Nature

Jarin etusivulle | Jarin kirjoituksia

Eutanasia ja aikain merkit

 

 

Lue, mitä eutanasia tarkoittaa, mitä asioita on käytetty sen perustelemiseen ja mihin sen hyväksyminen johtaa

 

 

Tässä kirjoituksessa käsitellään eutanasiaa eli armokuolemaa, joka käytännössä tarkoittaa kuoleman tuottamista potilaalle, jonka elämää hän itse tai muut eivät pidä elämisen arvoisena. Se on aihe, joka toisinaan pulpahtaa pinnalle, kun jotkut tahot vaativat sen laillistamista. Motiivina saattaa olla kärsimysten lopettaminen, taloudelliset syyt tai arvokkuuden säilyttäminen kuolemassa. Tällä alueella tärkeitä termejä ovat mm. seuraavat sanat:

                                                             

Tahdonalainen eutanasia tarkoittaa kuoleman tuottamusta henkilön omasta pyynnöstä. Se on verrattavissa avustettuun itsemurhaan.

 

Tahdoton eutanasia tarkoittaa jonkun surmaamista siinä uskossa, että kuolema koituu hänen parhaakseen. Muut tekevät päätöksen hänen puolestaan, koska hän ei kykene ilmaisemaan mielipidettään ja mitä hän haluaisi.

Tahdonvastainen eutanasia tarkoittaa kuoleman tuottamusta vastoin henkilön omaa tahtoa.

 

Aktiivinen eutanasia tarkoittaa kuoleman tuottamusta jonkun teon kautta, esim. antamalla kuolettavaa myrkkyä.

 

Passiivinen eutanasia tarkoittaa kuoleman jouduttamista sillä, että lääketieteellinen hoito tai ravinnon ja veden antaminen potilaalle lopetetaan. Moraalisesti siinä ei ole paljoa eroa aktiiviseen eutanasiaan, koska molemmissa on tavoitteena elämän lopettaminen.

   Mutta miten suhtautua tähän vakavaan aiheeseen, joka koskettelee elämän syvimpiä kysymyksiä: ihmisen elämän tarkoituksellisuutta, kärsimystä ja lähimmäisiä? Tätä asiaa lähdemme tutkimaan tulevilla riveillä. Tarkoitus on ensin käsitellä tavallisimpia väitteitä, joita on käytetty eutanasian puolustukseksi.

 

Mikä on merkityksellistä elämää? Yksi eutanasian perusteluista on ollut, että jos ihmisellä on jokin vakava vamma tai sairaus, se estää häntä elämästä ihmisarvoista ja merkityksellistä elämää. Ajatellaan, ettei hänen elämänlaatunsa voi olla sellainen, että hän olisi tyytyväinen ja onnellinen.

   Tärkeä kysymys kuitenkin on, kuka määrittelee ihmisen elämänlaadun? Esim. monet syntymästään vammaiset (mm. Downin syndrooma) voivat olla onnellisia ja tyytyväisiä elämässään. He voivat olla ilontuojia ympäristölleen, vaikka heidän elämänsä voi olla rajoitetumpaa kuin muiden. On väärin sanoa, että he eivät eläisi merkityksellistä elämää. Jos mittaamme oman arvomme vain tehokkuudessa, unohdamme silloin inhimillisyyden.

   Entä kipulääkkeiden ja lääketieteen apu elämänlaadulle? On merkillistä, että eutanasia-keskustelu on tullut esiin vasta nykyaikana, kun edellytykset kivun lievittämiseen ovat paremmat kuin koskaan. Nyt on helppo lievittää ruumiillisia kipuja lääkityksen kautta. Monet, jotka ovat loukkaantuneet onnettomuuksissa tai ovat kärsineet kipuja, voivat niiden avulla elää tyydyttävää elämää. Useimmiten ongelmana eivät olekaan kivut vaan masennus, joka ajaa ihmisen haluamaan kuolemaa. Masennuksesta on kuitenkin mahdollista toipua, ja myös kivut voidaan poistaa äärimmäisissä tapauksissa nukutuksen kautta. Masennuksen aikoja ja ruumiillisia kipuja voi jokainen kokea elämänsä aikana.

   Jotkut voivat myös kertoa, että he ovat kiitollisia saadessaan lisää jatkoaikaa elämälleen hengityskoneiden ja letkujen avulla (Helsingin sanomat kuukausiliite 1992 / 7 – artikkeli ”Eläköön elämä”) – juuri niitä monet eutanasian puolestapuhujat pitävät alentavana ja ihmisarvolle sopimattomina. Siksi on väärin puhua kaikkien ihmisten puolesta, että jokin sairaus tai vamma olisi este heidän elämänlaadulleen. Samat ihmiset ovat saattaneet myöhemmin myös täydellisesti toipua tai herätä syvästä koomasta kuukausien jälkeen. Tällaisiakin tapauksia tunnetaan.

 

Kummallista kyllä yhteiskunta luokittelee fyysisesti hyväkuntoiset ja älykkäät ihmiset korkealle elämänlaadun asteikolla huolimatta siitä, että he ovat joskus niitä kaikkein onnettomimpia.

   Toisaalta yhteiskunta pitää köyhien tai heikkojen ihmisten elämänlaatua alhaisena, vaikka he toisinaan ovat kaikkein tyytyväisimpiä. (1)

 

Tärkeänä kritiikkinä hoitotestamenttia vastaan voidaan pitää sitä, että se kertoo usein hyväkuntoisen ja terveenkin ihmisen asenteesta vakavan sairauden hoitoon. On varsin hyvin tiedossa, että ihmisten mielipiteet muuttuvat tässä asiassa. Terve ei tee samoja valintoja kuin sairas. Kun odotettavissa olevan elämän pituus lyhenee, elämä tuntuu usein entistä kallisarvoisemmalta. Eräs syöpään sairastunut lääkäri vannotti kollegaansa antamaan itselleen kuolettavan ruiskeen sairauden vaikeutuessa. Kun syöpäsairaus sitten paheni, potilas pelästyi ja tuli niin epäluuloiseksi, että kieltäytyi kipulääkeruiskeistakin.

   Useimmat vaikeasti vammautuneet potilaat valitsevat kuitenkin elämän kuoleman asemesta. Onnettomuuden jälkeen hengityskoneen avulla pelastetuista tetrapleegikosta (neliraajahalvaus) vain yksi toivoi, että hänen olisi annettu kuolla. Kaksi potilasta oli epävarmoja, mutta 18 toivoi tarvittaessa uudelleen tilapäistä hengityskoneen apua. (2) (3)

 

Monet, jotka ovat vammautuneet tai syntyneet sellaisina, voivat kokea puheet eutanasiasta ahdistavina. Vaikka usein eutanasian puolestapuhujat mainitsevat rakkauden puheissaan, katsovat he kaikkea oman näkemyksensä läpi. Se voi poiketa täysin siitä, mitä vaikeassa tilanteessa itse olevat ajattelevat ja tuntevat. Seuraava lainaus on osoitus tästä:

 

Yhteiskuntamme vammaiset ja ei-vammaiset ihmiset eivät tarvitse enää yhtään lisää sen ihmiskuvan lujittamista, minkä meille ovat luoneet kilpailun, urheilun, terveyden, kauneuden, helpon elämän – ja helpon kuoleman – väärät kauppiaat ja mainostajat… Meille yritetään myös aina väittää, että onni ja kärsimys eivät mahdu yhtä aikaa samaan ihmiseen ja samaan elämään tai kuolemaan. Meille väitetään, että vammainen on vain vammainen eikä samanaikaisesti myös terve ja inhimillinen ja paljon muuta. Hyvin tärkeä ase tuossa vallassaolijoiden ajattelun ylläpitämisessä on myös se, että väitetään avuttomuutta ja riippuvaisuutta pelkästään kielteisiksi asioiksi. Samalla tavoin vaarallinen ase on myös puhe ihmisarvoisesta elämästä – vallassaolijat väittävät, että sellaista on ja sitten he määrittelevät, mitä sellainen on. Me vammaiset emme ole tänä päivänä ajattelun valtavirran suuntaan vaikuttamassa.

   Tyypillisen ajattelun valtavirran edustaja ja lujittaja on Jorma Palo kirjoittaessaan nöyryytyksestä muka liian vaikeana vammaisuuteen liittyvänä kärsimyksenä. Nöyryytyshän tulee eri syistä useimpien ihmisten eteen joskus elämän kuluessa. Tiedämme, että nöyryytystä voi yrittää paeta ja kieltää tai kostaa, mutta liian harvat meistä tajuavat, että sen voi kohdata kasvoista kasvoihin ja pakenematta. Meillä ei ole tarpeen tullen mielestä löytyvää kuvaa siitä, miten nöyryytyksen keskellä voi kasvaa ja löytää jotakin uutta ja tärkeää. Aivan eri asia on tietysti se, että ei ole oikein nöyryyttää toista ihmistä. Palon oma toiminta on mielestäni jo hyvin lähellä vaikeavammaisten ihmisten nöyryyttämistä. Elämä itse nöyryyttää kuitenkin toisin kuin väärin tekevä ihminen. Vaikeavammainen, hoidettava ihminenkin kokee tilanteen hyvin erilaiseksi nimenomaan riippuen siitä, miten häneen suhtautuu se toinen ihminen, joka häntä hoitaa. (4)

 

Toinen esimerkki osoittaa, miten ihmiset saattavat ajatella täysin päinvastoin terveenä kuin tilanteessa, jossa he ovat menettäneet toimintakykynsä. Neliraajahalvauspotilaista suurin osa halusi elää. Yleensä sairaudet eivät olekaan este elämänhalulle vaan masennus. Siihen voivat ajautua myös fyysisesti terveet.

 

Eräässä tutkimuksessa terveiltä nuorilta ihmisiltä kysyttiin, haluaisivatko he, että heidät elvytetään tehohoidon keinoin elämään, jos he tapaturmaisesti vammautuisivat pysyvästi liikuntakyvyttömiksi. Lähes kaikki vastasivat haluavansa mieluummin kuolla. Kun taas haastateltiin noin 60 äkillisesti tapaturmaisesti vammautunutta neliraajahalvauksen saanutta nuorta, tulos oli, että vain yksi heistä sanoi, ettei häntä olisi saanut elvyttää. Kaksi ei osannut vastata, mutta kaikki muut halusivat elää. He olivat löytäneet mielekkään elämän halvaantuneenakin. (5)

 

Talous. Taloudelliset syyt ovat seikka, jolla on perusteltu eutanasiaa. Se on toinen pääsyy, jota on käytetty sen puolustukseksi. Samaa syytä käyttivät myös natsit propagandassaan.

   Laskelmat, joita on tehty lääkärinhoidosta ja muista kustannuksista, voidaan kuitenkin kyseenalaistaa tällä alueella. Kustannussäästöt eivät ole ratkaisevia kokonaisuuden kannalta:

 

Kuten aina, kirjanpitäjät ovat väijymässä meitä, hampaisiin saakka aseistettuna räikeine vaatimuksineen kustannusten vähentämisestä. Niitä tietysti saavutettaisiin, jos kaikilla vain olisi hoitotestamentit, jos saattohoito järjestettäisiin tehokkaammin ja jos ”turhat” (palaamme pian pohtimaan tuon sanan merkitystä) hoidot lopetettaisiin. Helmikuussa 1994 Emanuel ja Emanuel Harvard Medical Schoolista julkaisivat kattavan katsauksen tästä aiheesta kaikkialla maailmassa kirjoitettuihin artikkeleihin ja päätyivät seuraavaan tulokseen: ”Mitkään yksittäiset kustannussäästöt elämän lopussa, liittyvätpä ne hoitotestamentteihin, saattohoitoon tai turhan hoidon lopettamiseen eivät ole ratkaisevia. Kaikki viittaa samaan suuntaan: säästöt elämän päättymiseen liittyvissä hoitotoimenpiteissä eivät ole merkittäviä. Summa, joka kenties säästettäisiin, jos vähennettäisiin kuoleville potilaille tehtäviä aggressiivisia, elämää ylläpitäviä toimenpiteitä, on korkeintaan 3,3 % terveydenhuollon kokonaiskustannuksista.” Se siitä, kun puhutaan kuolemisessa säästämisestä; ankaran hyötymoraalisesta lähestymistavasta niihin vaikeisiin, bioeettisiin ongelmiin, jotka tällä hetkellä ovat esillä terveydenhuollon keskustelussa. Ainakin tällä yhdellä kriittisellä alueella kompastutaan nyt omiin jalkoihin. (6)

 

Laskelmat, joita on tehty lääkärinhoidosta ja muista kustannuksista, voidaan siis kyseenalaistaa. Vaikka on totta, että hoidoista koituu kuluja palkkojen ym. muodossa, palaavat samat rahat takaisin kiertoon ja yhteiskuntaan. Sairaalatyöntekijät maksavat veroja, ostavat ruokaa ja kulutushyödykkeitä (niistäkin maksetaan arvonlisävero) kuten muut ihmiset. Toinen vaihtoehto on irtisanoa heidät ja maksaa työttömyyskorvausta, mutta onko siinä järkeä? Se johtaisi vain työttömyyden lisääntymiseen ja ettei talous pyörisi. Kokonaistaloudellisesti se voisi olla huonompi vaihtoehto.

   Työllisyyttä olisi helppo parantaa palkkaamalla lisää työntekijöitä terveydenhoitoalalle, jossa monet nykyiset työntekijät ovat ylikuormitettuja. Jos kaikkien muiden palkansaajien palkkaveroa esim. Suomessa (2 miljoonaa työntekijää, keskiansio 35 000 euroa) korotettaisiin 0,5 prosentilla ja palkattaisiin sillä lisää työntekijöitä, lisääntyisi työllisyys n. 7000 henkilöllä (palkkaamiseen ei pitäisi käyttää velkarahaa). Tämä raha palaisi takaisin kiertoon ja yhteiskuntaan verojen ja muiden maksujen muodossa.

   Helsingin kokoisessa kaupungissa (500 000 asukasta) se merkitsisi n. 700 uutta työntekijää ja Lahden kokoisessa kaupungissa (100 000 asukasta) 140 uutta työntekijää. Jos palkkaveron korotus olisi 0,25 %, merkitsisi se puolikasta näistä luvuista. Kun näin paljon työntekijöitä tulisi terveydenhoitoalalle, tekisi se työnteosta mukavampaa ja antaisi mahdollisuuden inhimillisempään vanhusten ja sairaiden hoitamiseen. On todettu, että useimmat ihmiset ovat halukkaita maksamaan lisää veroja, jos palvelut säilyvät ja pysyvät hyvinä.

 

Historia ja lääketiede. Kun luodaan silmäys lääketieteen historiaan länsimaissa, on siihen hyvin paljon vaikuttanut Hippokrateen vala, sen ympärille rakentunut perinne sekä kristillisestä ihmiskuvasta nouseva eettinen ajattelu. Ne ovat vaikuttaneet siihen, että on kunnioitettu ihmisen elämää aina alusta eli hedelmöityshetkestä alkaen. Tärkeimpiä periaatteita ovat olleet ihmishenkien pelastaminen ja kärsimysten lievittäminen niin hyvin kuin siihen on pystytty. Tämä asenne ilmenee Suomen lääkäriliiton Lääkärin etiikka -nimisessä kirjassa, jossa painotetaan, ettei potilasta koskaan jätetä ilman hoitoa:

 

Elämää pitkittävistä toimenpiteistä voidaan luopua silloin, kun kuolema varmasti on odotettavissa eikä potilas ole parannettavissa. Tätä on sanottu passiiviseksi kuolinavuksi, mutta kysymys on aivan tavallisesta lääkärin työstä, jossa on tehtävä jatkuvasti ratkaisuja potilaalle sopivamman hoitotavan valitsemiseksi. Aktiivista kuolinapua eli kuoleman jouduttamista voisi puolestaan olla toimiminen potilaan pyynnön mukaisesti hänen halutessaan tulla surmatuksi. Lääkärien yleinen asennoituminen kuolinapuun on Suomessa torjuva. Lääkärin perinteinen etiikka ei hyväksy lääkärintaidon käyttämistä ihmisen tahalliseen surmaamiseen. Rikoslaki määrää ankaran rangaistuksen henkilön surmaamisesta, vaikka se tapahtuisi tämän omasta pyynnöstä. Monien mielestä tulisi luopua koko eutanasia-käsitteestä, josta vain syntyy käsitys, että lääkäri aiheuttaisi potilaan kuoleman eikä sairaus. On tauteja, joita ei pystytä parantamaan, mutta potilasta ei koskaan jätetä ilman hoitoa. (7)

 

Entä nykytilanne? Monet filosofiset piirit tahtovat romuttaa sen hyvän ja turvallisen perinteen, joka on vallinnut lääketieteessä kautta vuosikymmenten. Ensimmäinen askel tähän suuntaan oli abortin vaatiminen. Sitä eivät vaatineet lääketieteelliset piirit vaan itsekeskeisen nautintokulttuurin kannattajat. He ajattelivat, että lapsi voidaan surmata, jos hän on vanhempien suunnitelmien tiellä. Nykyään lähes kaikki abortit tehdään sosiaalisista syistä, ei esim. siksi, että äidin henki olisi vaarassa. Intiassa ja Kiinassa surmataan abortin kautta tyttölapsia, länsimaissa molemman sukupuolen edustajia. (Intiassa on tuhatta miestä kohti vain 914 naista. Kun sikiöistä voidaan jo varhaisessa vaiheessa tarkistaa sukupuoli, on se johtanut miljoonien syntymättömien tyttöjen abortoimiseen.)

   Mihin suuntaan kehitys menee? On todennäköistä, että kun äidin kohdussa olevan lapsen surmaaminen on hyväksytty, johtaa se samaan kohdun ulkopuolella. Ajatellaan loogisesti, että jos kohdussa olevan lapsen surmaaminen on perusteltua, miksi pitäisi tehdä eroa siihen, jos se tapahtuu sen ulkopuolella? Jo nyt on keskusteltu joissakin maissa vammaisten vastasyntyneiden, koomapotilaiden tai vaikeasti vammaisten surmaamisesta. Samanlaisia perusteita, joita käytetään raskauden keskeytyksen tueksi, käytetään myös eutanasian puolustukseksi. Kun keskustelu etenee, on mahdollista, että rajat käyvät yhä ahtaammiksi sen suhteen, mikä on merkityksellistä elämää. Filosofiset piirit vievät kehitystä ja keskustelua suuntaan, jossa ihmisen elämän ehdoton arvo menettää merkitystään yhä enemmän. (Hollannissa, jossa käytäntö on viety pisimmälle, yli kymmenesosa ikäihmisistä sanoi pelkäävänsä, että heidän lääkärinsä tappavat heidät vastoin heidän tahtoaan [8]. Tuhannet kantavat siellä taskussaan korttia, jossa mainitaan, että he eivät halua joutua tapetuksi vastoin tahtoaan, mikäli joutuvat sairaalaan.) Albert Schweitzer on todennut:

 

Kun ihminen kadottaa kunnioituksensa mitä tahansa elämän muotoa kohtaan, hän kadottaa kunnioituksen elämää kohtaan kokonaisuudessa. (9)

 

Nykykehitys ei ole uutta tai modernia ajattelua. Jos palataan Saksaan 1920- ja 1930-luvulle, vallitsi siellä samanlainen ilmapiiri jo ennen natsien valtaantuloa. Hitler ei luonut tätä ajattelutapaa, vaan se oli lähtöisin filosofien pöydältä. Tärkeänä tekijänä oli erityisesti psykiatri Alfred Hochen ja tuomari Karl Bildingin 1920-luvun alussa julkaisema kirja, jossa puhuttiin arvottomista ihmisistä ja elämästä, joka ei ole elämisen arvoista. Se ja natsipropaganda valmistivat maaperää sille, että ihmiset hyväksyivät ajatuksen elämästä, joka on vähempiarvoisempaa. Kaikki lähti liikkeelle pienestä alusta. Taustalla vaikuttivat voimakkaasti myös sellaiset suuntaukset kuin liberaaliteologia ja evolutionismi. Niillä oli Saksassa paljon kannatusta 1900-luvun alussa.

 

Sotarikosten tutkijoille on selvinnyt, että tämä laaja surmaamistoiminta alkoi vähäisistä asenteiden muutoksista. Alkuvaiheessa lääkäreiden asennoitumisessa tapahtui vain hienoista painopistealueen muutosta. Hyväksyttiin ajatus elämästä, joka ei ollut elämisen arvoista. Alkuvaiheessa tämä koski vain vakavasti ja pitkäaikaisesti sairastaneita ihmisiä. Vähitellen surmattavien piiriä laajennettiin sosiaalisesti tuottamattomiin, ideologisesti toisinajatteleviin, rodullisesti syrjittyihin ja lopulta kaikkia ei-saksalaisia koskevaksi. On tärkeä oivaltaa, että tämä ajatuskulku lähti liikkeelle pienestä asennemuutoksesta toivottomasti sairaita kohtaan, joita ei arveltu enää voitavan kuntouttaa. Tällainen vähäinen muutos lääkärin asenteessa on siis tarkastelun arvoinen. (10)

 

Miten kehitys tapahtuu? Kun yhteiskunnassa on tapahtunut muutoksia moraalin alueella – abortin hyväksyminen, vapaat seksuaalisuhteet ym. – ovat muutokset usein noudattaneet samaa kaavaa. Sama malli on toistunut useita kertoja ja johtanut muutokseen ihmisten asenteissa. Tässä mallissa tärkeimpiä vaiheita ovat seuraavat tekijät:

 

1. Muutama äänekäs henkilö julistaa uutta moraalia hyläten käytöksen, jota kautta vuosikymmenten on pidetty oikeana. Näin tapahtui 1960-luvun loppupuolella, kun julistettiin vapaiden sukupuolisuhteiden aatetta ja aborttia. Samoin nykypäivänä suhtaudutaan suopeasti homoseksuaalisuuteen, jota ennen pidettiin vääristymänä, ja jonka ymmärrettiin johtuvan olosuhteista. Eutanasia on tässä keskustelussa yksi samanlainen asia:

 

Jouduin olemaan kotimaasta poissa kolme vuotta, nimittäin vuodet 1965-1968. Palattuani syksyllä 1968 olin suorastaan hämmästynyt siitä muutoksesta, joka julkisen keskustelun ilmapiirissä oli tapahtunut. Tämä koski sekä keskustelun sävyä että kysymystenasettelua.

... Ylioppilasmaailmassa puhalsivat suuriäänisesti pasuunaan ne henkilöt, jotka vaativat vapaiden sukupuolisuhteiden tulemista oikeutetuiksi muun muassa siten, että ylioppilasasuntoloissa poikien ja tyttöjen täytyy saada julkisesti asua yhdessä, vaikka he eivät olekaan keskenään naimisissa.

   Näytti siltä, että Teiniliiton olivat vallanneet uudet johtajat, jotka julistivat paitsi sosialismia ja kouludemokratiaa myös vapaiden sukupuolisuhteiden aatetta.

   Kaiken kaikkiaan tilanteessa oli uutta se, että oli muodostunut viiteryhmiä, jotka puhuivat sukupuolikysymyksistä paljon avoimemmin kuin julkisuudessa aikaisemmin oli ollut tapana ja syyttivät yhteiskuntaa ja kirkkoa kaksinaismoraalista. (11)

 

2. Media antaa tilaa uuden moraalin edustajille pitäen heitä jonkinlaisina sankareina:

 

Laillistamatonta yhdyselämää eläviä pariskuntia haastateltiin julkisuudessa jonkinlaisina uuden moraalin sankareina, jotka ovat uskaltaneet nousta rappeutuneen porvarillisen yhteiskunnan moraalia vastaan. Samoin haastateltiin homoseksualisteja ja vaadittiin vapaata aborttia. (12)

 

3. Gallupkyselyt vahvistavat suunnan muutoksen. Kun yhä suurempi osa kääntyy kannattamaan uutta käytäntöä, vaikuttaa se muihin, jotka lukevat näitä gallupkyselyitä.

 

4. Neljäs vaihe on, kun lainsäätäjät vahvistavat uuden käytännön pitäen sitä oikeana, vaikka samaa asiaa on pidetty kautta aikojen vääränä. William Booth, pelastusarmeijan perustaja, ennusti tällaisen tapahtuvan juuri ennen Jeesuksen paluuta. Nousisi lainsäätäjiä, jotka eivät vähimmässäkään määrin kunnioita Jumalaa ja hänen käskyjään. On vaikea kiistää, etteikö kehitys olisi kulkenut tähän suuntaan.

 

1. "Silloin on politiikkaa ilman Jumalaa... Tulee päivä, jolloin koko läntisen maailman virallinen valtiopolitiikka on sellaista, että kukaan ei missään hallitsevissa tasoissa enää pelkää Jumalaa... uusi sukupolvi poliittisia johtajia hallitsee Eurooppaa, sukupolvi, joka ei pienessäkään määrässä pelkää enää Jumalaa;

 

Murha. Puolustettaessa eutanasiaa saatetaan usein käyttää kauniita sanoja kuten rakkaus, arvokas kuolema, avustettu kuolema, helppo kuolema, hyvä kuolema tai itsensä vapauttaminen elämästä, joka ei ole elämisen arvoista. Käytetään samanlaista sanastoa kuin mitä natsit käyttivät propagandassaan 1930-luvulla.

  Kuitenkin edellisissä asioissa on kyse ihmisen surmaamisesta. Lisäksi puhuttaessa hyvästä tai arvokkaasta kuolemasta, tarkoitetaan itse asiassa elämää. Elämä viimeisinä hetkinä voi olla hyvää tai huonoa, mutta itse kuolema on rajana kaikilla ja se tapahtuu hetkessä.

  Kielenkäytöllä on siis merkitystä ja tähän viittaa seuraava lainaus. Kiertoilmaukset saavat meidät helpommin myötämielisiksi kuin suorat sanat.

 

Vuonna 2004 Ison-Britannian eutanasiayhdistys muutti nimensä Arvokkaan kuoleman yhdistykseksi (Dignity in Dying). Tätä kirjoitettaessa heidän nettisivustollaan vältettiin tarkoin sellaisia suoria sanoja kuin "eutanasia", "itsemurha" tai "armomurha". Sen sijaan käytettiin epämääräisiä kiertoilmauksia, kuten "arvokas kuolema mahdollisimman vähin kärsimyksin", "mahdollisuus valita kuolintapamme ja hallita sitä", "kuolinapu" ja "päätös lopettaa sietämättömäksi muuttunut kärsimys".

   Kaikkia tämä lähestymistapa ei ole vakuuttanut. Eräs Daily Telegraphin kommentoija sanoi: "Se kertoo jotakin, kun järjestön on viitattava itseensä kiertoilmauksella. Eutanasiayhdistys suunnittelee nyt kutsuvansa itseään nimellä Arvokas kuolema. Kukapa meistä ei haluaisi kuolla arvokkaasti? On vaikea olla epäilemättä, että eutanaasikot (todellakin!) arkailevat sanoa suoraan, mitä he todellisuudessa ajavat, nimittäin ihmisten tappamista.” (13)

   Eräs saattohoitoon erikoistunut sairaanhoitaja suhtautui avustetun itsemurhan kuvaamiseen käsitteellä "avustettu kuolema": "Kätilöt avustavat synnytyksessä, ja palliatiiviset hoitajat avustavat palliatiivisella erityishoidolla. Avustaminen ei ole sama asia kuin tappaminen. Käsite 'avustettu kuolema' loukkaa meitä, jotka tarjoamme hyvää hoitoa elämän loppuvaiheessa. Se on petosta, jossa tappaminen siistitään, jotta se olisi hyväksyttävämpää suurelle yleisölle. Se antaa ymmärtää, että ihminen voi kuolla arvokkaasti vain, jos hänet tapetaan." (14) (15)  

 

Tosiasiassa eutanasiassa on kyse murhasta tai itsemurhasta. Siinä ei oteta huomioon sitä mahdollisuutta, että olemme iankaikkisuusolentoja, että joudumme tuomiolle teoistamme ja että murhaajat joutuvat Jumalan valtakunnan ulkopuolelle kadotukseen. Jotkut voivat väittää tätä mahdollisuutta vastaan, mutta miten he voivat todistaa, etteivätkö seuraavat jakeet tästä aiheesta pitäisi paikkaansa? Ne kannattaa ottaa vakavasti eikä väheksyä niitä:

 

- (Mark 7:21-23) Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,

22. aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.

23. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."

 

- (1 Tim 1:9) ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,

 

- (1 Joh 3:15) Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

 

- (Ilm 21:8) Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

 

- (Ilm 22:15) Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

 

Milloin ei hoitoa? Kun on kyseessä kuolevien hoito ja viimeiset hetket, on perusteltua kehittää saattohoitoa. Tämä myönnetään yleisesti. On tehtävä toimenpiteitä, että jokainen potilas saa kokea hyvää ja yksilöllistä hoitoa turvallisessa ympäristössä, ja jossa hänen kipujaan lievitetään. Tähän on mahdollista päästä nykylääketieteen avulla ja jos hoitohenkilökuntaa on tarpeeksi ja heillä on oikea motivaatio. Tämä on ollut yleinen käytäntö ja tavoite kautta vuosikymmenten esim. suomalaisessa sairaanhoidossa kuten myös lukuisissa muissa maissa.

   Entä tilanne, jossa henkilö on selvästi jo tekemässä kuolemaa eikä hänen toipumisestaan ole toiveita? (Yleensä kuolinprosessi kestää muutamista tunneista muutamiin päiviin. Kuolema on alkanut, kun ihminen nopeasti heikkenee eikä hänen toipumisestaan ole mitään toiveita.) Tässä tilanteessa voi varmasti olla perusteltua lopettaa tehohoito, koska se ei hyödytä tai voi olla jopa haitaksi. Kyseessä ei ole eutanasia vaan hyödyttömän hoidon lopettaminen. On hyvä tehdä ero näiden kahden asian välille. Kuitenkin myös näissä tapauksissa voidaan huolehtia oireiden helpottamisesta.

 

Jokaisen potilaan elämässä tulee kuitenkin aika, jolloin parantavan lääketieteen keinojen käytöstä olisi potilaalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Tällöin hyvän ja tuskattoman kuoleman mahdollistaminen saattohoidon avulla on myönteinen hoitotulos. Turha hoito ja kuoleman pitkittäminen sen sijaan on vakava hoitovirhe. Jos turhasta hoidosta luovutaan, kyse ei ole siitä, että lääkäri näin ottaisi Jumalalle kuuluvia tehtäviä. Hoidon lopettaminen tällaisessa tilanteessa ei ole sen kummallisempaa kuin tarpeettoman hoidon aloittamisen välttäminen, Kumpikaan toimenpide ei varmista lopputulosta, eikä päätöksiä tehdä surmaamistarkoituksessa. Näistä päätöksistä on luonnollisesti keskusteltava hoitotiimissä, ja hoidon lopettamisen ja elvytyksestä luopumisen perusteet on tehtävä selviksi kaikille asianosaisille. (16)

 

Joni Eareckson Tada jatkaa samasta aiheesta (17):

 

Isän kuolinprosessi opetti meidän perheemme etsimään viisautta. Halusimme auttaa isää elämään loppuun saakka ja antaa hänen kuolla, kun hänen lähtönsä aika tuli. Ruuan antaminen nälkäiselle ja veden tarjoaminen janoiselle on ihmisyyden perusasioita. Vaikka oli selvää, että isä oli astunut kuoleman käytävään, me halusimme tehdä hänen olonsa mahdollisimman mukavaksi. Jumalan viisauteen kuuluu myötätunto ja sääli. Huolen pitäminen lähimmäisistä on yksi Raamatun ehdoton käsky.

   Lääkärit kuitenkin kertoivat minun perheelleni, että tietyissä tilanteissa ruuan ja juoman antaminen potilaalle, tapahtuipa se suun kautta tai letkun avulla, on turhaa ja kaiken lisäksi tuskallista. Rita Marker kansainvälisestä eutanasianvastaisesta työryhmästä sanoo:

 

Hyvin lähellä kuolemaa oleva potilas voi olla sellaisessa tilassa, että nesteet lisäävät hänen epämukavuuttaan, koska hänen elimistönsä ei ehkä enää pysty hyödyntämään niitä.

   Ruokakaan ei sula, kun ihmisen ruumis alkaa ”sulkeutua” kuolinprosessin käynnistyttyä. Tulee hetki, jona voidaan sanoa, että ihminen on todella kuolemassa. (18)

 

Ihanneyhteiskunta. Tavoiteltaessa ihanneyhteiskuntaa, pannaan usein suuri arvo taloudellisille seikoille. Niitä painotetaan suuresti eikä niiden arvoa voikaan väheksyä. Jos talous menee huonoon kuntoon, voi se horjuttaa koko yhteiskunnan järjestystä. Niin on tapahtunut useita kertoja historian aikana.

   Tärkein tekijä ihanneyhteiskunnan saavuttamisessa on kuitenkin ihmisten sisäinen asenne: välittävätkö he toisistaan vai täyttääkö heidän sydämensä itsekkyys, viha ja rakkaudettomuus? Suurimmat ongelmat yhteiskunnassa eivät sittenkään ole taloudellisia vaan ne johtuvat väärästä suhtautumisesta lähimmäisiimme: köyhät, sairaat, vanhukset, ulkomaalaiset, vammaiset ym. Yhteiskunnan taso on mitattavissa siinä, kuinka se suhtautuu näihin ja muihin ryhmiin. Ihanneyhteiskunnassa kaikki ihmiset otetaan huomioon ja heitä arvostetaan riippuen heidän taustastaan, mutta jos mennään toiseen suuntaan, tekee se ihmisten olon epämukavaksi. Yhteiskunta voi mennä kumpaankin suuntaan riippuen siitä, mitkä ajatusmallit täyttävät ihmisten mielet.

   Katsomme muutamia jakeita aiheesta. Ne käsittelevät oikeutta ja oikeaa suhtautumista lähimmäiseen. Jos näitä neuvoja noudatetaan laajalti, kasvattaa se yhteiskunnan kokonaishyvinvointia. Muiden käskyjen noudattaminen johtaa samaan suuntaan (Mark 10:19,20: Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'." Mutta hän sanoi hänelle: "Opettaja, niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti".):

 

Suhde lähimmäiseen

 

- (Matt 22:35-40) ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten:

36. "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"

37. Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.

38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

39. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.

40. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

 

- (Gal 6:2) Kantakaa toistenne kuor-mia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.

 

Köyhät

 

- (Mark 14:6,7) Mutta Jeesus sanoi: "Antakaa hänen olla. Miksi pahoitatte hänen mieltään? Hän teki hyvän työn minulle.

7. Köyhät teillä on aina keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina.

 

- (1 Joh 3:17) Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?

 

- (Jaak 2:1-4,8,9) Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.

2. Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä,

3. ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen",

4. niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?

8. Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;

9. mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.

 

Oikeus

 

- (5 Moos 16:19) Älä vääristä oikeutta, älä katso henkilöön äläkä ota lahjusta, sillä lahjus sokaisee viisaiden silmät ja vääristää syyttömien asiat.

 

- (San 17:15) Syyllisen syyttömäksi ja syyttömän syylliseksi tekijä ovat kumpikin Herralle kauhistus.

 

- ( Jes 61:8) Sillä minä, Herra, rakastan oikeutta, vihaan vääryyttä ja ryöstöä; ja minä annan heille palkan uskollisesti ja teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton.

 

Muukalaiset

 

- (3 Ms 19:33,34) Kun muukalainen asuu luonasi teidän maassanne, älkää sortako häntä.

34. Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niinkuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niinkuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

 

- (3 Moos 24:22) Sama laki olkoon teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne."

 

- (Jer 7:4-7) Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!'

5. Vaan jos te todella parannatte vaelluksenne ja tekonne, jos te todella teette oikeuden niin toiselle kuin toisellekin,

6. ette sorra muukalaista, orpoa ja leskeä, ette vuodata viatonta verta tässä paikassa ettekä seuraa muita jumalia turmioksenne,

7. niin minä annan teidän asua tässä paikassa, maassa, jonka minä olen antanut teidän isillenne, iankaikkisesta iankaikkiseen.

 

Vanhukset

 

- (3 Moos 19:32) Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta sekä pelkää Jumalaasi. Minä olen Herra.

 

 

 

Viittaukset:

 

1. Joni Eareckson Tada: Oikeus elää, oikeus kuolla (When is it Right to Die?), s. 65

2. Gardner B P et al., Ventilation or dignified death for patients with high tetraplegia. BMJ, 1985, 291: 1620-22

3. Pekka Reinikainen, Päivi Räsänen, Reino Pöyhiä: Eutanasia – vastaus kärsimyksen ongelmaan? s. 91

4. Pekka Reinikainen, Päivi Räsänen, Reino Pöyhiä: Eutanasia – vastaus kärsimyksen ongelmaan? s. 126,127

5. Päivi Räsänen: Kutsuttu elämään, s. 106

6. Bernard Nathanson: Antakaa minun elää (The Hand of God), s. 130

7. Lääkärin etiikka, 1992, s. 41-42

8. Richard Miniter, ”The Dutch Way of Death”, Opinion Journal (huhtikuu 28, 2001)

9. Marja Rantanen, Olavi Ronkainen: Äänetön huuto, s. 7

10. Pekka Reinikainen, Päivi Räsänen, Reino Pöyhiä: Eutanasia – vastaus kärsimyksen ongelmaan? s. 38,39

11. Matti Joensuu: Avoliitto, avioliitto ja perhe, s. 12-14

12. Matti Joensuu: Avoliitto, avioliitto ja perhe, s. 12-14

13. http://telegraph.co.uk/comment/telegraph-view/3622559/Euthanasias-euphemism.html

14. Siteerattu artikkelissa Finlay, I.G. et.al., Palliative Medicine, 19:444-453

15. John Wyatt: Elämän & kuoleman kysymyksiä (Matters of Life and Death), s. 204,205

16. Pekka Reinikainen, Päivi Räsänen, Reino Pöyhiä: Eutanasia – vastaus kärsimyksen ongelmaan? s. 92

17. Joni Eareckson Tada: Oikeus elää, oikeus kuolla (When is it Right to Die?), s. 151,152

18. Rita L. Marker: New Covenant, tammikuu 1991

 

Lisää aiheesta:

Lue, miten kristillisestä uskosta luopuminen johtaa ihmisarvon menetykseen. Se on paluuta aikaan ennen kristillisen uskon syntyä

Lue, miksi abortti ja raskauden keskeytys ei ole naisen oikeus päättää ruumiistaan vaan murha

Miksi eutanasiaa ei kannattaisi hyväksyä?

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

Jeesus on

tie ja totuus

 ja elämä

 

 

  

 

Tartu kiinni iankaikkiseen elämään!

 

Lisää aiheesta:

Lue, miten kristillisestä uskosta luopuminen johtaa ihmisarvon menetykseen. Se on paluuta aikaan ennen kristillisen uskon syntyä

Lue, miksi abortti ja raskauden keskeytys ei ole naisen oikeus päättää ruumiistaan vaan murha

Miksi eutanasiaa ei kannattaisi hyväksyä?