|
|
Eettiset kysymykset tarkastelussa
Lue, miten kristillisestä uskosta luopuminen johtaa ihmisarvon menetykseen. Se on paluuta aikaan ennen kristillisen uskon syntyä
Tässä kirjoituksessa pohditaan ihmisten arvoa ja arvokkuutta. Se on asia, josta Raamattukin puhuu paljon, vaikka nykyihmiset eivät ota sitä huomioon. He päinvastoin ajattelevat, että mitä enemmän ihmiset luopuvat Jumalasta, sitä enemmän he kehittyvät älyllisesti ja moraalisesti. He pitävät kristillisen teismiin pohjautuvaa käsitystä vanhanaikaisena ja valheellisena, mutta kun yksittäinen ihminen vapautuu jumalharhasta, se vie yhteiskuntaa korkeammalle tasolle tiedossa, oikeudenmukaisuudessa ja sivistyksessä. He eivät usko, että kristillisestä uskosta luopuminen vähentäisi ihmisen arvoa ja arvokkuutta.
Miten oli menneisyydessä? Kun lähdetään pohtimaan ihmisten arvoa, on hyvä lähtökohta 2000 vuoden takainen maailma, kun kristillisyys alkoi vaikuttaa. Nykypäivänä monet kritisoivat kristillistä uskoa, mutta tosiasia on, että se vaikutti myönteisesti monien ihmisryhmien asemaan kuten naiset, lapset ja vammaiset. Antiikin maailmassa oli monia epäkohtia, mutta kristillisen uskon levitessä näiden ihmisten asema parani. Katsomme ensin naisten asemaa.
Naisten asema. Ensiksi on hyvä kiinnittää huomiota naisten asemaan. Kun jotkut äärifeministit ovat esittäneet väitteen kristinuskon haitallisesta vaikutuksesta naisten asemaan, ei tämä väite kestä historiallista tarkastelua. Päinvastoin, antiikin maailmassa, eli ennen kristillistä uskoa, naisten asema oli monin tavoin heikko, mutta kristillinen usko toi siihen parannuksen. Esim. sosiologian ja vertailevan uskontotieteen professori Rodney Stark on tutkinut kristinuskon kasvua ja menestystä sekä analysoinut naisten merkitystä kristinuskon leviämisessä. Starkin mukaan kristittyjen naisten asema oli hyvä kristinuskon alkuvaiheista lähtien. Heidän tilanteensa oli parempi kuin roomalaisten kanssasisarten, jotka taas olivat huomattavasti paremmassa asemassa kuin kreikkalaiset naiset. Se vaikutti kristinuskon menestykseen ja leviämiseen Rooman valtakunnassa. Eräs esimerkki antiikin maailmasta oli tyttövauvojen heitteillejättö. Rooman valtakunnassa oli yleisenä tapana harjoittaa perhesuunnittelua jättämällä vastasyntyneitä heitteille, mikä koitui etenkin tyttöjen kohtaloksi. Tämän seurauksena miesten ja naisten suhdeluku oli vääristynyt, ja on arvioitu, että roomalaisessa yhteiskunnassa oli n. satakolmekymmentä miestä sataa naista kohti. Kun kristityt kielsivät abortin ja vastasyntyneiden tappamisen, vaikutti se naisten aseman parantumiseen ja muutti miesten ja naisten suhdelukua. Toinen esimerkki ovat lapsiavioliitot ja nuorena solmitut avioliitot. Antiikin yhteiskunnassa oli tavallista, että naiset joutuivat avioitumaan jo puberteetti-iässä tai sitä ennen. Kreikkalainen Cassius Dio, joka kirjoitti Rooman historian, totesi tytön olevan kypsä avioitumaan jo 12-vuotiaana: ”Tyttö, joka on avioitunut ennen 12 ikävuotta, tulee lailliseksi puolisoksi täyttäessään 12 vuotta.” Kristillinen usko vaikutti sen, että naiset saivat avioitua iäkkäämpinä ja valita itse puolisonsa. Kolmas esimerkki ovat naislesket, joiden asema oli huono antiikin maailmassa (aivan kuten nykyajan Intiassa, jossa naisleskiä on jopa poltettu). He olivat yksi avuttomimmista ja vähäosaisimmista ryhmistä, mutta kristillinen usko toi parannuksen heidänkin elämäänsä. Yhteisöä velvoitettiin huolehtimaan leskistä kuten heitteille jätetyistä lapsista. Tämä vaikutti kristillisen uskon leviämiseen Rooman valtakunnassa. Leskien asemasta puhutaan mm. Apostolien teoissa sekä kirjeissä (Apt 6:1, 1 Tim 5:3-16, Jaak 1:27) Lasten asema.
Älä surmaa lähdettämällä, äläkä tapa lasta kun se on syntynyt (Barnabaan kirje 19, 5)
Älä tee aborttia, äläkä surmaa vastasyntynyttä (Tertullianus, Apologeticum,9,8:PL 1, 371-372)
Toiseksi kristillinen usko paransi lasten ihmisoikeuksia. Jo edellä todettiin, miten ei-toivottujen vastasyntyneiden heitteillejättö oli yleistä antiikin yhteiskunnassa. Se oli tavallista kaikissa yhteiskuntaluokissa ja yleisenä käytäntönä oli, että ensimmäisen viikon aikana perheen isä päätti, jääkö lapsi eloon. Jos lapsi oli tyttö, vammainen tai ei-toivottu, saatettiin hänet jättää heitteille. Jotkut löytölapset saatettiin myöhemmin kasvattaa prostituoiduiksi, orjiksi tai kerjäläisiksi, mikä osoittaa heidän heikon asemansa. Kristillinen usko paransi lasten asemaa. Sen seurauksena sosiaalisen hylkäämisen tavoista alettiin luopua ja lapset alettiin nähdä henkilöinä, joilla on täysi ihmisyys ja täydet ihmisoikeudet. Hylättyjä lapsia kerättiin kaduilta ja heille annettiin uusi mahdollisuus elämään. Lopulta myös lainsäädäntö muuttui: v. 374 keisari Valentinianuksen aikana lasten heitteillejättö muuttui rikokseksi.
Orjuus. Kun kristillinen usko paransi naisten ja lasten asemaa, paransi se myös orjien asemaa ja lopulta vaikutti tämän instituution häviämiseen. Rooman valtakunnassa orjuus oli yleistä ja myös kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa yhteiskunnan jäsenistä 15-30 prosenttia oli orjia ilman kansalaisoikeuksia, mutta kristillinen usko toi muutoksen tilanteeseen. Monet kritisoivat nykyään keskiaikaa pimeänä aikakautena, mutta juuri sinä aikana orjuus katosi Euroopasta muutamia reuna-alueita lukuun ottamatta. Kun eurooppalaiset myöhemmin panivat orjuuden alulle uudessa maailmassa ja kun tämä instituutio oli suurimmillaan ns. valistuksen aikana, vaikuttivat varsinkin kveekarit ja metodistit siihen, että orjuus kiellettiin Englannissa ja muissa maissa. Se paransi ihmisoikeuksia:
Orjuus jatkui ja laajeni koko valistuksen kypsän kauden, 1700-luvun neljän viimeisen vuosikymmenen ajan. Vasta aivan vuosisadan lopulla tehtiin suurissa siirtomaavaltioissa ensimmäiset lakialoitteet orjakaupan lakkauttamisesta. Abolitionistinen liike syntyi Englannissa kahden kristillisen lahkon, kveekareiden ja metodistien aloitteesta. Niiden julistuksissa ja päätöksissä orjuus tuomittiin erityisenä syntinä eikä niinkään ihmisoikeuksien loukkauksena. (1)
PALUU MENNEESEEN. Edellä todettiin, miten ihmisen arvo oli vähäinen antiikin maailmassa reilut 2000 vuotta sitten. Mm. lasten heitteillejättö oli yleistä. Ei-toivotut lapset, yleensä tytöt, saatettiin jättää kuolemaan. Sen seurauksena miesten ja naisten suhdeluku oli vääristynyt. Samoin naisten, vammaisten ja orjien asema oli heikko roomalaisessa yhteiskunnassa. Vasta kristillinen usko toi vähitellen myönteisen muutoksen näiden ihmisryhmien elämään. Myös viime vuosisata oli osoitus siitä, miten ihmisen arvo oli vähäinen. Ääriesimerkki tästä oli tietysti natsi-Saksa, jossa ihmisen arvo määräytyi ominaisuuksien, ei olemassaolon pohjalta. Ihmiset luokiteltiin arvokkaisiin ja vähemmän arvokkaisiin rodun, toimintakyvyn tai muun ominaisuuden perusteella. Tämä sosiaalidarvinismiksi nimitetty näkemys oli yleinen 1900-luvun alkupuolella. Siihen uskottiin monissa maissa. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että natsit hyväksyivät ajatuksen, ettei kaikki elämä ole elämisen arvoista ja yhtä arvokasta:
Kaikki alkoi lääkärien hyväksyessä eutanasialiikkeen perusajatuksen, että joidenkin ihmisten elämä ei ole elämisen arvoista. Alussa tällä tavalla suhtauduttiin vakavasti ja kroonisesti sairaisiin. Vähitellen mukaan alettiin lukea myös yhteiskunnallisesti tuottamattomat sekä ideologisesti ja rodullisesti ei-toivotut ihmiset - - Mutta on tärkeää käsittää, että se äärimmäisen pieni kimmoke, josta tämä koko ajatussuunta sai liikevoimansa, oli suhtautuminen parantumattomasti sairaisiin ihmisiin. (2)
Nyt, kun kristillisestä uskosta ollaan luopumassa länsimaissa, ollaan yhä enemmän palaamassa sellaiseen kulttuuriin, jossa ihmisen arvo on vähäinen. Kehityksen suunta ilmenee lausunnoissa ja käytännön toimissa. Vaarassa ovat varsinkin ihmisen elämän alku- ja loppupää sekä jos ihminen ei ole täydellisen terve. Otamme esille muutamia esimerkkejä.
Abortti. Jos mennään ajassa taaksepäin, niin on perinteiseen lääkärietiikkaan kuulunut aina elämän suojeleminen. Mm. Hippokrateen valassa, jota on pidetty lääketieteen etiikan perusmallina, tämä tärkeä elämän suojelun periaate tulee esille. Siinä vakuutetaan: ”En tule antamaan kenellekään mitään kuolettavaa myrkkyä - - samoin en tule antamaan naiselle sikiötä tuhoavia aineita.” Maailman Lääkäriliitto antoi samanlaisen julkilausuman Genevessä v. 1948, kun natsilääkärien epäeettiset toiminnat olivat paljastuneet. Tässä lausunnossa todettiin ihmiselämän alkavan hedelmöityksestä, ja että sitä tulee pitää arvossa heti siitä hetkestä alkaen: ”Pidän ihmiselämää hedelmöityksestä lähtien mitä suurimmassa arvossa, enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ihmisyyden lakeja vastaan.” Eräs suuri muutos tapahtui kuitenkin 1960- ja 1970-luvuilla, kun radikaalifeministit luopuivat syntymättömän lapsen oikeudesta elää. He alkoivat vaatia vapaata aborttia pitäen sitä ihmisoikeutena mutta hyläten samalla lasten ihmisoikeudet ja oman naisellisuutensa. He alkoivat pitää syntymätöntä lasta vihollisenaan. J. Budziszewski kuvaa kehitystä feminismiliikkeessä. Hyvä asia voi muuttua huonoksi, vaikka sitä puolustetaan sellaisilla argumenteilla kuin ihmisoikeus ja tasa-arvo.
Jopa hyvän puolesta taistelevasta liikkeestä tulee paha, kun se tekee rauhan jonkin perustavan pahuuden kanssa. Ajattele feminismin kohtaloa. Olivatpa 1800-luvun feministifilosofian vahvuudet ja heikkoudet mitä tahansa, feminismi oli silloin olennaisesti sitä, mitä se väitti olevansa: pyrkimys suojella naisia väärin kohtelulta, ja varmistaa heille suurempi mahdollisuuksien alue. Se ei koskaan pyrkinyt erottamaan äidin etua lapsen edusta, ja se tunnusti, ettei naisen tappamisessa kohtuun ole mitään naisen edun mukaista. Susan B. Anthony kutsui aborttia ”lapsen murhaamiseksi” ja kirjoitti siitä näin: ”Syyllinen? Kyllä. Tämän teon tekevä nainen on hirvittävän syyllinen riippumatta siitä, onko teon motiivina rakkaus helppoon elämään vai halu suojella syntymätöntä viatonta lasta kärsimykseltä. Se taakoittaa hänen omaatuntoaan hänen eläessään, ja se taakoittaa hänen sieluaan hänen kuollessaan. Mutta voi! Kolminkertaisesti syyllinen on se, joka ajoi hänet siihen epätoivoon, joka vei hänet rikokseensa.” (3) Mutta feminismi oli tuomittu siitä päivästä, jolloin se omaksui tämän selkäpiitä karmivan pahantahtoisuuden. Kaikki sen hyvät tarkoitukset kääntyivät päinvastaisiksi, ja liikkeen todelliseksi tarkoitukseksi tuli pian kaiken sen halventaminen, mikä on erityistä naisellisuudessa, erityisesti äidin ja lapsen välisen suhteen tuhoaminen. (4)
Mistä sitten johtuu, että abortti hyväksytään? Mistä johtuu, että monet torjuvat lasten ja muiden ihmisten surmaamisen, mutta hyväksyvät abortin? Tähän on kuitenkin yksinkertainen syy: He kieltävät kohdussa olevan sikiön vastaavan moraalisesti lasta. Vaikka sikiöllä on täsmälleen samat ruumiinjäsenet jalat, kädet, silmät, suu, nenä jne., he väittävät, ettei äidin kohdussa oleva sikiö ole syntyvän lapsen veroinen. Jos he myöntäisivät kehittyvän sikiön vastaavan lasta, silloin he myös myöntäisivät abortin vastaavan moraalisesti lastenmurhaa:
Jos on nimittäin niin, että kehittyvä sikiö vastaa moraalisesti lasta, silloin abortti vastaa moraalisesti lapsenmurhaa. Vain harva olisi sitä mieltä, että hallituksen pitäisi antaa vanhempien päättää itse, tappavatko he lapsensa… Niiden, jotka ovat valmiita puolustamaan naisten oikeutta päättää itse raskauden keskeyttämisestä, tulisi ottaa kantaa väitteeseen, jonka mukaan kehittyvä sikiö vastaa ihmistä, ja yrittää näyttää, miksi väite on väärä. Ei riitä, että sanoo, että lain tulisi olla neutraali moraalisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä. Abortin sallimisen puolustaminen ei ole sen neutraalimpaa kuin sen kieltämisen vaatiminen. Kummallakin kannalla olevat olettavat taustalla piilevään moraaliseen ja uskonnolliseen kiistaan jonkin vastauksen. (5)
Jotkut saattavat perustella aborttia myös sillä, että sikiö ei tunne kipua ja on vain jonkinlainen kudosmöykky äidin kohdussa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jo pieni sikiö voi tuntea kipua ja peräytyä kohdun perälle, jos se aistii sitä kohtaavan vaaran. Näin on voitu havaittu tapahtuvan abortointitilanteissa, kun metallinen instrumentti lähestyy lasta. Lapsi vaistoaa sitä uhkaavan vaaran ja yrittää perääntyä siitä. Selvästi on myös tiedossa, että abortoiduilla sikiöillä on aivan samat ruumiinosat kuin vastasyntyneillä. Niillä on kädet, jalat, silmät ja suu, joten ne ovat aivan samanlaisia kuin tavalliset lapset. Vain niiden koko on pienempi. Petämme itsemme, jos yritämme väittää, ettei sikiössä oleva lapsi ole todellinen ihminen.
Sairaalassa minulla oli lääkärikollega, jonka kanssa keskustelimme abortista. Hän puolusti aborttia naisen oikeutena, minä taas vastustin sitä lapsen elämän loukkauksena. Kerran keskellä työpäivää tapasin hänet kalpeana nojailemassa seinään ja tiedustelin, onko hän sairas. Hän kertoi olleensa juuri suorittamassa raskaudenkeskeytystä, kun imulaitteesta oli tipahtanut lattialle pieni jalka reidestä irronneena. Hän oli alkanut voida pahoin ja huokaili: ”Tämä on pyövelin hommaa.” (6)
Sikiöseulonnat. Aina abortin syynä ei ole pelkästään se, ettei haluta lasta, vaan ettei haluta tietynlaista lasta kuten tyttöjä. Tämä on yleistä varsinkin itämaisissa kulttuureissa, joissa poikalapset ovat arvostettuja mutta tyttöjä tapetaan äitiensä kohtuihin. On arvioitu, että maailmasta puuttuu tämän seurauksena noin sata miljoonaa naista. Seuraava lehtiartikkeli kertoo Intian tilanteesta:
Intiassa abortoidaan tyttöjä eniten vuosikymmeniin
STT-AFP: Intiassa on nyt ennätysvähän naisia miehiä kohti, kertovat tuoreet väestönlaskentatilastot. Naisten suhteellinen määrä maassa on nyt alhaisin sitten vuoden 1947. Tuhatta intialaista miestä kohti maassa on 914 naista. Abortit sikiön sukupuolen perusteella ovat Intiassa laittomia, mutta useat äidit turvautuvat niihin. Intialaisperheet luottavat poikiin perheiden elättäjinä tyttöjä enemmän. Tyttöjä puolestaan pidetään joissakin perheissä taloudellisina taakkoina. Sukupuolten epätasapaino on suuri ongelma useissa Aasian maissa. YK:n mukaan maiden väestöstä puuttuu miljoonia tyttöjä. Väestönlaskennan mukaan Intiassa on asukkaita jo 1,21 miljardia, kun kymmenen vuotta sitten väkiluku oli 1,02 miljardia. Vajaan vuoden kestäneeseen laskentaan osallistui 2,5 miljoonaa paikallista viranomaista. (Etelä-Suomen Sanomat, 1.4.2011)
Entä länsimaiden tilanne? Täällä yhä yleisemmäksi ovat tulleet ns. sikiöseulonnat, joissa käytetään lääketieteellistä teknologiaa sikiön poikkeavuuksien seulonnassa. Tutkimuksissa pyritään selvittämään, onko sikiössä jotain vammaa, esim. Downin syndroomaa, joka voisi haitata elämää. Jos joku poikkeavuus löytyy, sitä saatetaan tavallaan pitää voittona, mutta suurelle osalle äideistä sikiöseulonnat ovat lisänneet ahdistusta. Useimpia äitejä saattaa alkuvaiheessa rauhoittaa tieto siitä, että heidän raskauttaan tarkastellaan ja että mahdolliset ongelmat hoidetaan – koska he haluavat lapsilleen parasta – mutta lisääntynyt tieto voi myös lisätä tuskaa. Aiemmin raskausaika oli useimmille naisille ja vanhemmille myönteinen asia niin, että he saattoivat etukäteen iloita tulevasta vauvasta, mutta nyt teknologia on muuttanut vanhempien kokemuksia raskaudesta:
Miten sitten naisten käsitykset raskaudesta ovat muuttuneet raskausajan seulontojen laajan saatavuuden seurauksena? Ei ole yllättävää, että ylivoimaisesti suurin seuraus on ollut ahdistuksen lisääntyminen. Monille naisille raskaus on muuttunut iloisesta odotuksesta huolentäyteiseksi ajaksi. Yhden tutkimuksen mukaan seulontatutkimukset saivat 79 prosenttia odottavista naisista ahdistumaan, ja 20 prosenttia kuvaili itseään hyvin huolestuneeksi tai järkyttyneeksi. Ahdistus jatkuu usein senkin jälkeen kun testitulokset ovat olleet rauhoittavia, minkä useat tutkimukset ovat vahvistaneet… Yhteiskuntatieteilijä B.K. Rothman, kirjan The Tentative Pregnancy kirjoittaja, sanoo odotusajan testien kannustavan naisia pitämään lapsia hyödykkeinä, jotka voidaan hylätä, jos heidät havaitaan heikkotasoisiksi. Sikiöseulontojen vaikutuksesta monet äidit eivät muodosta tunneperäistä yhteytä sikiöön ennen kuin heidän lapsensa on testeissä havaittu terveeksi. He haluavat ensisijaisesti suojella itseään tuskalta, jota kokisivat joutuessaan abortoimaan lapsen, jota ovat oppineet rakastamaan. Toinen syy on se, että he kokevat, ettei sikiö ehkä olekaan täydellinen. Raskaus on epävarma; jotkut naiset eivät kerro kenellekään olevansa raskaana, ennen kuin testit osoittavat kaiken olevan kunnossa, joskus vasta 20. raskausviikolla tai myöhemmin. Teknologialla on siis se ristiriitainen vaikutus, että se kannustaa äitejä ottamaan etäisyyttä kantamiinsa lapsiin. Raskaus ei ole enää yhtenäinen kiintymyksentunne, joka alkaa aikaisessa vaiheessa ja kasvaa yhdeksän kuukauden ajan… (7)
Mitkä sitten ovat sikiöseulonnan muut eettiset ongelmat? Tässä asiassa kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:
• Vaikka sikiöseulonnoilla voidaan päästä selville joistakin poikkeavuuksista, niin on tarjolla vain vähän hoitomuotoja niiden korjaamiseksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi saattaa jäädä abortti, joka on tosiasiassa potilaan surmaamista, ei auttamista. Tässä tilanteessa, kun jotakin hälyttävää ilmenee, ei lapsen hyväksi useimmiten voida tehdä mitään. Sen sijaan vanhemmat saatetaan laittaa valinnan paikalle, jossa he ovat ikään kuin kaupassa valitsemassa, ottavatko he lapsen vastaan. He eivät voi iloita lapsesta etukäteen, eikä sitoutua vanhemmuuteen kuin vasta sitten kun tietävät lapsen olevan täydellisen terve.
Tutkijat ovat tuoneet lääketieteelliseen sanastoon uuden termin: koeluontoinen raskaus. Se tarkoittaa, että odottava äiti ei voi iloita alkaneesta raskaudesta ennen kuin sikiön kehitystä seuraamalla päättää, saako se edes syntyä. Se ei ole enää ehdotonta vanhemmuutta, vaan ollaan ikään kuin ”valintatalossa” miettimässä, millainen tuote otetaan tai mikä kelpaa. (8)
• Jos asetetaan ihmisen arvon mitaksi ja elinkelpoisuuden ehdoksi täydellinen terveys, on se huono mittari. Sikiöseulonnoissa voidaan toimia näin, mutta tavallisessa arkielämässäkin kuka tahansa meistä voi sairastua vakavasti, saada tartuntataudin tai vammautua autokolarissa. Ihmisestä voi tulla muista riippuvainen, joten kärsimys ja riippuvuus voi koskettaa jokaista ihmistä jossakin elämän vaiheessa. Kärsimys ja vajavaisuus tulisikin hyväksyä osana tätä maailmaa. Tulevassa Jumalan valtakunnassa ei Raamatun mukaan ole enää syntiä, sairautta ja vajavaisuutta, mutta täällä sitä on. Joku voi tietysti parantua, mutta niin ei tapahdu kaikille. Meidän tulisi oppia arvostamaan ihmisiä huolimatta siitä, millaisia heidän ominaisuutensa ovat. Jos arvostamme ainoastaan terveitä ja menestyviä henkilöitä, toimimme väärin. Jaakob varoitti meitä tällaisesta toiminnasta (Jaak 2:1): ”Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.” Miten sitten sikiöseulonnat liittyvät asiaan? Lyhyesti sanottuna ne viestittävät sanoman, että vammaiset lapset ovat arvottomia ja ei-toivottuja. Vain terveitä pidetään arvollisena elämään. Tehdään samanlaista rodunjalostusta kuin natsi-Saksassa, jossa ihmisen arvo määräytyi ominaisuuksien eikä olemassaolon perusteella. Ominaista tilanteelle myös on, että vammaisuus nähdään suurempana ongelmana kuin se todellisuudessa on. Esim. Downin syndrooma, joka on suurin syy terveysperusteisiin abortteihin, ei elämisen kannalta ole kovin vaikea ongelma. Down-lapset ovat tavallisesti hyvin iloisia. Kehitysvammaliiton tutkimusjohtaja Heikki Seppälä, joka on ollut tekemisissä Down-aikuisten kanssa, on huomauttanut, että ”maailmassa on hirvittävän paljon pahempia kohtaloita kuin syntyä ylimääräisen kromosomin kanssa. Down-lapsen odotettavissa oleva elämä voi olla hyvin palkitseva.” (HS 30.1.2011). Kehitysvammaiset ovat myös itse ottaneet kantaa asiaan. Kun Suomessa puuhailtiin muutosta aborttilakiin, he puhuivat elämän puolesta ja aloittivat julkilausumansa sanoen:
”Meillä on oikeus elämään. Jos olisimme saaneet päättää, kyllä itse olisimme halunneet syntyä.”
• Nykyajan yhteiskunnassa puhutaan usein rakkaudesta, mutta mitä on rakkaus? Onko se sitä, että lapsen on oltava täydellinen ennen syntymäänsä ja syntymänsä jälkeen vai onko se sitä, että arvostetaan lasta puutteista huolimatta? Jos ihminen on vähänkin rehellinen sisäiselle vaistolleen ja omalletunnolleen, hän varmasti tietää jälkimmäisen vaihtoehdon todeksi. Lasta tulee aina arvostaa ja rakastaa huolimatta hänen puutteistaan, joko ennen syntymää tai sen jälkeen. Sikiöseulonnat voivat antaa viestin, ettei niin tulisi toimia kaikkien lasten kohdalla. Tästä on hyvä siirtyä vanhemmuuteen. Hyvää vanhemmuutta eivät suinkaan edusta ne vanhemmat, jotka eivät sitoudu lapsiinsa, vaan ne, jotka sitoutuvat vanhemman osaan riippumatta lasten ominaisuuksista. Itsekkyytemme voi olla este hyvän vanhemmuuden toteutumiselle:
Alastair MacIntyre kuuluu aikamme tunnetuimpiin moraalifilosofeihin. Hän korostaa, että vanhempien tulisi sitoutua lapsiinsa siitä riippumatta, millaisia ominaispiirteitä lapset kantavat (MacIntyre 1999,130). Tässä mielessä vakavasti vammaisen lapsen vanhemmat ovat esimerkkejä hyvistä äideistä ja isistä. MacIntyre korostaa, että yhteiskunnan tulisi pitää itsestään selvänä ihmisen vammaisuutta ja riippuvuutta muista ihmisistä, koska jokainen ihminen kokee vammaisuutta jossakin elämänsä vaiheessa. Jo biologia asettaa ihmiselle rajat siinä mielessä, että elämä päättyy joskus ja jokaisen on kohdattava oman ruumiinsa rappeutumiseen liittyvät rajoitteet. Jos ihmisten tarpeiden täyttäminen muodostuu koko yhteiskunnan intressiksi, heikkojen ja haavoittuvien ihmisten kohtaaminen sisältyy käsitykseen yleisestä ja yhteisestä hyvästä sekä siitä, että kärsimys, vaiva ja riippuvuus yhdistävät jokaista ihmistä. Rajoitteet eivät siten liity vain niihin ihmisiin, joilla on elimellisiä vammoja. (Vehmas 2005,194.) Nuoruudessaan terve ihminen voi sairastua myöhemmin elämässään vakavaan syöpään tai vammautua autokolarissa. (9)
• Vielä kannattaa kiinnittää huomiota abortin eettisyyteen. Kun sikiöseulontojen seurauksena saattaa olla abortti, on kyseessä aina murha, vaikka monet väittävät vastaan. Murhaajat eivät peri Jumalan valtakuntaa:
- (Ilm 22:14,15) Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin! 15. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
Toisaalta, kun abortti on kerran hyväksytty, on seuraava askel vastasyntyneiden surmaaminen, joka on paluuta menneeseen. Sitä on alettu puolustaa julkisessa keskustelussa joissakin maissa. Samoin on jo saatettu surmata vastasyntyneitä, joilla on jokin vamma, tai jätetty heidät kuolemaan ilman ravintoa – asia, jossa ei ole juuri mitään eroa natsi-Saksan rodunjalostustoimintaan. Tällaiset ihmiset ovat kadottaneet eron oikean ja väärän välillä. He voivat jopa puolustaa tekojaan rakkauden nimessä niin kuin natsitkin tekivät propagandaa eutanasia-ohjelmansa puolesta. Kun verrataan nykyistä aikaa Kanaanin epäjumalanpalvelukseen, on siinä paljon yhteistä. Nyt lapsia surmataan äidin kohtuun tai sen ulkopuolelle. Sen sijaan Kanaanin uskonnonharjoituksessa lapsia uhrattiin Molokille ja Baalille tulessa polttamalla. Onko näissä toiminnoissa paljoakaan eroa? Tuskinpa. Kanaanilaisille annettiin pitkä aika parannuksen tekoon: ”Ja neljännessä polvessa sinun jälkeläisesi palaavat tänne takaisin; sillä amorilaisten syntivelka ei ole vielä täysi." (1 Moos 15:16). He eivät kuitenkaan tehneet parannusta, ja niin Joosua myöhemmin toi israelilaiset Egyptistä heille luvattuun maahan. Lasten uhraaminen, Jumalan edessä raskas synti, levisi kuitenkin myös israelilaisten keskuuteen, kun he uhrasivat lapsiaan Baalille. Se johti Jumalan rangaistukseen kansaa kohtaan:
- (3 Moos 18:21) Älä anna lapsiasi poltettaviksi uhrina Molokille, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra.
- (5 Moos 18:10-12) Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, 11. joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. 12. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.
- (Ps 106:37-39) Ja he uhrasivat poikiansa ja tyttäriänsä riivaajille. 38. He vuodattivat viatonta verta, poikiensa ja tyttäriensä verta, uhraten heidät Kanaanin epäjumalille, ja maa saastui veriveloista. 39. Näin he saastuttivat itsensä töillään ja olivat haureelliset teoissansa.
KOEPUTKIHEDELMÖITYS JA MUUT HEDELMÖITYSMENETELMÄT. Elämän alkuun liittyvät ongelmat saattavat aiheuttaa suurta tuskaa. Yksi ongelma on kykenemättömyys saada lasta eli hedelmättömyys. Itselleen lapsia toivovat parit voivat kokea turhautumista ja masentumista, koska heidän toiveensa eivät toteudu. Adoptiokaan ei aina ole ratkaisu ongelmaan, koska adoptoitavia lapsia voi olla vaikea saada. Esim. Englannissa ja Walesissa adoptioiden lukumäärä on laskenut tasaisesti vuodesta 1968, jolloin abortti laillistettiin. Toisaalta huostaan otettujen lasten lukumäärä on noussut samaan aikaan. Miten sitten hedelmättömyydestä on pyritty pääsemään eroon? Eräs keino tähän on ollut uusi teknologia koeputkihedelmöityksen, keinosiemennyksen tai kohdunvuokrauksen muodossa. Näissä menetelmissä on kuitenkin vaikeita eettisiä ongelmia. Varsinkin seuraaviin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota:
Ylimääräiset alkiot. Jos raskaus tapahtuu koeputkihedelmöityksen kautta, muodostavat ensimmäisen ongelman ylimääräiset alkiot. Sillä koeputkihedelmöityksessä on tavallista, että syntyy ylimääräisiä alkioita, jotka eivät pääse kehittymään lapsiksi asti. Ongelma on siinä, että on vaikea tai mahdoton vetää rajaa siihen, mistä tosi ihmisyys alkaa. Sikiön kehityksessä ei ole mitään vaihetta, jossa voitaisiin tulkita sikiön muuttuneen eläimen kaltaisesta ihmiseksi. Hedelmöitys on ilman muuta tärkein hetki, koska siinä miehen ja naisen sukusolut yhtyvät, ja hedelmöittynyt munasolu saa sen geneettisen koodin ja aineksen, joka mahdollistaa kohdun ulkopuolisen elämän myöhemmin. Mitään muuta selkeää ajankohtaa ei voida esittää ihmiselämän alulle. Tämä myönnettiin myös Genevessä v. 1948, kun Maailman Lääkäriliitto antoi julkilausuman natsilääkärien epäeettisten toimintojen paljastumisen jälkeen. Tässä lausunnossa todettiin ihmiselämän alkavan hedelmöityksestä, ja että sitä tulee pitää arvossa heti siitä hetkestä alkaen: ”Pidän ihmiselämää hedelmöityksestä lähtien mitä suurimmassa arvossa, enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ihmisyyden lakeja vastaan.” Milloin sitten koeputkihedelmöitys on eettisesti perusteltua? Paras vaihtoehto on se, että kyseessä on naimisissa oleva pariskunta eikä ylimääräisiä alkioita tuoteta. Tämä on eettisesti ongelmattomin ratkaisu.
Identiteettiongelmat. Joissakin TV-ohjelmissa on kuvattu tilannetta, jossa lapsi etsii kadonnutta biologista vanhempaansa. Jos esim. avioero on tapahtunut lapsen ollessa pieni, on lapsi saattanut joutua kasvamaan täysin ilman toista biologista vanhempaansa, ja se voi saada hänessä syvän halun tavata kadoksissa ollut isä tai äiti. Ohjelmissa voi olla liikuttavia kokemuksia siitä, kun lapsi vihdoin löytää kadonneen vanhempansa. Samanlaisia identiteettiongelmia syntyy, kun lapsi hankitaan keinotekoisin menetelmin (kohdunvuokraus, spermapankit, luovutetut munasolut, koeputkihedelmöitys), joissa lapsi joutuu elämänsä alusta alkaen eroon ainakin toisesta biologisesta vanhemmastaan. Esim. kohdunvuokrauksessa ongelmallista on, että äiti joutuu hylkäämään lapsensa, jota hän kantaa. Se asetetaan kohdunvuokrauksessa tavoitteeksi. Hänen odotetaan tukahduttavan tunteensa lasta kohtaan ja hänelle maksetaan siitä. Hän myy oikeutensa lapseen, jota ei kenties koskaan enää tapaa. Kuitenkin monien äidinvaistolle tämä on saattanut olla liikaa. Siksi he ovat halunneet purkaa kohdunvuokraussopimuksen. Nämä naiset ovat ymmärtäneet, että he rakastavat lasta, jota he kantavat sisimmässään, ja se on muuttanut heidän mielensä. Lisäksi kohdunvuokraus on ongelmallista lasten kannalta. Sillä kun äiti luopuu oikeudestaan lapseen, voi lapsi kokea sen hylkäämisenä. Hänelle voi herätä kysymyksiä, miksi äiti myi hänet rahasta eikä välittänyt. Mm. Alana Newmanin nettisivusto AnonymousUS.org kertoo tällaisten lasten kokemuksista ja tunteista. Homoseksuaalisessa parisuhteessa elävä Frank Litgvoet kertoo rehellisesti samantyyppisestä tapauksesta. Hän kertoo adoptiolapsistaan, jotka kokivat äidin ikävää. Lasten oli vaikeaa ja tuskallista ymmärtää, miksi äiti alun perin jätti lapsensa:
”Äidittömän” lapsen tilanne avoimessa adoptiossa ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se näyttää, koska on olemassa synnyttäjä-äiti, joka tulee lasten elämään ja lähtee sieltä pois. Ja kun äiti ei ole fyysisesti läsnä, hän on – kuten tiedämme monien aikuisiän saavuttaneiden adoptiolasten kertomuksista – kuitenkin läsnä unissa, mielikuvissa, kaipauksessa ja huolessa. – – Äidin tulo lastemme elämään on useimmiten ihmeellinen kokemus. Lapsille on vaikeampaa kun äiti lähtee pois, ei ainoastaan siksi että on surullista sanoa hyvästi rakkaalle aikuiselle, vaan myös siksi, että se herättää vaikean ja tuskallisen kysymyksen, miksi äiti alun perin jätti lapsensa. (10)
Entä spermapankkien ja hedelmöityshoitojen eettisyys? Ne perustuvat siihen, että miehet ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet spermaansa hedelmöitystä varten, joten nämä miehet eivät varmastikaan joudu kärsimään samanlaisista vaikeista tunteista, joita voi esiintyä kohdunvuokrauksen yhteydessä. Kuitenkin hedelmöityshoitojen ongelmallisuus on, että ne sälyttävät lapsille isättömyyden taakan. Keinotekoisesti tuotetut lapset voivat kokea hyvin raskaana sen, että äiti on tietoisesti saattanut heidät tilaan, jossa he eivät voi tuntea eikä olla kosketuksissa isäänsä. Tapio Puolimatka selostaa Yalen yliopiston psykiatrin Kyle Pruettin tutkimusta aiheesta (Kyle Pruett: Fatherneed, New York, Broadway, 2000). Lasten on vaikeaa elää eräänlaisessa välitilassa ilman suhdetta biologiseen isäänsä:
Yalen yliopiston psykiatri Kyle Pruett (2000: 207) päättelee tutkimustyönsä pohjalta, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä ja ilman isää kasvaneilla lapsilla on tyydyttymätön ”nälkä isän pysyvää läsnäoloa kohtaan”. Hänen tutkimuksensa sopii yhteen avioeroa ja yksinhuoltajuutta koskevien tutkimusten kanssa, joissa tuodaan esille samanlainen isän ikävä. Pruettin tutkimus tuo myös esille, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä lapsilla, joilla ei ole tietoa isästään, on syviä ja häiritseviä kysymyksiä biologisesta alkuperästään ja perheestä, josta he ovat biologisesti peräisin. Nämä lapset eivät tunne isäänsä eivätkä isänsä sukua, ja heistä on vastenmielistä elää eräänlaisessa välitilassa ilman suhdetta biologiseen isäänsä (Pruett 2000:204-208) (11)
Alana Newman jatkaa samasta aiheesta. Hän itse sai alkunsa keinohedelmöityksessä, jossa käytettiin nimettömän luovuttajan spermaa. Hän vastustaa jyrkästi käytäntöä, jossa lapselta riistetään mahdollisuus luoda suhde omiin biologisiin vanhempiinsa ja kasvaa heidän hoidossaan. Omien kokemustensa seurauksena hän kärsi identiteettiongelmista sekä vihasta vastakkaista sukupuolta kohtaan. Kirjallisessa todistuksessaan Kalifornian lakiasäätävälle edustajakokoukselle hän kirjoitti aiheesta:
Minä sain alkuni nimettömän luovuttajan sperman avulla toteutetusta keinohedelmöityksestä. Vaikka äitini tarkoitus oli hyvä ja hän rakasti minua syvästi, vastustan jyrkästi tällaista käytäntöä. – – Vaikka on hyväntahtoista kunnioittaa erilaisia perheitä, tällainen kunnioitus on joskus suoranaisessa ristiriidassa lasten oikeuksien kanssa: lapsella on oikeus luoda suhde omiin biologisiin vanhempiinsa ja kasvaa heidän hoidossaan. Lapsella on oikeus siihen, ettei häntä myydä tai hänestä käydä kauppaa tai ettei häntä luovuteta pois, ellei se ole välttämätöntä. Jokaiselta yksinäisen henkilön tai samaa sukupuolta olevan parin hankkimalta lapselta kielletään määritelmän mukaan suhde ainakin yhteen biologiseen vanhempaansa, ja siksi kyseessä on ihmisoikeuksien loukkaus… … Kärsin henkistä tasapainoa heikentävistä identiteettikysymyksistä, epäluottamuksesta ja vihasta vastakkaista sukupuolta kohtaan, esineellistämisen kohteeksi joutumisen tunteista – ikään kuin olisin olemassa vain toisten leikkikaluna. Tunsin itseni tieteelliseksi kokeeksi. (12)
EUTANASIA. Kuten todettiin, on perinteiseen lääkärietiikkaan aina kuulunut elämän suojeleminen. Kun luodaan silmäys lääketieteen historiaan länsimaissa, on siihen vaikuttanut varsinkin Hippokrateen vala, sen ympärille rakentunut perinne sekä kristillisestä ihmiskuvasta nouseva eettinen ajattelu. Ne ovat vaikuttaneet siihen, että on kunnioitettu ihmisen elämää aina hedelmöityshetkestä alkaen. Tärkeimpiä periaatteita ovat olleet ihmishenkien pelastaminen ja kärsimysten lievittäminen niin hyvin kuin siihen on pystytty. Entä nykytilanne? Eräs vaikea eettinen ongelma-alue, joka aina silloin tällöin nousee esiin, ovat myös ihmisen kärsimykseen ja kuolemaan liittyvät kysymykset, varsinkin kysymys eutanasian oikeutuksesta. Meidän ei koskaan tulisi suhtautua tunteettomasti niihin ihmisiin, jotka kamppailevat tämän asian kanssa ja joita se koskettaa, mutta mikä on oikea kristillinen vastaus tällä alueella? Tässä asiassa kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:
Pelko riippuvuudesta ja kivut. Jos kysytään syitä, miksi jotkut henkilöt kannattavat eutanasiaa, on yksi tärkeimpiä pelko riippuvuudesta ja arvokkuuden menetys. Se on varmasti asia, jota ei voi sivuuttaa olankohautuksella. Meistä voi olla vaikeaa, jos joudumme elämään muiden avun varassa. Jokainen on sen tietysti kokenut lapsena ollessaan, mutta sama asia voi vanhempana tuntua ylitsepääsemättömältä. Emme halua olla taakkana toisille. Mikä on kristillisen uskon vastaus tähän asiaan? Se on se, että kärsimystä ei voi täysin välttää tässä elämässä, mutta me voimme kantaa lähimmäistemme taakkoja ja auttaa vaikeuksissa olevia; ainakin meitä kehotetaan tähän. Sama periaate ja ihanne on vallinnut lääketieteessä kautta vuosikymmenten, kun on pyritty pitäytymään Hippokrateen viitoittamassa etiikassa.
- (Gal 6:2) Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.
- (1 Joh 4:21) Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.
Eräs erikoinen piirre tällä alueella on, että vaikka monet terveinä ollessaan voivat toivoa, ettei heitä elvytettäisi elämään heidän menetettyään toimintakykynsä, saattavat he vammautuessaan ajatella päinvastoin. Seuraava esimerkki neliraajahalvauspotilaista viittaa tähän. Suurin osa heistä halusi elää. Yleensä sairaudet eivät olekaan este elämänhalulle vaan masennus. Siihen voivat ajautua myös fyysisesti terveet.
Eräässä tutkimuksessa terveiltä nuorilta ihmisiltä kysyttiin, haluaisivatko he, että heidät elvytetään tehohoidon keinoin elämään, jos he tapaturmaisesti vammautuisivat pysyvästi liikuntakyvyttömiksi. Lähes kaikki vastasivat haluavansa mieluummin kuolla. Kun taas haastateltiin noin 60 äkillisesti tapaturmaisesti vammautunutta neliraajahalvauksen saanutta nuorta, tulos oli, että vain yksi heistä sanoi, ettei häntä olisi saanut elvyttää. Kaksi ei osannut vastata, mutta kaikki muut halusivat elää. He olivat löytäneet mielekkään elämän halvaantuneenakin. (13)
Entä kivun lievitys? Monien pelkona ovat elämän loppuvaiheeseen liittyvät kivut. Kuitenkin nykyaikana on monia mahdollisuuksia poistaa kipu täysin tai lievittää sitä. Tämä parantaa huomattavasti ihmisten oloa. Heitä on mahdollista auttaa huomattavassa määrin:
Nykyaikainen saattokoti ei ole synkeä kuoleman ja varjojen paikka, vaan yhtä lailla toivon ja naurun kuin kyyneleiden ja kivunkin paikka; paikka, jossa ihmiset elävät ennen kuolemaansa. Ja palliatiivinen hoito on siirtymässä yhä enenevässä määrin koteihin, valtavirran sairaaloihin ja lääkärien vastaanotoille. Se on pikemminkin käsite, hoitotapa, kuin instituutio. Toinen liikkeen pioneeri, Robert Twycross on kirjoittanut: ”Palliatiivinen hoito kehitettiin vastauksena asenteeseen: ’Emme voi tehdä hyväksenne mitään.’ Se ei koskaan pidä paikkaansa. Aina voidaan tehdä jotakin.” Voidaanko kaikkea kipua hallita? Asiantuntijoiden mukaan 95 prosentissa tapauksista kipu voidaan poistaa täysin tai sitä voidaan huomattavasti lievittää oikean asiantuntemuksen avulla. Todellisuudessa kuolemaan johtavassa sairaudessa fyysinen kipu on hoitajille nykyään vain harvoin kovin suuri ongelma. Ongelmallista kipua on hengellinen, emotionaalinen tai ihmissuhteisiin liittyvä kipu. (14)
Yksi askel johtaa toiseen. Kuten todettiin, monet filosofiset piirit tahtovat romuttaa sen hyvän ja turvallisen perinteen, joka on vallinnut lääketieteessä kautta vuosikymmenten. Ensimmäinen askel tähän suuntaan oli abortin vaatiminen. Sitä eivät vaatineet lääketieteelliset piirit vaan itsekeskeisen nautintokulttuurin kannattajat. He ajattelivat, että lapsi voidaan surmata, jos hän on vanhempien suunnitelmien tiellä. Nykyään lähes kaikki abortit tehdään sosiaalisista syistä, ei esim. siksi, että äidin henki olisi vaarassa. Intiassa ja Kiinassa surmataan abortin kautta tyttölapsia, länsimaissa molemman sukupuolen edustajia. Mihin suuntaan kehitys menee? On todennäköistä, että kun äidin kohdussa olevan lapsen surmaaminen on hyväksytty, johtaa se samaan kohdun ulkopuolella. Ajatellaan loogisesti, että jos kohdussa olevan lapsen surmaaminen on perusteltua, miksi pitäisi tehdä eroa siihen, jos se tapahtuu sen ulkopuolella? Jo nyt on keskusteltu joissakin maissa vammaisten vastasyntyneiden, koomapotilaiden tai vaikeasti vammaisten surmaamisesta. Samanlaisia perusteita, joita käytetään raskauden keskeytyksen tueksi, käytetään myös eutanasian puolustukseksi. Kun keskustelu etenee, on mahdollista, että rajat käyvät yhä ahtaammiksi sen suhteen, mikä on merkityksellistä elämää. Filosofiset piirit vievät kehitystä ja keskustelua suuntaan, jossa ihmisen elämän ehdoton arvo menettää merkitystään yhä enemmän. Oikeudesta kuolla saattaa tulla velvollisuus kuolla. Esim. Hollannissa, jossa käytäntö on viety pisimmälle, yli kymmenesosa ikäihmisistä sanoi pelkäävänsä, että heidän lääkärinsä tappavat heidät vastoin heidän tahtoaan [15]. Tuhannet kantavat siellä taskussaan korttia, jossa mainitaan, että he eivät halua joutua tapetuksi vastoin tahtoaan, mikäli joutuvat sairaalaan. Albert Schweitzer on todennut:
Kun ihminen kadottaa kunnioituksensa mitä tahansa elämän muotoa kohtaan, hän kadottaa kunnioituksen elämää kohtaan kokonaisuudessa. (16)
Nykykehitys ei ole uutta tai modernia ajattelua, vaan Saksassa vallitsi samanlainen ilmapiiri jo ennen natsien valtaantuloa. Hitler ei luonut tätä ajattelutapaa, vaan se oli lähtöisin filosofien pöydältä. Tärkeänä tekijänä oli erityisesti psykiatri Alfred Hochen ja tuomari Karl Bildingin 1920-luvun alussa julkaisema kirja, jossa puhuttiin arvottomista ihmisistä ja elämästä, joka ei ole elämisen arvoista. Se ja natsipropaganda valmistivat maaperää sille, että ihmiset hyväksyivät ajatuksen elämästä, joka on vähempiarvoisempaa. Kaikki lähti liikkeelle pienestä alusta, johon kuului kriittinen suhtautuminen parantumattomasti sairaisiin ihmisiin:
Sotarikosten tutkijoille on selvinnyt, että tämä laaja surmaamistoiminta alkoi vähäisistä asenteiden muutoksista. Alkuvaiheessa lääkäreiden asennoitumisessa tapahtui vain hienoista painopistealueen muutosta. Hyväksyttiin ajatus elämästä, joka ei ollut elämisen arvoista. Alkuvaiheessa tämä koski vain vakavasti ja pitkäaikaisesti sairastaneita ihmisiä. Vähitellen surmattavien piiriä laajennettiin sosiaalisesti tuottamattomiin, ideologisesti toisinajatteleviin, rodullisesti syrjittyihin ja lopulta kaikkia ei-saksalaisia koskevaksi. On tärkeä oivaltaa, että tämä ajatuskulku lähti liikkeelle pienestä asennemuutoksesta toivottomasti sairaita kohtaan, joita ei arveltu enää voitavan kuntouttaa. Tällainen vähäinen muutos lääkärin asenteessa on siis tarkastelun arvoinen. (17)
Hyödyttömän hoidon lopettaminen. Kun on kyseessä kuolevien hoito, on tärkeää tehdä ero eutanasian (tahallinen armomurha) ja hyödyttömän tehohoidon lopettamisen välillä. Turhan hoidon lopettaminen ja elämän lopettaminen ovat kaksi eri asiaa. Sillä toisinaan eteen voi tulla tilanne, jolloin mikään tehohoito ei enää auta, vaan tuottaa potilaalle vain rasitusta ja haittoja. Haitat ovat hyötyjä suuremmat, ja silloin voi olla perusteltua lopettaa hoito, joka ei hyödytä. Sen sijaan näissäkin tilanteissa voidaan huolehtia siitä, että potilas tuntee olonsa mahdollisimman mukavaksi. Tällainen toimintatapa on ollut yleinen ja hyväksytty kautta vuosikymmenten, ja sen kanssa joudutaan vastatusten kuolevien potilaiden saattohoidossa. Seuraava lainaus liittyy samaan aiheeseen. Joni Eareckson Tada (18) kertoo siinä valintatilanteesta, mihin hänen perheensä joutui, kun mitkään hoidot eivät enää auttaneet hänen isäänsä:
Isän kuolinprosessi opetti meidän perheemme etsimään viisautta. Halusimme auttaa isää elämään loppuun saakka ja antaa hänen kuolla, kun hänen lähtönsä aika tuli. Ruuan antaminen nälkäiselle ja veden tarjoaminen janoiselle on ihmisyyden perusasioita. Vaikka oli selvää, että isä oli astunut kuoleman käytävään, me halusimme tehdä hänen olonsa mahdollisimman mukavaksi. Jumalan viisauteen kuuluu myötätunto ja sääli. Huolen pitäminen lähimmäisistä on yksi Raamatun ehdoton käsky. Lääkärit kuitenkin kertoivat minun perheelleni, että tietyissä tilanteissa ruuan ja juoman antaminen potilaalle, tapahtuipa se suun kautta tai letkun avulla, on turhaa ja kaiken lisäksi tuskallista. Rita Marker kansainvälisestä eutanasianvastaisesta työryhmästä sanoo:
Hyvin lähellä kuolemaa oleva potilas voi olla sellaisessa tilassa, että nesteet lisäävät hänen epämukavuuttaan, koska hänen elimistönsä ei ehkä enää pysty hyödyntämään niitä. Ruokakaan ei sula, kun ihmisen ruumis alkaa ”sulkeutua” kuolinprosessin käynnistyttyä. Tulee hetki, jona voidaan sanoa, että ihminen on todella kuolemassa. (19)
MITEN IHMISEN ARVO MITATAAN?
- (Matt 12:11,12) Niin hän sanoi heille: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös? 12. Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää."
Tässä kirjoituksessa on käsitelty vaikeita eettisiä ongelmia sekä ihmisen arvoa. On todettu, että ihmisen arvo voi olla vähäinen, jos sitä katsotaan materialistisen maailmankatsomuksen ja evoluutiosilmälasien kautta. Niiden kautta on vaikea nähdä yksittäisellä ihmisellä olevan sen suurempaa merkitystä. Entä miten ihmisen arvo määräytyy Raamatun mukaan? Se poikkeaa yleisestä ajattelusta. Sillä kun nyky-yhteiskunnassa annetaan suuri arvo sellaisille asioille kuin saavutukset, kyvyt, kauneus, urheilullisuus ja rikkaus, ovat ne vähemmän arvokkaita asioita Raamatun näkökulmasta. Syy siihen on yksinkertainen: ihminen on iankaikkisuusolento ja edelliset asiat ovat vain väliaikaisia. Ne ovat itsessään hyviä, mutta eivät voi antaa iankaikkista elämää. Sen saamme ainoastaan, kun käännymme Jumalan puoleen ja vastaanotamme hänen rakkautensa, joka ilmeni hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Hän, Jeesus Kristus, tuli maailmaan ja kantoi syntimme, että saisimme anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän lahjaksi. ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa” (2 Kor 5:19), jotta saisimme nämä asiat. Älä siis torju Jumalan rakkautta vaan ota se vastaan.
- (Joh 3:16-18) Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. 17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. 18. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Tunnettu suomalainen julistaja, Niilo Yli-Vainio selitti vuosikymmeniä sitten saarnassaan raviradalla ihmisen arvoa. Ihminen on arvokas, koska hän on iankaikkisuusolento ja hänet on luotu Jumalan yhteyteen. Mikään rahasumma ei vastaa yhden ihmisen sielun arvoa:
”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon”. Tässä Jeesus tuo esille, miten arvokas yksi ihminen on. Miten arvokas yksi ainut ihminen on Jumalalle. Miten arvokas yhden ainoan ihmisen sielu on Jumalalle…Yksi ihminen on arvokkaampi Jumalalle kuin kaikki maailman aarteet yhteensä!!! Oi minkälaista kuulijakuntaa minulla on tänä iltana tässä! Ajattele, ettei koko maailman kultavarannot vastaa tätä pientä poikaa, joka tässä istuu… Timohan se oli tämä komia poika… Jumalalle kiitos!!! Minä puhun arvokkaalle väelle tänä iltana. Ajattele, ettei koko maailman tavara yhteensä ole niin arvokas kuin sinä! Yhtenä ainoana ihmisenä tässä pyörivässä maailmassa! Sellaisen arvon Jumala antaa sinun sielullesi. (20)
Viittaukset:
1. Pekka Isaksson & Jouko Jokisalo: Kallonmittaajia ja skinejä, s. 77 2. Leo Alexander: New England Journal of Medicine (1949), 241:39-47 3. Susan B. Anthony: The Revolution 4:1 (8 July 1869), 4 4. J. Budziszewski: Tätä emme voi olla tietämättä (What We Can’t Not Know. Aguide), s. 267 5. Michael J. Sandel: Oikeudenmukaisuus (Justice. What’s the Right Thing to Do?), s. 283,284 6. Päivi Räsänen: Kutsuttu elämään (?), s. 146 7. John Wyatt: Elämän & kuoleman kysymyksiä (Matters of Life and Death), s. 118 8. K. Honkanen: Kasvun vuodet – isyyspäiväkirja, s. 246 9. Mia Puolimatka: Minkä arvoinen on ihminen, s. 249,250 10. Frank Litgvoet: “The Misnomer of Motherless Parenting”, New York Times 07/2013 11. Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus, oikeus isään ja äitiin, s. 43,44 12. Alana Newman: Testimony of Alana S. Newman. Opposition to AB460. To the California Assembly Committee on Health, April 30, 2013. www.ccgaction.org/uploaded-files/Testimony%%20of%Alana%20S.%20Newman.pdf 13. Päivi Räsänen: Kutsuttu elämään, s. 106 14. John Wyatt: Elämän & kuoleman kysymyksiä (Matters of Life and Death), s. 241 15. Richard Miniter, ”The Dutch Way of Death”, Opinion Journal (huhtikuu 28, 2001) 16. Marja Rantanen, Olavi Ronkainen: Äänetön huuto, s. 7 17. Pekka Reinikainen, Päivi Räsänen, Reino Pöyhiä: Eutanasia – vastaus kärsimyksen ongelmaan? s. 38,39 18. Joni Eareckson Tada: Oikeus elää, oikeus kuolla (When is it Right to Die?), s. 151,152 19. Rita L. Marker: New Covenant, tammikuu 1991 20. Mauno Saari: Saarnaaja, Niilo Yli-Vainion taistelu, testamentti ja päiväkirjat, s. 176,180
Lisää aiheesta:
Lue, miksi abortti ja raskauden keskeytys ei ole naisen oikeus päättää ruumiistaan vaan murha
|
Jeesus on tie ja totuus ja elämä
Tartu kiinni iankaikkiseen elämään!
|
Lisää aiheesta:
Lue, miksi abortti ja raskauden keskeytys ei ole naisen oikeus päättää ruumiistaan vaan murha
|
