Miksi eutanasiaa ei kannattaisi hyväksyä?

Huolenaihe siitä, mihin eutanasian hyväksyminen voi johtaa

Seuraavassa on mielipidekirjoitus, jonka lähetin Etelä-Suomen Sanomat-lehteen. Kyseessä on eutanasialaki, joka tällä hetkellä on ajankohtainen Suomessa. Otin kantaa Pertti Vartiaisen kirjoitukseen, jossa hän puolusti eutanasiaa. Toin esiin omat huoleni aiheen johdosta:

Miksi eutanasiaa ei kannattaisi hyväksyä?

Pertti Vartiainen esitti myönteisen kannan eutanasiaan kirjoituksessaan ”Eutanasia pitäisi sallia Suomessakin” (8.4). Hän kertoi siinä läheistensä viime hetkistä ja kannatti omien kokemustensa perusteella eutanasiaa.

   Pertti kertoi myös elämän keinotekoisesta jatkamisesta. Siinä hän on varmasti oikeassa. Joskus hoidoista saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta kaikissa tilanteissa voidaan kuitenkin poistaa kivut. Nykyisillä kipulääkkeillä se on mahdollista.

    Näen kuitenkin niin, että eutanasian laillistaminen muuttaa sairaanhoidon käytännön ja ideologian totaalisesti. Tilalle tulee kuolemaan kehottava kulttuuri. ”Sinun elämäsi ei ole arvokasta, jos et ole täysin terve. Mikset jo ota pilleriä, että päästään sinusta eroon?” Varsinkin jos ihminen on vammainen, hän ei ole kaunis, hänellä ei ole paljoa läheisiä tai hän saa kallista hoitoa, voi hän kokea velvollisuudekseen kuolla.

   Lisäksi on varmaa, että raja sen kanssa, mikä on arvokasta elämää ja mikä ei, siirtyy koko ajan. Tämä on havaittu eutanasian laillistaneissa maissa. Siellä on surmattu jo masentuneita heidän omasta pyynnöstään tai pieniä lapsia. Vähitellen mukaan tulee yhä pienempiä syitä, miksi jonkun pitäisi kuolla ennenaikaisesti. Ei oteta huomioon, että ei ihmisten elämästä voida poistaa kaikkea kärsimystä. Kyllä kärsimys valitettavasti kuuluu tähän elämään. Yleensä kärsimykset ovat enemmän henkistä laatua kuten ihmissuhdeongelmia ja torjunta muiden taholta. Näitä asioita voidaan tietysti lievittää toisia kunnioittavalla käytöksellä tai kipulääkkeiden avulla, mutta ei kaikkea kärsimystä pysty maailmasta poistamaan.

   Lisäksi näen, että jos eutanasia laillistetaan, se lisää lääkäreiden henkistä taakkaa, koska he viime kädessä ovat vastuussa potilaiden surmaamisesta. Aina kun puhutaan oikeudesta eutanasiaan, tarkoittaa se, että muut - yleensä lääkärit - ovat velvoitettuja surmaamaan. Tämä lääketieteen nykyisen käytännön muuttaminen tulee myös lisäämään epäluottamusta lääkäreitä kohtaan. Potilas ei voi olla enää niin varma lääkärin hyväntahtoisesta suhtautumisesta itseensä. Esim. Hollannissa, jossa käytäntö on viety pisimmälle, yli kymmenesosa ikäihmisistä sanoi pelkäävänsä, että heidän lääkärinsä tappavat heidät vastoin heidän tahtoaan. Niissä maissa, joissa eutanasiaa ei ole laillistettu, ihmisillä on suurempi luottamus lääkäreihinsä.

Jari Iivanainen

Siinä oli siis lehteen lähetetty eutanasiakirjoitukseni. Se tuskin muuttaa kehityksen suuntaa, mutta näin kuitenkin tärkeäksi tuoda esiin omat huoleni asiaan liittyen.

   Kun tätä eutanasian hyväksymistä kannattavaa lakia tuodaan esille, on pontimena asiaa ajettaessa yleensä rakkaus, kuten niin monessa muussa asiassa rakkautta käytetään perusteluna. Sen kautta voidaan perustella aviorikosta, esiaviollisia seksisuhteita, homoseksuaalisia suhteita ja monia muita asioita. Kuitenkin seurauksena on yleensä kärsimyksen lisääntyminen, varsinkin lasten elämässä. Olen siitä kirjoittanut muissa kirjoituksissani. Ei uusi moraali aina ole niin hyvää kuin miltä se aluksi näyttää.

    Seuraava lainaukset kertovat lisää aiheesta. Nyt mennään samoja jalanjälkiä kuin vuosikymmeniä sitten Saksassa, ennen kuin natsismi pääsi valtaan. Silloinkin alettiin kannattamaan näkemystä, että joidenkin ihmisten elämä ei ole elämisen arvoista. Vähitellen rajaa siirrettiin yhä pidemmälle ja pidemmälle.

   Ensimmäinen kommenteista on amerikkalaisen psykiatrin Leo Alexanderin. Hän osallistui Nürnbergin sotaoikeudenkäynteihin ja kirjoitti vuonna 1949 vaikutusvaltaisen tutkielman nimeltä Lääketiede diktatuurin alaisuudessa. Se julkaistiin The New England Journal of medicine-lehdessä. Alexander totesi, että muutos tapahtui pikkuhiljaa ja sai alunperin voimansa siitä, miten suhtautua parantumattomasti sairaisiin:

Kaikki alkoi lääkärien hyväksyessä eutanasialiikkeen perusajatuksen, että joidenkin ihmisten elämä ei ole elämisen arvoista. Alussa tällä tavalla suhtauduttiin vakavasti ja kroonisesti sairaisiin. Vähitellen mukaan alettiin lukea myös yhteiskunnallisesti tuottamattomat sekä ideologisesti ja rodullisesti ei-toivotut ihmiset - - Mutta on tärkeää käsittää, että se äärimmäisen pieni kimmoke, josta tämä ajatussuunta sai voimansa, oli suhtautuminen parantumattomasti sairaisiin ihmisiin.

Seuraava lainaus kertoo lisää aiheesta. Nyt mennään samoja jalanjälkiä kuin vuosikymmeniä sitten ja toistetaan samoja historian virheitä. Walter Trobisch on viitannut tähän eräässä kirjassaan:

Muistan erään elokuvan, jota esitettiin Saksassa Hitlerin aikana. Siinä kerrottiin lääkäristä, jonka vaimo sairasti parantumatonta tautia. Filmi osoitti pikkuseikkoja myöten, miten sairaus kiusasi naista, kunnes hänen miehensä tappoi hänet liian suurella unilääkeannoksella. Jouduttuaan murhasta syytettynä oikeuden eteen mies puolustautui sanoen: ”Minä rakastin vaimoani.”

   Tässä asetettiin Jumalan käsky ”Älä tapa” rakkauden nimissä epäilyksenalaiseksi.

   Hitler käytti tätä elokuvaa, jota esitettiin vuonna 1940, psykologisena esivalmisteluna parantumattomasti sairaiden ja mielenvikaisten surmaamiseen, sellaisten ihmisten pois raivaamiseen, joita hän piti arvottomina. Ja päätöksenä oli kuuden miljoonan juutalaisen murha keskitysleirien kaasukammioissa.

   Jos yritämme itse laatia mittapuut rakkaudelle, lankeamme saatanan käsiin. Kun Saksa asetti käskyn ”Älä tapa” rakkauden nimissä epäilyksenalaiseksi, se lankesi paholaisen käsiin. Jos tänä päivänä asetamme käskyn ”Älä tee huorin” rakkauden nimessä epäilyksenalaiseksi, lankeamme samalla tavoin saatanan saaliiksi. (Walter Trobisch: Rakkaus on tunne, joka on opittava / Love is a feeling to be learned, s. 29)

Jeesus on

tie ja totuus

 ja elämä

Tartu kiinni iankaikkiseen elämään!