Mielikuvitushistoria – miksi miljoonat vuodet ovat tarua?

Tiedemiehet ovat tietämättömiä maailmankaikkeuden ja elämän alkuvaiheista sekä niiden iästä. On hyviä syitä , miksi miljoonat ja miljardit vuodet ovat tarua

Jokainen tietää, mitä satu on. Se on kuvitteellinen kertomus, jota usein kerrotaan lapsille viihdyttävässä, ehkä opettavassa tarkoituksessa. Sadussa saattaa esiintyä todellisia ihmisiä tai mielikuvitusolentoja, ja siinä kerrotaan heidän seikkailuistaan. Kuitenkin yleensä aina lapsi tietää, ettei kysymys ole todellisista tapahtumista ja todellisesta historiasta vaan mielikuvitustarinoista. Lapsi tietää, että satua ei kannata ottaa tosissaan, koska sadun tapahtumia ei ole koskaan todellisuudessa tapahtunut.

   Tästä on hyvä siirtyä käsittelemään toista aihetta eli kysymystä aikakausista. Monet uskovat tosissaan käsitykseen miljoonista ja miljardeista vuosista (kuten kirjoittaja itsekin uskoi aiemmin ollessaan ateisti). He ajattelevat, että maailmankaikkeus on ollut olemassa miljardeja vuosia, että aurinkokunta ja maapallo ovat olleet olemassa miljardeja vuosia ja että elämää maapallolla on ollut miljardeja vuosia. Samoin he ajattelevat tieteen todistaneen, että nykyinen monimuotoinen elämä on kehittynyt vuosimiljoonien aikana yksinkertaisesta alkusolusta. Niinpä he pitävät satuna sitä, jos tyttö suutelee sammakkoa ja tämä muuttuu mieheksi yhdessä hetkessä. Kuitenkin sama asia on heidän mielestään tiedettä, jos siihen varataan tarpeeksi aikaa eli 300 miljoonaa vuotta, koska siinä ajassa sammakon on oletettu muuttuneen ihmiseksi. Näin ainakin oletetaan perinteisessä evoluutioteoriassa.

   Mutta miten on? Entä jos miljoonat ja miljardit vuodet ovat samanlaisia satuja, joita kerrotaan pikkulapsille? Entä jos maailmankaikkeuden ja maapallon pitkäaikainen historia ovat vain mielikuvitushistoriaa? Nykyihmisistä tämä näkemys voi tuntua uskomattomalta ja monet naureskelevat sille, mutta on otettava huomioon, että lukuisat käytännön havainnot ovat pitkiä ajanjaksoja vastaan. Unohtaa ei sovi myöskään sitä, että ajatus miljoonista ja miljardeista vuosista on verrattain uusi näkemys. Se tuli yleiseksi vasta 1800-luvulla Darwinin teorian vanavedessä. Aiemmin pidettiin yleisesti itsestään selvyytenä, että maapallon historia ei ulotu kovin monen tuhannen vuoden taakse.

   Tässä kirjoituksessa onkin tarkoitus perehtyä pitkiin ajanjaksoihin ja onko niissä kyse vain mielikuvitushistoriasta. Aluksi perehdytään siihen, mitä tiedemiehet eivät tiedä ja mitä he todellisuudessa tietävät.

MITÄ TIEDEMIEHET EIVÄT TIEDÄ? Yleensä oletetaan, että tiedemiehillä on vastaus kaikkeen ja he ovat selvillä kaikesta. Tämä varmasti pätee joihinkin alueisiin, kuten laboratoriossa tehtäviin kokeisiin, mutta eräällä alueella he ovat hyvin heikoilla: maailmankaikkeuden ja elämän alkuvaiheiden selvittelyssä. Monilla on mielikuva siitä, että tiedemiehet tietävät ja tuntevat tämän alueen, ja tiedemiehet itsekin saattavat esittää varmoja mielipiteitä omissa kirjoissaan, mutta tosiasiassa he ovat hyvin tietämättömiä. Heillä ei ole todellisia vastauksia näihin kysymyksiin, koska kukaan heistä ei ollut paikalla seuraamassa tapahtumia.

   Jotkut tunnetut tiedemiehet ovat kuitenkin olleet rehellisiä. He tietävät tietämättömyytensä ja ovat myöntäneet sen. He tietävät, ettei heillä ole pätevää selitystä maailmankaikkeuden, galaksien, tähtien, aurinkokunnan ja elämän synnylle eikä todisteita lajimuutoksista. Toisin sanoen kysymys on kaikista oleellisimmista asioista koskien maailmankaikkeuden ja elämän historiaa.

   Miksi siis kiinnittää huomiota näihin seikkoihin, kun käsitellään miljoonien vuosien paikkansapitävyyttä? Tietysti siksi, että jos edelliset teoriat eivät pidä paikkaansa, on kyseenalaista uskoa niiden yhteydessä esitettyjä vuosilukuja kuten: maailmankaikkeuden synty itsestään 13,8 miljardia vuotta sitten, aurinkokunnan synty itsestään 4,5 miljardia vuotta sitten, elämän synty itsestään 3-4 miljardia vuotta sitten, kambrikausi n. 550 miljoonaa vuotta sitten, dinosaurusten aikakausi yli 65 miljoonaa vuotta sitten jne. Jos kyseisiä asioita - varsinkin niiden syntyä itsestään - ei ole koskaan tapahtunut, voidaan kyseenalaistaa niihin liitetyt vuosiluvut. Niitä ei kannata uskoa oikopäätä.

   Mitä siis tiedemiehet tietävät ja eivät tiedä? Seuraavaksi tutkitaan muutamia tärkeimpiä alueita.

Tiedemiehet eivät tiedä, miten maailmankaikkeus sai alkunsa. Mitä tulee maailmankaikkeuden alkuun, myöntävät tiedemiehet yleisesti, että sillä on alku. Tähän he ovat päätyneet termodynamiikan toisen pääsäännön myötä. He tietävät, että maailmankaikkeus on menossa kohti lämpökuolemaa - kohti tilaa, jossa kaikki lämpötilaerot ovat kadonneet ja jossa käyttökelpoisen energian määrä vähenee ja lopulta loppuu. Tätä energian määrän vähenemistä voidaan verrata periaatteessa siihen, kun nuotiossa olevat puut palavat loppuun. Kun ne kerran palavat loppuun, ei niitä voida enää uudelleen polttaa - ne ovat käyttökelvottomia.

   Johtopäätös, mikä käyttökelpoisen energian määrän vähenemisestä voidaan tehdä, on se, että jossakin menneisyydessä on ollut päivämäärä ja hetki, jolloin kaikki on alkanut. On täytynyt olla hetki, jolloin kello, joka raksuttaa kohti lämpökuolemaa, on lähtenyt käyntiin; hetki jolloin kaikki on alkanut. Muuten joudumme hylkäämään termodynamiikan toisen pääsäännön.

   Seuraavat lainaukset tuovat saman asian esille. Lämpöä koskeva teoria pakottaa meidät joko uskomaan, että maailma on luotu jonakin tiettynä hetkenä, tai sitten meidän on oletettava, että luonnonlait ovat ennen olleet toisenlaiset kuin nykyisin:

Arthur Eddington (englantilainen astrofyysikko 1930-luvulla): Kun menemme ajassa taaksepäin, tulemme yhä järjestyneempään maailmaan. Lopulta päädymme ajanhetkeen, jossa kaikki aine ja energia on niin järjestyksessä kuin se vain voi olla. Sen pidemmälle menneisyyteen emme pääse. Olemme tulleet ajan ja avaruuden janalla ylittämättömään pisteeseen, jota voimme kutsua vain sanalla "alku"... Minusta on täysin luontevaa hyväksyä se päätelmä, jonka nykyinen luonnontiede tarjoaa tulevaisuudesta - maailmankaikkeuden lämpökuolema. (1)

William Jevons (englantilainen filosofi 1870-luvulla): Emme pääse jäljittämään maailmankaikkeuden lämpöhistoriaa loputtoman pitkälle menneisyyteen. Tietyssä kohdassa alamme saada mahdottomia tuloksia, jotka viittaavat sellaisiin lämpöjakaumiin, jotka eivät luonnonlakien mukaan voi olla peräisin mistään niitä edeltäneestä jakaumasta... Lämpöä koskeva teoria pakottaa meidät joko uskomaan, että maailma on luotu jonakin tiettynä hetkenä, tai sitten meidän on oletettava, että luonnonlait ovat ennen olleet toisenlaiset kuin nykyisin. (2)

Tietävätkö tiedemiehet sitten sitä, miten maailmankaikkeus sai alkunsa, jos sillä täytyy olla alkuhetki? Vastaus on, että useat heistä luulevat tietävänsä, mutta tosiasia on, että he eivät tiedä sitä. Syy on yksinkertainen: kukaan heistä ei ollut näkemässä maailmankaikkeuden syntyä. He voivat kyllä jälkeenpäin yrittää keksiä parhaita vaihtoehtoja ja selityksiä sille, miten kaikki on alkanut, mutta kuitenkaan heillä ei ole varmaa tietoa asiasta.

   Osoitus siitä, miten tiedemiehet eivät tiedä maailmankaikkeuden alkua, on se, että he ovat keskenään erimielisiä asiasta. Standarditeoria maailmankaikkeuden alulle on alkuräjähdysteoria, mutta toiset kiistävät sen jyrkästi, koska näkevät alkuräjähdysteorian olevan vastoin matematiikan ja tieteen lakeja. Tämä on helppo ymmärtää tavallisen logiikankin kautta. Sillä kun alkuräjähdysteoriassa oletetaan kaiken ilmaantuneen itsestään tyhjästä, on se vastoin käytännön havaintoja ja tiedettä. Eiväthän esim. kivet, kalliot liikennemerkit ja muut elottomat materiaalit ilmesty itsestään tyhjästä. Miksi moninkertaisesti suurempi maailmankaikkeus muodostaisi poikkeuksen? Miksi ainoastaan maailmankaikkeus voi ilmestyä itsestään tyhjästä, kun mitkään muut asiat eivät ilmesty? Tässä on ilmeinen ristiriita.

   Seuraavat tiedemiesten kommentit ottavat tämän ongelman esille. He näkevät alkuräjähdysteorian olevan ristiriidassa todellisen tieteen kanssa:

Uusin tieto eroaa teorian ennusteesta riittävästi tappaakseen big bang-kosmologian (Fred Hoyle, The Big Bang in Astronomy, 92 New Scientist 521, 522-23 / 1981)

Vanhana kosmologina näen nykyisen havaintoaineiston kumoavan teoriat maailmankaikkeuden synnystä, kuten myös useat teoriat aurinkokunnan synnystä. (H. Bondi, Letter, 87 New Scientist 611 / 1980)

Siitä, onko big bang-oletus oikea vai ei, on keskusteltu huomattavan vähän …suuri joukko sen kanssa ristiriidassa olevia havaintoja selitetään lukuisilla perusteettomilla oletuksilla tai yksinkertaisesti sivuutetaan. (nobelisti H. Alfven, Cosmic Plasma 125 / 1981)

Fyysikko Eric Lerner: ”alkuräjähdys on vain mielenkiintoinen taru, jota ylläpidetään tietyssä tarkoituksessa” (Eric Lerner: A Startling Refutation of the Dominant Theory of the Origin of the Universe, The Big Bang Never Happened, NY: Times Books, 1991).

David Berlinski: ”Turha väittää, että ei mistään syntyy jotakin, kun kuka tahansa matemaatikko ymmärtää sen olevan pelkkää pötyä” (Ron Rosenbaum: ”Is the Big Bang Just a Big Hoax? David Berlinski Challenges Everyone.” New York Observer 7.7.1998)

Filosofi Roland Nash: …ei tarvitse olla teisti (Jumalaan uskova) kokeakseen ongelmalliseksi sen uskomuksen ymmärtämisen tai hyväksymisen, että maailmankaikkeus syntyi ilman syytä ei-mistään. (3)

Mitä edellinen tarkoittaa käytännössä ja miten se liittyy maailmankaikkeuden ikään? Ainakin se tarkoittaa sitä, että jos alkuräjähdystä ei ole koskaan tapahtunut, voidaan luku 13,8 miljardia vuotta hylätä ja unohtaa heti. Luvulla 13,8 miljardia vuotta ei ole merkitystä, jos mitään räjähdystä ei ole koskaan tapahtunut. Tämä luku ei perustu käytännön havaintoihin, eikä sitä voida todistaa millään keinolla oikeaksi. Sen varaan ei voida rakentaa ajatusta pitkistä aikajaksoista.

Tiedemiehet eivät tiedä, miten galaksit ja tähdet syntyivät. Monissa suosituissa tiedekirjoissa tai tiedeohjelmissa saatetaan usein selittää suurella varmuudella ja muutamalla lauseella maailmankaikkeuden oletettuja alkuvaiheita, niiden mukana galaksien ja tähtien synty. Annetaan ymmärtää, että kirjoittajat ja ohjelmien tekijät ovat selvillä siitä, miten nämä rakennelmat ovat syntyneet.

   Perustuvatko nämä käsitykset varmaan tietoon? Eivät perustu, koska kukaan tiedemies ei ollut todistamassa näiden taivaankappaleiden syntyä. Heillä on ainoastaan kuvitelmia ja teorioita siitä, miten ne olisivat voineet syntyä pitkien - vuosituhansia kestävien - prosessien kautta, mutta kenelläkään ei ole varmoja vastauksia. Seuraavat kommentit tuovat ongelman esille. Ongelmallista on varsinkin se, että kaasun paine saa kaasun leviämään laajemmalle avaruuteen eikä tiivistymään. Tämä tekee taivaankappaleiden synnyn mahdottomaksi.

En halua väittää että todella ymmärtäisimme galaksien syntyprosessin. Galaksien syntyteoria on yksi astrofysiikan suurista ratkaisemattomista ongelmista ja ratkaisu näyttää tänä päivänä olevan kaukana. (Steven Weinberg: Kolme ensimmäistä minuuttia, s. 88)

Kirjat ovat täynnä järkeväntuntuisia satuja, mutta valitettava totuus on, että emme tiedä, miten galaksit syntyivät. (L. John, Cosmology Now 85, 92 / 1976)

Suurella varmuudella tähdet syntyvät harvasta tähtienvälisestä kaasusta juuri tällä tavoin. Voimme toivoa, että sama tapahtuisi koko maailmankaikkeudessa ja käynnistäisi galaksien muodostumisen. Siinä onkin suuri ongelma - niin ei tapahdu... Tarvitsemme parempia havaintoihin pohjautuvia todisteita siitä, miten galaksit ja maailmankaikkeuden suuren mittakaavan rakenteet syntyivät. Emme vielä pysty tekemään tällaisia havaintoja tavallisista galakseista... ( Malcolm S. Longair: Räjähtävä maailmankaikkeus, s. 99, 109)

Suuri ongelma kuitenkin on: "Kuinka kaikki sai alkunsa?" Kuinka kaasu, josta galaksit syntyivät, alun perin kerääntyi yhteen, jotta tähtien syntyprosessi ja suuri kosminen sykli saattoivat käynnistyä?... Meidän on siksi löydettävä fysikaalisia mekanismeja, jotka synnyttävät tihentymiä maailmankaikkeuden tasaiseen aineeseen. Tämä kuulostaa kovin helpolta, mutta johtaa itse asiassa hyvin syvällisiin ongelmiin. (Malcolm S. Longair: Räjähtävä maailmankaikkeus, s. 93)

"Eivät kaikki kaasupilvet Linnunradassa voi muodostaa tähtiä koko ajan. Useimmiten pilvi on ymmällään siitä, mitä tehdä seuraavaksi. Oikeastaan astrofyysikot tässä ovat ymmällään. Tiedämme, että pilvi haluaisi romahtaa omasta painostaan muodostaakseen yhden tai useamman tähden. Mutta pyörimisliike ja myös pyörteilevä liike pilven sisällä sotivat tätä kohtaloa vastaan. Niin tekee myös normaali kaasun paine, josta luimme lukion kemiantunnilla. Galaksien magneettikentätkin taistelevat romahtamista vastaan: ne tunkeutuvat pilven sisään ja tarttuvat kaikkiin vapaasti liikkuviin varattuihin hiukkasiin rajoittaen pölypilven mahdollisuuksia vastata omaan painovoimaansa. Pelottavaa siinä on se, että ellei kukaan meistä tietäisi etukäteen tähtien olevan olemassa, etulinjan tutkimus tarjoaisi paljon vakuuttavia syitä, miksi tähtiä ei voisi koskaan syntyä." (Neil deGrasse Tyson, Death by Black Hole: And Other Cosmic Quandaries, p. 187, W.W. Norton & Company, 2007)

Abraham Loeb: "Totuus on, että emme ymmärrä tähtien muodostumista perustavanlaatuisella tasolla." (Lainattu Marcus Chownin artikkelista Let there be light, New Scientist 157(2120):26-30, 7 February 1998)

Tiedemiehet eivät tiedä, miten aurinkokunta ja maapallo syntyivät. Entä aurinkokunnan ja maapallon synty? Tässä on aivan sama ongelma kuin edellisissä teorioissa: kukaan ei ollut näkemässä mitä todella tapahtui. Tiedemiehet voivat kyllä keksiä erilaisia selitysmalleja ja vaihtoehtoja, mutta tosiasiassa ne perustuvat heidän mielikuvitukseensa eikä siihen, mistä voidaan olla varmoja. Niinpä kun näemme TV:ssä animaation maapallon, auringon ja planeettojen alkuvaiheista tai luemme samasta asiasta kirjoista, ovat ne ainoastaan tekijöiden omia mielikuvitukseen perustuvia malleja siitä, miten kaikki on saattanut tapahtua. Mitään tieteellistä ja kokeellista pohjaa niillä ei ole. Näissä malleissa jätetään lisäksi huomioimatta lukuisa joukko tekijöitä, jotka ovat vastoin teorioita. Varsinkin planeettojen, kuiden ja auringon erilainen koostumus muodostaa ongelman, johon ei ole löydetty ratkaisua. Ei pystytä selittämään, miksi nämä taivaankappaleet koostuvat aivan erilaisista alkuaineista, jos niillä on sama alkukohta. Teoriat niiden itsestään synnystä eivät ole vakaalla pohjalla, kuten tunnetut tähtitieteilijät ovat myöntäneet:

Ensiksikin huomaamme, että auringostamme irronnut materia ei ole lainkaan sopivaa muodostamaan sellaisia planeettoja kuin tuntemamme ovat. Ainekoostumus olisi toivottoman väärä. Toinen seikka tässä kontrastissa on, että aurinko on normaali [taivaankappale] ja maapallo kummajainen. Tähtien välinen kaasu ja useimmat tähdistä koostuvat samoista aineista kuin aurinko, ei kuten maapallo. Täytyy ymmärtää, että kosmisesti puhuen – huone, jossa istut, on tehty vääristä tarvikkeista. Itse olet harvinaisuus, kosmisen kokoojan kooste. (Fred C. Hoyle, Harper’s Magazine, April 1951)

Nykyäänkin, vaikka astrofysiikka on edistynyt suunnattomasti, monet teoriat aurinkokunnan alkuperästä ovat epätyydyttäviä. Tiedemiehet ovat yhä erimielisiä yksityiskohdista. Yleisesti hyväksyttyä teoriaa ei ole näkyvissä. (Jim Brooks: Näin alkoi elämä, s. 57)

"Kaikki esitetyt olettamukset aurinkokunnan alkuperästä sisältävät vakavia puutteita. Tämänhetkinen johtopäätös onkin, että aurinkokuntaa ei voi olla olemassa." (Jeffreys, H., The Earth: Its Origin, History and Physical Constitution, 6th edition, Cambridge University Press, 1976, p. 387)

Mitä edellisestä voidaan päätellä? Jos tiedemiehet eivät tiedä mitään varmaa maailmankaikkeuden alusta, galaksien ja tähtien synnystä sekä aurinkokunnan ja maapallon synnystä, on silloin kyseenalaista luottaa käsityksiin pitkistä ajanjaksoista avaruutta koskien. Näillä käsityksillä ei ole varmaa pohjaa, koska kukaan meistä ei ollut todistamassa ja näkemässä näitä asioita. Pitkiä ajanjaksoja ei voida osoittaa tieteellisesti todeksi.

   Entä avaruuden konkreettinen ikä, jos alkuräjähdys sekä galaksien ja tähtien synty itsestään ovat vain mielikuvitusta? Jos katsomme avaruuteen, emme voi siitä suoraan nähdä sen ikää. Kuitenkin paljon todennäköisempää on, että maailmankaikkeus on hyvin nuori kuin että se on hyvin vanha. Sillä kun voimme nähdä avaruudessa miljoonia tähtiä ja galakseja, jotka säteilevät valoa, viittaavat ne nuoreen maailmankaikkeuteen. Tai jos maailmankaikkeus todella olisi miljoonia tai miljardeja vuosia vanha, olisi se todennäköisesti hyvin pimeä paikka, koska tähdet ja galaksit olisivat lakanneet säteilemästä avaruudessa. Se, että ne kuitenkin edelleen säteilevät, viittaa nuoreen maailmankaikkeuteen. Tätä asiaa emme voi tietenkään suoraan todistaa, mutta mitä enemmän tähtiä näemme edelleen toiminnassa, sitä todennäköisemmin on kysymys nuoresta maailmankaikkeudesta.

   Entä oma aurinkomme? Jotkut tiedemiehet ovat myöntäneet rehellisesti, etteivät he tiedä sen ikää. He ovat myös myöntäneet, että auringon ikä on sidottu maapallon oletettuun ikään ja että tässä asiassa on etsitty todisteita paleontologian puolelta. Seuraavassa on muutamia kommentteja aiheesta tunnetuilta tähtitieteilijöiltä. Aurinkoa ja avaruutta katselemalla emme voi tietää niiden ikää:

Eddington: Tällaisessa tärkeässä kysymyksessä meidän ei pitäisi sokeasti luottaa yksin astronomisiin argumentteihin vaan kääntyä sisartieteiden muihin, ehkä vakuuttavampiin todisteisiin… Vanhimpien kallioiden iäksi on todettu noin 1200 miljoonaa vuotta… Auringon täytyy tietenkin olla paljon vanhempi kuin maa ja sen kalliot.

George Gamov v. 1953: Aurinkomme on nyt vain 3 tai 4 miljardin vuoden ikäinen… Mistä syystä?… koska maan arvioitu ikä on tätä suuruusluokkaa.

Aurinkoasiantuntija John Eddy: On mahdollista, että aurinko olisi 4,5 miljardia vuotta vanha. Kuitenkin, eräiden uusien, odottamattoman ristiriitaisten tulosten, kiihkeiden uudelleen laskemisten ja teoreettisten tarkistusten perusteella epäilen, että saattaisimme (maapallon ja auringon iässä) liikkua jopa piispa Ussherin arvion mukaisissa lukemissa. En usko, että tulossa on paljonkaan havainnollisia astronomisia todisteita tätä vastaan. Astrofyysikot katsovat nyt paleontologian puoleen määrittäessään aurinkokunnan ikää.

Tiedemiehet eivät tiedä maapallon oikeaa ikää. Edellä todettiin, ettei avaruuden ikä ole tutkijoiden tiedossa. Siitä ei ole varmoja tietoja vaan pelkkiä oletuksia. Myöskään auringon ikä ei ole kenenkään tiedossa.

   Entä maapallon ikä? Yksi tärkeimmistä syistä, miksi maapallon iäksi on oletettu miljardeja vuosia, ovat radioaktiiviset mittaukset, eli kivistä tehdyt mittaukset. Kivien perusteella on päätelty maapallon olevan miljardeja vuosia vanha.

   Todistavatko sitten kivet maapallon miljardeja vuosia vanhaksi? Eivät todista. Näissä kivissä ei ole mitään lappuja niiden iästä; ainoastaan niiden pitoisuuksia voidaan mitata ja niistä on tehty johtopäätöksiä pitkistä ajanjaksoista. Kivien radioaktiivisuusmittauksissa on kuitenkin lukuisia pulmia, joista otetaan esille muutamia. Kivien pitoisuudet voidaan kyllä mitata tarkasti, mutta on kyseenalaista liittää niitä kivien ikään.

Pitoisuudet kivien eri osissa. Eräs tärkeä huomio on, että radioaktiivisten kivien eri osista voidaan saada erilaisia tuloksia, eli erilaisia pitoisuuksia, joka tarkoittaa myös erimittaisia ikiä. Esim. tunnetusta Allende-meteoriitista on saatu useita erilaisia tuloksia ikien vaihdellessa 4480 miljoonasta 10400 miljoonaan vuoteen. Hyvin pienellä alueella samassa kappaleessa voi siis olla erilaisia pitoisuuksia. Esimerkki myös osoittaa, miten epävarmalla pohjalla radioaktiivisuusmittaukset ovat. Miten saman kiven toinen osa voi olla toista osaa miljardeja vuosia vanhempi? Jokainen ymmärtää, ettei tällaiseen päätelmään voi luottaa. On epävarmaa liittää kivien pitoisuudet niiden ikään.

Tuoreiden kivien vanhat iät. Kun ovat kyseessä radioaktiivisuuteen perustuvat menetelmät, voidaan niitä testata käytännössä. Näin todella on, jos tutkijat tietävät kiven todellisen kiteytymishetken. Jos heillä on tiedossa kiven todellinen kiteytymishetki, pitäisi radioaktiivisuusmittausten tukea tätä tietoa.

   Miten radioaktiivisuusmittaukset ovat selviytyneet tästä testistä? Eivät kovin hyvin. Sillä on useita esimerkkejä, miten tuoreista kivistä on mitattu miljoonien, jopa miljardien vuosien ikiä. Tämä osoittaa, ettei kivien pitoisuuksilla tarvitse olla mitään yhteyttä niiden todelliseen ikään. Niissä on ollut alusta alkaen äitialkuaineiden lisäksi tytäralkuaineita, mikä tekee mittaukset epäluotettaviksi. Seuraavassa muutamia esimerkkejä:

• Eräs esimerkki ovat mittaukset, joita tehtiin St. Helensin tulivuoren purkauksen jälkeen - tämä Washingtonin osavaltiossa USA:ssa ollut tulivuori purkautui vuonna 1980. Tästä purkauksesta syntynyt kivi vietiin iän määrittämiseksi viralliseen laboratorioon. Mikä oli kiven ikä? Se oli 2,8 miljoonaa vuotta! Tämä osoittaa, miten iänmääritys oli pahasti pielessä. Näytteessä oli valmiiksi tytäralkuaineita, joten sama on mahdollista muidenkin kivien kohdalla. Pitoisuudet eivät välttämättä lainkaan osoita kivien todellista ikää.

• Toinen esimerkki kertoo tuliperäisistä kivistä (Ngauruhoe-vuori Uudessa Seelannissa), joiden tiedettiin varmasti kiteytyneen laavasta vain 25-50 vuotta sitten tulivuorenpurkauksen seurauksena. Sen takana olivat siis silminnäkijöiden havainnot.

   Näytteet näistä kivistä lähetettiin iänmääritystä varten laboratorioon, joka on yksi arvostetuimmista kaupallisista ajoituslaboratorioista (Geochron Laboratories, Cambridge, Massachusetts). Tulokset, jotka ovat ristiriidassa käytännön havaintojen kanssa, ovat nähtävissä seuraavasta kertomuksesta:

Geochron on arvostettu kaupallinen laboratorio, jonka K-Ar-laboratorion johtaja on väitellyt K-Ar-iänmäärityksestä. Laboratoriolle ei kerrottu näytteiden tarkkaa keräyspaikkaa eikä niiden oletettua ikää. Kuitenkin niiden kerrottiin olevan todennäköisesti nuoria ja hyvin vähän argonia sisältäviä. Tällä varmistettiin se, että analyyttisessa työssä oltaisiin erityisen huolellisia.

   K-Ar-analyyseistä saadut ”iät” on listattu taulukkoon 1. Kivien ”iät” vaihtelevat välillä <270 000 vuotta ja 3,5 (+- 0,2) miljoonaa vuotta, vaikka niiden on havaittu jäähtyneen laavasta 25 – 50 vuotta sitten. Yksi näyte jokaisesta virtauksesta antoi ”iäksi” <270 000 vuotta tai <290 000 vuotta, kun taas kaikissa muissa näytteissä ”ikä” oli miljoonia vuosia. Laboratorio käsitteli alhaisen ”iän” saaneet näytteet samassa erässä, mikä viittasi laboratorion systemaattiseen virheeseen. Niinpä laboratorion johtaja tarkasti laitteensa uudelleen. Tulokset olivat samanlaisia. Tämä sulki pois laboratorion järjestelmällisen virheen ja vahvisti alhaisten tulosten olevan oikeita. Lisäksi toistetut mittaukset jo analysoiduista näytteistä (A#2 ja B#2 taulukossa 1) eivät tuottaneet samanlaisia tuloksia, mutta mataliin argonpitoisuuksiin liittyvien analyyttisten epävarmuuksien vuoksi tämä ei ollut yllättävää. Selvästi argon-pitoisuus vaihtelee näissä kivissä. Jotkut geokronologit saattavat sanoa, että <270 000 vuotta on todellakin oikea ”ikä” näille näytteille, mutta mistä he voisivat tietää, ettei 3,5 miljoonaa vuotta olisi oikea ”ikä”, elleivät he jo alun perin olisi tienneet laavavirtojen olleen hiljattain syntyneitä?!

   …Tiedämme kivien todelliset iät, koska havaintojen mukaan ne olivat muodostuneet alle 50 vuotta ennen iänmääritystä. Silti niiden ”iäksi” arvioitiin jopa 3,5 miljoonaa vuotta. Iät ovat siten virheellisiä. Miten voimme luottaa tähän ”iänmääritysmenetelmään”, kun sitä käytetään sellaisiin kiviin, joiden ikää emme tiedä? Jos menetelmä epäonnistuu määrittämään ikää kivistä, joiden synnystä meillä on puolueettoman silminnäkijän kuvaus, miksi meidän pitäisi luottaa siihen, kun kyseessä ovat kivet, joiden ikää emme voi tarkistaa puolueettomasti historiasta? (4)

• Kun ovat kyseessä ihmiseen liittyvät löydöt, perustuvat useat niistä kalium-argon menetelmään. Se tarkoittaa, että välittömästi fossiilin läheisyydestä olevasta kivestä on tehty kalium-argon-iänmääritys ja siitä on määritelty myös ihmisfossiilin ikä.

   Seuraava esimerkki kuitenkin osoittaa, miten epäluotettavalla pohjalla tämä menetelmä on. Ensimmäinen kivinäyte antoi tulokseksi peräti 220 miljoonaa vuotta. Niinpä kun useat vanhana pidetyt ihmisfossiilit on määritelty tällä menetelmällä, on nämä iät syytä kyseenalaistaa. Myös aiempi esimerkki osoitti, miten tuoreiden kivien iänmääritys voi mennä pieleen miljoonilla vuosilla, kun käytetään tätä menetelmää.

Kalium-argon menetelmää voidaan teoriassa käyttää nuorempien kivien iänmääritykseen, mutta sitäkään ei voi käyttää itse fossiilin iän määritykseen. Richard Leakeyn löytämä muinainen ”1470-mies” määriteltiin tällä menetelmällä 2,6 miljoonan vuoden ikäiseksi. Iän määrittänyt professori E.T. Hall kertoi, että ensimmäisen kivinäytteen analyysi tuotti tulokseksi mahdottoman 220 miljoonan vuoden iän. Tämä tulos hylättiin siksi, että se ei sopinut kehitysopilliseen viitekehykseen ja näin oli analysoitava vielä toinenkin näyte, joka antoi hovikelpoisen 2,6 miljoonan vuoden iän. Myöhemmin samasta löydöstä tehtyjen iänmääritysten aikaväli on vaihdellut 290 000… 19 500 000 vuoden välillä. Kalium-argon menetelmä ei siis vaikuta erityisen luotettavalta niin kuin ei myöskään evoluutiotutkijoiden tapa tulkita tuloksia. (5)

• Yksi dramaattisimpia esimerkkejä on Havaijin Hualalain tulivuoren laavakivistä mitatut pitoisuudet, jotka vaihtelivat 160 miljoonan - 3 miljardin vuoden välillä, eli nämä tulokset tai pitoisuudet ovat lähellä maapallon vanhimpia mitattuja kiviä. Ongelmana kuitenkin oli, että Hualalain tulivuoren purkaus oli vuosina 1800 ja 1801, joten ikivanhoiksi määritellyt kivet olivat todellisuudessa vain alle 200 vuotta vanhoja. Kun tällaisia ristiriitaisuuksia esiintyy mittauksissa, ei niitä voi pitää luotettavina. Toinen havainto on, että jos kaikki kivet olivat todellisuudessa vain alle 200 vuotta vanhoja, miksi niiden ikähaitari oli niin suuri? Tämä osoittaa, miten epäluotettavia kivistä tehtävät mittaukset ovat. Hualalain mittaukset antoivat seuraavanlaisia tuloksia:

1. 160 milj. vuotta

2. 791 milj. vuotta

3. 960 milj. vuotta

4. 1500 milj. vuotta

5. 1580 milj. vuotta

6. 2040 milj. vuotta

7. 2470 milj. vuotta

8. 2960 milj. vuotta

Kun tulokset samalla menetelmällä ovat ristiriidassa keskenään. Eräs osoitus siitä, miten kivien pitoisuuksilla ei tarvitse olla mitään yhteyttä niiden ikään, on se, että vanhana pidetyt laavakivet ovatkin mittausten mukaan miljoonia vuosia nuorempia kuin vasta hiljattain kiteytyneet laavakivet. Tällaisiakin esimerkkejä esiintyy, joista seuraavassa yksi. Se kertoo tunnetusta Grand Canyonista. Sen pohjalta mitatut näytteet antoivat 270 miljoonaa vuotta nuoremman iän kuin äskettäin muodostunut laavavirta. Tällaiset esimerkit osoittavat, miten kyseenalaista on yhdistää kivien pitoisuuksia niiden ikään:

Geologi Dr Steve Austin keräsi basalttia Grand Canyonin pohjakerroksesta ja kanjonin reunalta yli läikkyneestä laavasta. Evolutionistien laskelmien mukaan viimeksi mainitun pitäisi olla miljardi vuotta nuorempaa kuin pohjasta otetun basaltin. Luotettavat laboratoriot analysoivat isotoopit. Rubidium-strontium -isokronitekniikka viittasi siihen, että äskettäinen laavavirta oli 270 miljoonaa vuotta vanhempi kuin Grand Canyonin pohjan alta otetut basalttinäytteet - tulos on mahdoton. (6)

Kun menetelmät ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Kuten todettiin, voidaan kivistä tehtäviä mittauksia testata. Yksi lähtökohta siihen on tuoreista kivistä tehtävät mittaukset, eli mittaukset, joissa tiedetään kivien todellinen kiteytymishetki. Edelliset esimerkit kuitenkin osoittivat, että nämä menetelmät eivät selviä tästä testistä kovin hyvin. Tuoreet tai melko tuoreet kivet ovat antaneet miljoonien, jopa miljardien vuosien ikiä, joten menetelmät ovat pahasti erehtyneet.

   Toinen lähtökohta testata kivistä tehtäviä mittauksia, on verrata niitä toisiin menetelmiin, varsinkin radiohiili-menetelmään. Tästä löytyy mielenkiintoisia esimerkkejä, joista seuraava on erinomainen. Siinä kerrotaan puusta, joka on määritelty radiohiilimenetelmällä vain tuhansia vuosia vanhaksi, mutta sen ympärillä oleva kivi on määritelty jopa 250 miljoonaa vuotta vanhaksi. Kuitenkin puu on kiven sisällä, joten sen on pitänyt olla olemassa ennen kiven kiteytymistä. Puun täytyy olla vanhempi kuin sen ympärille kiteytynyt kivi. Miten tämä voi olla mahdollista? Ainoa mahdollisuus on se, että radioaktiivisuusmenetelmät, varsinkin kivistä tehtävät mittaukset, ovat erehtyneet suuresti. Muuta mahdollisuutta ei ole:

Olemme julkaisseet yksityiskohtaisia raportteja, joissa puu, joka löytyi “250 miljoonan vuoden ikäisestä” hiekkakivestä tai “kymmenien miljoonien vuosien ikäisestä” vulkaanisesta kivestä, sai radiohiili-iänmäärityksessä iäkseen vain tuhansia vuosia. Kun ... geologit ottavat näytteitä vulkaanisesta kivestä, jonka tiedetään purkautuneen tulivuoresta historiallisina aikoina ja lähettävät niitä arvossa pidettyihin radiometrisen iänmäärityksen laboratorioihin, “iänmääritys” antaa lähes poikkeuksetta tulokseksi miljoonia vuosia. Tämä viittaa vahvasti siihen, että iänmäärityksen taustalla olevat oletukset ovat virheellisiä. (7)

Toinen esimerkki jatkaa samasta aiheesta. Siinä kerrotaan puusta, joka oli hautautunut laavavirtaan. Puu ja sen ympärillä ollut basaltti saivat aivan erilaiset iät:

Australiasta eräs tertiäärikauden basaltista löydetty puu oli selvästi hautautuneena basaltin muodostamaan laavavirtaan, koska se oli hiiltynyt tulikuuman laavan kosketuksesta. Puu "ajoitettiin" radiohiilianalyysilla noin 45 000 vuotta vanhaksi, mutta basaltti "ajoitettiin" kalium-argon-menetelmällä 45 miljoonan vuoden ikäiseksi. (8)

Tiedemiehet eivät tiedä, miten elämä syntyi. Edellä on käsitelty vain ei-orgaanista maailmaa ja sen ikää. Todettiin, ettei avaruudesta voida päätellä sen ikää, eikä myöskään kivistä voida tehdä luotettavia mittauksia. Ei ole vakuuttavia perusteluja sille, että maailma olisi miljardeja vuosia vanha.

   Tästä on hyvä siirtyä orgaaniseen maailmaan eli käsittelemään elollista maailmaa ja sen ikää. Meille selitetään usein siitä sellainen väite, että elämä syntyi itsestään 3-4 miljardia vuotta sitten jossain lämpimässä lammikossa tai meressä.

   Tässä käsityksessä on jälleen kuitenkin eräs ongelma: kukaan ei ole koskaan todistanut elämän syntyä. Kukaan ei ole ollut sitä näkemässä, eli kyseessä on sama ongelma kuin edellisten naturalististen teorioiden suhteen. Ihmisillä saattaa olla mielikuva, että elämän synnyn ongelma on ratkaistu, mutta tälle mielikuvalle ei löydy konkreettista pohjaa: Kyseessä on toiveajattelu, eikä tieteeseen perustuva havainto.

   Ajatus elämän itsestään synnystä on ongelmallinen myös tieteellisessä mielessä. Käytännön havainto on, että elämää syntyy vain elämästä, eikä tähän sääntöön ole löydetty yhtäkään poikkeusta. Niinpä kun esitetään elämän syntyneen itsestään, väitetään todellista tiedettä ja käytännön havaintoja vastaan.

   Monet tiedemiehet ovat myöntäneet tämän ongelman suuruuden. Heillä ei ole ratkaisua elämän syntyyn. He myöntävät, että elämällä maapallolla on alku, mutta he ovat umpikujassa asian suhteen, koska eivät myönnä Jumalan luomistyötä. Seuraavassa muutamia kommentteja aiheesta:

Luulen, että meidän on mentävä pidemmälle ja myönnettävä, että ainoa hyväksyttävä selitys on luominen. Tiedän, että tämä ajatus on fyysikoiden pannaan julistama, ja itse asiassa minunkin, mutta meidän ei tule torjua sitä vain siksi, ettemme pidä siitä, jos kokeelliset todisteet tukevat sitä. (H. Lipson, ” A Physicist Looks at Evolution”, Physics Bulletin, 31, 1980)

Tiedemiehillä ei ole ainuttakaan todistetta sitä vastaan, että elämä olisi syntynyt luomisen tuloksena. (Robert Jastrow: The Enchanted Loom, Mind in the Universe, 1981)

Yli 30 vuoden kokeilut kemiallisen ja molekyylievoluution kentällä ovat pikemminkin tuoneet esiin elämän alkuun liittyvän ongelman suunnattomuuden kuin sen ratkaisun. Nykyään keskustellaan periaatteessa vain asiaan liittyvistä teorioista ja kokeista ja niiden ajautumisesta umpikujaan tai tunnustetaan tietämättömyys (Klaus Dose, Interdisciplinary Science Review 13, 1988)

Yrittäessämme koota yhteen sen, mitä tiedämme elämän syvähistoriasta maaplaneetalla, elämän alkuperästä ja sen muodostumisen vaiheista, jotka johtivat ympärillämme näkyvään biologiaan, joudumme myöntämään, että se on hämärän peitossa. Emme tiedä, kuinka elämä alkoi tällä planeetalla. Emme tiedä tarkalleen, milloin se alkoi, emmekä tiedä missä olosuhteissa. (Harvardin yliopiston biologian professori Andy Knoll) (9)

Seuraava lainaus liittyy myös aiheeseen. Siinä haastateltiin Stanley Milleriä hänen elämänsä loppupuolella. Hän on tullut tunnetuksi elämän syntyyn liittyvistä kokeistaan. J. Morgan on kertonut haastattelusta:

Hän suhtautui välinpitämättömästi kaikkiin ehdotuksiin elämän alkuperästä ja piti niitä “hölynpölynä” tai “paperikemiana”. Hän suhtautui eräisiin hypoteeseihin niin halveksuen, että kun kysyin hänen mielipidettään niistä, hän vain puristeli päätään, huokaisi syvään ja hihitti – aivan kuin yrittääkseen torjua ihmiskunnan mielettömyyttä - - Hän myönsi, että tieteentekijät eivät ehkä koskaan tule tarkasti tietämään, milloin ja miten elämä sai alkunsa. “Me yritämme keskustella historiallisesta tapahtumasta, joka poikkeaa hyvin paljon tavanomaisesta tieteestä”, hän huomautti. (10)

Mitä edellisestä voidaan päätellä? Jos tiedemiehet eivät tiedä, miten elämä alkoi, eivät he pysty antamaan siihenkään vastausta, milloin se alkoi. He voivat esittää itsevarmasti monenlaisia lukuja, mutta niillä on erittäin vähän pohjaa, koska he eivät ole olleet näkemässä asioita. Niinpä kun esitetään elämän alkaneen 3-4 miljardia vuotta sitten, ovat nämä samanlaisia todistamattomia väitteitä kuin ajatus alkuräjähdyksestä 13,8 miljardia vuotta sitten. Nämä luvut voidaan siirtää syrjään, koska niitä ei voida todistaa.

Tiedemiehet eivät pysty osoittamaan, että elämä maapallolla olisi miljoonien tai miljardien vuosien ikäistä. Aiemmin käsiteltiin elottomia asioita, avaruutta ja kiviä, ja miten niistä ei voi suoraan päätellä miljardien vuosien ikää. Pitkät ajanjaksot ovat pelkkää spekulaatiota, jota ei voida todistaa.

   Sama ongelma on elämän alun suhteen. Jos ei tiedetä vastausta elämän syntymiseen itsestään, on kyseenalaista esittää varmoja väitteitä pitkistä ajanjaksoista. Niille ei ole mitään varmaa pohjaa.

   Entä muu elämä maan päällä? Usein maapallon menneisyys on ryhmitelty erilaisiin historiallisiin aikakausiin; aluksi esiintyi vain yksisoluista elämää prekambrikaudella, sitten n. 550 miljoonaa vuotta sitten, kambrikaudella, ilmaantui monisoluista elämää, sen jälkeen oli hiilikausi, dinosaurusten aikakausi yli 65 miljoonaa vuotta sitten sekä lukuisia muita kausia. Lopuksi ihminen ilmaantui maapallolle. Ainakin näin on yleisesti selitetty perinteisen evoluutiomallin mukaan.

  Kuinka luotettavia nämä spekulaatiot ovat? Yksi hyvä mittari on radiohiili-menetelmä (C-14), jota voidaan pitää tärkeimpänä radioaktiivisuusmenetelmänä. Sillä mitataan ainoastaan orgaanisten näytteiden ikää, kun taas useimmat muut menetelmät on tarkoitettu kivien ja muiden epäorgaanisten materiaalien mittaukseen.

   Mitä radiohiilimittaukset ovat osoittaneet? Onko niiden kautta tullut selväksi, että elämää on esiintynyt maapallolla satoja miljoonia vuosia, kuten evoluutioteoriassa esitetään? Onko miljoonat vuodet osoitettu oikeaksi?

   Suora vastaus on, että asia on juuri päinvastoin. Sillä kun evoluutioteoria käsittelee nimenomaan elollisten olioiden kehitystä satojen miljoonien vuosien aikana, on tämä mahdollista osoittaa vääräksi fossiileissa esiintyvän radiohiilen tähden. Sillä kun radiohiilimenetelmällä mitataan elollisten eliöiden jäänteitä ja radiohiilen virallinen puoliintumisaika on 5730 vuotta, ei sitä pitäisi olla yhtään jäljellä 100 000 - 200 000 vuoden jälkeen.

   Tosiasia kuitenkin on, että radiohiiltä tavataan toistuvasti ikivanhoiksi luokitelluista fossiileista sekä kivihiilestä, öljystä, luonnonkaasusta, syvänmeren kerrostumien vanhimmista elämänmuodoista (kambrikauden fossiileista), jopa dinosauruksista ja timanteista. Tällaiset löydöt eivät olisi mitenkään mahdollisia, jos kysymys olisi kymmenistä tai sadoista miljoonista vuosista. Radiocarbon-julkaisu v. 1969 tarkasteli 15 000 radiohiiliajoituksen tuloksia todeten mm., että

- 9671 näytteestä (puita, eläimiä ja ihmisiä) vain 1146 (12 %) antoi radiohiili-iäksi enemmän kuin 12530 vuotta

- ainoastaan kolmessa tapauksessa iäksi oli määritelty ’ääretön’.

- jotkut kivihiili-, öljy- ja luonnonkaasuista otetut näytteet antoivat radiohiili-iäksi alle 50 000 vuotta.

- syvänmeren kerrostumien oletetusti vanhimpia elämänmuotoja edustavat näytteet antoivat iäksi n. 40 000 vuotta. (11)

Vaikka ei voida tarkkaan tietää, minä hetkenä esim. kambrikauden eliöt tai muut ns. ikivanhat lajit kuolivat sukupuuttoon, on siis selviä osoituksia siitä, ettei sukupuuttoon kuolemisajoista voi olla vuosimiljoonia. Pikemminkin kysymys on vain tuhansista vuosista. Lisäksi lukuja pienentää entisestään se, että maan magneettikenttä jatkuvasti heikkenee. Sen on laskettu puoliintuvan kerran 1400 vuodessa, ja jos tämä pitää paikkansa, eivät näytteet voi olla niinkään vanhoja kuin mitä radiohiilimittaukset ovat osoittaneet. Sillä jos magneettikenttä oli ennen voimakkaampi, olisi se vähentänyt menneinä aikoina radiohiilen muodostumista. Se tarkoittaa, että näytteet näyttivät heti vanhoilta menneinä aikoina, koska niissä oli vähemmän radiohiiltä.

   Jotta asia tulisi selväksi, otamme esille lisää kommentteja samasta aiheesta. Ne viittaavat siihen, miten radiohiiltä esiintyy ikivanhoina pidetyissä fossiileissa, myös dinosauruksissa. Vielä merkittävämpää on, että ei ole lainkaan löydetty sellaista kivihiiltä, jossa ei esiintyisi radiohiiltä. Tämä on merkillinen havainto, koska kivihiilikerrostumien on oletettu syntyneen parisataa miljoonaa vuotta ennen dinosaurusten esiintymistä:

Keksinnön alkuvuosina oletettiin, että kaikki edellytykset varmoihin ikämittauksiin oli nyt vihdoin olemassa. Tutkijat keräilivät kaikenlaista mitattavaa; faraoiden ja neandertalinihmisten hautojen jäämistöä, sapelihammastiikereiden ja mammuttien hampaita, kivettymiä, fossiileja, maaöljyä jne. Kaikista löytyi radioaktiivista hiiltä. Ikähavainnot julkaistiin Radiocarbon-lehdessä, vaikka useiden näytteiden ikä oli jo aikaisemmin määritelty miljooniksi vuosiksi. (12)

1950-70-luvuilla radiohiilimittauksen antamiin arvoihin suhtauduttiin virallisissa piireissä kuitenkin varoen. Tämä johtui siitä, että vuoteen 1970 mennessä Radiocarbon-lehdessä julkaistuissa mittaustuloksissa lähes kaikissa mitatuissa näytteissä (yli 15.000 näytettä) todettiin olevan jäljellä ¹⁴C-isotooppia. Saatuja mittaustuloksia pidettiin epäuskottavina, koska näytteiden joukossa oli runsaasti miljoonia vuosia vanhoja fossiileja. Niiden ikä oli määritelty luotettavana pidetyn johtofossiili-taulukon mukaan. (13)

Hyvin vanhoiksi oletetuista fossiileista ei tehdä tavallisesti hiili-14-ajoituksia, koska niissä ei pitäisi olla yhtään radiohiiltä jäljellä. Radioaktiivisen hiilen puoliintumisaika on niin lyhyt, että se on käytännössä kaikki hajonnut alle 100 000 vuodessa.

   Vuoden 2012 elokuussa saksalainen tutkijaryhmä raportoi geofyysikkojen kokouksessa hiili-14-mittaustuloksista, jotka oli tehty monista dinosauruksen fossiloituneista luunäytteistä. Tulosten mukaan luunäytteet olivat 22 000-39 000 vuotta vanhoja! Esitelmä on ainakin kirjoitettaessa nähtävissä YouTubessa. ⁽¹⁴⁾

   Miten tulos otettiin vastaan? Kaksi kokouksen puheenjohtajaa, jotka eivät voineet hyväksyä tuloksia, poisti esityksen abstraktin konferenssin nettisivulta mainitsematta asiasta mitään tutkijoille. Tulokset ovat nähtävissä osoitteessa

http://newgeology.us/presentation48.html.Tapaus kertoo, miten naturalistinen paradigma vaikuttaa. Sen kanssa ristiriitaisia tuloksia on lähes mahdoton saada julkaistua naturalismin hallitsemassa tiedeyhteisössä. Mieluummin rusinat lentävät. (15)

Fossiileissa, jotka ovat vanhempia kuin 100 000 vuotta, ei pitäisi enää olla mitattavia määriä radiohiiltä, mutta iänmäärityslaboratoriot löytävät säännönmukaisesti taustatason selvästi ylittäviä määriä ¹⁴C:ta fossiileista, joiden oletetaan olevan monien miljoonien vuosien ikäisiä. Esimerkiksi kivihiiltä, josta puuttuisi ¹⁴C ei ole lainkaan löydetty, mutta silti tämän fossiilisen polttoaineen arvioidaan olevan jopa satoja miljoonia vuosia vanhaa. Pitkille ajanjaksoille sopivia radioisotooppimenetelmiä käyttämällä 1-500 miljoonan vuoden ikäisiksi ajoitetuista kiviaineksista löytyneille fossiileille saatiin keskimääräiseksi radiohiili-"iäksi" noin 50 000 vuotta, mikä on paljon alle nykyaikaisen hiiliajoituksen mittausrajan. Lisäksi hiiliajoituksissa ei ilmennyt mitään nuoremmasta-vanhemmaksi -mallia, joka korreloisi evolutionististen/uniformitarianististen "ikien" kanssa. (16)

Tiedemiehet eivät pysty osoittamaan lajimuutoksia todeksi. Edellä tehtiin tärkeä havainto liittyen elämän esiintymiseen maapallolla. Todettiin, miten näytteissä jäljellä oleva radiohiili viittaa näytteiden nuoreen ikään. Ne eivät voi olla edes miljoonien vuosien ikäisiä, vaan niiden ikä mitataan tuhansissa vuosissa.

   Mitä merkitystä edellisellä havainnolla on evoluutioteorian kannalta? Se mullistaa koko asian. Sillä jos evoluutioteoria edellyttää satojen miljoonien vuosien ajanjaksoja, mutta radiohiilihavainnot viittaavat vain tuhansiin vuosiin, ei käsitys satojen miljoonien vuosien aikana tapahtuneesta eliöiden kehityksestä voi pitää paikkansa. Evolutionistit eivät itse usko, että kehitys yksinkertaisesta alkusolusta nykyiseen monimuotoiseen elämään olisi ollut mahdollista näin lyhyessä ajassa eli vain tuhansissa vuosissa.

   Onko miljoonilla vuosilla kuitenkaan mitään merkitystä evoluution kannalta? Entä jos voitaisiin osoittaa, että maapallolla olisi todella ollut elämää satojen miljoonien vuosien ajan? Todistaisiko tämä evoluutioteorian todeksi? Hartaimmat evolutionistit itse uskovat näin, mutta onko näille väitteille katetta?

   Yksi hyvä lähtökohta on tutkia fossiiliaineistoa, koska se on ainut elämän historia, josta voidaan tehdä havaintoja. Kun maasta on kaivettu yli sata miljoonaa fossiilia, pitäisi aineiston olla tarpeeksi kattava. Kukaan ei voi enää väittää, kuten Darwinin päivinä, että fossiiliaineisto on puutteellinen.  Niinpä jos maasta kaivetusta aineistosta ei ole havaittu asteittaista kehitystä, ei sitä varmastikaan esiinny siinäkään aineistossa, joka on vielä maan sisällä.

   Mitä tiedemiehet ovat sitten saaneet selville fossiiliaineiston perusteella? Tärkeä havainto on, että mitään asteittaista kehitystä ei ole. Eläinlajit ilmestyvät fossiiliaineistoon heti täydellisinä eikä niiden alapuolella ole niitä edeltäviä yksinkertaisempia muotoja. Myös siirtymämuodot eri ryhmien väliltä puuttuvat, joten todistusaineisto sopii selvästi luomiseen, jossa kaikki lajit luotiin heti monimutkaisiksi ja toisistaan erillisiksi.

   Jotta asia tulisi selväksi, otamme aiheeseen liittyviä tiedemiesten kommentteja. Ne osoittavat selvästi, miten heikoilla evoluutioteoria on. Se ei pidä paikkaansa edes silloin, vaikka aikaa olisi käytettävissä vuosimiljoonia:

Stephen Jay Gould: Välittävien muotojen äärimmäinen harvinaisuus fossiiliaineistossa pysyy jatkuvasti paleontologien ammattisalaisuutena. Oppikirjojamme koristavat evoluutiopuut sisältävät tosiasia-aineistoa ainoastaan haarojensa päissä ja taitekohdissa. Loppu on päättelyä, olipa se sitten kuinka järkevää tahansa, ei fossiilien todistusta - - En halua millään tavalla halventaa asteittaisen evoluutionäkemyksen potentiaalista pätevyyttä. Haluan vain huomauttaa, ettei sitä koskaan ’ole havaittu’ kallioissa… (17)

Niles Eldredge: Me paleontologit olemme sanoneet, että elämän historia tukee [kertomusta asteittaisista sopeutumista edistävistä muutoksista], vaikka koko ajan tiedämme, ettei se tue sitä. (18)

Yksikään viiden suuren paleontologisen museon virkailijoista ei voi esittää edes yksinkertaista esimerkkiä sellaisesta organismista, joka voisi olla todiste lajin asteittaisesta kehittymisestä toiseksi lajiksi. (Tri Luther Sunderlandin yhteenveto kirjassaan "Darwin's enigma”. Hän haastatteli useiden luonnonhistoriallisten museoiden edustajia ja oli näihin kirjeyhteydessä, jotta saisi selville, minkälainen todistuspohja museoilla oli evoluutio-opin puolesta. [19])

Koko tässä museossa ei ole vähintäkään asiaa, joka todistaa lajien synnyn välimuodoista. Kehitysoppi ei perustu havaintoihin ja tosiasioihin. Puhe ihmissuvun iästä on saman arvoinen. Tämä museo on täynnä todisteita siitä, miten mielettömiä nämä teoriat ovat. (Tri Etheridge, maailmankuulu British Museumin esimies [20])

Menimmepä miten kauas tahansa maapallolla aikaisemmin eläneiden eläinten fossiilien sarjassa, emme tapaa jälkeäkään eläinmuodoista, jotka olisivat suurten ryhmien tai pääjaksojen välillä olevia muotoja… Eläinkunnan suurimmat ryhmät eivät sulaudu toisiinsa. Ne ovat ja ovat olleet kiinteitä alusta asti… Varhaisimmistakaan kerrostuneista kivilajeista ei tunneta yhtään eläintä, jota ei voitaisi kohta sijoittaa omaan pääjaksoonsa tai suureen ryhmäänsä… Tämä välimuotojen täydellinen puuttuminen eläinten suurten ryhmien väliltä voidaan tulkita vain yhdellä tavalla… Jos olemme halukkaat ottamaan tosiasiat sellaisina kuin ne ovat, meidän on uskottava, ettei sellaisia välimuotoja ole koskaan ollutkaan, eli toisin sanoen, nämä suuret ryhmät ovat aivan alusta asti olleet samassa suhteessa toisiinsa kuin ne ovat nykyään. (Austin H. Clark: The New Evolution, s. 189)

George Paulin: Darwinin oman selityksen mukaan välimuodot olivat tavattoman paljon monilukuisempia kuin täysin kehittyneet muodot. Geologisten todisteiden epätäydellisyyden pitäisi molemmissa tapauksissa olla samanlainen. Olisi siis suoranainen ihme, jos kaikki välimuodot täydellisesti puuttuisivat, kun taas täysin kehittyneitä muotoja esiintyy suurin määrin. Mutta juuri näin on tapahtunut… Geologiset todistukset ovat vähitellen saattaneet meidät tuntemaan moninkertaisesti enemmän täysin kehittyneitä muotoja kuin mitä Darwinin aikana tunnettiin, mutta kun tulee kysymys välimuodoista, ne ovat yhä tabula rasa, kirjoittamaton lehti… Ei ole mahdollista päästä siitä johtopäätöksestä, että jos on tapahtunut kehitystä alemmista korkeampiin muotoihin, niin sen on täytynyt tapahtua niin nopeasti, ettei se ole jättänyt minkäänlaista jälkeä itsestään ajan hiekkaan. Mutta mahdollisimman nopeinkaan kehitys ei voi antaa edes viittauksenomaista selitystä täysin kehittyneiden kalojen, lintujen ja imettäväisten äkillisestä ilmestymisestä erilaisten eliöiden keskelle. - Minuun, joka koko elinaikani olen ollut kehitysoppinut, ovat nämä seikat vaikuttaneet erittäin repivästi. Jos joku tämän jälkeen kysyy minulta, mihin johtopäätökseen olen tullut, niin ainoa vastaukseni on, etten tiedä mitään. Kuitenkin minun täytyy rehellisesti myöntää, että asian ollessa tällä kannalla puhuvat olosuhteet ratkaisevasti niiden hyväksi, jotka uskovat erityisiin luomistekoihin, kuten meidän isämme uskoivat. (21)

Kun puhutaan todellisista makroevolutiivisista muutoksista, on todistusaineisto käytännössä olematon. Huolimatta vastakkaisista väitteistä, makroevoluution mekanismia ei tunneta… Alan tieteellinen kirjallisuus ei edes yritä vakavasti selittää millä mekanismilla monimutkaiset biologiset molekyylit, mekanismit tai rakenteet ovat syntyneet. Todistukseksi riittää usein kuvitteellinen tarina mahdollisesta kehityspolusta. (22)

Tarkkailtuaan useiden vuosien ajan banaanikärpäsissä ilmenneitä mutaatioita Goldschmidt vaipui epätoivoon. Hän valitti, että muutokset olivat niin toivottoman pieniä, että vaikka tuhat mutaatiota yhtyisi yhdessä yksilössä, ei silti olisi syntynyt uutta lajia. (23)

Aina Darwinin ajoista lähtien on kiistelty siitä, onko makroevoluutio vain mikroevoluution katkeamaton jatkumo – kuten Darwin ja hänen seuraajansa esittivät – vai ovatko ne toisistaan erillisiä, jolloin makroevoluution selittäminen vaatisi omat erilaiset teoriansa, niin kuin Darwinin vastustajat väittivät. Tämän näkemyksen mukaan lajin ja sitä korkeampien lajiryhmien välillä olisi selkeä katkos.

   Tähän kiistaan ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua koska teorian ja havaintojen välillä näyttää olevan hämmästyttävä ristiriita. Darvinistisen teorian mukaan evoluutio on populaatioiden ilmiö, minkä vuoksi sen pitäisi olla asteittaista ja jatkuvaa. Tämä ei koske vain mikroevoluutiota, vaan myös makroevoluutiota sekä näiden kahden siirtymävaihetta. Valitettavasti tämä periaate on ristiriidassa havaintojen kanssa. Katsoimmepa sitten korkeampia lajiryhmiä tai lajeja, katkokset näyttävät olevan äärimmäisen yleisiä. Emme näe nykyään elävien eläinten joukossa puuttuvaa lenkkiä valaiden ja maanisäkkäiden välillä, matelijoiden ja lintujen välillä tai matelijoiden ja nisäkkäiden välillä. Kaikkia pääjaksoja erottaa toisistaan ammottava kuilu. Kukkakasvien ja niiden lähimpien sukulaisten välillä näyttää olevan niin ikään katkos. Nämä katkokset ovat vielä silmiinpistävämpiä fossiiliaineistossa. Uudet lajit ilmaantuvat fossiilisiin kerrostumiin yhtäkkiä, ilman mitään todisteita välivaiheista uuden lajin ja sen kantamuodon välillä. Itse asiassa esimerkkejä asteittain kehittyvistä lajeista on hyvin niukanlaisesti. (Ernst Mayer kirjassaan Evoluutio [What evolution is], s. 288)

Austin H. Clark: Ensimmäisestä ilmaantumisestaan asti eläinkunta on ollut suurissa piirteissään oleellisesti samanlainen kuin minä sen nykyään tunnemme… Mikäli siis eläinten suuret ryhmät ovat kysymyksessä, luomiseen uskovat ovat kiistassa paremmalla puolella. Ei ole olemassa vähäisintäkään todistusta siitä, että mikään [eläinkunnan] suurista ryhmistä olisi syntynyt toisesta. (24)

Entä Darwinin kirja Lajien synty? Eikö se todista evoluutioteorian todeksi? Tässä ihmisillä on kuitenkin väärä mielikuva. Darwin oli varmasti pätevä tiedemies, mutta hänen esittämänsä tapaukset eivät ole esimerkkejä lajimuutoksista, vaan esimerkkejä muuntelusta (lintujen nokan koko ym.) ja sopeutumista. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Eli jos peippojen nokan koko vaihtelee tai jokin toinen bakteeri on vastustuskykyisempi kuin toinen bakteeri, ei se tee niistä uutta lajia. Ne ovat edelleen peippoja tai bakteereja. Esimerkit, joita tiedekirjallisuudessa esiintyy, rajoittuvat kaikki tälle alueelle. Ne ovat esimerkkejä muuntelusta ja sopeutumista.

   Osoituksena siitä, millä tasolla Darwinin esimerkit liikkuvat, ovat seuraavat lainaukset. Vaikka Darwinilla oli hyviä havaintoja, ei hän pystynyt osoittamaan lajimuutoksia tapahtuneiksi. Niitä ei ole hänen kirjassaan Lajien synty eikä muussakaan evoluutiokirjallisuudessa. Tämä on yhtäpitävää sen kanssa, että useat eturivin paleontologit ovat kieltäneet välimuotofossiilien olemassaolon.

   Niinpä jos todistusaineisto otetaan sellaisenaan, eikä katsota sitä evoluutiosilmälasien kautta, osoittaa se todeksi Ensimmäisen Mooseksen kirjan opetuksen siitä, miten lajit ovat olleet toisistaan erillisiä alusta alkaen. Niissä tapahtuu kyllä muuntelua ja niiden alunperin rikkaassa geenivarastossa ja perimässä on ollut mahdollisuus sopeutua erilaisiin olosuhteisiin. Se ei kuitenkaan muuta niitä toisiksi lajeiksi. Lisäksi kun sopeutumista ja erikoistumista tapahtuu, eliöiden geenivarasto köyhtyy, ja niillä on tulevaisuudessa yhä vähemmän mahdollisuuksia muunteluun. Gepardi ja muut erikoistuneet lajit ovat esimerkkejä tästä. Ne ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, koska niiden geenivarasto on köyhtynyt. 

Darwin: Olen itse asiassa väsynyt kertomaan ihmisille, etten väitä esittäväni suoraa todistusaineistoa yhden lajin muuttumisesta toiseksi lajiksi, vaan uskon tämän näkemyksen pääasiallisesti olevan oikea siksi, että niin monia ilmiöitä voidaan sen avulla ryhmitellä ja selittää. (25)

Encyclopedia Britannica: On painotettava, ettei Darwin koskaan väittänyt pystyneensä todistamaan evoluutiota tai lajien alkuperää. Hän väitti, että jos evoluutio on tapahtunut, monet selittämättömät tosiasiat saavat selityksensä. Evoluution puolesta puhuva todistusaineisto on siis epäsuoraa.

Viime aikoina on myönnetty, että Darwinin ”todisteet” olivat oikeastaan filosofisia ilman suurempaa tieteellistä perustaa. Lainaan vaikutusvaltaista evolutionistia Ernst Mayria (Harvardin yliopisto): ”Täytyy myöntää, että kaksi Darwinin vastustajien vastaväitettä on päteviä. Ensinnäkin Darwin antoi kiusallisen vähän konkreettisia todisteita tärkeimpien väitteidensä tueksi.” (Nature 248, 22. maaliskuuta 1974, s. 285) Evoluution todisteet eivät koskaan ole olleet vahvat, eivätkä ne ole edelleenkään. (26)

Nykytilanteen ehkä kaikkein hämmästyttävin puoli on tämä: vaikka Darwinia kohdellaan joukkotiedotusvälineissä maallisena pyhimyksenä ja vaikka evoluutioteoriaa pidetään voittamattomana haasteena uskonnollisille väitteille, johtavat biologit pitävät itsestään selvyytenä, että lajien synty on vielä selittämättä. Nature-aikakauslehdessä Eörs Szathmary kirjoitti arvion Jeffrey Schwartzin pyrkimyksestä rakentaa sellainen teoria ja hän aloitti arvionsa näin: ”Lajien synty on kauan kiehtonut biologeja. Vaikka tämä on Darwinin pääteoksen otsake, hänen teoksensa ei tarjoa ratkaisua ongelmaan. Tarjoaako Jeffrey Schwart ratkaisun? Pelkään, että yleisesti ottaen hän ei tee sitä. (27)

”On perin ironista, että kirja, joka on tullut tunnetuksi siitä, että se selittää lajien synnyn, ei selitäkään sitä millään tavoin.” (Christopher Booker, Times-lehden kirjoittaja viitatessaan Darwinin pääteokseen Lajien synty) (28)

Tiedemiehet eivät pysty kieltämään sitä, että monimuotoista elämää olisi esiintynyt alusta alkaen.  Kuten todettiin, on maapallon menneisyys usein ryhmitelty erilaisiin historiallisiin aikakausiin; aluksi esiintyi vain yksisoluista elämää prekambrikaudella, sitten n. 550 miljoonaa vuotta sitten, kambrikaudella, ilmaantui monisoluista elämää merten pohjille, kuten trilobiitteja. Sen jälkeen ilmestyi kaloja, sitten sammakoita, matelijoita sekä lintuja ja nisäkkäitä, kaikista viimeisimpänä ihminen. Geologinen taulukko perustuu siten oletukseen, että edelliset lajiryhmät ovat ilmaantuneet maan päälle eri aikakausina. Ei pidetä mahdollisena, että ne historian alusta asti olisivat esiintyneet samanaikaisesti. Ainakin näin on yleisesti selitetty perinteisen evoluutiomallin mukaan.

   Pystyvätkö tiedemiehet todistamaan tätä näkemystä todeksi? Onko perusteita uskoa näkemykseen eri elämän muotojen ilmaantumisesta eri aikaan maapallolle?

   Suora vastaus on, ettei tätä pystytä todistamaan. Sen voi todeta jokainen, joka ottaa fossiilin käteensä. Fossiilit itsessään eivät kerro mitään, eikä niissä ole lappuja siitä, milloin ne ovat eläneet maan päällä. Sen sijaan ihmiset voivat tehdä johtopäätöksiä esim. hautautumisjärjestyksen perusteella. Muuten on mahdotonta todistaa, että eri lajien ilmaantumisen välillä maapallolle olisi ollut merkittäviä eroja, kuten miljoonia vuosia.

”Ei ole ihmistä maan päällä, joka tietäisi tarpeeksi kallioista ja fossiileista kyetäkseen millään tavalla osoittamaan, että joku määrätty fossiililaji on todella oleellisesti vanhempi tai nuorempi kuin joku toinen laji. Toisin sanoen, ei ole ketään, joka voi todella osoittaa, että Kambrikauden trilobiitti on vanhempi kuin Liitukauden dinosaurus taikka Tertiäärikauden imettäväinen. Geologia on kaikkea muuta kuin eksaktista tiedettä.” (29)

Ajatus siitä, että lajit ovat ilmaantuneet eri aikaan maapallolle, eli satojen miljoonien vuosien kuluessa, kumoutuu myös aiemmin mainituilla havainnoilla:

- Kaikkein vanhimmissa kambrikauden eliöissä, dinosauruksissa ja muissa eliöissä on jäljellä radiohiiltä. Myöskään ei ole löydetty yhtään sellaista kivihiiltä, josta puuttuisi radiohiiltä. (Lowe, D.C., Problems associated with use of coal as a source of ¹⁴C free background materal, Radiocarbon 31(2):117-120,1989).

   Niinpä kun radiohiiltä esiintyy kaikkein vanhimpina pidetyissä kerrostumissa ja eliöissä, vieläpä suunnilleen samanlainen määrä, viittaa se vahvasti eliöiden samanaikaisuuteen maan päällä. Ei ole mitään perusteita uskoa niiden eriaikaiseen esiintymiseen. Lisäksi niiden sukupuuttoon kuolemisesta ei tarvitse olla aikaa miljoonia, vaan ainoastaan tuhansia vuosia.

   Toinen syy suhtautua kielteisesti ajatukseen lajien ilmaantumisesta eri aikaan maapallolle - miljoonien vuosien kuluessa - ovat fossiilit. Aiemmin todettiin useiden eturivien paleontologien myöntäneen, ettei fossiileissa ole havaittavissa asteittaista kehitystä. Niinpä jos asteittainen kehitys puuttuu, missä silloin ovat evoluution todisteet ja miten voidaan todistaa kehitys alkusolusta ihmiseksi satojen miljoonien vuosien kuluessa? Paljon järkevämpää on uskoa, että useat lajit ovat olleet samanaikaisesti maan päällä jo alusta alkaen. Näinhän luomismallissa edellytetään.

   Miksi sitten ns. kambrikauden trilobiitit (merenpohjan eläimiä), dinosaurukset ja ihminen eivät yleensä esiinny tai löydy samoista kerrostumista? Evolutionistit selittävät tämän siten, että ne ovat eläneet eri aikaan maapallolla, mutta asialle on olemassa paljon loogisempi selitys: ekologiset lokerot - aivan kuten nykyäänkin on ekologisia lokeroita ja niille ominainen eläimistö ja kasvisto (meri-, suo-, ylänkö- ja vuorivyöhykkeitä sekä niissä olevat eläimet ja kasvit). Sillä kun trilobiitit olivat merenpohjan eläimiä, eivät dinosaurukset ja ihminen voisi edes elää samassa ympäristössä. On mahdotonta, että ihminen ja kuivan maan eläimet voisivat elää pitkiä aikoja merenpohjassa. Vastaavasti ihminen ja dinosaurukset eivät varmasti nekään olisi eläneet kovin lähellä toisiaan, koska nykyäänkin ihminen saattaa olla kaukana metsän eläimistä (karhut, leijonat, tiikerit…).  Niinpä eliöiden esiintymiselle erilaisissa kerrostumissa löytyy looginen selitys: erilaiset asuinpaikat kuten nykyaikanakin on erilaisia vyöhykkeitä samanaikaisesti. Seuraava lainaus kertoo aiheesta lisää:

Kambrikauden trilobiitit eivät yleensä esiinny yhdessä liitukauden dinosaurusten kanssa. Mistä tämä voisi johtua? Evoluutioteorianhan mukaan se johtuu siitä, että trilobiitit kuolivat sukupuuttoon miljoonia vuosia ennen kuin dinosaurukset kehittyivät. On tosin olemassa vieläkin luontevampi selitysmahdollisuus, sillä jos trilobiitit ja dinosaurukset eläisivät tänä päivänä, tuskin niitä nytkään löydettäisiin samasta paikasta. Ne elävät nimittäin erilaisilla ekologisilla vyöhykkeillä. Dinosaurukset ovat maaeläimiä, trilobiitit puolestaan merenpohjan asukkaita… Ei ole siis olemassa mitään todellista estettä sillekään mahdollisuudelle, että kaikki maakerrostumiin hautautunut elämä on voinut elää melko samanaikaisesti, mutta eri ekologisilla vyöhykkeillä. Katastrofismi voisi näin selittää koko geologisen kerrossarjan, juuri niin kuin geologian perustajat olettivatkin. (30)

Tiedemiehet eivät pysty todistamaan, että kerrostumat olisivat muodostuneet vuosimiljoonien aikana. Eräs oletus evolutionistien parissa on ollut, että maankuoren kerrostumat ovat muodostuneet kymmenien ja satojen miljoonien vuosien kuluessa. Tämän näkemyksen toi julki mm. Charles Lyell v. 1830 ilmestyneessä kirjassaan Principles of Geology, johon teokseen ja sen esittämiin pitkiin ajanjaksoihin mm. Darwin perusti oman teoriansa.

   Pystyvätkö evolutionistit todistamaan tämän näkemyksen todeksi? Onko perusteltua uskoa, että useimmat kerrostumat ovat syntyneet miljoonien vuosien kuluessa?

   Vastaus on, että on paljon parempi selitys kerrostumien synnylle eli katastrofismi. Se selittää dinosaurus-ja muut fossiilit kerrostumissa, koska fossiileja ei voi syntyä kuin nopeasti hautautumalla. Kysymys on vain muutamista viikoista ja päivistä, ei vuosimiljoonista. Muuten fossiileja ei voisi syntyä. Kerrostumissa on myös puufossiileja, jotka saattavat lävistää yli kymmenen kerrostumaa. Ainut mahdollisuus puufossiilien olemassaololle on se, että maakerrostumat ovat nopeasti kasautuneet niiden ympärille.

   Mihin sitten fossiilien nopea synty viittaa? Paras selitys on äkkinäinen katastrofi, joka selittää sekä kerrostumien nopean synnyn että fossiilit niissä. Näin voisi tapahtua esim. vedenpaisumuksessa. On mielenkiintoista, että useat tutkijat ovat alkaneet hyväksyä katastrofit menneisyydessä, eivätkä enää pidä itsestään selvänä, että kaikki on tapahtunut tasaisella nopeudella vuosimiljoonien kuluessa. Todistusaineisto tukee paremmin katastrofeja kuin hidasta prosessia. Tunnettu ateistipaleontologi Stephen Jay Gould viittaa Lyellin tutkimuksiin:

Charles Lyell oli ammatiltaan lakimies… [ja hän] turvautui kahteen ovelaan keinoon vakiinnuttaakseen uniformitarianistiset näkemyksensä ainoaksi oikeaksi geologiaksi. Ensinnäkin hän pystytti olkinuken tuhottavakseen… Itse asiassa katastrofismin kannattajat olivat paljon enemmän kokeellisesti suuntautuneita kuin Lyell. Geologinen aineisto näyttää todellakin vaativan luonnonmullistuksia: kalliot ovat sirpaloituneita ja vääntyneitä; kokonaisia eliökuntia on pyyhkiytynyt pois. Sivuuttaakseen tämän kirjaimellisen ilmentymän, Lyell korvasi todistusaineiston mielikuvituksellaan. Toiseksi Lyellin ’yhdenmukaisuus’ [engl. uniformity] on väitteiden sekasotku…

   …Lyell ei ollut totuuden ja kenttätyön puhtoinen ritari, vaan lumoavan ja erikoisen, ajan kierron tasaiseen olotilaan ankkuroidun teorian tarkoituksellinen levittäjä. Hän yritti puhetaidollaan samaistaa tämän itsellisen teorian järkiperäisyyteen ja vilpittömyyteen. (31)

Kuten todettiin, on kaikkein todennäköisin vaihtoehto useimpien kerrostumien synnylle vedenpaisumuksen kaltainen katastrofi. Se, mikä geologisessa taulukossa selitetään miljoonilla vuosilla tai ehkä monilla katastrofeilla, voivat kaikki johtua yhdestä ja samasta katastrofista: vedenpaisumuksesta. Sillä voidaan selittää dinosaurusten tuho, fossiilien olemassaolo ja monet muut maaperässä havaitut piirteet. Se vahvistaa myös sitä käsitystä, minkä radiohiilitulokset ovat osoittaneet, eli eliöiden sukupuuttoon kuolemisesta ei tarvitse olla miljoonia vaan ainoastaan tuhansia vuosia.

    Hyviä syitä pitää katastrofin syynä nimenomaan vedenpaisumusta, on se, että merelliset sedimentit ovat yleisiä kaikkialla maailmassa, kuten seuraavat lainaukset osoittavat. Ensimmäinen kommenteista on geologian isäksi mainitun James Huttonin kirjasta yli 200 vuoden takaa:

Joudumme päättelemään, että kaikki maan kerrostumat  - - ovat syntyneet meren pohjalle kasaantuneesta hiekasta ja sorasta, äyriäisten kuorista ja koralliaineista, maasta ja savesta. (J. Hutton, The Theory of the Earth l, 26. 1785)

J.S. Shelton: Mantereilla merelliset sedimenttikalliot ovat paljon yleisempiä ja laaja-alaisempia kuin mitkään muut sedimenttikalliot yhteensä. Tämä on eräs niistä yksinkertaisista tosiasioista, joka vaatii selitystä ollen kaiken sen ytimessä, joka liittyy ihmisen jatkuviin pyrkimyksiin ymmärtää geologisen menneisyyden muuttuvaa geografiaa. (32)

Toinen osoitus vedenpaisumuksesta ovat ympäri maailmaa olevat hiilikerrostumat, joiden tiedetään olevan vedestä kerrostuneita. Lisäksi merifossiilien ja kalojen esiintyminen osoittaa, että kerrostumat eivät voi olla hitaan turvettumisen tulosta jossakin määrätyssä suossa. Sen sijaan parempi selitys on, että vesi on kuljettanut kasvit niihin paikkoihin, missä kivihiiltä on muodostunut. Vesi on irrottanut kasvit ja puut juuriltaan, kasannut ne suuriksi röykkiöiksi sekä tuonut merieläimiä maakasvien sekaan. Sellainen on mahdollista ainoastaan suuressa tulvassa kuten vedenpaisumuksessa.

Metsien jostain syystä hautauduttua lietteisiin syntyivät kivihiilikerrostumat, joihin osaltaan perustuu nykyinen konekulttuurimme. (Rauno Mattila, Teuvo Nyberg, Olavi Vestelin: Koulun biologia 9, s. 91)

"Kivihiilijuonteiden alla ja päällä on, kuten sanottu, säännöllisesti savikiviä, ja näiden rakenteesta näkyy, että ne ovat vedestä kerrostuneita." (33)

Todisteet viittaavat ylivoimaisesti kivihiilen nopeaan muodostumiseen, kun valtavat metsät tuhoutuivat, kerrostuivat ja sitten hautautuivat nopeasti. Yallournissa, Victoriassa (Australiassa) on valtavia ruskohiilikerrostumia, jotka sisältävät paljon mäntypuiden runkoja, sellaisten, jotka eivät nykyään kasva soilla.

   Lajittuneet, paksut, jopa 50 % puhdasta siitepölyä sisältävät kerrokset valtavan suurilla alueilla osoittavat selvästi, että nämä ruskohiilikerrostumat ovat veden aikaansaamia. (34)

Kouluissa opetetaan, että hiili syntyy vähitellen turpeesta, vaikka missään ei voida havaita näin tapahtuvan. Kun ottaa huomioon hiilikenttien laajuuden, erilaiset kasvityypit ja pystyssä olevat monikerroksiset rungot, näyttää siltä, että hiilikerrostumat ovat muodostuneet valtavista ajelehtivista kasvillisuuslautoista, joiden aiheuttajana on ollut todella mittava tulva. Näissä hiiltyneissä kasvifossiileissa tavataan myös runsaasti meren eliöiden kaivertamia käytäviä. Hiilikerrostumista on löydetty myös merieläinten fossiileja (“A note on the Occurrence of Marine Animal Remains in a Lancashire Coal Ball”, Geological Magazine, 118:307,1981)… Hiilikerrostumista voidaan löytää huomattaviakin merieläinten kuorikerrostumia ja merissä elävän Spirorbiksen fossiileja. (Weir, J., ”Recent Studies of Shells of the Coal Measures”, Science Progress, 38:445,1950). (35) 

Prof. Price esittää tapauksia, jolloin 50 – 100 kivihiilikerrostumaa ovat toistensa päällä siten, että juuri näitä syvänmeren fossiileja sisältäviä kerrostumia on niiden välissä. Hän pitää tätä todistusta niin voimakkaana ja vakuuttavana, ettei ole koskaan havainnut mitään järjellistä yritystä selittää näitä tosiasioita Lyellin yhdenmukaisuusteorian pohjalta. (36)

Kolmas osoitus vedenpaisumuksesta ovat merifossiilien esiintyminen korkeissa vuoristoissa kuten Himalajalla, Alpeilla ja Andeilla. Seuraavassa muutamia esimerkkejä tiedemiesten ja geologien omista kirjoista:

Beaglella matkatessaan Darwin itse löysi korkealta Andeilta fossiloituneita simpukankuoria. Ne osoittivat, että se, mikä on nyt vuori, oli kerran veden alla. (Jerry A. Coyne: Miksi evoluutio on totta, s. 127)

On syytä käydä vielä hiukan lähemmin tarkastamaan vuorijonojen kivilajien alkuperäistä luonnetta. Varsinaisissa Alpeissa se näkyy parhaiten säilyneenä pohjoisen ns. Helvetialaisen vyöhykkeen kalkkialpeissa. Kalkkikivet ovat täällä voitolla. Kun tarkastelemme täällä kiveä jonkin vuoren jyrkissä rinteissä tai huipulla - jos sinne asti jaksamme kavuta -, niin löydämme siitä ennen pitkää kivettyneitä eläinjäännöksiä, eläinfossiileja. Ne ovat täälläkin usein pahasti venyneitä, litistyneitä ja särkyneitä, mutta kumminkin tapaa myös semmoisia kappaleita, jotka voidaan lajilleen määrittää. Kaikki nuo fossiilit ovat merieläinten kalkkikuoria tai runkoja. Niiden joukossa on spiraalikierteisiä ammoniitteja ja varsinkin paljon kaksikuorisia simpukoita... Lukijan mieleen on edellä olevan esityksen johdosta varmaankin tullut kysymys: Mikä merkitys on sillä seikalla, että vuorijonoissa on niin paljon meren pohjalle kerrostuneita sedimenttejä?... (s. 236,237 Pentti Eskola: Muuttuva maa)

Harutaka Sakai japanilaisesta Kyushun yliopistosta on käyttänyt vuosia Himalajan vuoriston merellisten fossiilien tutkimiseen. Hän ja hänen ryhmänsä ovat luetteloineet varsinaisen mesotsooisen kauden akvaarion. Hentoja merililjoja, nykyisten merisiilien ja meritähtien sukulaisia, tavataan kallioseinämissä yli kolme kilometriä merenpinnan yläpuolella. Ammoniitteja, belemniitteja, koralleja ja planktonia esiintyy fossiileina vuorten kallioissa...

   Kahden kilometrin korkeudella geologit löysivät meren itsensä jättämän jäljen. Sen aaltomainen kalliopinta vastaa muotoja, jotka jäävät hiekkaan matalan veden laineista. Jopa Everestin huipulta tavataan keltaisia nauhoja kalkkikiveä, joka syntyi veden alla lukemattomien merieläinten jäännöksistä. (Maapallo ihmeiden planeetta, s. 55)

Neljäs osoitus vedenpaisumuksesta ovat vedenpaisumuskertomukset, joita eräiden arvioiden mukaan on lähes 500. Vedenpaisumuskertomusten yleismaailmallisuutta voidaan pitää parhaana todisteena tästä tapahtumasta:

Maailmasta tunnetaan puolisen tuhatta eri kulttuuria, muiden muassa Kreikan, Kiinan, Perun sekä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen joukosta, joiden legendojen ja myyttien kirjoon liittyy väkevä kertomus suuresta tulvasta, joka on muuttanut kansan historian kulkua. Monissa tarinoissa selviytyjiä on harvalukuinen joukko, aivan kuin Ukko-Nooan tapauksessa. Monesti tulvan aiheuttajina pidettiin jumalia, jotka olivat syystä tai toisesta kyllästyneet ihmiskuntaan. Väki oli kenties turmeltunutta, kuten Nooan aikana ja Pohjois-Amerikan lounaisosien hopi-intiaanien tarussa tai oli käynyt liian monilukuiseksi ja meluisaksi, kuten Gilgamesh-eepoksessa. (37)

Lenormant sanoo kirjassaan ”Beginning of History”:

“Meillä on tilaisuus todistaa, että vedenpaisumuskertomus on yleismaailmallinen perimätieto ihmisperheen kaikissa haaroissa, ja niin varmaa ja yhdenmukaista perimätiedollista asiaa kuin tämä, ei voitane pitää kuviteltuna taruna. Sen täytyy olla todellisen ja peloittavan tapauksen muisto, tapauksen, mikä teki niin voimakkaan vaikutuksen ihmissuvun ensimmäisten vanhempien mieleen, etteivät heidän jälkeläisensä voineet sitä milloinkaan unohtaa. (38)

Kaikenrotuisilla kansoilla on valtavasta tulvakatastrofista erilaisia perimätietoja. Niinpä ovat kreikkalaiset kertoneet keskuudessaan vedenpaisumustarinaa, jonka keskushenkilönä oli Deukalion; jo paljon ennen Kolumbusta oli Amerikan mantereen alkuasukkailla kertomuksia, jotka olivat säilyttäneet elävänä muiston suuresta tulvasta; myös Australiassa, Intiassa, Polynesiassa, Tiibetissä, Kašmirissa ja Liettuassa on tulvakertomuksia periytynyt sukupolvelta toiselle meidän päiviimme saakka. Olisivatko ne kaikki vain satuja, vain tarinoita? Olisivatko ne kaikki keksittyjä? On oletettavissa, että ne kaikki kuvastavat samaa valtavaa katastrofia. (39)

Tiedemiehet eivät pysty osoittamaan, että dinosaurukset elivät vuosimiljoonia sitten. Jos pitäisi nimetä eläimet, jotka eniten on yhdistetty miljooniin vuosiin, olisivat dinosaurukset ensimmäisenä listalla. Tavallinen käsitys on, että nämä kookkaat eläimet (Koko on suhteellista. Nykyinen sinivalas voi painaa kaksi kertaa enemmän kuin painavimmat dinosaurukset.) hallitsivat maapalloa yli 100 miljoonan vuoden ajan, kunnes ne kuolivat sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten. Tätä asiaa on painotettu jatkuvasti evoluutiokirjallisuuden ja -ohjelmien kautta, joten käsitys dinosaurusten elämisestä maan päällä vuosimiljoonia sitten on syöpynyt voimakkaasti useimpien mieliin. Ei pidetä mahdollisena, että nämä kookkaat eläimet olisivat eläneet aivan lähimenneisyydessä ja samanaikaisesti ihmisen kanssa.

   Pystyvätkö tiedemiehet todistamaan näkemystä miljoonista vuosista todeksi? Pystyvätkö he osoittamaan, että dinosaurukset elivät maan päällä yli 65 miljoonaa vuotta sitten?

  Kysymykseen löytyy suora vastaus: siihen tiedemiehet eivät pysty. Lisäksi tällä alueella jätetään usein huomioimatta tärkeitä tekijöitä kuten geologisen aikataulukon ongelmat. Kun dinosaurusten ja muiden eläinten sukupuuttoon kuolemisajankohta on määritelty 1800-luvulla laaditun geologisen aikataulukon mukaan, on tämä taulukko mahdollista osoittaa valheelliseksi mm. seuraavien syiden takia:

• Kuten aiemmin todettiin, löytyy radiohiiltä kambrikauden eliöistä, dinosauruksista ja muista ikivanhoina pidetyistä elämänmuodoista. Myöskään ei ole löydetty yhtään sellaista kivihiiltä, josta puuttuisi radiohiiltä. (Lowe, D.C., Problems associated with use of coal as a source of ¹⁴C free background materal, Radiocarbon 31(2):117-120,1989). Tämä tuo nämä kerrostumat ja vanhoina pidetyt elämänmuodot vain tuhansien, ei miljoonien vuosien päähän.

   Lisäksi asiassa on toinen ongelma evolutionistien kannalta: aikaa oletettuun kehitykseen vuosimiljoonien aikana ei jää. Aikahan ei sinänsä tee mitään mahdolliseksi, kuten jotkut tiedemiehet saattavat virheellisesti kuvitella. Kuitenkin jos käytettävissä on vain muutamia tuhansia vuosia, tulisi ajatukset vuosimiljoonien kehityksestä ja geologisesta taulukosta hylätä.

• Geologinen aikataulukko perustuu kehitysajatukseen. Oletuksena on, että kaikki nykyiset elämänmuodot ovat kehittyneet samasta alkusolusta vuosimiljoonien aikana. Sen seurauksena fossiileissa tulisi nähdä asteittainen kehitys yksinkertaisesta alusta yhä monimutkaisempiin elämänmuotoihin. Mutta kuten todettiin; useat eturivin paleontologit ovat kieltäneet asteittaisen kehityksen olemassaolon. Sitä ei ole koskaan havaittu. Jopa tunnettu ateisti Richard Dawkins on myöntänyt kirjassaan Sokea kelloseppä (s.240,241) saman asian: "Darwinin ajoista lähtien evoluution tutkijat ovat tienneet, että ikäjärjestykseen asetetut fossiilit eivät muodosta pienten, juuri ja juuri havaittavissa olevien muutosten sarjaa."

   Niinpä jos asteittaista kehitystä ei ole ollut, ei geologinen taulukko voi pitää paikkaansa. Ei ole mitään perusteita uskoa siihen, että nykyiset lajit ovat peräisin samasta alkusolusta vuosimiljoonien prosessien tuloksena. Paljon todennäköisempää on, että kaikki lajit ovat eläneet samanaikaisesti maan päällä, kuten luomisnäkemyksessä edellytetään. Sen sijaan monet lajit, kuten dinosaurukset, ovat kuolleet sukupuuttoon. Nykyäänkin kuolee sukupuuttoon useita lajeja vuosittain.

• Aiemmin todettiin, miten fossiileissa ei ole lappuja siitä, milloin ne kuolivat sukupuuttoon. Niitä ei esiinny dinosaurusfossiileissakaan. Kuitenkin fossiileista voidaan tehdä johtopäätelmiä. Ongelmana on, että monet tiedemiehet ovat jämähtäneet 1800-luvulla laadittuun geologiseen taulukkoon, eivätkä tutki suoraan itse fossiileja. Fossiileista on mahdollista saada paljon tietoa, jos emme katso niitä evoluutiolasien ja miljoonien vuosien kautta:

• Jo aiemmin tuotiin esille, miten dinosaurusfossiileista on löydetty radiohiiltä. Se tarkoittaa, etteivät dinosaurukset ole voineet elää miljoonia vuosia vaan korkeintaan tuhansia vuosia sitten. Radiohiiliajoitukseen perustuvaa menetelmää ei tunnettu silloin, kun geologinen aikataulukko laadittiin, mutta nyt se tunnetaan. Niinpä on perusteltua hylätä geologinen taulukko, koska se on räikeästi ristiriidassa itse fossiilien kanssa.

• Dinosauruksista on löydetty myös DNA:ta. Näitä löytöjä on tehty 1990-luvulta alkaen. Mitä tämä tarkoittaa? DNA ei voi säilyä luonnossa kovinkaan kauaa. Esim. vanhoista ihmismuumioista tai mammuteista ei usein saada lainkaan DNA-näytteitä sen pilaantumisen takia. Yle uutiset kertoi tiedeosastollaan vain joitakin vuosia sitten, että DNA:n puoliintumisajaksi laskettiin vain 521 vuotta (puoliintumisajasta kerrottiin uutisessa nimeltään DNA:n säilyvyyden takaraja selvisi – haaveet dinosaurusten kloonaamisesta raukesivat; yle.fi > Uutiset > Tiede, 13.10.2012). Niinpä jos DNA:ta on edelleen jäljellä dinosaurusfossiileissa, kuten niistä on tavattu radiohiiltä jonka virallinen puoliintumisaika on vain 5730 vuotta, ei fossiilien ikä voi olla kuin enintään muutamia vuosituhansia.

• Kuten todettiin, on evolutionistien ongelma se, että he katsovat kaikkea evoluutiosilmälasien ja geologisen taulukon vuosimiljoonien kautta. He eivät tutki suoraan fossiileja ja tee niistä johtopäätöksiä ja se tuottaa ongelmia.

   Fossiileissa itsessään näkyy kuitenkin selviä merkkejä siitä, etteivät ne voi olla miljoonien vuosien takaa. Radiohiili ja DNA ovat pari osoitusta tästä. Lisäksi fossiilit itsessään ovat usein hyväkuntoisia. Niissä voi olla lihaksia, pehmytkudoksia, nahkaa jopa tumallisia verisoluja. Ne voivat haista myös mädäntyneeltä. Kehitysoppiin uskova tutkija Jack Horner totesi eräästä laajasta dinosaurusfossiilien löytöpaikasta, että ”kaikki Hell Creek’n luut haisevat”. Miten luut voivat haista kymmenien miljoonien vuosien jälkeen? Jos ne olisivat niin vanhoja, olisi kaikki haju niistä varmasti jo lähtenyt.

   Seuraavat lainaukset tuovat edelleen saman ongelman esille. Kyse on valkuaisaineista, joiden myöskään ei pitäisi säilyä kovin montaa vuosituhatta. Kuitenkin niitä tavataan dinosaurusfossiileista. Tutkijoiden olisi jo aika hylätä geologinen aikataulukko ja tehdä sen sijaan tutkimuksia suoraan fossiileista:

Toisaalta tiedetään, että biomolekyylit eivät voi säilyä yli 100.000 vuotta (Bada, J et al. 1999. Preservation of key biomolecules in the fossil record: current knowledge and future challenges. Philosophical Transactions of the Royal Society B: Biological Sciences. 354, [1379]). Tämä on kokemusperäisen tieteen tutkimustulos. Fossiileista voidaan usein eristää kollageenia, joka on eläinkudoksen biomolekyyli eli tyypillinen rakennevalkuaisaine. Kyseisestä valkuaisaineesta tiedetään, että se hajoaa luissa nopeasti, eikä sitä voi havaita kuin rippeitä 30.000 vuoden kuluttua, aivan kuivia erityisolosuhteita lukuun ottamatta. Hell Creekin alueella varmasti sataa ajoittain. Näin ollen kollageenia ei pitäisi löytyä ”68 miljoonan” vuoden ikäisestä maaperässä lojuneesta luusta. (40)

Mikäli havainnot dinosaurusten luista eristetyistä valkuaisaineista kuten albumiinista, kollageenista ja osteokalsiinista sekä DNA:sta pitävät paikkansa, eikä meillä ole mitään syytä epäillä tutkijoiden huolellisuutta, on luut ajoitettava näiden tutkimusten perusteella uudelleen korkeintaan 40 000-50 000 vuoden ikäisiksi, sillä kyseisten aineiden korkeinta mahdollista säilymisaikaa luonnossa ei voi ylittää. (41)

• On tunnettua, että evolutionistit kieltävät ihmisten ja dinosaurusten samanaikaisen esiintymisen maapallolla. Tässä nämä tutkijat jättävät kuitenkin huomioimatta lukuisia seikkoja, jotka todistavat päinvastaista. Tällaisia ovat mm. vanhat maalaukset ja patsaat dinosaurusten näköisistä olennoista. Ne ovat ympäri maailman lähes samanlaisia anatomisilta yksityiskohdiltaan. Kuvia lohikäärmeistä on taltioitu mm. sotakilpiin (Sutton Hoo) ja kirkkojen seinäornamentteihin (mm. SS Mary and Hardulph, Englanti). Muinaisen Babylonin kaupungin Ishtarin portissa on kuvattu härkien ja leijonien lisäksi lohikäärmeitä. Varhaisissa Mesopotamialaisissa sylinterisineteissä esiintyy toisiaan kaulailevia lohikäärmeitä, joilla on lähes yhtä pitkät hännät kuin kaulat (Moortgat, A., The art of ancient Mesopotamia, Phaidon Press, London 1969, pp. 1,9,10 and Plate A.). Lisää lohikäärme-dinosaurusaiheisia kuvia on nähtävissä mm. sivulla https://www.biokemia.fi/Dinosauruslegendat.htm

   Yksi esimerkki ovat myös lohikäärmeisiin liittyvät kertomukset (on hyvä muistaa, että dinosaurus-nimitys keksittiin vasta 1840-luvulla Richard Owenin toimesta), joita on säilynyt eri kansojen perimätiedossa ympäri maailmaa. Seuraavassa muutamia kommentteja aiheeseen liittyen:

Legendojen lohikäärmeet ovat, ihme kyllä, kuin todellisia eläimiä, jotka ovat eläneet menneisyydessä. Ne muistuttavat paljon suuria matelijoita (dinosauruksia), jotka hallitsivat maata paljon ennen kuin ihmisen on oletettu ilmaantuneen. Lohikäärmeet olivat yleensä pahoja ja tuhoavia. Jokainen kansa tunsi ne mytologiassaan. (The World Book Encyclopedia, vol. 5, 1973, s. 265)

Muistiinmerkityn historian alkuajoista lähtien lohikäärmeet ovat tulleet esiin kaikkialla: Assyrian ja Babylonian varhaisimmissa kertomuksissa sivistyksen kehityksestä, Vanhan testamentin juutalaishistoriassa, Kiinan ja Japanin vanhoissa teksteissä, Kreikan, Rooman ja varhaiskristittyjen mytologiassa, muinaisen Amerikan vertauskuvissa, Afrikan ja Intian myyteissä. On vaikea löytää yhteiskuntaa, joka ei olisi sisällyttänyt lohikäärmeitä legendaariseen historiaansa…Aristoteles, Plinius ja muut klassisen ajan kirjailijat väittivät lohikäärmetarinoiden perustuvan tosiasioihin eikä mielikuvitukseen. (42)

Suomalainen geologi Pentti Eskola kertoi jo vuosikymmeniä sitten kirjassaan Muuttuva maa, miten lohikäärmeiden kuvaukset muistuttavat dinosauruksia:

Liskoeläinten vaihtelevat muodot tuntuvat meistä niin huvittavilta sen vuoksi, että moni niistä etäisesti ja usein irvikuvamaisesti muistuttaa nykyajan vastaavanlaisissa olosuhteissa eläviä nisäkkäitä. Hirmuliskot kumminkin olivat yleensä niin peräti poikkeavia nykyajan elämänmuodoista, että niiden lähimmät vastineet ovat löydettävissä tarustojen lohikäärmeiden kuvauksista. Kumma kyllä, että niin on laita, sillä noiden tarujen laatijat eivät tietenkään olleet tutkineet kivettymiä eivätkä edes niistä mitään tienneet. (43)

Myös Raamatussa mainitaan lohikäärme-nimitys useita kertoja (esim. Job 7:12: Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?). Tähän liittyen mielenkiintoinen kommentti aiheesta löytyy arvostetulta edesmenneeltä fossiilitutkija Stephen Jay Gouldilta, joka oli marxilainen ateisti. Hän totesi, että kun Jobin kirjassa puhutaan Behemotista, niin ainoa eläin, mihin tämä kuvaus sopii, on dinosaurus (Pandans Tumme, s. 221, Ordfrontsförlag, 1987). Evolutionistina hän uskoi, että Jobin kirjan kirjoittajan on täytynyt saada tietonsa löydetyistä fossiileista. Kuitenkin tässä yhdessä Raamatun vanhimmassa kirjassa viitataan selvästi elävään eläimeen (Job 40:10-12: Katso Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin…).

    Entä kiinalainen horoskooppi? Hyvä esimerkki siitä, miten dinosaurukset ovat saattaneet olla tosiasiassa lohikäärmeitä, on tämä horoskooppi, jonka tiedetään olevan vuosisatoja vanha. Niinpä kun kiinalainen horoskooppi perustuu 12 eläinmerkkiin, jotka toistuvat 12 vuoden sykleissä, on mukana 12 eläintä. Niistä 11 on nykyaikanakin tuttuja: rotta, härkä, tiikeri, jänis, käärme, hevonen, lammas, apina, kukko, koira ja sika. Sen sijaan 12. eläin on lohikäärme, jota ei nykyään ole. Hyvä kysymys on, että jos 11 eläintä ovat olleet todellisia eläimiä, miksi lohikäärme olisi poikkeus ja taruolento? Eikö ole järkevämpi olettaa, että se eli muinoin samanaikaisesti ihmisten kanssa, mutta on kuollut sukupuuttoon kuten lukuisat muut eläimet? On hyvä jälleen muistaa, että dinosaurus-nimitys keksittiin vasta 1800-luvulla Richard Owenin toimesta. Sitä ennen käytettiin vuosisatojen ajan lohikäärme-nimitystä.

Tiedemiehet eivät pysty osoittamaan, että ihminen olisi ilmaantunut maapallolle myöhemmin kuin muut elämänmuodot. Sitten ihmisen historiaan. Meille opetetaan usein kouluissa, tv-ohjelmissa ja evoluutiokirjallisuudessa, että ihminen ilmaantui maapallolle paljon myöhemmin kuin muut elämänmuodot. Oletetaan, että maapallolla olisi vallinnut elämää satoja miljoonia vuosia ennen meitä.

   Pystyvätkö evolutionistitiedemiehet osoittamaan tämän näkemyksen todeksi? Eivät he pysty, vaan kyseessä on enemmän filosofinen kuin tieteellinen havainto. Syy tähän on se, että lukuisat löydöt viittaavat ihmisen eläneen samanaikaisesti maapallolla kuin varhaisina pidetyt elämänmuodot.

   Eräs osoitus siitä, että ihminen on ollut alusta alkaen ja samanaikaisesti maan päällä kuin muutkin elämänmuodot, ovat ihmisen jalanjäljet ikivanhoina pidetyissä kerrostumissa - kerrostumissa, joiden ikänä on pidetty kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia. Tällaiset löydöt sopivat Jeesuksen sanoihin, että ihminen luotiin jo luomakunnan alussa (Mark 10:6 Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi):

Jos ihminen... oli olemassa niinkin varhain kuin rautahiilikaudella missään muodossa, koko geologinen tiede on niin täysin väärässä, että kaikkien geologien tulisi sanoutua irti toimistaan ja ryhtyä rekkakuskeiksi. Niinpä ainakin toistaiseksi tiede hylkää sen houkuttelevan vaihtoehdon, että ihminen olisi saanut nuo jalanjäljet aikaan. (The Carboniferous Mystery", Scientific Monthly, vol. 162, Jan. 1940, s. 14)

Ihmisen kaltaiset jäljet kivessä ovat arvoitus tiedemiehille. Ne eivät voi olla ihmisen, koska ne ovat aivan liian vanhat - mutta mikä outo, kaksijalkainen, amfibinen eläin on saattanut tehdä ne?

   Mikä se on, joka eli 250 miljoonaa vuotta sitten ja käveli takajaloillaan, joissa oli samantapaiset jalkaterät kuin ihmisellä?

   ... Se on tieteen arvoitus, johon tiede ei ole vielä löytänyt vastausta. Ei silti, että tiede lakkaisi yrittämästä... Mutta toistaiseksi kaikki mitä on nähtävänä on 12 jalanjälkeä, jotka oudosti muistuttavat ihmisjalkaa, kukin 9½ " pitkä ja 6 " leveä leveimmältä, harallaan olevien varpaitten kohdalta. Jäljet löydettiin hiekkakivimuodostumasta, jonka tiedetään kuuluvan Hiilikauteen, noin 12 mailia Bereasta. Ne löysi tri Wilbur G. Burroughs, Berean yliopiston geologian professori ja William Finnell.

   Äskettäin prof. Burroughsin luona kävi muutamia Kentucky-vuorten miehiä, jotka veivät hänet kukkuloilleen ja näyttivät hänelle erään toisen paikan, missä oli monia jalanjälkiä. Tämä vuoristopaikka näyttää todellakin olleen "vanha Kentucky koti" kokonaiselle perheelle salaperäisiä eläimiä, sillä prof. Burroughs kertoo, että jäljet 'vaihtelevat kooltaan aina pienistä 4 ½" pituisista aikaisemmin kuvaamieni suuruisiksi', jotka olivat lähes 10" pitkiä...

   Jalanjäljet ovat äärimmäisen kummallisia. Ne ovat juuri oikeata kokoa ollakseen ihmisen - yhdeksän tai kymmenen tuumaa pituudeltaan - ja melkein oikean muotoisia. Miltei jokainen, joka näkee ne ajattelee ensiksi, että ne ovat ihmisjalan tekemät ja on melkein mahdotonta vakuuttaa jollekin, että ne eivät ole ihmisen...

   Mutta rohkeimmatkin arviot ihmisen esiintymisestä maan päällä ovat vain miljoona vuotta - ja nämä jäljet ovat 250 kertaa niin vanhat...

   Sellainen on arvoitus. Neljännesmiljardi vuotta takaperin tämä ihmisen tapaisesti kulkeva eläin jätti jalanjälkiä laajalti levinneeseen hiekkaan, jonka aika kovetti kallioksi. Sitten hän katosi. Ja nyt tiedemiehet raapivat päätään." (Science News Letter 34, 278, 1938)

Monet tunnetut tieteelliset tosiasiat herättävät vakavia epäilyjä geologista kerrossarjaa ja geologisia aikakausia kohtaan. Yksi tällainen esimerkki voisi olla samanaikaisten ihmisjälkien ja dinosaurusten jälkien löytyminen Meksikosta, Uudesta Meksikosta, Arizonasta, Missourista, Kentuckysta, Illinoisista ja muualtakin Yhdysvalloista. Näitä jälkiä esiintyy laajalla alueella, ja ne paljastuvat yleensä vain tulvien tai maansiirtokoneiden jäljiltä. Luotettavat paleontologit ovat huolellisesti tutkineet ne ja varmistaneet niiden aitouden, eikä niitä voida ohittaa petoksina. Lisäksi Arizonasta ja entisen Rhodesian alueelta on löydetty ihmisen piirtämiä dinosaurusten kuvia luolien ja kanjonien seinämistä. (44)

Toinen osoitus ihmisen yhtä varhaisesta olemassaolosta kuin muut elämänmuodot, on ihmisten tavaroiden - kultaketju, rautapata ja muita ihmisen valmistamia esineitä - löytyminen hiilikerrostumista ”300 miljoonan vuoden” takaa. Samoin niistä on löydetty ihmisfossiileja (Glashouver, W.J.J., So entstand die Welt, Hänssler, 1980, ss. 115-6; Bowden, M., Ape-men-Fact or Fallacy? Sovereign Publications, 1981; Barnes, F.A., The Case of the Bones in Stone, Desert/February, 1975, p. 36-39). Tällaisia löytöjä on tehty monia. Erich A. von Frange on kirjassaan Time Upside Down (1981) listannut lisää kivihiilestä löytyneitä esineitä, joita on seuraavassa luettelossa. Jos löytöjä tarkastellaan evoluutioasteikon mukaan, olisi ihmisen täytynyt esiintyä maapallolla 100 - 200 miljoonaa vuotta ennen dinosauruksia, koska hiilikauden uskotaan olleen niin paljon ennen dinosauruksia. Yksi tämäntyyppinen löytö – enempää ei tarvita – riittää kumoamaan evoluutioteorian ja sen vaatimat miljoonat vuodet.

1. pieni teräskuutio

2. rautavasara

3. rautainen instrumentti

4. naula

5. soittokellon muotoinen metalliastia

6. soittokello

7. lapsen leukaluu

8. ihmisen kallo

9. kaksi ihmisen poskihammasta

10. fossiloitunut ihmisen jalka

Puuttumatta sen enempää miljooniin vuosiin, on hyvä siirtyä todelliseen historiaan. Monet asettavat kyseenalaiseksi Ensimmäisen Mooseksen kirjan historian, mutta sen kuvaus saa vahvistusta muista lähteistä. Tällaisia ovat mm. muissa lähteissä olevat maininnat syntiinlankeemuksesta, vedenpaisumuksesta ja kieltensekoituksesta. Niitä ei tässä lähdetä sen syvemmin kuitenkaan käsittelemään. Sen sijaan otetaan esille 6 syytä, miksi ihminen ilmaantui maan päälle vain joitakin vuosituhansia sitten (kuten muutkin elämänmuodot. Edellä todettiin, että on runsaasti todisteita ihmisen samanaikaisesta olemisesta varhaisina pidettyjen elämänmuotojen kanssa) ja heti valmiina. Tähän viittaavat seuraavat seikat:

• Seitsenpäiväinen viikko

• Nainen luotiin miehestä

• Ihmisen varma historia on vain n. 4000-5000 vuotta

• Väkiluvun kasvu

• Ihmisen alkukoti Lähi-idässä

• Monimutkaisuus heti alussa

Seitsenpäiväinen viikko

- (1 Moos 2:2) Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.

- (2 Moos 20:11) Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

Yksi merkillinen seikka on se, että meillä on seitsenpäiväinen viikko. Se esiintyy ympäri maailmaa kaikissa kulttuureissa. Tämä käytäntö on vuosituhansia vanha.

   Mistä seitsemänpäiväinen viikko on periytynyt? Evolutionistit tuskin pystyvät antamaan tähän hyvää vastausta, mutta Raamatusta löytyy selitys: Jumala loi kaiken seitsemän päivän aikana ja siksi ihmiset viettävät seitsemänpäiväistä viikkoa. Tämä tapa on tuttu eri puolilla eläville kansoille jo ammoisista ajoista, joten se on varhaista perintöä yhteisiltä esi-isiltä kuten seuraava lainaus osoittaa. Jos Jumala ei olisi luonut kaikkea seitsemässä päivässä ja vain joitakin vuosituhansia sitten, tätä käytäntöä ei varmastikaan esiintyisi:

"Me havaitsemme ammoisista ajoista tiedon seitsenpäiväisestä viikosta kaikkien kansojen tietoisuudessa - etiopialaisten, arabialaisten, intialaisten keskuudessa - sanalla sanoen kaikki kansat idässä ovat kaikkina aikoina käyttäneet tätä seitsenpäiväistä viikkoa, mikä on vaikeata selittää myöntämättä, että tämä tieto on saatu ihmiskunnan yhteisiltä esi-isiltä." (45)

Nainen luotiin miehestä

- (1 Moos 2:20-23) Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.

21. Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.

22. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.

23. Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu."

Sitten luomisjärjestykseen. Ensimmäinen Mooseksen kirja osoittaa, että nainen luotiin miehestä. Nykyevolutionistit yleensä nauravat tälle käsitykselle, mutta niin ei kannattaisi tehdä. Sillä Miao-kansalla Kiinassa on säilynyt samanlainen järjestys ihmisen luomisesta. Heidänkin mukaansa nainen luotiin vasta miehen jälkeen ja miehestä. Heidän järjestyksensä on sama kuin Raamatun luomiskertomuksessa.

   Yhtäläisyydet eivät pääty vain ihmisen oikeaan luomisjärjestykseen. Miao-kansan kertomuksessa tulee esille samantyyppisiä nimiä kuin Raamatun alkuluvuissa olevat Seet, Lemek, Nooa sekä Nooan pojat Seem, Haam ja Jaafet; tai ainakin ne muistuttavat hyvin paljon Raamatun nimiä. Tällaiset yhtäläisyydet Raamatun kertomukseen viittaavat vahvasti ihmiskunnan yhteiseen alkuhistoriaan. Kansojen perimätiedossa tavataan samanlaisia kuvauksia näistä alkuvaiheista. Samaan luokkaan kuuluvat kertomukset ja perimätiedot syntiinlankeemuksesta, kieltensekoituksesta, vedenpaisumuksesta sekä lohikäärmekertomukset.

Maan päällä Hän teki loasta miehen, Näin luodusta miehestä Hän muodosti vaimon. Sitten patriarkka Loka teki kivistä vaa'an arvioiden maan painon pohjaan asti, laskien taivaankappaleiden massan, mietiskeli jumaluuden, Jumalan teitä. Patriarkka Loalle syntyi patriarkka Se-teh. Patriarkka Se-tehlle syntyi poika Lusu, ja Lusulla oli Kehlo ja hänelle syntyi Lama. Patriarkka Lamalle syntyi mies Nuah. Hänen vaimonsa nimi oli esiäiti Kau Po-lu-en. Heidän poikansa olivat: Lo-Han, Lo-Shen ja Jah-hu. Näin maa alkoi täyttyä heimoista ja perheistä. Luomisessa saivat osuutensa suvut ja kansat. (46)

Tunnettu fossiilitutkija Richard Leakey on kirjassaan Ihmisyyden synty, s. 322 (Origins Reconsidered) kertonut hiukan samanlaisen kuvauksen. Siinä on kysymys Etelä-Amerikassa olleesta intiaaniheimosta, jonka vanhoissa kertomuksissa on viitattu sekä vedenpaisumukseen että naisten ilmaantumiseen erään miehen ruumiista. Tämä viittaa siihen, että tällä kansalla on ollut hämärä tieto ihmiskunnan alkuvaiheista. Samantyyppisiä kertomuksia on useilla kansoilla:

Vedenpaisumuksen jälkeen oli jäljellä hyvin harvoja alkuperäisiä olentoja. Periboriwa (Kuun henki) kuului harvoihin pelastuneisiin... Kertomus jatkaa selittäen, että naiset ilmaantuivat alun perin täysin valmiina aikuisina erään miehen ruumiista.

Ihmisen varma historia on vain n. 4000-5000 vuotta. Usein on yritetty työntää ihmisen historia pitkien ajanjaksojen taakse kuten on tehty muidenkin elämänmuotojen suhteen. Tiedotusvälineissä on saatettu esittää joistakin löytöpaikoista, esim. luolamaalauksista, että ne ovat 10-, 30- tai 50 000 vuotta vanhoja (monet luolamaalaukset ovat niin hienoja, ettei niihin pysty edes moni nykyihminen. Miten tähän olisivat kyenneet juuri apinan asteelta nousseet esi-isät? Tässä ajatuksessa ei ole järkeä). Väitetään, että ihmisen historia ulottuu niin kauas.

   Kysymys kuitenkin kuuluu, perustuvatko nämä löydöt varmaan tietoon? Eivät perustu, koska niitä on mahdoton tarkistaa. Yleensä löytöjen pohjana ovat radiohiilimittaukset, mutta nämä mittaukset voivat näyttää todellista ikäänsä suurempia lukuja mm. jatkuvasti heikentyneen magneettikentän takia (Magneettikentän voimakkuuden on laskettu puoliintuvan kerran 1400 vuodessa.)

   Seuraavat kommentit osoittavat, miten varma ihmisen historia on vain muutamien vuosituhansien ikäinen, ei sen enempää - aivan kuten Raamatusta voi päätellä. Sitä vanhemmaksi oletetut löydöt ovat kyseenalaisia. Lausunnoista ensimmäisessä esiintyy radiohiilimenetelmän kehittäjä, professori W.F. Libby, joka sanoi aikanaan Science-lehdessä 3.3.1961 (s. 624), että todennettu ja varma historia ei ulotu kuin n. 5000 vuoden taakse. Hän puhui Egyptin hallitsijasuvuista, joissa niissäkin voi olla satojen vuosien virheitä (näin esitettiin mm. Suomen tv:ssä marras-joulukuussa 1996 esitetyssä 3-osaisessa sarjassa "Faaraot ja kuninkaat").

Arnold [työtoveri] ja minä saimme ensimmäisen shokkimme todetessamme, että historia ulottuu vain 5000 vuotta taaksepäin... Usein sai lukea, että se ja se kulttuuri tai arkeologinen paikka on 20 000 vuotta vanha. Me opimme melko äkkiä, että näitä lukuja, näitä varhaisia aikamääriä ei tunneta tarkasti ja että Egyptin ensimmäisen dynastian aika on todellisuudessa vanhin joltisellakin varmuudella vahvistettu historiallinen aikamäärä." (47)

"Varhaisimmat muistiinmerkinnät, jotka meillä on ihmisen historiasta, ulottuvat vain noin 5000 vuotta taaksepäin. (The World book Encyclopedia, 1966, 6. osa, s. 12)

Äskeisissä kaivauksissa on yllättävimmäksi osoittautunut se äkillisyys, millä sivistys ilmaantui maailmaan. Tämä havainto on täysin vastoin sitä, mitä oli odotettu. Oli ajateltu, että kuta vanhempi aikakausi oli kysymyksessä, sitä alkukantaisemmaksi kaivausten suorittajat sen toteaisivat, kunnes kaikki sivistyksen jäljet katoaisivat ja alkuihminen ilmaantuisi. Näin ei ole tapahtunut Babyloniassa eikä Egyptissä, joissa ovat olleet vanhimmat tunnetut ihmisasutukset. (48)

Väkiluvun kasvu ei myöskään tue ajatusta, että ihmiskunnan alkukohta olisi jossain kaukana muinaisuudessa. Laskujen mukaan väestömäärä kaksinkertaistuu aina 400 vuoden välein (On esitetty vieläkin lyhyempiä aikoja kaksinkertaistumiselle. Lisäksi on huomioitava, että aiemmin ei ollut aborttia ja ehkäisyä samassa määrin kuin nykyään.). Jos perusteena käytettäisiin tätä kaksinkertaistumisnopeutta sekä ajatusta siitä, että ihmisiä olisi ollut jo 16 000 vuotta sitten, olisi tässä ajassa (16 000 v.) pitänyt nykyisen väestömäärän olla n. 1 099 510 000 000, joka on lähes 200 kertaa nykyistä suurempi väkimäärä. Se on niin suuri luku, ettei maapallolla voisi edes olla sellaista väkimäärää. Se olisi liian pieni siihen. Luku myös osoittaa, ettei ihmiskunnan alkukohtaa voi työntää kovin kauas, muuten maapallon pinta olisi täyttynyt kuolleista ruumiista ja nykyinen väestömäärä olisi moninkertaisesti suurempi.

   Jos käytettäisiin perusteena edellä olevaa kaksinkertaistumisnopeutta (väkiluku kaksinkertaistuu 400 vuoden välein) ja mentäisiin ajassa 4000 vuotta taaksepäin, olisi maapallolla silloin pitänyt olla yli 1000 kertaa nykyistä vähemmän asukkaita eli vain noin 5 miljoonaa asukasta. Se tuntuu oikealta arviolta. Se sopii yhteen sen ajatuksen kanssa, että ensimmäiset ihmiset ovat eläneet maapallolla vain joitakin vuosituhansia sitten ja että heistä ovat polveutuneet kaikki nykyiset asukkaat. Asiasta mainitaan Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (esim. 1 Moos 10:32: Nämä olivat Nooan poikien heimot sukukuntiensa ja kansakuntiensa mukaan; ja niistä haarautuivat kansat maan päälle vedenpaisumuksen jälkeen.).

   Lisäksi on hyvä huomata, että kun asutus on alun perin lähtenyt Lähi-idästä leviämään muualle ja kun väkiluku on kasvanut (1 Moos 1:28: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa..."), niin ovat sellaiset paikat kuin Pohjois- ja Etelä-Amerikka sekä Australia tulleet pääosin asutetuiksi vasta 1700-luvun jälkeen, kun ne siirtolaisuuden myötä saivat asukkaita. Maan täyttyminen asukkaista vasta näinkin myöhään osoittaa sen, ettei ihmiskunnan alkukohta voi olla kuin joidenkin vuosituhansien takana.

Ihmisen alkukoti Lähi-idässä. Mitä tulee ihmisen alkuperään, on yksi evoluutiokirjallisuudessa esiintyvä käsitys sellainen, että ihmisen alkukoti on ollut Afrikassa. Evolutionistit olettavat ensimmäisten ihmisten oleskelleen Afrikassa ja siirtyneen sieltä muualle.

   Mutta mikä on historiallinen ja oikea käsitys? Vuosikymmeniä sitten ymmärrettiin paljon selvemmin, että ihmisen alkukoti on Lähi-idästä, Eufratin ja Tigrisin seudulta. Tähän viittasivat kansojen perimätiedot, että ensimmäiset rakennukset rakennettiin tälle alueelle ja että maailman viljalajit ovat peräisin samalta seudulta. Tämä on tosi tiedettä ja yhtä myös Raamatun historian kanssa. Seuraava lainaus kertoo aiheesta lisää:

William Dawson vakuuttaa kirjassaan Modern Science, että hän ja muut etevät tiedemiehet ovat vakuuttuneita siitä, että Eufratin seudun, geologisesti katsoen, on täytynyt olla ainoa paikka, jossa ihminen on alussa voinut asua.

   Tri Amstrong sanoo miltei samaa kirjassaan Nature and Revelation: ”Missä on ihmiskunnan kehto? Tästä, samoin kuin rodun yhtenäisyyttä koskevasta kysymyksestä, ovat oppineet jokseenkin yhtä mieltä. Niiden korkealla sijaitsevien seutujen, joissa ovat Eufratin ja Tigriin alkulähteet, katsotaan olleen ihmiskunnan kehtona. Tämän todistavat monet seikat, mm. se, että melkein kaikkien kansanheimojen perimätiedot mainitsevat tämän maailmankolkan olleen heidän alkuperäinen kotinsa. Sen lisäksi ovat maailman kaikki ihmisravintona käytettävät viljalajit kotoisin sieltä. Ja myös geologiset tutkimukset johtavat samaan tulokseen.” (49)

Monimutkaisuus heti alussa. Kuten tiedossa on, ovat sellaiset asiat kuin rakennukset, keramiikka, metallien käyttö, kieli ja maanviljelys ilmaantuneet maailmaan vain joitakin vuosituhansia sitten. Ne ilmaantuivat Lähi-idän alueella kuten Ensimmäinen Mooseksen kirja osoittaa.

   Eräs osoitus siitä, miten sivistys ilmaantui äkillisesti maailmaan, on myös matematiikka. Esim. neliöjuuri tunnettiin jo 4000-5000 vuotta sitten. Hyvä kysymys on, miksi sitä ei tunnettu aiemmin tai miksi se ilmaantui juuri tänä ajankohtana? Tällaiset seikat sopivat hyvin siihen malliin, jonka Ensimmäinen Mooseksen kirja esittää: eli ihminen oli alusta asti monimutkainen, eikä hän ole ollut maapallolla kovin montaa tuhatta vuotta. Seuraava lainaus kertoo aiheesta lisää. Kysymyksessä on jälleen matematiikka:

Pienen sumerilaisen Šadippurin asutuskeskuksen koulupojilla oli noin vuonna 2000 eKr. ’oppikirja’, jossa Eukleideen kuuluisan kolmioprobleeman ratkaisu esitettiin 1700 vuotta ennen Eukleidesta…

   Šadippurin koulupoikien savesta tehdyt ’oppikirjat’ sisältävät tietosanakirjan tapaan pääpiirteet sen ajan tieteellisestä tiedosta, mikä pakottaa tarkistamaan perusteellisesti tieteen kehityshistorian ja niin ollen myös ihmismielen kehityshistorian…

   Tämä viittaa siihen, että matematiikka saavutti noin vuonna 2000 eKr. sellaisen kehitysasteen, jota arkeologit ja luonnontieteen historian tutkijat eivät milloinkaan olleet kuvitelleet mahdolliseksi. (50)

OTA NUPPINEULA KÄTEESI!

- (1 Tim 6:20,21) Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä,

21. johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet. Armo olkoon teidän kanssanne!

- (2 Tim 4:3.4) Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia

4. ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

Edellä on käsitelty maailmankaikkeuden, maapallon ja elämän ikiä. On todettu, että käsitys miljoonista ja miljardeista vuosista on mielikuva vailla perusteita. Ihmiset uskovat tähän mielikuvaan, vaikkei sille ole kunnollisia tieteellisiä todisteita. Lukuisat havainnot viittaavat päinvastaiseen suuntaan.

   Entä maailmankaikkeuden alku? Edellä todettiin, miten se perustuu käsitykseen alkuräjähdyksestä. Tässä teoriassa oletetaan, että kaikki alkoi nuppineulaa pienemmästä pisteestä. Esim. Joseph Silk on kirjassaan "Big Bang" selostanut tätä:

Kaikki aine, jonka tiedämme olevan miljardeissa galakseissa, oli puristuneena neulanpään kokoiseen pisteeseen. Oma näkyvissä oleva linnunratamme oli siinä atomia pienemmässä koossa.

Hyvä lukija! Mieti tätä asiaa tarkasti! Jos otat nyt nuppineulan käteesi, voitko kuvitella ja uskoa, että siitä tulee puhuvia ihmisiä, visertäviä lintuja, elefantteja, leijonia, liiteleviä kotkia, hyvältä maistuvia mansikoita ja banaaneja, jättiläispuu, kalat ja meri niiden ympärille sekä hehkuvan kuuma aurinko? Voitko uskoa, että käteesi ottama nuppineula muuttuu itsestään kyseiseksi asioiksi, koska juuri niin oletetaan tapahtuneen alkuräjähdyksen seurauksena?

   Vai oletko sittenkin sitä mieltä, että tiedemiehet ovat tällä kertaa erehtyneet, ja todella paljon? Ehkäpä he ovat väärien mielikuvien ja valheiden vallassa, kuten he ovat uskoessaan miljooniin ja miljardeihin vuosiin.

   Miksi sitten viisaana pidetyt tiedemiehet voivat uskoa järjettömiin "nuppineulateorioihin"? Tähän löytyy kuitenkin hengellinen syy: saatanan petos ihmiskuntaa kohtaan. Saatana pettää ihmisiä, ettemme uskoisi Jumalaan ja kääntyisi Jeesuksen Kristuksen puoleen. Se tulee esille mm. seuraavissa jakeissa:

- (Matt 13:18,19) Kuulkaa siis te vertaus kylväjästä:

19 Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen.

- (Joh 8:43-45) Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.

44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.

- (Room 1:19-22) sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.

20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,

21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet

- (2 Kor 4:3,4) Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,

4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.

Hyvä lukija! Älä jää valheiden valtaan vaan käänny rakastavan Jumalan puoleen! Tunnusta hänelle syntisi ja kerro, että haluat luovuttaa koko elämäsi hänelle! Tee kuten tuhlaajapoika Jeesuksen vertauksessa! Kun tämä kääntyi isänsä puoleen, isä otti hänet vastaan hellästi suutelemalla:

- (Luuk 15:18-20) Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi

19. enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.'

20. Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.

- (1 Joh 1:9) Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Ennen kaikkea ymmärrä, että tarvitset myös välimiestä ja pelastajaa syntiesi takia! Jeesus on tämä välimies ja ainoa tie Jumalan yhteyteen. Kun käännyt hänen puoleensa ja toivotat hänet tervetulleeksi ja elämäsi Herraksi, saat silloin lahjaksi syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän:

- (Joh 5:39,40) Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;

40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.

- (Apt 13:38) Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus

Niinpä jos olet kääntynyt Jeesuksen Kristuksen puoleen ja vastaanottanut hänet elämääsi, on sinulla silloin Jumalan lapseus ja iankaikkinen elämä. Sinulla on tämä elämä huolimatta siitä, miltä sinusta tällä hetkellä tuntuu. Älä vain perusta pelastusvarmuuttasi omiin vaihteleviin tunteisiisi, vaan Raamatun sanaan ja Jeesukseen Kristukseen, koska eihän laivan ankkuriakaan heitetä koskaan laivan sisään vaan aina sen ulkopuolelle.

- (Joh 1:12) Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

- (1 Joh 5:11-13) Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.

12. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

13. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

Pelastusrukous: Herra, Jeesus, käännyn sinun puoleesi. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja etten ole elänyt sinun tahtosi mukaan. Tahdon kuitenkin kääntyä synneistäni ja seurata sinua koko sydämestäni. Ja uskon myös, että syntini ovat anteeksiannetut sinun sovitustyösi kautta ja että olen sinun kauttasi saanut iankaikkisen elämän. Kiitän siitä pelastuksesta, jonka olet minulle lahjoittanut. Amen.

Viittaukset:

1. John D. Barrow : Maailmankaikkeuden alku, s. 37

2. Sama, s. 36-37

3. Ronald Nash: ”Miracles and Conceptual Systems”, Douglas Geivettin &

 Gary Habermasin (toim.) teoksessa In Defence of Miracles (Grand Rapids, IVP, 1997), s. 122

4. Andrew A. Snelling: Radioaktiivisen iänmäärityksen epäonnistuminen,

 Luominen-lehti nro 3, s. 34,35, luominen.fi/ ajoitusmenetelmat

/ radioaktiivisen_ianmaarityksen epaonnistuminen

5. Sylvia Baker: Kehitysoppi ja Raamatun arvovalta, suomeksi toimittanut Pekka Reinikainen, s. 104,105

6. Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta (The Creation Answers Book,

 Don Batten, David Catchpoole, Jonathan Sarfati, Carl Wieland), s. 83

7. Carl Wieland: Kiviä ja luita (Stones and Bones), s. 34

8. Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta (The Creation Answers Book, Don Batten,

David Catchpoole, Jonathan Sarfati, Carl Wieland), s. 84

9. Andy Knoll (2004) PBS Nova interview, 3. toukokuuta 2004,  sit. Antony Flew & Roy Varghese (2007)

There is A God: How the World’s Most Notorious Atheist Changed His Mind. New York: HarperOne

10. J. Morgan: The End of Science: Facing the Limits of Knowledge in the Twilight of Scientific Age (1996). Reading: Addison-Wesley

11.  Tiedot sivulta: kreationismi.fi

12. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, Kehitysopin kulisseista, s. 92,192

13. Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, Kehitysopin kulisseista, s. 194

14. creation.com

15. Matti Leisola: Evoluutiouskon ihmemaassa, s.146

16. Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta (The Creation Answers Book, Don Batten,

David Catchpoole, Jonathan Sarfati, Carl Wieland), s. 85

17. Stephen Jay Gould: The Panda’s Thumb, (1988), s. 182,183. New York: W.W. Norton & Co.

18. Niles Eldredge (1985): “Evolutionary Tempos and Modes: A Paleontological Perspective” teoksessa Godrey

 (toim.) What Darwin Began: Modern Darwinian and non-Darwinian Perspectives on Evolution

19. Sit. kirjasta "Taustaa tekijänoikeudesta maailmaan", Kimmo Pälikkö ja Markku Särelä, s. 19.

20. Thoralf Gulbrandsen: Puuttuva rengas, s. 94

21. Thoralf Gulbrandsen: Puuttuva rengas, s. 100,101

22.Kimmo Pälikkö: Taustaa 2, Kehitysopin kulisseista, s. 10,11

23. Norman Macbeth: Darwin Retried, 1971, s. 33

24. Austin H. Clark: Quarterly Review of Biology, joulukuu 1928, s. 539

25. Darwin, F & Seward A. C. toim. (1903, 1: 184): More letters of Charles Darwin. 2 vols. London: John Murray.

26. Marvin L. Lubenow: Myytti apinaihmisestä (Bones of Contention), s. 257

27. Rodney Stark, s. 184

28. Christopher Booker: “The Evolution of a Theory”, The Star, Johannesburg, 20.4.1982, s. 19

29. George Mc Cready Price: New Geology, lainaus A.M Rehnwinkelin kirjasta Flood, s. 267, 278

30.  Pekka Reinikainen: Unohdettu Genesis, s. 173, 184

31.  Stephen Jay Gould: Catastrophes and steady state earth, Natural History, 84(2):15-16 / Ref. 6, p. 115.

32. J.S. Shelton: Geology illustrated

33. Pentti Eskola: Muuttuva maa, s. 114

34. Carl Wieland: Kiviä ja luita (Stones and Bones), s. 11

35. Pekka Reinikainen: Unohdettu Genesis, s. 179, 224

36. Wiljam Aittala: Kaikkeuden sanoma, s. 198

37. Kalle Taipale: Levoton maapallo, s. 78

38. Toivo Seljavaara: Oliko vedenpaisumus ja Nooan arkki mahdollinen?, s. 5

39. Werner Keller: Raamattu on oikeassa, s. 29

40. Pekka Reinikainen: Darwin vai älykäs suunnitelma?, s. 88

41. Pekka Reinikainen: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, s. 111

42. Francis Hitching: Arvoitukselliset tapahtumat (The World Atlas of Mysteries), s. 159

43. Pentti Eskola: Muuttuva maa, s. 366

44.  Scott M. Huse: Evoluution romahdus, s. 24

45. Tri John Kitto kirjassa Encyclopedia of Biblical Literature, II, hakusana "Sabbath", s. 655

46. E.V. Koskinen: Alusta loppuun, s. 12

47. Science, 3.3.1961, s. 624

48. P.J. Wiseman: New Discoveries in Babylonia About Genesis, 1949, s. 28.

49. Sidney Collett: Totuuden kirja (The Scripture of Truth), s. 175

50. The New York Times, 8.1.1950, s. 1, 28

Lisää aiheesta:

Meille kerrotaan, että näemme avaruudesta ja tähdistä vain niiden menneisyyden, eikä nykyisyyttä. Tämä näkemys on kuitenkin helppo kyseenalaistaa

Lue, miksi dinosaurukset elivät lähimenneisyydessä, samaan aikaan ihmisten kanssa. Miljoonat vuodet on helppo kyseenalaistaa todistusaineiston valossa

Onko maapallo ja elämä sillä miljardeja vuosia vanhaa vai ei? Lue, miten todisteet eivät tue ateistisia syntyteorioita eivätkä pitkiä ajanjaksoja

Luonto-ohjelmissa kerrotaan usein miljoonien vuosien prosesseista. Kuitenkin useat tosiasiat ovat miljoonia vuosia vastaan

Kuinka vanha se on, eli maapallon ikä ja elämä maan päällä? Kymmenet seikat osoittavat miljoonat vuodet valheeksi

Jeesus on

tie ja totuus

 ja elämä

Tartu kiinni iankaikkiseen elämään!

Lisää aiheesta:

Meille kerrotaan, että näemme avaruudesta ja tähdistä vain niiden menneisyyden, eikä nykyisyyttä. Tämä näkemys on kuitenkin helppo kyseenalaistaa

Lue, miksi dinosaurukset elivät lähimenneisyydessä, samaan aikaan ihmisten kanssa. Miljoonat vuodet on helppo kyseenalaistaa todistusaineiston valossa

Onko maapallo ja elämä sillä miljardeja vuosia vanhaa vai ei? Lue, miten todisteet eivät tue ateistisia syntyteorioita eivätkä pitkiä ajanjaksoja

Luonto-ohjelmissa kerrotaan usein miljoonien vuosien prosesseista. Kuitenkin useat tosiasiat ovat miljoonia vuosia vastaan

Kuinka vanha se on, eli maapallon ikä ja elämä maan päällä? Kymmenet seikat osoittavat miljoonat vuodet valheeksi