Eräs historian opetus on, että historiasta ei opita mitään. Kun ihmiset kuvittelevat, että he ovat moraalisesti edistyneempiä ja viisaampia kuin edelliset sukupolvet, eivätkä toista samoja virheitä, ovat he vaarassa ajautua paljon pahempaan tilaan.

   Tästä esimerkkinä on 1800-luvulla esiintynyt voimakas kehitysoptimismi. Elettiin valistuksen aikaa, jossa luotettiin ihmisen hyvyyteen ja järkevyyteen. Ajateltiin, että ihmiskunta on jo sen verran sivistynyt, ettei enää sodita eikä tule muita levottomuuksia. Taustalla vaikutti lisäksi Darwinin evoluutioteoria, jossa oletettiin kaiken kehittyvän yhä parempaan suuntaan, myös ihmisen. Tämän teorian mukaisesti ajateltiin, että kehittynyt ihminen osaa välttää aiemmin tehdyt virheet ja karikot.

   Mitä tästä seurasi? Historian kaksi pahinta maailmansotaa, joissa kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä sekä kommunistivaltioiden diktatuurit, joissa kiellettiin sanan- ja uskonnonvapaus. Kommunistivaltioissa asui noin kolmannes maailman ihmisistä, ja tunnettuja ovat mm. Stalinin, Maon ja Pol Potin kautta tapahtuneet surmatyöt, joissa näiden hallitsijoiden omia kansalaisia tapettiin miljoonittain.

   Entä nykyaika? Myös nyt vallitsee eräänlainen aikasnobismi. Kuvitellaan, että olemme viisaampia kuin edelliset sukupolvet emmekä toista samoja virheitä. Kuitenkin, vaikka nykyaikana puhutaan paljon tasa-arvosta ja oikeuksista, näyttää siltä, että ollaan koko ajan menossa huonompaan suuntaan, niin että monia vääryyksiä puolustetaan juuri samoilla sanoilla. Samanaikaisesti, kun saatetaan keskittyä viime vuosisadan fasismiin ja syyllisiin, on toisaalla syntymässä toisenlaisia uhkakuvia. Kun vartioidaan pääsisäänkäyntejä, ei huomata, miten talossa on reikiä, joista uudet uhkat tulevat.

   Seuraavaksi lähdetään tutkimaan tätä tärkeää aihetta eli miten ihmisoikeudet ovat vähitellen katoamassa länsimaista. Aloitetaan lasten oikeudesta elää.

Sisällys:
1. Lasten oikeus elää
2. Kun lasten oikeus isään ja äitiin kielletään
3. Lapset vaarassa: transideologia ja pedofilia
4. Vain yksi mielipide sallittu - sananvapaus pois
5. Yliopistot edelläkävijöinä: sananvapauden rajoittaminen ja tieteenvastaisuus

1. Lasten oikeus elää

Yksi perustavista ihmisoikeuksista on oikeus elämään. Siellä, missä tapahtuu ihmisoikeusrikkomuksia, kiistetään tämä perusoikeus. Näin tapahtui mm. natsi-Saksassa, jossa kiellettiin ihmisoikeus vammaisilta, opposition edustajilta, juutalaisilta ja romaneilta. Ehdoton ihmisarvo menetettiin näiden ryhmien kohdalla, koska valtiojohtoisen propagandan kautta juuritettiin ihmisten mieliin, että kaikki ihmisen elämä ei ole yhtä arvokasta. Samoin kommunismissa riistettiin ihmisoikeudet ja henki ihmisiltä, jotka kuuluivat väärään yhteiskuntaluokkaan.

   Sama asenne ilmenee nykyaikana kohdussa oleviin lapsiin. Heiltä kiistetään heidän ihmisyytensä, ja siksi hyväksytään abortti eli kohdussa olevien lasten surmaaminen. Tätä on perusteltu mm. naisen oikeudella kehoonsa, vaikka kysymys on kehittyvästä lapsesta äidin kohdussa.

    Tässä mielessä yhteiskunnissa on tapahtunut muutosta. Nykyajan media pitää aborttien kannattajia sankareina, kun heidät aikaisemmin nähtiin vääryyden puolustajina. Samoin nykyajan feministit ja jopa jotkut ihmisoikeusjärjestöt puolustavat aborttia naisen ihmisoikeutena, mutta feminismin ensimmäisen aallon edustajat 1800-luvulla ajattelivat päinvastoin. He näkivät abortin ihmisoikeusrikkomuksena, jossa lapsen elämä tuhotaan. Samoin he näkivät abortin olevan vastoin todellista naisellisuutta, johon kuuluu myös äidin ja lapsen välinen suhde.

   Kielteinen asenne aborttiin, ja miten se nähtiin aiemmin vääränä, ilmenee hyvin Suomen presidenttinä toimineen Garl Gustav Emil Mannerheimin sanoissa, kun hänen nimeään kantava Mannerheimin lastensuojeluliitto perustettiin 1920. Mannerheim lausui seuraavat sanat tämän lastensuojeluliiton avajaisissa. Hän painotti huolenpitoa lapsia kohtaan äidinkohdusta alkaen:

Työn määränpäänä olkoon, että jok'ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvunaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi.

Otan tähän mukaan lyhyen lainauksen kirjoituksestani, joka oli suunnattu Plan Interanational- järjestön edustajille, jotka puolustivat naisen oikeutta aborttiin sanomalehden sivuilla (Helsingin Sanomat 11.12. 2020). Kirjoituksessani heille tuodaan esille tärkeitä aiheeseen liittyviä näkökulmia:

Hei! Täällä Jari Iivanainen.

   Ensinnä kiitän siitä hyvästä työstä, jota Plan International tekee teidän kauttanne tyttöjen, naisten ja muiden ihmisten hyväksi. Kiitos teille vaivannäöstänne.

    Eräästä asiasta rohkenen kuitenkin olla eri mieltä: abortista. Satuin lukemaan Helsingin sanomien mielipidekirjoituksen, jossa Mari Luosujärvi ja Niina Ratilainen toivat esille naisten ja tyttöjen ihmisoikeudet (HS 11.12) ja puolustivat aborttia.

   Itse kuitenkin näen, että abortin puolustamisella nimenomaan mitätöidään lasten ihmisoikeudet, eli lasten oikeus elää. Milloin oman lapsen tappaminen äidin kohtuun on muuttunut ihmisoikeudeksi? Sillä abortissa ei nainen päätä kehostaan (kuten usein väitetään), vaan lapsen elämän lopettamisesta. Useimmat abortit tehdään 8. viikon kohdalla (2 kuukautta), jolloin lapsilla on samat ruumiinjäsenet kuin meillä: kädet, jalat, silmät, suu. Siten kyseessä on varmasti ihminen. Otan tähän muutaman lainauksen, jotka käsittelevät asiaa ja miten abortoiduilla lapsilla on samat ruumiinjäsenet kuin meillä:

Aborttia ei voi tehdä silmät ummessa. Täytyy varmistautua siitä, että kohdusta tulee kaikki pois ja laskea, että sieltä tulee tarpeeksi kättä ja jalkaa, rintakehää ja aivoa. Sitten kun potilas herää narkoosista ja kysyy, että olisiko se ollut tyttö vai poika, on minun kestokykyni raja saavutettu ja silloin minä tavallisesti kävelen pois. – Jos minä teen toimenpiteen, jossa aivan selvästi tapan elävän olennon, minusta on hömpötystä puhua orastavan elämän tuhoamisesta. Tappamista se on, ja tappamisena minä sen koen.” (1)

Sairaalassa minulla oli lääkärikollega, jonka kanssa keskustelimme abortista. Hän puolusti aborttia naisen oikeutena, minä taas vastustin sitä lapsen elämän loukkauksena. Kerran keskellä työpäivää tapasin hänet kalpeana nojailemassa seinään ja tiedustelin, onko hän sairas.  Hän kertoi olleensa juuri suorittamassa raskaudenkeskeytystä, kun imulaitteesta oli tipahtanut lattialle pieni jalka reidestä irronneena. Hän oli alkanut voida pahoin ja huokaili: ”Tämä on pyövelin hommaa.” (2)

Abortissa on tosiaan kyse ihmisoikeudesta, mutta lasten oikeudesta elää. Vanhempien oikeutta tappaa lapsensa, oli hän sitten kohdussa tai sen ulkopuolella, on sen sijaan pidettävä vääryyden tekemisenä. Vai pitäisikö vanhemmille antaa oikeus tappaa myös 2 viikon tai 2 vuoden ikäiset lapset? Jos noudatetaan abortin kannattajien omaa logiikkaa, pitäisi tämän olla heidän ihmisoikeutensa. Onneksi tähän ei ole vielä menty.

   Ihmisen elämä alkaa siis hedelmöityksestä, ja se on biologinen fakta. Tämä myönnettiin myös äskettäisessä tutkimuksessa, jossa kysyttiin 5577 biologilta ympäri maailmaa, milloin elämä alkaa. Heistä 96 prosenttia sanoi sen alkavan hedelmöityksestä (Erelt, S., Survey asked, 5,577 biologists when human life begins. 96 % said conception; lifenews.com, 11 july 2019).

   Samoin Maailman lääkäriliiton Geneven julistuksessa vuonna 1948, kun natsilääkärien epäeettinen toiminta oli paljastunut, todettiin ihmiselämän alkavan hedelmöityksestä: ”Pidän ihmiselämää hedelmöityksestä lähtien mitä suurimmassa arvossa, enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ihmisyyden lakeja vastaan.”.

   Lapsen tappaminen kohdussa on myös Hippokrateen valan vastaista. Tässä valassa, jota on pidetty lääketieteen etiikan perusmallina, tärkeä elämän suojelun periaate tulee esille kohdusta alkaen. Siinä vakuutetaan: ”En tule antamaan kenellekään mitään kuolettavaa myrkkyä - - samoin en tule antamaan naiselle sikiötä tuhoavia aineita.”

   Ymmärrän toki, että odottamaton raskaus voi olla vaikea asia, enkä halua vähätellä kenenkään kokemuksia. Se ei kuitenkaan muuta tosiasiaa, että kyseessä on aito ihminen. Kannattaa katsoa ultraäänikuvia 2-3 kuukauden ikäisistä sikiöistä.

   Otan esille myös Intian tapauksen. Siellä nimenomaan tyttölapsia surmataan äidin kohtuun ja sen seurauksena Intiassa on n. 914 naista tuhatta miestä kohti. Tämä kerrottiin uutisissa joitakin vuosia sitten (Etelä-Suomen Sanomat, 1.4 2011)

   Kysynkin, onko naisten oikeutta, kun tyttölapsia surmataan ja miehille ei riitä vaimoja? Kuka selittäisi tämän? Tai miksi naisten oikeuksia puolustavat järjestöt, kuten Plan International, eivät ota kantaa tällaiseen toimintaan, koska siinähän surmataan nimenomaan tyttölapsia?

   Mitä siis tahdon sanoa? Mielestäni Plan International-järjestön arvomaailma on tässä asiassa samanlainen kuin natseilla, jotka riistivät ihmisarvon aluksi vammaisilta, sitten juutalaisilta ja muilta ryhmiltä. Miten Plan international voi sanoa edustavansa lasten oikeuksia, kun se ei sallisi lasten edes elää? Eikö tämä ole ristiriitaista?

  Entä taantumuksellisuus, josta mainitsitte? Ennen aikaan Euroopassa oli yleistä, että vastasyntyneitä lapsia hylättiin ja jätettiin heitteille. Tämä tapa katosi kristillisen uskon vaikutuksesta, kun lapsista alettiin pitämään huolta. Eikö Plan Internationalin toiminta ole tässä mielessä taantumuksellista, kun järjestössä halutaan palata lähes samanlaiseen malliin, joka vallitsi vuosisatoja sitten? Ainakin se näyttää aivan samanlaiselta.

   Anteeksi, että olen kirjoittanut hiukan kärkevällä tyylillä. Tarkoitukseni ei ole missään nimessä loukata tai syyttää, mutta mielestäni te toimitte väärin tässä asiassa, ettekä puolusta lasten elämää.

   Voin myös todeta, että olen itse ennen ajatellut aivan samoin kuin tekin näistä asioista vielä silloin, kun olin ateisti ja evoluutiouskova. Nyt katselen tätä maailmaa kristillisen arvomaailman kautta eli olen ollut uskossa Jeesukseen jo vuosikausia. Olen myös vakuuttunut, että elävä kristillinen usko on paras asia yhteiskunnalle, ihmisoikeuksille sekä naisten asemalle. Olen tästä kirjoittanut myös nettisivulleni muutamissa kirjoituksissa (Kristillinen usko ja ihmisoikeudet sekä Kirja ja yhteiskunta)…

2. Kun lasten oikeus isään ja äitiin kielletään

Kun lasten oikeus isään ja äitiin kielletään. Jos lapsi syntyy ja jää elämään, yksi perustavimmista ihmisoikeuksista on, että lapsella tulisi olla oikeus tuntea biologiset vanhempansa sekä elää heidän yhteydessään. Esim. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 7. artiklassa on kirjoitettu: ”Lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.”

   Miten tähän asiaan suhtaudutaan? Yleensä useimmat ymmärtävät tämän asian tärkeyden. Vaikka he olisivat itse epäonnistuneet avioliitossaan ja olisivat joutuneet yksinhuoltajiksi, ymmärtävät he ihanteen, jossa lapselle on parasta kasvaa molempien biologisten vanhempiensa yhteydessä.

    Kuitenkin nykyaikana ns. sukupuolineutraali avioliitto, jota esim. Suomessa on ajanut Seta-järjestö, rikkoo räikeästi tätä lasten perustavaa oikeutta. Sillä niissä tapauksissa, joissa homoseksuaaliset parit aikovat hankkia lapsia (se on mahdollista mm. spermapankkien ja kohdunvuokrauksen kautta tai että jompikumpi homoseksuaaleista on ollut väliaikaisessa heteroseksuaalisessa suhteessa), merkitsee se lapsen erottamista biologisesta isästään ja äidistään syntymästään saakka pelkästään, koska aikuiset pitävät tällä tavalla määriteltyä avioliittoa oikeutenaan. Sukupuolineutraali avioliittolaki syrjii siten lapsia aikuisten kustannuksella. Aikuisten vapaudet asetetaan lasten perusoikeuksien edelle.

   On tietysti tilanteita, joissa lapsi joutuu kasvamaan ilman isää tai äitiä, mutta on eri asia tehdä lapsesta tietoisesti isätön tai äiditön vain siksi, että aikuisten mielihalut toteutuisivat. Näin toteutuu sukupuolineutraalissa avioliitossa, jossa hankitaan lapsia. Samaan luokkaan kuuluvat myös yksinäisten naisten hedelmöityshoidot, joissa lapselta riistetään oikeus tuntea isänsä ja olla molempien vanhempiensa yhteydessä. Tätä asiaa puolustavat ihmiset usein väittävät, että kaksi isää tai kaksi äitiä on lapsille yhtä hyvä vaihtoehto kuin biologiset vanhemmat. Kuitenkin, jos asia olisi näin yksinkertainen, miksi sitten laitoksissa kasvaneilla lapsilla, joilla saattaa olla useita vanhempia, esiintyy moninkertaisesti enemmän ongelmia seuraavilla alueilla: rikollisuus, teiniraskaudet, huumeiden ja alkoholin käyttö, mielenterveysongelmat, koulutus ja työelämään osallistuminen, avioerojen määrä jne. (Samat asiat tulevat myös taloudellisesti kalliiksi yhteiskunnalle. USA:ssa tehty tutkimus osoitti, että avioerot ja avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset maksoivat yhteiskunnalle 112 miljardia dollaria vuosittain.³). Sama pätee yksihuoltajaperheisiin ja uusperheisiin. Tämän tosiasian osoittavat miljoonat esimerkit. Kysymys ei ole siitä, etteikö joku voisi toimia hyvin vanhemman roolissaan ja tehdä parhaansa, vaan että lapsille on selvästi paras vaihtoehto kasvaa biologisten vanhempiensa yhteydessä. Useimmat ihmiset, vaikka olisivat itse epäonnistuneet avioliitossaan, myöntävät tämän itsestään selvän tosiasian.

   Monet homo- ja lesboperheissä kasvaneet lapset ovat myös voimakkaasti kritisoineet käytäntöä, joissa lapselta riistetään tietoisesti oikeus toiseen vanhempaansa, kuten tapahtuu sukupuolineutraalissa avioliitossa. Tällaisessa suhteessa aikuisille sukupuolen tärkeyttä pidetään tärkeimpänä asiana, mutta samalla väitetään, että lapsille ei ole tärkeää, että heillä on molemman sukupuolen biologiset vanhemmat; sekä isä että äiti. Kyseessä on ilmeinen ristiriita, jossa aikuiset asettavat omat halunsa lasten edelle. Anthony Esolen on kiinnittänyt huomiota tähän ristiriitaan, jossa aikuisten tunteet ja mielihalut ovat tärkeämpiä kuin lasten:

Emme voi sanoa yhtä aikaa: ’Lapsen vanhempien sukupuolella ei ole merkitystä’, ja heti perään sanoa, että aikuisen vuodekumppanin sukupuolella on niin paljon merkitystä, että hän ei voi mitenkään mukauttaa elämäntapaansa luonnon mukaiseksi. Poika ei tarvitse isää, koska sukupuolella ei ole väliä. Mutta hänen äitinsä tarvitsee ’vaimon’, eikä hänen voida mitenkään odottaa ottavan itselleen miestä, koska tässä tapauksessa sukupuolella on enemmän merkitystä kuin millään muulla tässä maailmassa. (4)

Seuraavaksi siis lesbo- ja homoperheissä kasvaneiden lasten kommentteja. Aluksi Jean-Dominique Bunelin kommentti. Hän kasvoi lesboäitinsä ja tämän naiskumppanin kanssa, mutta kärsi isän puutteesta. Hän toisaalla myös kertoo, että jos sukupuolineutraali avioliitto olisi ollut voimassa jo hänen kasvuaikanaan, hän olisi haastanut valtion oikeuteen, koska se mahdollisti hänen lapsen oikeuksiensa loukkauksen:

Koin isän puutteen ikään kuin amputaationa… Kärsin isän puutteesta, hänen päivittäisen läsnäolonsa ja maskuliinisen luonteensa ja esimerkkinsä puutteesta, joka olisi tasapainottanut äitini suhdetta rakastajattareensa. Olin tietoinen tästä puutteesta hyvin varhain. (5)

Lesbokodissa niinikään kasvanut Robert Oscar Lopez on kiinnittänyt huomiota sellaiseen retoriikkaan, jossa puhutaan rakkaudesta ja tasa-arvosta, mutta hylätään tietoisesti lasten oikeus toiseen vanhempaan:

Saamme usein kuulla, että samaa sukupuolta olevilla pareilla on rakastavat kodit ja että he rakastavat lapsia. Minua tämä ei vakuuta, koska rakkaus merkitsee sitä, että teet uhrauksia toisen ihmisen puolesta sen sijaan, että odotat toisten uhrautuvan sinun puolestasi. Jos olet homoseksuaali ja rakastat lasta, sinä joko uhraat homoutesi ja kasvatat lapsen kodissa, jossa hänellä on äiti ja isä, tai luovut vanhemmuuden unelmasta ja hyväksyt sen, että adoptiolapsille annetaan koti, jossa heillä on sekä äiti että isä. Jos lapsi on orpo, erityislapsi tai valtion laitokseen hylätty asukki, tarvitsee tällainen lapsi äidin ja isän enemmän kuin kukaan muu, sillä hän tarvitsee vakautta ja normaaliutta oman traumansa takia. Et voi pyytää lasta sinun takiasi uhraamaan jotakin niin yleismaailmallista kuin äidin ja isän. (6)

Ulkopuolisen luovuttajan keinohedelmöityksen avulla syntynyt sekä lesbokodissa kasvanut Millie Fontana on kertonut niistä identiteettiongelmista, joita hän joutui kokemaan, kun hänellä ei ollut tietoa biologisesta isästään. Hänellä oli jatkuvia kysymyksiä omasta alkuperästään:

Vanhempani ottivat minulta pois jotakin minulle kuuluvaa päättäessään, mitkä osat minun identiteetistäni heidän sopi paljastaa minulle. Siinä missä muut lapset saattoivat katsoa peiliin ja sovittaa nuo puuttuvat palaset sanomalla ’Minä rakastan isääni ja äitiäni’, minä en voinut tehdä niin… Vaikka ilmaisin kokevani paljon tuskaa, he eivät silti halunneet paljastaa minulle, kuka isäni oli… Kamppailin itsemurha-ajatusten kanssa, menestyin huonosti koulussa, koin itseni irralliseksi, koin etten ansaitse olla olemassa. On surullista kokea, ettei ole elämän arvoinen. (7)

Viimeinen lainaus kertoo vielä lasten puuttuvan vanhemman kaipuusta. Kaksi äitiä tai kaksi isää tai eivät voi korvata puuttuvaa vanhempaa. Lapset luonnostaan toivovat yhteyttä molempiin vanhempiinsa ja heidän läsnäoloaan. Tämä mahdollisuus heiltä riistetään tietoisesti sukupuolineutraalissa avioliitossa, jossa lapsia hankitaan keinotekoisin menetelmin tai väliaikaisilla heterosuhteilla.

    Tämä lasten kaipuu puuttuvaan vanhempaan on hyvä ottaa huomioon myös niiden heterovanhempien, jotka suunnittelevat eroa. Lapset eivät halua koskaan vanhempiensa eroa - poikkeuksena ehkä korkeintaan vakava-asteinen väkivalta - ja monet vanhempiensa eron kokeneet lapset ovat verranneet sitä lapsuutensa loppumiseen. Tästä aiheesta on kirjoittanut mm. Judith S. Wallerstein bestseller-kirjassaan Avioeron perintö (The Unexpected Legacy of Divorce). Lisäksi kannattaa muistaa Raamatun opetus, että miehen ja vaimon avioero on täysin vastoin Jumalan tahtoa. Esim. Hebrealaiskirjeessä on kirjoitettu: ”Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee” (Hebr 13:4).

    Seuraavassa siis lainaus siitä, miten lapsille ovat tärkeitä molemmat biologiset vanhemmat, koska he voivat kokea vaikeita identiteettiongelmia sen johdosta, että heiltä puuttuu toinen biologista vanhemmistaan. Näin tapahtuu saman sukupuolen suhteissa, joissa lapsia on hankittu keinotekoisin menetelmin tai väliaikaisten heterosuhteiden kautta:

Nykyään kuuluu usein väitettävän, ettei lapsi kaipaa puuttuvaa vanhempaa, jos hän on syntymästään saakka tottunut siihen, ettei hänellä ole yhteyttä biologiseen isäänsä tai äitiinsä. Yalen yliopiston psykiatri Kyle Pruett (2004: 204-208) kuitenkin päättelee tutkimustyönsä pohjalta, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä ja ilman isää kasvaneilla lapsilla on tyydyttämätön ”nälkä isän pysyvää läsnäoloa kohtaan”.

   Pruett kertoo nimettömän luovuttajan sperman avulla alkunsa saaneesta viisivuotiaasta tytöstä, joka pommitti äitiään kysymyksillä isästään: ”Äiti, mitä olet tehnyt isälleni? Suutuitko häneen ja ajoitko hänet pois? Eikö hän pitänyt minusta? Mistä voin löytää hänet? Voinko kirjoittaa hänelle kirjeen? Onko hän koskaan nähnyt minua? Onko sinulla meistä yhteistä valokuvaa?” Ulkopuolisen luovuttajan avulla alkunsa saanut Stacey kysyi äidiltään palattuaan syntymäpäiväjuhlilta, jonka hänen ystävänsä isä ja äiti olivat järjestäneet: ”Äiti, mitä teit isälleni? Tiedäthän, että tarvitsen isää tai en voi olla lapsi.”

   Pruettin tutkimuksen mukaan keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä lapsilla, joilla ei ole tietoa isästään, on syviä ja häiritseviä kysymyksiä biologisesta alkuperästään ja perheestä, josta he ovat biologisesti peräisin. Nämä lapset eivät tunne isäänsä eivätkä isänsä sukua, ja heistä on vastenmielistä elää eräänlaisessa välitilassa ilman suhdetta biologiseen isäänsä. (8)

Yksi osa-alue liittyen sukupuolineutraaleihin suhteisiin, on myös lasten hankkiminen kohdunvuokrauksen avulla. Yleensä se tarkoittaa, että rikkaat miehet länsimaissa käyttävät hyväkseen kehitysmaissa olevia naisia tuottaakseen itselleen lapsen. Kehitysmaiden nainen voi saada kohtuunsa toisen naisen munasolun, joten lapsilta riistetään tässäkin mahdollisuus olla yhteydessä oikeaan äitiinsä.

    Eroaako tämä kuitenkaan ihmiskaupasta ja orjuudesta, joissa toinen ihminen voidaan ostaa rahalla? Mm. lesbofeministi Julia Bindel on todennut aiheeseen liittyen: ”Eurooppalaiset ja amerikkalaiset, jotka kauhistuisivat ajatusta ihmis- tai seksikauppaan osallistumisesta, ovat itse osallisia groteskissa ’lisääntymiskaupassa’.” (Julia Bindel: The International  Baby Business, The Weekly Stndard. July 27, 2015, Vol 20. No 43). Samoin lesboperheessä kasvanut Rivka Edelman on ottanut kantaa toimintaan, jossa lapsia myydään ja ostetaan. Hän näkee, että tällaiset lapset saavat äänensä kuuluviin tulevaisuudessa:

Tässä on ennustukseni. Lapset, joita on ostettu ja myyty ja tuotettu aikuisten oikkujen tyydyttämiseksi, saavat äänensä kuuluviin tulevaisuudessa. He sijoittavat kertomuksen uuteen viitekehykseen. Tulevaisuuden luokkahuoneissa tullaan näyttämään filmiaineistoa Pride kulkueista, aivan kuten me nykyään näytämme filmejä Nürnbergin joukkokokouksista. Opettajat selittävät: ’Kyllä, ihmiset ostivat ja myivät naisia ja lapsia.’ Lapset tulevat kuuntelemaan tätä silmät suurina hämmästyksestä aivan kuten tämän päivän oppilaat katsellessaan noita kauheita sotilasparaateja. (9)

Kun ovat kyseessä sukupuolineutraalit avioliitot ja lapset, eivät suinkaan kaikki homoseksuaalitkaan kannata asiaa. Monet heistä torjuvat sukupuolineutraalin avioliiton, koska siinä riistetään lapsilta oikeus molempiin biologisiin vanhempiinsa. He näkevät, että lapsille on parasta, jos heillä on oma isä ja äiti kotona. Se on paras lähtökohta lapsille. Seuraavassa on muutamien ranskalaisten homoseksuaalien kommentteja aiheesta.

Jean-Pierre Delaume-Myard: Olenko minä homoseksuaalinen homofoobikko… Vastustan sukupuolineutraalia avioliittoa, koska puolustan lapsen oikeutta isään ja äitiin. (10)

Jean-Marc Veyron la Croix: Jokaisella on rajoituksensa: se, että minulta puuttuu lapsi ja että kaipaan lasta, ei anna minulle oikeutta viedä lapselta äidin rakkautta. (11)

Hervé Jourdan: Lapsi on rakkauden hedelmä ja lapsen täytyy säilyä rakkauden hedelmänä. (12)

3. Lapset vaarassa: transideologia ja pedofilia

Edellisissä kappaleissa tuotiin esille, miten isä, äiti ja lapsi-sidos on vaarassa mm. sukupuolineutraalin avioliiton kautta, jonka lainsäädäntö tekee mahdolliseksi. Tämä estää lapsia kokemasta yhteyttä molempiin biologisiin vanhempiinsa.

   Yksi vaara lasten ja perheiden kannalta on myös transideologia, jossa opetetaan, että ihminen voi syntyä väärään sukupuoleen. Mielestäni tämä on täysin valheellinen käsitys. Sillä kenenkään kehossa ei tarvitse olla mitään vikaa, vaan ainoastaan ihmisen kyvyttömyydessä hyväksyä oma sukupuolensa (joillakin nuorilla voi olla tosiaan identiteettiongelmia ja heidän on vaikea hyväksyä sukupuoltaan, mutta aikuisiässä useimmat heistä ovat sujut sukupuolensa kanssa ja hyväksyvät sen. Eräiden arvioiden mukaan n. 98 % pojista, joilla on sukupuoli-identiteettihäiriöitä, hyväksyy sukupuolensa murrosiän jälkeen ja tytöistä 88 % ¹³). Kyse on siis enemmän psyykkisestä kuin fyysisestä asiasta, eikä siinä ole sinänsä mitään kummallista, koska jokainen voi olla tyytymätön itseensä jollakin elämän alueella. Selkeimmin tämä ilmenee syömishäiriöissä, joissa ihminen voi pitää itseään liian lihavana, vaikka olisi aivan laiha (anorexia nervosa). Kuitenkin myös plastiikkakirurgia, lihasten kasvattaminen, saavutusten etsiminen tai alkoholin- ja huumeiden käyttö voivat johtua psyykkisistä tekijöistä eli tyytymättömyydestä itseensä. Siten en näe sitä, että ihmisen on vaikea hyväksyä oma sukupuolensa, sen kummempana asiana. Se saattaa johtua esim. siitä, että vanhemmat ovat saattaneet voimakkaasti toivoa lapsesta toisen sukupuolen edustajaa ja ovat ilmaisseet tämän lapselle. Joillakin tytöillä taas saattaa olla taustalla seksuaalista hyväksikäyttöä, jonka takia he haluavat häivyttää kaiken naisellisuutensa. He pitävät tähän ratkaisuna mm. rintojensa leikkauttamista, joka on todella surullista.

    Miksi kiinnittää huomiota tähän asiaan? Näen, että valheellinen propaganda tuhoaa useiden ihmisten, varsinkin tyttöjen, elämän. On huomattavaa, että monet arvoliberaalit taistelevat nykypäivänä tyttöjen ympärileikkausta vastaan, mikä on aivan oikein, mutta kannattavat samanaikaisesti transideologiaa, joka johtaa samantyyppiseen lopputulokseen. Kyseessä on ilmeinen ristiriita.

   Otan tähän lainauksen, jossa Musta orkidea-niminen blogisti on kertonut omista kokemuksistaan. Hänkin näkee, että kysymys on psyykkisestä, ei fyysisestä ongelmasta. Hän vertaa transsukupuolisuutta anoreksiaan:

”Minulta on leikattu ruumiinosia irti. Minulla ei ole rintoja, sillä ne on leikattu irti, ja alavatsassani on arpia, jotka ovat olleet haavoja, joiden kautta muutakin kehooni luonnolliseen kuuluvaa on leikattu irti. Kasvonpiirteeni ovat muuttuneet. Naamassani kasvaa karvaa. Ääneni on täysin tunnistamattomaksi muuttunut… En voi siittää lasta ja olen steriili naisenakin… Nykyinen nimeni ei ole oikea nimeni. Identiteettini on keksitty identiteetti ja minulla on väärät paperit. En ole mies, vaan olen silvottu nainen… Olen elänyt vuosia valheessa ja uskotellut itselleni olevan jotakin, mitä en ole… Olen mennyt yli siitä rajasta, jonka jälkeen ei ole enää paluuta. En saa koskaan takaisin jotakin sellaista, joka on kerran leikattu irti. Sukupuolenvaihdoshoidot ovat peruuttamattomia. Kun ruumis kerran rikotaan, niin sitä ei enää koskaan saada ehjäksi. Minä olen aivan täysin korjauskelvoton. Mitään ei ole enää tehtävissä… Ei ole mahdollista syntyä väärään kehoon. Ihmisen keho on ollut olemassa jo kauan ennen kuin tietoisuus tai identiteetti ovat muotoutuneet. Keho ja mieli eivät ole toinen toisistaan irrallisia tai olemassa erillisinä tai yksittäisinä. Ne ovat aina yhtä. Ajatuskin siitä, että joku voisi olla sisäisesti vastakkaista sukupuolta, on aivan täysin naurettava. Transsukupuolisuus on identiteettihäiriö ja tämä häiriö on korvien välissä, ei kehossa. Sukupuoli on kehon fyysinen ominaisuus samaan tapaan kuin pituus, kengänkoko tai hiusten väri. Sukupuolta ei voi vaihtaa yhtään sen enempää kuin vaikka rotua tai pituutta voi vaihtaa… Transsukupuolisuus muistuttaa kaikin puolin hyvin läheisesti anoreksiaa. Kyseessä on ikään kuin samankaltaisen oireilun eri ilmenemismuoto” (Musta orkidea: ”Viimeisen muurin takana on totuus.”)

Mikä vaara tässä ideologiassa on sitten lasten ja perheiden kannalta, sen lisäksi että se tuo hämmennystä monien lasten ja nuorten elämään, aiheuttaa fyysisiä sekä mielenterveysongelmia? (Hormonihoitoja ja sukupuolenkorjausleikkausten läpikäyneiden itsemurhariski on aikuisiässä lähes 20-kertainen muuhun väestöön verrattuna ¹⁴)

   Yksi vaara on lainsäädäntö, jota mm. Suomessa ovat ajaneet Seta ja Trasek. Ne haluavat antaa jo alaikäisille lapsille oikeuden hormonihoitoihin ja leikkauksiin. Kuitenkaan tällaisissa lainsäädäntöhankkeissa ei oteta huomioon, että useimmat lapsista ja nuorista lopulta hyväksyvät oman sukupuolensa murrosiän jälkeen. Siksi tällainen lainsäädäntö on haitallinen, koska lapset voivat tehdä turhia ja peruuttamia päätöksiä. Esim. autolla ajo-oikeus, avioliiton solmiminen ja alkoholin ostaminenkin ovat asioita, joihin katsotaan olevan oikeus vasta täysi-ikäisillä, kun he ovat tarpeeksi kypsiä. Lisäksi on todettu, että monet sukupuolihysteriasta kärsivät lapset ovat autistisia (autismi on eräänlainen kehityshäiriö).

   Toiseksi tällainen laki riistää vanhemmilta kasvatusoikeuden ja mahdollisuuden varjella lapsia epäkypsiltä päätöksiltä. Se on vallansiirto vanhemmilta viranomaisille, jossa vanhemmat tavallaan erotetaan lapsistaan viranomaisten toimesta. Tällainen lainsäädäntö rikkoo perheiden yhtenäisyyttä. Epäkypsille lapsille ja viranomaisille annetaan valta vanhempien yli. Jotkut aktivistit ovat jo puolustaneet sitä, että lapset voidaan ottaa pois vanhemmilta, jotka eivät halua altistaa lapsiaan transideologialle sekä siihen liittyviin hormonihoitoihin ja leikkauksiin. Tällaista näkemystä tuotiin esille v. 2017 mm. WPATH-järjestön (World Professional Association for Transgender Health) USA:n osaston kokouksessa, joten kehityksen suunta on selvä.

   Tässä aktivistien ajamassa esityksessä on kuitenkin kyse aivan samanlaisesta mallista kuin aikanaan kommunismissa. Sillä kommunistivaltioissa vanhemmilta edellytettiin, että he eivät opeta mitään sellaista, mikä on valtion ja puolueen vastaista. Erityisesti uskontoa kiellettiin opettamasta ja lapsia kehotettiin ilmiantamaan vanhempiaan. Kuuluisiksi ovat tulleet kommunisti Z.I. Lilinan sanat. Niissä hän opetti, että lapset kuuluvat valtiolle ja heidät on pelastettava perheen inhottavasta vaikutusvallasta.

 "Meidän on pelastettava nämä lapset perheen inhottavasta vaikutusvallasta. Toisin sanoen meidän on kansallistettava ne. Heille on opetettava kommunismin aakkoset, jotta heistä myöhemmin tulee tosikommunisteja. Tehtävämme nyt on velvoittaa äiti antamaan lapsensa meille - valtiolle." (15)

Sitten aivan toisenlaiseen asiaan. Viime vuosikymmeninä olemme nähneet monia asioita, joita on usein ajettu rakkauden ja suvaitsevaisuuden nimissä, mutta jotka ovat olleet haitallisia lapsille ja heikentäneet heidän asemaansa. Tähän kuuluvat seksuaalisuhteet ilman avioliittoa ja sitoutumista, abortti, avioeron helpottaminen (vuoden 1987 jälkeen, kun avioerolainsäädäntöä muutettiin Suomessa, kasvoi sekä avioerojen että vanhempien avioeron kokeneiden lasten määrä suuresti), sukupuolineutraali avioliitto, joissa lapsilta kielletään oikeus toiseen vanhempaan sekä transideologia.

    Pysähtyykö kehitys tähän? Tuskin, kehitys ei pysähdy paikalleen, vaan johtaa aina johonkin suuntaan. Jos nykyaikana suhtaudumme myönteisesti yhteen pahuuden muotoon, emme voi odottaa muiden muotojen pysyvän paikoillaan. Ne ovat sidoksissa toisiinsa eikä niitä voi erottaa toisistaan. Jos olemme ottaneet ensimmäisen askeleen, on sen jälkeen helppo ottaa toinen ja kolmas askel samaan suuntaan. Olemme prosessissa, jota emme aina huomaa. Paine muiden mielipiteistä vaikuttaa siihen, että menemme helposti virran mukana, vaikka virta johtaisi huonoon suuntaan.

    Mitä sitten seuraavaksi tapahtuu? Tällä alueella useat muutoksista ovat syntyneet punavihreiden radikaalien toimesta kuten kaikki edelliset muutokset. He ovat eniten ajaneet näitä asioita, eivätkä heidän vaatimuksensa lopu tähän.

   Eräs esimerkki kehityksestä ovat Suomen vihreiden nuorten myönteiset puheet moniavioisuutta kohtaan, joka sekään ei ole hyvä vaihtoehto lasten kannalta eikä myöskään aina toisen puolison kannalta. Eli, jos joku ei aikoisi naimisiin mennessään ottaa toista vaimoa tai miestä, mikään ei takaa, päätyykö hänen puolisonsa samaan ratkaisuun. Avioliitto, joka alun perin solmittiin kahden henkilön välillä, voi muodostua kolmen henkilön liitoksi, vaikka toinen alkuperäisistä puolisoista ei sitä haluaisi. Muslimimaissa se on jokapäiväistä todellisuutta, kun mies voi ottaa toisen vaimon entisen rinnalle.

   Samoin on todettu, että ”Monivaimoisuuden hyväksyvissä kulttuureissa miesten keskinäinen kilpailu … johtaa yleisempään rikollisuuteen, väkivaltaan ja köyhyyteen sekä suurempaan sukupuolten väliseen eriarvoisuuteen kuin yhteiskunnissa, jotka ovat institutionalisoineet yksiavioisuuden. Näin väittää Brittiläisen Kolumbian yliopiston professori Joseph Henrich.” (16) Tämä osoittaa, miten moniavioisuus ei ole hyvä asia lasten eikä myöskään yhteiskunnan kannalta. Kun hylätään se käsitys ja ihanne, että lapselle on paras elää oman isän ja äidin yhteydessä, joudutaan ongelmiin, jotka ovat haitallisia lapsille ja tulevat yhteiskunnalle kalliiksi myös taloudellisesti.

   Entä lasten muu asema? Eräs esimerkki kehityksestä ovat myönteiset puheet aikuisten ja lasten välisistä seksisuhteista eli pedofilia, joka on jälleen osoitus aikuisten itsekkyydestä lapsia kohtaan. Tätä ei ole tapahtunut kaikissa maissa, mutta Hollannissa, joka on ollut ”edelläkävijä” myönteisessä suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen, se on jo todellisuutta. Siellä oli ns. pedofiilipuolue jo vuosia sitten. Hollannin esimerkki osoittaa hyvin, miten olemme kaltevalla pinnalla, josta kehitys kulkee yhä alemmas ja jossa yksi askel johtaa toiseen. Näin tapahtuu, jos olemme kerran lähteneet kulkemaan väärään suuntaan. Lisäksi Hollannin esimerkki on merkityksellinen, koska muut maat ovat seuranneet sitä enemmän tai vähemmän jäljessä. Ei tarvitse olla kovin suuri ennustaja, jos ennustaa, että punavihreät radikaalit alkavat tuoda tätä asiaa esille muuallakin.

   Toinen ryhmä, joka on edistänyt tätä asiaa, ovat akateemiset homolehdet ja järjestöt. Esimerkiksi ILGA (International Lesbian and Gay Association. Mm. Suomen Seta on sen jäsenjärjestö) hyväksyttiin vuonna 1993 YK:n talous- sosiaalineuvoston ECOSOC:n neuvonantajajärjestöksi, mutta kun huomattiin, että ILGA:an kuului kolme pedofiilijärjestöä, ESOCOC perui ILGA:n aseman neuvonantajana. Vasta tämän seurauksena ILGA erotti kyseiset järjestöt jäsenyydestään vuonna 1994, eikä päätös silloinkaan ollut yksimielinen. Voi myös kysyä, miksi päätös ei tapahtunut aiemmin.

   Entä akateemiset homolehdet? Niissäkin on tuotu aktiivisesti esille pederastiaa ja pedofiliaa kuten seuraavat lainaukset osoittavat:

Viime vuosikymmenien aikana olemme havainneet kuinka yhden seksiin liittyvän rajan, tabun, yhteiskunnallinen murtuminen on raivannut tietä seuraavan vakavamman tabun hyväksymiselle. 1960-luvulta lähtien esiaviollinen ja avioliiton ulkopuolinen seksi on enenevässä määrin tullut julkisesti hyväksytyksi. 1990-luvulla vuorossa ovat olleet homoseksuaalisuus ja transseksuaalisuus. Enää jäljellä on pedofilia ja pederastia.

   Tätä ajatusta pidetään yleensä liioitteluna ja pelotteluna. Lisäksi homoliikkeet vastustavat homouden ja pedofilian sekoittamista toisiinsa. Asiaa ei voi kuitenkaan sivuuttaa kevyesti. Suurin osa tavallisista homoista ei edes tunne kansainvälisen homoliikkeen toimintaa tai keskustelua, jota käydään akateemisissa homolehdissä. (17)

Vaikka suurelle yleisölle ei levitetäkään sitä, mitä he puhuvat keskenään, se ei ole salaisuus ja se varmasti voidaan levittää suurelle yleisölle. Kieltävätkö esim. abortin puolustajat julkisesti vihamielisyytensä äitiyttä kohtaan? Julkaise Eileen L. McDonaghin kuvaus syntymättömästä lapsesta aggressiivisena tunkeutujana, joka on syyllinen raskauden aiheuttamiseen. Kieltävätkö homoseksuaaliaktivistit julkisesti homoseksuaalisuuden ja pedofilian välisen yhteyden? Julkaise Journal of Homosexuality -lehden kaksoisnumero aiheesta “Miespuolinen sukupolvien välinen rakkaus”, joka on täynnä artikkeleita, joissa ylistetään ”rakastavaa pedofiiliä”. Voidaan ehkä sanoa, että jokaisella yhteiskunnallisella liikkeellä on nolostuttavia liittolaisia. Aivan niin, mutta tässä tapauksessa on perustava epäsymmetria. Asialliset yhteiskunnalliset liikkeet torjuvat ystäviksi pyrkivät, jotka sanovat pahoja asioita. Moraalittomuutta ajavat liikkeet ottavat ne rinnalleen, koska ne eivät pidä niiden sanomia asioita pahoina. Tämä puhuu kovalla äänellä, jos meillä on vain korvat kuulla. (18)

4. Vain yksi mielipide sallittu - sananvapaus pois

Kun ovat kyseessä rakkaus ja suvaitsevaisuus, ovat ne tavoiteltavia asioita. Jokaisen tulisi pyrkiä rakastamaan eri tavalla ajattelevia ja kunnioittamaan heitä. Aina se ei ole helppoa, mutta niin Raamattu kehottaa meitä tekemään. Siihen viittaavat mm. seuraavat Jeesuksen, Paavalin ja Pietarin opetukset:

- (Matt 22:35-40) ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten:

36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"

37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.

38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.

40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

- (Room 13:8-10) Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.

9 Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

- (1 Piet 2:17) Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.

Entä nykyaika? Nykyaikana ja viime vuosikymmeninä on puhuttu myös paljon rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta, ja sillä on perusteltu monenlaista asiaa. Yksi tällainen asia, joka on ollut esillä erityisesti viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana, ovat homoseksuaaliset suhteet. Sen sijaan aikaisemmin, muutamia vuosikymmeniä sitten, olivat esillä (hetero)seksisuhteet niiden välillä, jotka eivät olleet naimisissa keskenään. Sanottiin, että jos molemmat rakastavat toisiaan, voivat he olla seksiyhteydessä toistensa kanssa ilman naimisissa olemista. Kuitenkaan tässä ideologiassa ei otettu huomioon mahdollisesti syntyviä lapsia, joille ei ollut kotia valmiina. ”Rakkausideologia” ei siten ollut hyvä suhteista syntyville lapsille, ja tämä ideologia on varmasti suurin selitys siihen, että lasten mielenterveysongelmat ovat vuodesta toiseen kasvaneet. Syy on perheiden hajoaminen, ja että varsinkin isä puuttuu perheestä. Kuvaavaa tilanteelle on, että vielä 1960-luvun lopulla vain 5 % lapsista Suomessa syntyi avioliiton ulkopuolella, kun 1990-luvun alkupuolella syntyi jo 25 % lapsista avioliiton ulkopuolella, ja kun luku nyt on yli 50 %. Huono ideologia ja sen hyväksyminen on ollut tragedia lasten kannalta.

   Takaisin nykyaikaan. Kuten todettiin, on nykyaikana puhuttu paljon suvaitsevaisuudesta, ja tämä puhe on kohdistunut pääasiassa yhteen asiaan: homoseksuaaliset suhteet. Ja kyllähän tämän puheen esittäjät ovatkin oikeassa: meidän tulee rakastaa homoseksuaalissa suhteissa eläviä ihmisiä, kuten kaikkia ihmisiä. Siihen kehottivat mm. edelliset Raamatun jakeet. Eli jos vihaamme näitä ihmisiä tai muita ihmisiä, toimimme selvästi vastoin Jeesuksen ja apostolien opetuksia.

   Tarkoittaako tämä kuitenkaan sitä, että kaikki käytös olisi yhtä viisasta tai hyödyllistä? Ei se sitä tarkoita. Onhan todettu, että säännöllinen liikunta ja tupakoimattomuus on hyödyllisempää ihmiselle kuin liikkumattomuus ja tupakointi. Tämän osoittavat lukuisat terveystutkimukset. Samoin tiedossa on, että jos ihmisellä on lukuisia seksisuhteita, on niille ominaista se vaara, että seksi- ja muut taudit kuten korona leviävät niiden kautta. Ne leviävät paljon helpommin kuin muissa kontakteissa. Siten kaikki seksuaalinen käytös ei ole yhtä viisasta ja hyödyllistä, koska siitä voi olla vaaroja itselle tai muille.

   Entä onko ihminen ensisijaisesti moraalinen vai seksuaalinen olento? Voiko ihminen hillitä seksuaalista käytöstään? Kyllä varmasti voi, vaikka usein se on vaikeaa ja sotii itsekkyyttämme vastaan. Jokaisessa asuvat himot ja väärät taipumukset, ja uskovakin voi langeta niiden seurauksena, vaikka yrittäisi kuinka pysyä puhtaana. Tämä on valitettavaa, mutta emme elä täydellisessä maailmassa ja olemme hyvin puutteellisia.

   Kaikesta huolimatta ihmisen moraali vaikuttaa hänen käytökseensä. Ihminen ei ole pelkästään seksuaalinen olento, vaan hän on ennen kaikkea moraalinen olento. Esim. edellä mainitut ranskalaiset homoseksuaalit vastustivat sukupuolineutraalia avioliittoa, koska pitivät sitä moraalisesti vääränä ja huonona lasten kannalta. He näkivät, että lapselle on parempi kasvaa isän ja äidin kodissa kuten perinteiseen avioliittokäsitykseen kuuluu (Asia, jota on Suomessa ajanut mm. Aito avioliitto-yhdistys). Moraaliset syyt vaikuttivat heidän mielipiteeseensä.

   Sama pätee seksuaaliseen käytökseen. Ihmisillä voi olla monenlaisia himoja, mutta moraali vaikuttaa lopulta siihen, miten kukin heistä toimii. Esim. joku, jolla on pedofiilinen taipumus, voi hyväksikäyttää lapsia, mutta toinen saman taipumuksen omaava henkilö voi toimia päinvastoin; hän pyrkii hillitsemään taipumustaan, koska näkee sen vahingolliseksi lapsille ja itselleen. Samoin heteroseksuaalisen tai homoseksuaalisen taipumuksen omaava henkilö voi hillitä käytöstään moraalista syistä johtuen; harrastaako hän seksiä yhden tai useamman kanssa, ei kenenkään kanssa tai onko mies sukupuoliyhteydessä vain vaimonsa kanssa.

   Entä Raamatun opetus? Senkään mukaan kaikki käytös ei ole viisasta, koska se on moraalisesti väärin ja siitä on vakavia seurauksia ihmisille itselleen. Tähän luokkaan kuuluvat murhat, varkaudet, panettelu, anteeksiantamattomuus, ahneus, heteroseksisuhteet avioliiton ulkopuolella, että mies katsoo naista himoiten (Matt 5:28), mutta myös homoseksisuhteet, joka on nykyaikana kiista-aiheena.

   Mitä tulee tähän viimeiseen aiheeseen, monet yrittävät usein kääntää asian siihen suuntaan, että kysymys on homofobiasta tai vihasta homoseksuaaleja kohtaan, vaikka kysymys on todellisuudessa vain uskomisesta siihen ilmoitukseen, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä Raamatun valossa, kuten monet muutkin asiat. Jokainen meistä on syyllistynyt syntiin jollakin alueella, emmekö voi osoitella muita sormella. Esim. seuraavat jakeet kertovat näistä asioista:

- (1 Kor 7:1-5) Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä;

2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.

3 Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.

4 Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.

5 Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.

- (1 Kor 6:9,10) Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,

10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

- (Ilm 22:14,15) Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!

15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

Miten tämä aihe liittyy sanan- ja uskonvapauteen? Kyseessä on kuitenkin aika perusteellinen asia. Saako uskoa Raamatun ilmoitukseen ja opettaa siitä, kuten meille on näistä asioista ilmoitettu, vai ei? Esim. kommunistimaissa ja natsi-Saksassa oli ominaista nimenomaan viha perinteistä kristillistä uskoa kohtaan, ja sama kehitys ilmenee nykypäivänä. Olemme menossa kohti samanlaisia yhteiskuntia kuin nämä menneet yhteiskunnat, joissa uskonnonvapautta ja sananvapautta oppositiolle ei juuri ollut.

   Ominaista nykyajalle länsimaissa onkin voimakas hyökkäys kristillistä uskoa vastaan. Ajatellaan, että Jumalasta ja kristillisestä jumalauskosta luopuminen merkitsee moraalin ja kulttuurin kehitystä. Se vie kohti vapautta, kohti sivistystä, kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa ja kohti tilaa, jossa järki nostetaan arvoonsa. Ainakin näin monet kristillisen uskon hylkäävät henkilöt ajattelevat. He eivät kuitenkaan ota huomioon, että nimenomaan ne maat, joissa kristillinen usko on ollut arvossaan, ovat olleet vakaita yhteiskunnallisesti ja ihmisoikeudet ovat toteutuneet parhaiten. Sen sijaan, silloin kun kristillisestä uskosta ja moraalista on luovuttu, kuten tapahtui viime vuosisadalla kommunistien ja natsien toimesta, on seurauksena ollut kärsimystä ja ihmisoikeudet ovat olleet kadoksissa.

   Joka tapauksessa kehityksen suunta nyky-yhteiskunnassa on selvä. Ne, jotka eniten puhuvat suvaitsevaisuudesta, vaikuttavat itse olevan kaikkein suvaitsemattomampia. Tämä pätee myös keskusteluun homoseksuaalisuudesta tai mikä perhemuoto on paras lapselle. Jos sanoo, että homoseksuaalisuus on synti tai joku haluaa siitä vapautua, on seurauksena yleensä voimakas arvosteluryöppy. Sen sijaan, jos joku kertoo päinvastaisista kokemuksistaan, pidetään häntä sankarina ja avaramielisenä.

   Suurin osa homoseksuaalisuuden kannattajista ja harjoittajista käyttäytyy varmasti hienotunteisesti, mutta nämä ääriainekset hyökkäävät heti sellaista toimintaa vastaan, jossa esitetään heille vastakkaisia näkemyksiä sekä mustamaalavat sitä. Ari Puonti kertoo, miten näin tapahtui jo vuosia sitten, kun hyökättiin sitä toimintaa vastaan, jossa ihmiset itse halusivat vapaaehtoisesti jättää homoseksuaalisen elämäntyylin. Tämä osoittaa näiden aktivistien suvaitsemattomuuden, kun he eivät kunnioita muiden henkilökohtaisia valintoja. (Tekry lainauksessa tarkoittaa Terveyden edistämiskeskusta):

Tekry sai samaan aikaan yhteydenottoja homo- ja lesboaktivisteilta, joiden mielestä Aslanin kotisivuilla olevat tekstit homoseksuaalisuuden muutoksesta olivat ”hyvien terveystapojen vastaisia”. Samaan aikaan Tekryyn kuuluvan Setan haaraosasto mainosti internetissä miesten viikonloppua, johon sisältyi ”Jack-off-party”; pimeä huone, jossa saattoi harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa. Tämä ei kuitenkaan herättänyt huomiota ”hyvien terveystapojen vastaisena”…

   Syyskuun alussa 2001 Aslanille tuli Tekrystä kirje, jonka mukaan Tekryn hallitus oli erottanut Aslanin jäsenyydestään elokuussa 2001… Kyseessä oli pelkkä homoaktivistien aloittama mustamaalauskampanja, jonka ydin oli, etteivät he pitäneet siitä, että Aslan tarjosi apua niille homoille, jotka sitä halusivat. (19)

Toinen lainaus kertoo ääriainesten samanlaisesta hyökkäyksestä, kun he eivät halua hyväksyä opetusta perinteisestä avioliitosta. Kertomus on Yhdysvalloista, josta lähes kaikki uudet virtaukset moraalin alueella ovat lähteneet liikkeelle. Muualla länsimaissa tullaan joidenkin vuosien viiveellä perässä. Samat keskustelut käydään täällä jälkikäteen.

Vuonna 2006 tuhannet kirkuvat homoaktivistit vaiensivat katolisen kirkkojärjestön puhujat Worcesterin Avioliiton puolesta -ulkoilmatapahtumassa, huutamalla törkeitä hokemia. Poliisi ei yrittänyt pysäyttää heitä, vaikka tapahtumalla oli lupa. Kun yksi mellakoitsijoista ryntäsi lavalle ja alkoi huutaa, eräs miespuolinen tapahtuman järjestäjä yritti ohjata häntä sivummalle. Nainen haastoi tämän johdosta miehen oikeuteen hyökkäyksestä. Oikeudenkäynti kesti 4 päivää, onneksi tuomaristo vapautti miehen. Mutta kukaan mellakoitsijoista ei saanut sakkoja. Vuonna 2006 ryhmä homoaktivisteja kyltteineen huusivat ja pilkkasivat ihmisiä, jotka olivat Bostonin keskustassa sijaitsevaan baptistikirkkoon tai palaamassa sieltä. Siellä pidettiin kansallisesti televisioitavaa Avioliiton puolesta -tapahtumaa.

Vuonna 2005 sadat homoaktivistit terrorisoivat samaa baptistikirkkoa tilapäisellä lavalla, huutaen törkeyksiä kovaäänisten kautta. Kirkossa oli kansallinen perhearvoja korostava ryhmä (Focus on the Family) pitämässä hengellistä konferenssia. Väkijoukko oli niin uhkaava, että osallistujat eivät voineet poistua kirkosta lounastauolle. Bostonin mellakkapoliisi seisoi kirkon ovien ulkopuolella, mutta ei tehnyt mitään hajottaakseen mielenosoittajia, jotka täydellisesti tukkivat koko kadun. (20)

Yksi osoitus ääritoiminnasta on myös Suomen SETA-järjestön (Seksuaalinen tasavertaisuus) antamat rottapalkinnot. Näin tämä järjestö on halunnut häpäistä eri tavalla ajattelevia. Rottapalkinnon ovat saaneet mm. terapeutti Tommy Hellsten sekä professori Tapio Puolimatka, joka on puolustanut lasten oikeutta isään ja äitiin.

   Kuitenkin tällainen toiminta ja ihmisten vertaaminen eläimiin oli ominaista myös varhaisille natseille ja kommunisteille. Esim. Lenin nimitti vastustajiaan hyönteisiksi, täiksi, skorpioneiksi ja muiksi eläimiksi. Samoin Hitler ja muut natsit vertasivat juutalaisia ja muita ryhmiä eläimiin. Tämä kielteinen propaganda johti tunnettuihin seurauksiin.

   Seuraava lainaus viittaa tähän. Keskitysleirillä vankina ollut rabbi tuli Ronald Boyd-MacMillanin luo, kun tämä oli katselemassa Auschwitz-Birkenaun leiriä ja sen polttouuneja. Rabbi totesi propagandan vaikutuksesta:

   ”Sinun on ymmärrettävä tämä: näitä krematorioita ei rakennettu alkujaan tiilistä, vaan sanoista! Kaikki alkoi valheista, joita aluksi laskettiin liikkeille vitseinä, iskulauseina ja väitteinä, niinpä pian meistä juutalaisista tuli persoonattomia, ihmisyydestä riisuttuja, eläimiin verrattavia olentoja, ja eläimille voi tehdä mitä tahansa! Me emme huomanneet mitä oli tulossa, ennen kuin oli liian myöhäistä.” (21).

   Niinikään Hans Fritzsche, joka oli aikanaan korkeassa asemassa Josef Goebbelsin johtamassa propagandaministeriössä ja radio-osaston päällikkö vuodesta 1942, on ottanut kantaa samaan aiheeseen eli kielteiseen propagandaan. Häntä haastateltiin Nürnbergin oikeudenkäyntien väliajalla v. 1946 Leon Goldensohnin toimesta. Haastattelussa Fritzsche myönsi, että rikos alkaa aina kielteisestä propagandasta, ei vasta siitä, kun ihmisiä murhataan. Tämä on hyvä muistutus menneiltä vuosikymmeniltä. Kielteinen propaganda on ensimmäinen askel pahuuteen.

...Tunnen, että on uskonnollista kysyntää - 'rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi' - eihän tätä periaatetta ole toteutettu kahteentuhanteen vuoteen. Haluaisin tämän murhenäytelmän pimeydessä nousevan esiin edes yhden elämän kipinän. Tarkoitan sen ymmärtämistä, että rikos ei tapahdu vasta silloin kun ihminen murhataan. Rikos alkaa propagandalla, vaikka se olisikin hyvällä asialla. Sillä hetkellä kun propaganda kääntyy päin toista valtiota tai ihmistä, paha saa alkunsa. (22)

Sitten presidentti Obaman virkaanastujaisiin v. 2013. Mark Driscoll, joka itse on kokenut paljon hyökkäyksiä ja mustamaalausta, antaa esimerkin yhteiskunnan kehityksestä ja miten kristillisestä uskosta luovutaan. Kyseessä on mallikuvaus siitä, miten ääriainekset toimivat. Ensin etsitään henkilön joskus lausumia tai kirjoittamia ”loukkaavia kommentteja”, sitten herätetään yleistä närkästystä niin, että lopulta seurauksena on henkilön eristäminen ja tämän pitäminen suvaitsemattomana ja ahdasmielisenä. Ei haluta ottaa vastaan sitä viestiä, että nimenomaan rakkaus voi olla tällaisen ihmisen motiivina sille, että hän varoittaa ihmisiä synnin seurauksista, homoseksuaalisuuden harjoittamisen ja muiden syntien seurauksista: ”Älä ihmeessä jatka sillä tiellä, ettei sinulle kävisi huonosti!”

   Seuraavassa siis lainaus Mark Driscollin kirjasta ja presidentti Obaman virkaanastujaisista. Kuvaus liittyy Louie Giglio-nimiseen pastoriin, joka oli kutsuttu lausumaan alkurukous evankelisten kristittyjen edustajana. Hän on kiistoja välttävä ja hienotunteinen pastori, joka on pyrkinyt auttamaan ihmiskaupan ja seksikaupan orjuudessa eläviä ihmisiä:

Keppi sohaisi mehiläispesään, kun eräs nettisivusto julkaisi otteita saarnasta, jonka Louie oli pitänyt lähes kaksi vuosikymmentä aiemmin. Tuossa puheessa pastori julkesi huomauttaa, että Raamatun mukaan homoseksuaalinen elämäntapa ei ole hyväksyttävissä Jumalan silmissä. Paljastuksella oli tarkoitetut seurauksensa. Keskenään samanmieliset kriitikot tarttuivat hanakasti uutiseen, ja miehestä, joka olisi voinut voittaa raamattukoulussa ”hellyttävimmän nallekarhun” tittelin, tuli yhdessä yössä yhteiskunnan vihollinen numero yksi - vain koska hän oli Jumalan sanansaattaja eikä pelkkä Jumalan toimittaja. 48 tuntia sen jälkeen, kun Louie Giglio oli saanut kutsun liittyä lavalla presidentti Obaman seuraan, hänet pyyhittiin pois ohjelmasta. Presidentin virkaanastujaiskomitea oli selvästi vaivaantunut alkuperäisen valintansa johdosta ja ryhtyi korjaamaan vahinkoa. Se julkaisi lausunnon, jossa vakuutettiin kansakunnalle: ”Pastori Gigliota valittaessa emme tienneet hänen aiemmista kommenteistaan, eivätkä ne heijasta haluamme juhlistaa maamme vahvuutta ja monimuotoisuutta. - - Kun nyt teemme työtä valitaksemme uuden ihmisen toimittamaan siunauksen, pidämme huolen siitä, että hänen käsityksensä heijastelevat tämän hallinnon näkyä kaikkien amerikkalaisten mukaan lukemisesta ja hyväksymisestä.”

   Olen varma siitä, että ironia oli tahatonta, niin kuin tekopyhyys yleensä. Ne, jotka puhuvat äänekkäimmin suvaitsevaisuudesta, ovat usein kaikkein suvaitsemattomampia. Kansakunnan juhliessa suvaitsevaisuutta, vapautusta ja homoseksuaalisuutta evankelinen kristitty pakotettiin kaappiin… Kun evankeliset eivät voi esiintyä edes nimellisesti tapahtumassa, jonka tarkoituksena on kuvastaa Amerikan yhteiskunnan eri puolia, on selvää, että kristittyjen vaikutusvalta on ohittanut viimeisen myyntipäivänsä ja se on poistettu hyllyltä… 21. tammikuuta oli enemmän kuin pelkkä virkaanastujaispäivä. Se oli myös hautajaispäivä. Maan korkein johto teki selväksi, että ”kaikkien amerikkalaisten mukaan lukeminen ja hyväksyminen” ei enää sisällä Raamattuun uskovia evankelisia kristittyjä. (23)

Jos totalitaristinen järjestelmä syntyy länsimaissa, niin kenen kautta niin tapahtuu? Vastaus on yksinkertainen: Se, jolla on eniten valtaa. Tämä valta voi tulla demokraattisesti, mutta siitä voi olla lyhyt matka totalitarismiin kuten natsi-Saksassa.

   Viime aikoina Euroopassa on kiinnitetty huomiota Puolan ja Unkarin tilanteisiin, kun valta on keskittynyt näissä maissa hallitsijoiden kahmiessa valtaa itselleen. Sen seurauksena näissä maissa saattaa olla jonkinlainen demokratiavaje.

    Samanaikaisesti länsimaissa on kuitenkin menossa toisenlainen kehitys; kehitys, joka on jatkunut jo vuosikausia ja jossa oikeusvaltion periaatteet ovat murenemassa.

   Seuraava esimerkki liittyy aiheeseen. Kysymys on jälleen Yhdysvalloista, jossa pidettiin presidentinvaalit vähän aikaa sitten, ja jossa presidentti Trump joutui väistymään yhden presidenttikauden jälkeen.

    Jokainen varmasti myöntää, että Trump oli yksi aikansa puutteellisimmista presidenteistä USA:ssa. Ei hän ollut hyvä esimerkki presidentillisestä henkilöstä, ja tämän myöntävät useimmat hänen kannattajansa. Miksi sitten monet äänestivät Trumpia eivätkä demokraattien ehdokasta? Syitä on varmasti monenlaisia kuten taloudelliset syyt. Kuitenkin yksi syy on uskonnon- ja sananvapaus. Trumpin nähtiin edustavan paremmin näitä perustavia asioita kuin demokraattipuolueen edustajien. Esim. presidentti Obaman kaudella sanan- ja uskonnonvapauden nähtiin kaventuneen voimakkaasti, ja siksi Trump sai paljon äänestäjiä. Saman kehityksen pelättiin jatkuvan, jos demokraatit saavat lisää valtaa.

    Seuraavassa on siis aiheeseen liittyvä lainaus. Se on dosentti Markku Ruotsilan artikkelista ”Yhdysvaltojen sydänmaiden kapina on vasta alussa, Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin yritys kansakunnan yhdistämiseksi on tuhoon tuomittu”. Artikkelissa Ruotsila tuo esille Yhdysvaltojen kahtiajaon, epäilykset vaalivilpistä (21 osavaltiota olisi halunnut laajempaa tutkimusta vaalien laskennasta, koska näkivät vaaleissa lukuisia väärinkäytöksiä aivan kuten Valko-Venäjän vaaleissa tapahtui.) ja miten vaalivoiton seurauksena sananvapaus alkoi kaventua mm. netissä ja muualla yhteiskunnassa. Äärimmäinen esimerkki on valtiollisen PBS-televisioyhtiön edustajan ehdotus, että Trumpin kannattajien lapset tulisi lähettää uudelleenkoulutusleireihin. Kyseessä on aivan samanlainen malli kuin mitä oli kommunistimaissa.

Tammikuun 6. päivän tapahtumat ovat räikeimmällä mahdollisella tavalla paljastaneet koko maailmalle Yhdysvaltojen syvän kahtiajaon. Enää ei voi kukaan pitää yllä kuvitelmaa polarisaatiosta vain historian vääjäämättömän kaaren hetkellisenä vääristymänä.

   Yhdysvaltojen kongressiin rynni vain pieni osa presidentti Donald Trumpin puolesta järjestetyn marssin yli puolesta miljoonasta osanottajasta. Mukana oli myös äärivasemmistolaisia levottomuuksien lietsojia, mutta päävastuu selvästi ennalta suunnitellusta väkivallasta on äärioikeiston.

   Häviävän harva Trumpia äänestäneistä yli 74 miljoonasta kuuluu tähän äärioikeistoon. Mutta sen väkivalta on ilmentymä paljon laajemmasta huolesta – syvästä eksistentiaalisen uhan tuntemuksesta – jonka demokraattien vaalivilppiepäilyillä sävytetty valtaanpaluu ja vaalilupaukset ovat synnyttäneet puolessa valtakuntaa.

   …Näille tuntemuksille on syynsä ja juurensa pitkän aikavälin kehityskuluissa. Trump ei sanoillaan tunkenut näitä tuntemuksia kannattajiensa päähän… Trumpin voitto 2016 oli näiden Yhdysvaltojen sydänmaiden ihmisten kapinan alkusoitto, ei suinkaan päätös. Häntä äänestäneet halusivat vain huutaa: Riittää! Haluamme maamme takaisin! Emme halua olla muukalaisia omassa maassamme! Trumpin vuodet olivat heille uutta toivontäyteistä aikaa, sillä Trump todellakin lunasti lupauksensa. Ja sitten kaikki menetettiin – vilpillä, heistä 80 prosenttia uskoo.

   Kyse on periaatteista, arvoista, uskosta, tunteista ja vakaumuksista. Kyse on kahdesta täysin erilaisesta käsityksestä siitä, mikä tekee elämästä ihmisarvoisen ja mikä on hyvän yhteiskunnan olemus. Noin puolet amerikkalaisista haluaa vain olla rauhassa, säilyttää perinteisen elämäntapansa, menestyä omalla työnteollaan, luottaa Jumalaan ja vapaaseen markkinatalouteen, ajatella omia ajatuksiaan ja puhua omantuntonsa mukaan ilman nimittelyä mielenvikaisiksi, rasisteiksi, fasisteiksi tai nais- ja homovihaajiksi.

   Toinen puoli Amerikkaa taas uskoo, että valtion tulee hoivata ja huoltaa kehdosta hautaan, opastaa ajattelemaan ”oikein” ja rangaista ”vääristä” sanoista, ostaa veroilla ja velalla aina uusia etuisuuksia, kahlita elinkeinoelämää sääntelyllä ja voimauttaa etnisiä ja sukupuolivähemmistöjä sekä maahanmuuttajia.

   Tällä puolella Amerikkaa oli valta kovin kauan, ja toinen puoli tunsi olonsa tukahdutetuksi ja maansa varastetuksi.

   Ja mitä nyt tapahtuu?

   Konservatiivisesti ajattelevilta ollaan viemässä pääsy sosiaaliseen mediaan. Heitä ollaan erottamassa työpaikoiltaan ja heidän pankkitilejään ollaan sulkemassa. Demokraattipuolueesta vaaditaan julkista puhetta sensuroivan valtiollisen viraston perustamista. Valtiollisen PBS-televisioyhtiön edustaja ehdotti Trumpin kannattajien lasten eristämistä uudelleenkoulutusleireihin.

   Tätäkö on moderni länsimainen demokratia? Tätäkö on elää oikeusvaltiossa? Ainakin ovat täten todentumassa juuri ne eksistentiaaliset uhkakuvat, joiden takia sydänmaalaiset alun perinkin pelkäsivät demokraattien valtaantuloa. (Etelä-Suomen Sanomat 23.1.2021)

Miksi kiinnittää huomiota edellisiin esimerkkeihin? Syy on se, mikä todettiin, eli että länsimaat ovat luisumassa samanlaiseen totalitarismiin kuin esim. natsi-Saksa ja kommunistimaat. Ominaista näille yhteiskunnille oli, että vain yhdenlainen, hallituksia myötäilevä mielipide oli sallittu. Muista mielipiteistä vangittiin ihmisiä ja vedettiin oikeuteen.

    Tämä ei tarkoita, että nykyaikana toistuisi täsmälleen sama malli kuin kommunistimaissa tai natsi-Saksassa. Silloin oli väärin arvostella varsinkin hallitsijoita mutta nyt ”väärä mielipide” voi olla Raamatun opetus seksuaalisuudesta. Länsimaisen median suorittama homoseksuaalinen pakko-ohjelmointi on johtanut siihen, että ”väärät mielipiteet” seksuaalisuudesta johtavat arvosteluryöppyyn, työpaikan ja maineen menetykseen. Sukupuolineutraali elämänmuoto ja ideologia hyväksytään suvaitsevaisuuden nimissä, samalla kun kieltäydytään suvaitsemasta perinteistä avioliittokäsitystä puolustavia näkemyksiä. Ei suostuta pohtimaan minkäänlaisia asiaperusteluja. Kyseessä on toisenlainen pakkovalta kuin viime vuosisadan pakkovallat.

    Joka tapauksessa totalitarismin synty on yksinkertainen asia. Siihen ei tarvita kuin seuraavat edellytykset:

1. Voimakas mielipide ja käsitys.

2. Ei haluta antaa toisille oikeutta erilaiseen mielipiteeseen. Tullaan yhä kielteisemmiksi erilaisen mielipiteen esittäjiä kohtaan, josta viimeisenä vaiheena on ”nollatoleranssi”, jossa ei suvaita muita vastakkaisia mielipiteitä. Kyseessä voi olla sekä maallinen että uskonnollinen käsitys (uskonnollista pakkovaltaa edustaa mm. nykyajan Islam, jossa Islamin hyljänneitä tapetaan sekä keskiajan paavinvalta), jossa ei annetta toisille oikeutta erilaiseen mielipiteeseen.

3. Viimeisenä on valta, jonka nämä ihmiset saavuttavat ja alkavat valta-asemastaan käsin ahdistella eri tavalla ajattelevia. Kun mielipiteenvapaus on kerran poistettu, totalitaristinen valta ulottuu yhä uusille elämän alueille. Näin tapahtui kommunistimaissa ja natsi-Saksassa. Esim. Saksassa tämä kaikki tapahtui demokraattista tietä, joten sama kehitys on erittäin mahdollinen ja todennäköinen nykypäivänäkin länsimaissa. Kannattaa muistaa, että ennen natseja Saksa oli yksi aikansa kehittyneimmistä valtioista. Siellä julkaistiin mm. kirjoja enemmän kuin muissa Euroopan valtioissa.

   Mitä siis on odotettavissa? Jos nykyinen kehitys jatkuu, näemme pian Gestapon kaltaisen salaisen poliisin, ilmiantajat ja että ihmisiä vedetään oikeuteen ”vääristä mielipiteistä” kuten tapahtui natsi-Saksassa ja kommunistimaissa. Tämä kehitys on erittäin todennäköinen, koska kansojen sisällä ja kansojen välille on tullut jälleen samanlaista vastakkainasettelua kuin viime vuosisadan alkupuolella. Nykyaikana kunnioitetaan yhä vähemmän muiden oikeutta erilaiseen mielipiteeseen, vaikka v. 1948 laaditussa YK:n ihmisoikeusjulistuksessa todetaan: ”Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapaus” sekä ”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen…”  (artiklat 18 ja 19). Viimeisenä vaiheena tällaisesta kehityksestä on verenvuodatus ja vankileirit. Mm. seuraavat Raamatun jakeet liittyvät tähän vakavaan aiheeseen.

- (Matt 10:19) Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen.

- (2 Tim 3:1-4) Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.

2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,

3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,

4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;

Miten sitten estää totalitarismin syntyä? Vastaus on yksinkertainen: valtion ei tule ulottaa valtaansa elämän kaikille osa-alueille. Yksi parhaimmista tavoista estää totalitarismin syntyä on suojella perheiden, kirkkojen, liikeyritysten, koulujen, yritysten ja yhdistysten oikeuksia sekä varjella vallan liialliselta keskittymiseltä. Totalitaristisissa yhteiskunnissa tämä ei toteudu. Sama vaara on myös nykyisessä globalisaatiossa, jossa valtaa keskitetään yhä pienemmille joukoille, ja jossa kansalliset valtiot menettävät merkitystään. Tämä voi pitemmän päälle olla vaarallista kehitystä.

5. Yliopistot edelläkävijöinä: sananvapauden rajoittaminen ja tieteenvastaisuus

Edellä todettiin, miten totalitarismi on vähitellen hiipimässä länsimaiseen yhteiskuntaan. Se ilmenee vain yhden mielipiteen hyväksymisessä ja että toisinajattelijoita vastaan hyökätään ja heidän maineensa tuhotaan aivan kuten kommunismissa ja natsismissa tapahtui.

   Yliopistomaailma on yksi esimerkki yhteiskunnan kehityksestä. Voisi kuvitella, että yliopistoissa oltaisiin suvaitsevaisia ja kaikista käsityksistä voitaisiin keskustella sivistyneesti asiapohjalta eikä ennakkokäsityksiä olisi. Tämä ei kuitenkaan aina toteudu. Jos tutkija esittää tutkimustuloksia, jotka ovat vallitsevan ideologian vastaisia, kuten tutkimukset, jotka osoittavat perinteisen perhemuodon olevan lapsille parempi vaihtoehto kuin muut perhemuodot, voi seurauksena olla tutkijan vaientaminen ja eristäminen. Samoin kysymys luomisesta ja älykkäästä suunnittelusta on alue, joka kohtaa voimakasta vastarintaa. Tällöin tiedettä ei enää harjoiteta tieteellisin vaan ideologisin perustein. Kyseessä on kuin huutoäänestys, jossa äänekkäin voittaa ja jossa totuuden etsiminen, jonka pitäisi olla kaiken tieteen perusta, ei enää kiinnosta. Kuvaan kuuluvat usein vaatimukset tutkijoiden erottamisesta väärien mielipiteiden takia tai että tutkijoiden maine pyritään tuhoamaan. Mm. Tapio Puolimatka, joka on itse kokenut samanlaista kohtelua, on kirjoissaan kertonut esimerkkejä tällaisesta toiminnasta, jossa tiedettä ei enää tehdä tieteen ehdoilla vaan huutoäänestyksellä.

   Seuraava lainaus USA:n yliopistoista kuvaa kehitystä. Kirjoittaja kuvaa, miten sananvapaus on uhattuna, ja miten jopa 18 prosenttia amerikkalaisopiskelijoista on valmis väkivaltaan, jos kampuksella esitetään mielipiteitä, jotka eivät miellytä itseä. Yleensä voimakkaat asenteet liittyvät vihaan kristillistä uskoa ja moraalia vastaan kuten varhaisilla kommunisteilla. Amerikan yliopistot ovat merkityksellisiä, koska sieltä ovat alkaneet lähes kaikki uudet virtaukset, jotka ovat levinneet länsimaihin sekä muualle maailmaan. Kun tällaisen asenteiden ja ihmisten määrä kasvaa, voimme odottaa totalitaaristen yhteiskuntajärjestelmien esiinnousua. Seuraavaksi siis lainaus, joka kuvaa kehitystä USA:ssa:

… Olen huolissani amerikkalaisten oikeudesta sananvapauteen.

   Nuorten aikuisten asenteita mitattiin vastikään kyselyllä, johon osallistui 20 000 opiskelijaa 55 eri kampuksella.

   Kyselyn mukaan 18 prosenttia amerikkalaisopiskelijoista olisi valmis hyväksymään jopa väkivaltaisen väliintulon, jos kampuksella esitettäisiin mielipiteitä, jotka eivät miellytä itseä.

   Yliopistojen kampukset ovat olleet perinteisesti paikkoja, joissa uudet ajatukset ovat saaneet tilaa ja joissa niistä on päästy keskustelemaan. Nyt kuitenkin on tietoja, joiden mukaan puhujia – erityisesti konservatiiveja – olisi estetty esiintymästä kampuksilla ja tapahtumia peruttu opiskelijoiden jättämien väkivaltauhkausten vuoksi.

   Tuntuu pahalta, että tämä muutos on tapahtumassa nuorille aikuisille, koska juuri sillä tasolla kriittisen ajattelun kehittäminen olisi tärkeää… (ESS 31.10.2020: Kirje Texasista, Adrianne Haladyna)

Kun yliopistoissa esiintyy ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta, eivät siihen suinkaan syyllisty kaikki, mutta ahdasmielisten ja suvaitsemattomien määrä kasvaa. Kun tällaiset ihmiset pääsevät yhteiskunnan johtopaikoille, toimivat he todennäköisesti saman kaavan mukaan, joten asialla on kauaskantoiset vaikutukset, koska monet opiskelijoista pääsevät johtaviin asemiin.

    Mihin asioihin sitten opiskelijoiden suvaitsemattomuus kohdistuu? Kysymys on lopulta kriittisestä suhtautumisesta kristilliseen uskoon, aivan kuten kommunismissa, natsismissa sekä Ranskan vallankumouksessa (siinä tapettiin kymmeniätuhansia ihmisiä), jossa mm. Notre Damen kirkko muutettiin uuden ateistisen uskonnon, järjen palvonnan, pyhäköksi. Suvaitsevaisina esiintyvät ihmiset ovat suvaitsevaisia lähes kaikille muille maailmankatsomuksille mutta ei kristilliselle uskolle. Itse olen vakuuttunut, että kysymys on saatanan petoksesta näitä ihmisiä kohtaan kuten Paavali kirjoitti (2 Kor 4:3,4: Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.). Seuraava lainaus kuvaa hyvin tällaisten ihmisten asennetta:

Aikoinaan ”Suvaitsevaisuus”-niminen ryhmä aloitti toimintansa. He vaativat suvaitsevaisuutta kaikille uskonnollisille tavoille, uskomuksille ja käytännöille. He sanoivat, että meidän täytyy lopettaa suvaitsemattomuus yhteiskunnassamme. Heidän esitteensä selitti tämän ryhmän näkemyksiä ja oli mielenkiintoista, että siinä lueteltiin kaikki asiat mitä he vastustivat. Suurin osa asioista, joita kohtaan he olivat suvaitsemattomia, liittyi kristinuskoon. Se mitä he todella tarkoittivat, oli suvaitsevaisuutta kaikille asioille paitsi kristinuskolle! (24)

Kysymys on valheista. Edellä on käsitelty länsimaisissa yhteiskunnissa tapahtuneita muutoksia, joista useimmat liittyvät kristillisen uskon ja moraalin hylkäämiseen, aivan kuten kommunistit ja natsit torjuivat kristillisen uskon sekä siirsivät syrjään perinteiset konservatiiviset arvot. Esim. Himmler kirjoitti vuonna 1937:

Elämme aikakautta, jolloin käymme perimmäistä konfliktia kristinuskon kanssa. Yhtenä SS:n tehtävänä on antaa Saksan kansalle seuraavana puolivuosisatana se ei-kristillinen perusta, jonka varassa kansa voi elää ja muokata elämäänsä. Tämä tehtävä ei koostu ainoastaan ideologisen vastustajan voittamisesta, vaan siihen tulisi jokaisella askeleella liittää myönteinen panos: tässä tapauksessa se merkitsee germaanisen perinnön rakentamista kaikkein laajimmassa ja kokonaisvaltaisimmassa mielessä.” (25)

Mutta miksi yhteiskunnassa tapahtuu luopumusta kristillisistä arvoista ja uskosta, vaikka kristillinen usko on myönteinen asia yhteiskunnalle? Sillä jos yhteiskunnassa noudatetaan laajalti Jeesuksen ja apostolien opetuksia, johtaa se lähimmäisten rakastamiseen sekä luopumaan rikollisuudesta ja kaikesta vääryydestä. Se johtaa siihen, että yhteiskunnalta kuluu vähemmän rahaa rikollisuuden torjuntaan ja väärien elämäntapojen seurauksiin.

   Vastaus on yksinkertainen: ihmiset uskovat valheisiin. Se ilmenee mm. seuraavissa asioissa, jotka liittyvät tähän aiheeseen:

Aborttia kannatetaan, koska väitetään, että naisella on oikeus päättää ruumiistaan. Et koskaan kuule kenenkään puolustavan aborttia sillä argumentilla, että vanhemmalla on oikeus päättää lapsensa tappamisesta.

Homoseksuaalisuutta puolustetaan, koska monet pitävät sitä synnynnäisenä ominaisuutena. Kuitenkin useat homoseksuaalit itse torjuvat tämän näkemyksen ja se on ristiriidassa lukuisten tutkimusten kanssa, joita on tehty mm. identtisillä kaksosilla. Samoin Helsingin Sanomat kertoi 29.8.2019: ”Liki puolelle miljoonalle ihmiselle tehty tutkimus: Geenit eivät ennusta, sytyttääkö sama sukupuoli.”

   Toisaalta, jos vedotaan synnynnäisyys-periaatteeseen, voitaisiin sillä perustella kaikkea muutakin käytöstä yhtä hyväksyttävänä: esim. vihaan taipuvainen voisi perustella muiden tappamista sillä, että hän on syntynyt aggressiiviseksi, eikä voi hillitä käytöstään. Samoin raiskaaja voisi perustella käytöstään samalla argumentilla. Kuitenkaan moni tuskin yhtyy näihin näkemyksiin. Jokaisella meistä on moraalinen vastuu, vaikkakin jokaisella voi olla toisistaan poikkeavia vääriä taipumuksia.

Väitetään, että kaikki perhemuodot ovat yhtä hyviä lapsille, vaikka kymmenet miljoonat esimerkit osoittavat päinvastaista. Yksinhuoltajaperheissä, uusperheissä tai laitoksissa kasvaneilla lapsilla esiintyy enemmän ongelmia (rikollisuus, teiniraskaudet, masennus, huumeiden ja alkoholin käyttö, avioerojen määrä…) elämässään kuin biologisen isän ja äidin yhteydessä kasvaneilla. Tämä on tosiasia, jota on mahdoton kiistää.

Lopuksi. Jos haluat tosissasi löytää totuuden, voit sen löytää. Jotkut väittävät, ettei se ole mahdollista, mutta miksikö ei olisi? Jeesus sanoi, että totuus löytyy nimenomaan hänestä ja että hän puhui totuuden. Toisin sanoen totuutta ei tarvitse etsiä kovin kaukaa, vaan se löytyy Jeesuksen persoonasta. Hänen kauttaan on mahdollista päästä rakastavan taivaallisen Isän yhteyteen. Ota tämä askel Jeesuksen suuntaan ja ole avoin hänelle. Hän opetti mm. seuraavasti:

- (Joh 7:17) Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.

- (Joh 14:6) Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

- (John 8:45, 46) Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.

46 Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?

VIITTAUKSET:

1. Suomen kuvalehti, n:o 15, 10.4.1970

2. Päivi Räsänen: Kutsuttu elämään (?), s. 146

3. Sherif Girgis & Robert George & Ryan T. Anderson: What is Marriage?

4. Anthony Esolen: Defending Marriage: Twelve Arguments for Sanity (2014), Charlotte, NC: Saint Benedict Press, s. 149

5. Jean-Marc Guénois: “J’ai été élevé par deux femmes”, Le Figaro 1.10.2013

6. Robert Oscar Lopez, s. 114

7. Tapio Puolimatka: Yhteiskuntakoe lapsilla, s. 132,136

8. Tapio Puolimatka: Jälkikristillisen maailman kauhut, s. 94

9. Rivka Edelman (2015) ”Secular Israel, Gays, and Surrogacy”, teoksessa Lopez & Edelman (toim.) 143-150

10. Jean-Pierre Delaume-Myard: Homosexuel contre le marriage pour tous (2013), Deboiris, s. 94

11. Jean-Pierre Delaume-Myard: Homosexuel contre le marriage pour tous (2013), Deboiris, s. 210

12. Jean-Pierre Delaume-Myard: Homosexuel contre le marriage pour tous (2013), Deboiris, s. 212

13. Tapio Puolimatka: Seksuaalivallankumouksen uskonnolliset juuret, s. 231

14. Tapio Puolimatka: Seksuaalivallankumouksen uskonnolliset juuret, s. 231

15. H. Kent Geiger: The Family in Soviet Russia. Cambridge, Mass., 1968.

16. Timo Vihavainen, Marko Hamilo, Joonas Konstig: Mitä mieltä Suomessa saa olla, s. 205

17. Ari Puonti: Homoseksuaalisuus – hämmennyksestä selkeyteen, s. 166

18 J. Budziszewski: Tätä emme voi olla tietämättä (What We Can,t Not Know. A Guide), s. 278,279

19. Ari Puonti: Suhteesta siunaukseen, s. 54,55

20. Avunhuuto sorrettujen puolesta, Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille?

21. Ronald Boyd-MacMillan: Faith that Endures: The Essential Guide to the Persecuted Church (2006), Revell. USA

22. Leon Goldensohn: Nürnbergin haastattelut (The Nuremberg Interviews), s. 120

23. Mark Driscoll: Herätyskutsu (A Call to Resurgence by Mark Driscoll), s 14, 15

24. Ken Ham: Valhe: Evoluutio (The Lie: Evolution), s. 23

25. Peter Longerich: Heinrich Himmler, s. 270