispätevään päättelyyn, koska se on seuraus alkukantaisemmasta tavasta muodostaa uskomuksia, jolla oli eloonjäämisarvoa aikana, jolloin ihmisaivot kehittyivät. Tämä selitys on aina tuntunut minusta naurettavan riittämättömältä - - Toinen tunnettu vastaus on uskonnollinen. Maailmankaikkeus on meille ymmärrettävä, koska se ja järkemme on tehty toisiaan varten. (11)
Tunteet ovat viittaus persoonallisen Jumalan olemassaoloon, ja että erityisesti ihminen on saanut nämä ominaisuudet luomisen kautta. Naturalistisessa ja ateistisessa teoriassa oletetaan, että tunteemme ovat peräisin elottomasta, ei-älyllisestä ja persoonattomasta materiasta, mutta se on huono selitys. Uskooko kukaan itsekään, että kiven kaltainen eloton aine alkaa yhtäkkiä hymyillä, itkeä, nauraa, suuttua, rakastua, ihastua, pelätä tai tuntea sukupuolista halua? Näitä asioita on vaikea selittää naturalistisesta käsityksestä käsin.
Taiteellisuus ja kauneudentaju ovat erityisesti ihmiseen liittyviä ominaisuuksia ja myös viittaus persoonallisen Jumalan olemassaoloon. Miksi on runoutta, kirjallisuutta, musiikin kuuntelua, musiikin tuottamista, taidetta ja matemaattista lahjakkuutta? Tai miksi ihmisillä on kauneudentajua niin, että he panevat viehättäviä maalauksia seinille tai kuvaavat luontoa kameroilla ja katselevat siitä otettuja kuvia? Jos nämä asiat eivät ole heijastusta Jumalan rajattomasta luomistyöstä, niin mistä ne ovat peräisin? Tällaisia asioita on vaikea selittää naturalistisesta teoriasta käsin. On vaikea kuvitella, miten kivi ja muu eloton aine alkaa yhtäkkiä tuntea kauneudentajua, pitää musiikista ja alkaa kirjoittaa tarinoita. Järkevämpi selitys on, että nämä asiat ovat luomistyön kautta saatuja ominaisuuksia, joita ihminen voi kokea ja harjoittaa.
Ihmisen ero eläimiin tulee esiin lukuisissa seikoissa. Mitä enemmän näitä eroja on, sitä vaikeampi niitä on selittää evoluutioteorialla, jonka mukaan kaikki nykyiset elämänmuodot ovat peräisin samasta alkusolusta. Paljon loogisempi on se kuvaus, minkä Ensimmäinen Mooseksen kirja kertoo, eli ihminen luotiin Jumalan yhteyteen ja hänen kuvakseen. Tämä viittaa Jumalan olemassaoloon. Samassa Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa myös kerrotaan, miten ihminen nimesi kaikki eläimet. Sekin osoittaa hänen eronsa muuhun luomakuntaan:
- (1 Moos 1:27) Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
- (1 Moos 2:19,20) Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva. 20. Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.
Kieli on ainoastaan ihmiseen liittyvä ominaisuus. Eläimet eivät puhu, kirjoita eikä niillä ole mitään kielioppia, mutta ihmisillä kielitaito on synnynnäinen kyky. Ei ole yhtäkään kulttuuria, jossa ei käytettäisi kieltä, ja johon liittyy oma kielioppinsa. Lisäksi ihmisellä on kyky kommunikoida, vaikka hänellä ei olisi varsinaista puhekykyä. Seuraava esimerkki kuurojen lasten maailmasta osoittaa sen. Tällaiset kuvaukset viittaavat siihen, miten ihminen on tarkoitettu muiden yhteyteen, mutta myös elämään Jumalan kanssa – eli asia, joka viittaa Jumalan olemassaoloon. Miksi vain ihmiselle olisi kehittynyt selvä kielellinen kyky, kun sitä ei havaita missään muualla luomakunnassa? Evoluutioteorialla tätä on vaikea selittää, mutta jos ihminen on tarkoitettu Jumalan yhteyteen, ja hän on saanut nämä taidot synnyinlahjana jo luomisessa, löytyy siitä selitys.
Jos lapsi kasvaa kuurojen keskellä, sisäinen tarve viestiä voidaan nähdä vielä selvemmin, sillä voimme kommunikoida myös ilman puhuttua kieltä. Jos lapsi on kuuro ja vanhemmat käyttävät viittomakieltä, lapsi oppii ilmaisemaan itseään vaivatta myös viittomalla. Jos puolestaan vain vanhemmat ovat kuuroja, lapsi oppii silti viittomaan; puhumaan hän oppii luonnollisesti ja sujuvasti muiden ihmisten kautta. Tämän seurauksena lapsesta tulee kaksikielinen, koska viittomakieli on tunnistettavine kieli- ja lauseopillisine rakenteineen todellinen kieli, jossa käytetään äänteiden sijaan käsimerkkejä ja kasvonilmeitä. Täten halu ja kyky kommunikoida kielen avulla on olemassa, olipa henkilöllä varsinaista puhekykyä tai ei. Erityisen hämmästyttävä esimerkki edellä mainitusta löytyy kuurojen lasten parista Nicaraguasta, mistä Peter Radetsky on raportoinut (12a). Noin viisisataa kuuroa lasta tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa vuonna 1980 perustetuissa kuurojen kouluissa. Siihen saakka heillä ei ollut vakiintunutta viittomakieltä. He olivat asuneet hajallaan ympäri maata ja kommunikoineet kuulevan perheväkensä kanssa elekielellä. Lasten elevalikoimat myös poikkesivat paljon toisistaan. Mutta kun he tapasivat toisensa kouluissa, he kehittivät nopeasti yhteisen viittomakielen. Aluksi kieli oli alkeellinen, mutta se vakiintui ennen pitkää säännöllisine kieli- ja lauseoppeineen. Judy Kegl, [newjerseyläisen] Rutgersin yliopiston behavioraalisen neurotieteen tutkija, kuvasi tapahtunutta ”ensimmäiseksi dokumentoiduksi tapaukseksi kielen syntymisestä”. Hän totesi: ”Kolmi-nelivuotiaat lapset tutustuivat toistensa korvike-sekakieleen ja omaksuivat sen. Ja sitten, oman kielellisen luovuutensa tuloksena, heillä oli yhtäkkiä täysin kehittynyt kieli.” Tällä viittomakielellä ei ollut edeltäjää. Länsimaisessa kulttuurissa viittomakieli on kulkenut sukupolvelta toiselle, mutta näillä lapsilla ei ollut sellaista taustaa. Heidän kielensä oli täysin itse tehty. ”Ei ollut mitään mitä he olisivat voineet käyttää mallina, sanoo Kegl. ”Se on selkeä todiste synnynnäisestä kielellisestä kyvykkyydestä.” (12) Moraali eli taju oikeasta ja väärästä on epäsuora viittaus Jumalaan ja miten ihminen on luotu hänen kuvakseen. Se ei todista suoraan Jumalan olemassaoloa, mutta osoittaa ihmisen eron eläimiin. Jos ihmisen alkuperä olisi pelkästä aineesta, ei hän varmastikaan tekisi eroa erilaisten tekojen välillä. Pelkkä eloton aine ei voi tuottaa moraalia ja tajua oikeasta ja väärästä. Miten kivi, maa-aines tai jokin kaasu voisi vaikuttaa sen, että joku alkaa tuntea syyllisyyttä tekemisistään (Isä, joka on laiminlyönyt lapsiaan juomisen takia ja haluaa hyvittää sen), että joku alkaa tuntea katkeruutta muiden tekemisistä (“Hän varasti minulta, valehteli minusta, oli loukkaava minua kohtaan”) tai että joku tekee eron eri tekojen välille? Näille asioille täytyy löytyä parempi selitys kuin pelkkä materia.Mitä moraalista voidaan päätellä? Paras lähtökohta on, että moraalin ja etiikan alku on tuonpuoleinen ja perustuu Jumalan hyvään luonteeseen. Koska hän on hyvä ja täydellinen ja koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, selittää se moraalisten arvojen ja normien merkityksen. Materialistisesta maailmankuvasta käsin niitä on vaikea selittää, mutta teismi ja Jumalan olemassaolo on paras lähtökohta niiden esiintymiselle. Useat naturalistitkin ovat myöntäneet, että moraalisia arvoja on vaikea selittää naturalismin pohjalta, mutta teismi on todennäköisempi vaihtoehto:
J.L. Mackie: Jos -- on olemassa - - moraalisia arvoja, ne tekevät Jumalan olemassaolon todennäköisemmäksi kuin mikä olisi tilanne ilman niitä. Niinpä on olemassa - - puolustettavissa oleva argumentti moraalista Jumalan olemassaoloon. (13)
Paul Draper: “Moraalinen maailma - - on hyvin todennäköinen teismin pohjalta” (14)
Uskonto. Ne, joilla on naturalistinen ja ateistinen maailmankuva, selittävät että ihminen on kehittynyt alemmista eläimistä. Pidetään selvänä ihmisen yhteyttä muuhun luomakuntaan ja periytymistä siitä. Ei tehdä eroa ihmisten ja eläinten välillä. Yksi asia erottaa kuitenkin ihmisen eläimistä: uskonto tai rukoileminen (puhekieli, älyn suuruus, tunteiden monipuolisuus ovat osa muista erottavista tekijöistä). Eläimillä ei ole uskonnollista tajuntaa, haaveita iankaikkisesta elämästä, tajua vastuusta Jumalalle eivätkä ne rukoile. Mistä se johtuu, jos kaikki nykyiset lajit ovat periytyneet yhdestä alkusolusta? Miksi vain ihmisillä on tällainen tajunta Jumalasta? Paras selitys on se Raamatun opetus, että Jumala on todella olemassa ja että nimenomaan ihminen luotiin Jumalan yhteyteen ja elämään iankaikkisesti. Rukous eli Jumalan avuksi huutaminen oli mukana jo ihmiskunnan alkuvaiheissa (1 Moos 4:26: … Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.). Sen sekä uskonnollisen tajunnan olemassaolo ovat viittaus Jumalan olemassaoloon. Maan päällä ei ole ainoatakaan kansaa, jolla ei olisi uskoa korkeampaan olentoon:
”Maanpäällä ei löydy paikkaa, missä ei uskonnon vaikutus tuntuisi” lausuu tri Waitz suuressa teoksessaan Antropologie der Natur Völker. Tri Taylor lausuu teoksessaan Primitive Culture seuraavaa: ”Sikäli kuin voin lukuisista ilmeisistä todisteista päättää, on meidän myönnettävä, että henkiolentoihin uskovat kaikki alhaisimmatkin rodut, joihin olemme tutustuneet.” …Professori Tiele vakuuttaa teoksessaan Outline of Religion: ”Väitös, että löytyisi kansoja tahi heimoja vailla uskontoa, perustuu joko hatariin havaintoihin tahi käsitteiden sekoitukseen. Ei ole vielä tavattu ainoatakaan heimoa eikä kansaa, jolta puuttuisi usko korkeampiin olentoihin… On siis oikein kutsua uskontoa sanan yleisessä merkityksessä yleiseksi ilmiöksi ihmissuvun parissa.” Professori Müller todistaa samaa: ”Voimme varmasti väittää, että kaikista etsiskelyistä huolimatta ei missään ole koskaan löydetty inhimillisiä olentoja, joilla ei olisi ollut mitään, mikä heille olisi ollut uskontoa, tahi, lausuaksemme asian vähän yleisemmin, uskoa johonkin muuhun kuin siihen, mitä silmillään voivat nähdä.” (15)
Muuttunut elämä. Eräs viittaus Jumalan olemassaoloon on muuttunut elämä varsinkin silloin, kun Jumala uudistaa ihmisen Pyhän Hengen täyteyden kautta kuten apostolit helluntaina. Katsomme paria hyvää esimerkkiä tältä alueelta, emme apostolien elämästä, vaan reilun sadan vuoden takaa. Ne liittyvät tunnettujen Jumalan miehien D.L. Moodyn ja T.B. Barrattin elämään. Kumpikin sai suuren rakkauden ja muuttui perusteellisesti vuosikausiksi eteenpäin, kun Jumalan Pyhä Henki tuli heidän elämäänsä uudella tavalla. On myönnettävä, että samantasoiset kokemukset kuin mitä he kokivat, ovat harvinaisia, mutta ne ovat kuitenkin pieni osoitus siitä, että Raamatun opetus Pyhän Hengen täyteydestä ja muutoksesta on mahdollinen. Se on epäsuora viittaus Jumalan olemassaoloon. Miten muuten on selitettävissä niin suuret, pitkäaikaiset muutokset?
Moody: Siunaus tuli päälleni kuin salaman välähdys. Muistan, miten kävelin New Yorkin kaduilla, ja aivan siellä kadulla Jumalan voima tuntui tulevan päälleni niin ihmeellisellä tavalla, että minun oli pyydettävä Jumalaa pidättelemään kättään. Minut täytettiin Jumalan hyvyyden tunteella, ja tunsin kuin olisin voinut ottaa koko maailman sydämelleni. (16)
Barratt: Se tapahtui eilen, sunnuntaina, 7:ntenä lokakuuta klo 5:n ja 6:n välillä iltapäivällä, ja nyt te saatte kuulla, mikä on johtanut tähän. Minun sielussani palaa! Minusta tuntuu, että olen maailman onnellisin mies. Kaikki on tullut uudeksi. Olen täynnä iloa ja rauhaa ja rakkautta Jumalaan ja ihmisiin! Kaikkina päivinä Hän on johtanut minua, ja sisimpäni on jatkuvasti huutanut: Eteenpäin! Eteenpäin! Aina vaikeasta sairaudestani lähtien, yli 20 vuotta sitten, on ollut voimia, hyviä voimia, jotka ovat ajaneet minua eteenpäin. Pyhityskysymys on ollut minun rakkain aiheeni; ja olen taistellut pyhyysajatuksen puolesta, vaikka en itse ole sitä kokenut. Mutta kuinka pahaksi tunsinkaan itseni omissa silmissäni Jumalan puhtauden ja pyhyyden edessä! Näin kunnianhimoni, itsekkyyteni, omapäisyyteni, lihallisuuteni. Oi Jumalani, minä näin niin paljon, niin paljon sellaista, minkä täytyi murehduttaa Pyhää Henkeä! Minut murrettiin ja taivutettiin maahan kerta toisensa jälkeen. (17)
Kuvaukset rajan takaa. Lopuksi kiinnitämme huomiota kuoleman jälkeiseen elämään, jota monet eivät ota tosissaan. Heillä saattaa olla ns. naturalistinen maailmankuva, jonka mukaan tämän elämän jälkeen ei ole yhtään mitään, vaan kuolemassa persoonallisuutemme ja yksilöllisyytemme lakkaa olemasta. Olemme pelkästään aineellisia olentoja, eikä ole mitään sielua tai henkeä, joka säilyisi kuoleman jälkeen. Miksi sitten kiinnittää huomiota tähän asiaan, kun puhutaan Jumalan olemassaolon todisteista? Syy on yksinkertainen. Sillä jos Jumala on olemassa, on erittäin mahdollista, että myös kuolemanjälkeinen elämä – mukaan lukien taivas ja helvetti – on olemassa. Tätä asiaa ei kannata ohittaa kevyesti. Tässä onkin eräs ateistisen näkemyksen heikkous. Kukaan ateisti ei voi olla sataprosenttisen varma, etteikö elämä jatku kuoleman jälkeen. Kyseessä on kuin uskonhyppy tuntemattomaan, ikään kuin sukellus syviin vesiin, jossa ihminen ei tiedä mahdollisista vaaroista. Hän ottaa riskin mennessään vesiin tai alueelle, josta hänellä ei ole omakohtaista kokemusta. Kysymys onkin siitä, kuinka todennäköisenä pidämme kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuutta ja esim. sitä, että väärintekijät joutuvat vastaamaan teoistaan. Onko sen todennäköisyys ehkä 10 %, 30 % tai enemmänkin? Tai jos sen todennäköisyys on vain yhden prosentin luokkaa, eikö tämäkin pieni mahdollisuus kannata ottaa huomioon, kun on kuitenkin kysymys iankaikkisuudestamme? Eräs syy suhtautua vakavasti elämän jatkumiseen ja nimenomaan helvetin mahdollisuuteen ovat negatiiviset kuolemanrajakokemukset. Esim. Maurice Rawlings, joka on elvyttänyt kliinisesti kuolleita vuosikymmenien ajan, toteaa kahdessa kirjassaan, että lähes joka toisella elvytyksen jälkeen haastatelluilla on ollut tuskallisia ja piinallisia kokemuksia (Samoin toteaa tohtori Charles Garfiel Robert Kastenbaumin kirjassa "Is there life after death?"). Hän totesi, että usein nämä tuskalliset kokemukset painuvat nopeasti alitajuntaan, mutta jos potilaita haastateltaisiin välittömästi elvytyksen jälkeen, löydettäisiin pahoja kokemuksia todennäköisesti yhtä paljon kuin hyviä. Hän kirjoittaa eräästä tällaisesta tapauksesta kirjassaan "Kuoleman tuolla puolen" (s. 12,13):
Ennen kuin keräsin aineistoa tätä kirjaa varten, pidin henkilökohtaisesti useimpia kuolemanjälkeisiä kokemuksia mielikuvituksen tai arvelujen tuotteina. Useimmat kuulemani tai lukemani tapaukset olivat mielestäni hapenpuutteesta johtuvia mielen euforisia harhailuja. Sitten eräänä iltana vuonna 1977 elvytin kauhistunutta potilasta, joka sanoi olevansa helvetissä. Hän rukoili minua vetämään hänet pois helvetistä ja estämään hänen kuolemansa. Kun tajusin, miten aidon ja äärimmäisen pelon vallassa hän oli, minäkin pelästyin. Myöhemmin kohtaamani potilaat, joilla on ollut näitä pelottavia kokemuksia, ovat herättäneet minussa pakottavan tarpeen kirjoittaa tämä kirja. Nyt olen varma, että kuolemanjälkeistä elämää on eivätkä kaikki kuolemanjälkeiset olotilat ole hyviä.
Joskus on myös tapahtunut, että ihmiset ovat olleet kuolleita pitempiäkin aikoja ja palanneet sitten elämään. Erään tällaisen tapauksen selostaa Mel Tari kirjassaan "Kuin väkevä tuulispää" (s. 77-80). Hän kertoo miehestä, joka oli ehtinyt olla kuolleena kaksi päivää ja hänen ruumiinsa alkoi jo mädäntyä, mutta joka kuitenkin heräsi henkiin:
"Kun saavuimme paikalle, huomasimme siellä olevan yli tuhat ihmistä. Vainaja oli ollut kuolleena kaksi päivää ja löyhkäsi pahoin. Trooppisessa maassamme kuollut alkaa mädäntyä kuuden tunnin kuluttua kuolemasta. Mutta kahden päivän jälkeen - voi, on lähes mahdotonta olla kolmeakymmentä metriä lähempänä ruumista. Haju on hirveä. Amerikassa ette voi ymmärtää tätä, koska teidän hautajaisissanne kaikki on järjestetty niin hyvin. Mutta se maksaakin teille 2000 dollaria. Indonesiassa meillä ei ole mahdollisuuksia saada kuollutta henkilöä näyttämään sievältä. Sikäläiset vainajat näyttävät suorastaan kauheilta kahden päivän kuluttua kuolemasta... Menimme ja seisahduimme tämän vainajan ympärille. Aloimme laulaa... Viidennenkään laulun aikana ei tapahtunut mitään. Mutta kuudennen laulun aikana mies alkoi liikutella varpaitaan - ja ryhmää alkoi pelottaa. Indonesiassa on tarina, että joskus kuolleet saattavat herätä henkiin. He tukehduttavat jonkun henkilön arkkunsa kannen väliin ja kuolevat sitten uudelleen. Kuitenkin jatkoimme laulamista. Kun lauloimme seitsemättä ja kahdeksatta laulua, kuollut veli heräsi, katseli ympärilleen ja hymyili. Hän ei tukehduttanut ketään. Hän vain avasi suunsa ja lausui: 'Jeesus on tuonut minut takaisin elämään. Veljet ja sisaret, tahdon kertoa teille jotakin. Ensiksi, elämä ei pääty kuollessa. Olen ollut kuolleena kaksi päivää ja olen kokenut sen. Helvetti ja taivas ovat todellisuuksia. Minä olen kokenut sen. Kolmas asia, jonka tahdon sanoa teille, on se, että ellette löydä Jeesusta tässä elämässä, ette koskaan pääse taivaaseen. Teidät tuomitaan silloin varmasti helvettiin.'"
Yhden kuvauksen tuonpuoleisesta elämästä voimme löytää myös 1600-luvulla eläneen saarnamiehen John Bunyanin kirjasta "Näkyjä taivaasta ja helvetistä" (Sama henkilö on kirjoittanut myös tunnetun "Kristityn vaellus"-kirjan, joka on yksi maailman levinneimmistä kirjoista.). Tässä kirjassa mainitaan eräästä kadotetusta henkilöstä. Tämä henkilö kertoo:
Miksi minulle oli annettu tilaisuus? Miksi minut oli varustettu kuolemattomalla sielulla? Miksi niin vähän välitin siitä? Oi, kuinka oma laiminlyöntini viiltääkään minua kuolettavasti, ja kuitenkin tiedän, etten voi enkä saa kuolla. Mutta elää kuolettavaa elämää on pahempaa kuin kymmenentuhatta kuolemaa, ja kuitenkin olisin kerran voinut tulla autetuksi tästä, mutta en tahtonut! Oi, tämä on se kalvava mato, joka ei koskaan kuole. Olisin kerran voinut olla onnellinen; kerran minulle tarjottiin pelastusta, mutta minä vastustin sitä. Jos se olisi tapahtunut vain kerran, ja olisin sitä vastustanut, olisi sekin ollut anteeksiantamaton tyhmyys, mutta sitä tarjottiin tuhatkin kertaa, ja kuitenkin yhtä usein (niin kurja minä olin) vastustin sitä. Kirottu synti, joka petollisella nautinnollaan lumoaa ihmiskuntaa iankaikkiseen perikatoon! Jumala kutsui minua usein, mutta yhtä usein minä vastustin. Hän ojensi kätensä, mutta en välittänyt siitä. Kuinka usein asetuinkaan Hänen käskyjään vastaan, kuinka usein vastustinkaan Hänen nuhteitaan! Mutta nyt on tilanne muuttunut, sillä nyt Hän seuraa minun onnettomuuttani ja pilkkaa häviötäni, joka on tullut minun osakseni. Hän olisi voinut auttaa minua silloin, mutta minä en tahtonut. Sen tähden nämä ainaiset tuskat, ovat vain palkka omista teoistani, joita olen tuomittu kärsimään.
Mikä sitten on Raamatun sanoma ihmiselle, joka haluaa varmistaa, että hänelle käy hyvin iäisyydessä ja että hän saa syntinsä anteeksi? Jos iankaikkisuus on olemassa, miten ihminen voi päästä Jumalan yhteyteen ja saada anteeksiantamuksen? Tässä siirrymme juuri kristillisen uskon perusasioihin. Sillä Jumala on jo valmistanut syntien anteeksiantamuksen jokaiselle ihmiselle oman poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Meidän ei tarvitse itsestämme käsin ansaita pelastusta vaan kaikki saadaan lahjaksi kuten seuraavat jakeet osoittavat:
- (Ef 2:8,9) Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja – 9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
- (Room 3:24) ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
- (Ilm 21:6) Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
- (Ilm 22:17) Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
Pelastus ja armo ei kuitenkaan tule automaattisesti kenenkään ihmisen osalle, vaan jokaisen täytyy henkilökohtaisesti kääntyä Jumalan puoleen kuten tuhlaajapoika Jeesuksen vertauksessa. Anna tämän toteutua omassa elämässäsi ja ota askel Jumalan suuntaan.
- (Luuk 15:17-20) Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! 18. Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi 19. enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.' 20. Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
- (1 Joh 1:9) Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Laita myös luottamuksesi Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen, koska vain hänen kauttaan me voimme saada syntimme anteeksi. Hän on tie taivaallisen Jumalan yhteyteen:
- (Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
- (Joh 5:39,40) Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
- (Apt 16:30,31) Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" 31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
Pelastusrukous: Herra, Jeesus, käännyn sinun puoleesi. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja etten ole elänyt sinun tahtosi mukaan. Tahdon kuitenkin kääntyä synneistäni ja seurata sinua koko sydämestäni. Ja uskon myös, että syntini ovat anteeksiannetut sinun sovitustyösi kautta ja että olen sinun kauttasi saanut iankaikkisen elämän. Kiitän siitä pelastuksesta, jonka olet minulle lahjoittanut. Amen.
Viittaukset 1. J. Morgan: The End of Science: Facing the Limits of Knowledge in the Twilight of Scientific Age (1996). Reading: Addison-Wesley 2. Heribert Nilsson: Synthetische artbildung, 1953, s. 1212 - sit. kirjasta "Evoluutio - tieteen harha-askel?", Mikko Tuuliranta. 3. Carl Wieland: Kiviä ja luita (Stones and Bones), s. 15,16 4. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, kehitysopin kulisseista, s. 41,42 5. Charles Darwin: Lajien synty, s. 236,237 6. Ksenofon: Sokrates (1985, Helsinki, Otava), s. 30 7. Stillman Drake: Discoveries and Opinions of Galileo, (Douple-dayAnchor, New York, 1957), s. 70 8. James Jeans: The Mysterious Universe (Cambridge University Press, Cambridge, 1930), s. 140 9. Paul Davies: Kultakutrin arvoitus (The Goldilocks Enigma, Why is the Universe just right for life?), s. 20, 21 10. Lee Strobel: Tapaus Kristus (The Case for Christ), s. 132-134,136 11. Thomas Nagel: The Last World. New York; Oxford University Press, s. 75 12a. Peter Radetsky: Silence, signs and wonder, Discover Magazine, 15 (8):60-68, August 1994 12. Kevin May: Syntynyt kommunikoimaan, Luominen-lehti numero 7, s. 13, http://creation.com/born-to-communicate 13. J.L.Mackie: The Miracle of Theism. Oxford: Clarendon Press, 1982. 14. Paul Copan: “The Moral Argument” teoksessa Paul Copan & Paul K. Moser (toim.) The Rationality of Theism. London: Routledge, 2003. 15. Arno C. Gaebelein: Kristillisyys vaiko uskonto?, s. 6,7 16. Dwight L. Moody – elämäkerta 17. Martin Ski: T.B. Barratt - Helluntaiapostoli, S. 108-110
Lisää aiheesta: "Älykästä suunnittelua ei ole" "Jumalasta ei voida tietää mitään"
|
Jeesus on tie ja totuus ja elämä
Tartu kiinni iankaikkiseen elämään!
|
Lisää aiheesta: "Älykästä suunnittelua ei ole" "Jumalasta ei voida tietää mitään"
|
